Miten viimeinen viikko ennen lomaa tuntuukin aina niin raskaalta? On olo, ettei jaksaisi odottaa enää päivääkään loman alkua. Johtuuko se siitä, että tietää loman olevan tulossa? Tietää, että arkeen on tulossa pieni tauko. Varmasti sitä jaksaisi, jos lomaa ei olisi tiedossa.

Viikon kirjat

Kuuntelin Auschwizin tatuoijan parissa päivässä. Heather Morrisin kirjaa Lale Sokolovin uskomattomasta elämästä ei vain voinut jättää kesken. Sokolov toimi tatuoijana Auschwizissä eli hän tatuoi numeroita vankien käsiin. Morris on taitava tarinankertoja, joka kuvaa koskettavasti keskitysleirin kauhuja.

Meidän teini ei ole viettänyt kaverisynttäreitä muutamaan vuoteen. Ei hän niitä tänäkään vuonna olisi viettänyt, ellen minä olisi törmännyt Instagramissa HupaLaatikon mainokseen. Pakko tunnustaa, ettei teini hyppinyt riemusta kuullessaan, että olin tilannut hänen synttäreilleen HupaLaatikon eli kotona pelattavan pakopelin. Teini, kun oli ajatellut jättää synttärit tänäkin vuonna juhlimatta. Minä olen ollut muutaman kerran pakohuoneessa ja kerran järjestänyt pakopelin lapsille ja muille uuden vuoden vieraille valmiiden ohjeiden mukaan. Teinillä on kokemusta pakopeleistä vain minun järjestämän uuden vuoden pelin verran. Emme siis voi sanoa harrastavamme pakopelejä.

Mikä HupaLaatikko oikein on?

Pääsimme lopulta teinin kanssa yhteisymmärrykseen siitä, että juhlat järjestetään. (tyhmää!) Juhlissa oli tarjolla (ihan sama!) nacho-pelti, mutakakkua ja vaniljacremeä, popcorneja sekä karkkia. Netin kautta tilaamani vuokrattava HupaLaatikko tuli hyvissä ajoin ennen juhlia. Minulla oli mahdollisuus etukäteen tutustua laatikon sisältöön. Avasin laatikon kuitenkin vasta juhlia edeltävänä iltana, mutta se riitti. Ohjeet olivat selkeät. Juhlapäivänä hoitolasten päiväuniakaan valmistelin yhden hereillä olevan hoitolapsen kanssa pakohuoneen juhlijoita varten valmiiksi. Meillä oli hauskaa kun mietimme hoitolapsen kanssa sopivia piiloja muun muassa avaimille ja erilaisille vihjeille sekä pienelle aarrelaatikolle.

Olin valinnut pojan synttäreille Wazzaa-laatikon, jota suositellaan esiteineistä aina aikuisiin saakka. HupaLaatikolla on erilaisia pelejä eri-ikäisille. Pelit on tarkoitettu pelattavaksi pienissä ryhmissä, jotta kaikille pelaajille riittää sopivasti tekemistä ja pulmia ratkottavaksi. Isomman porukan voi vaikka jakaa kahteen osaan ja pelata pelit peräkkäin. Ennen juhlia minun tehtävänäni oli siis piilottaa muutamia asioita peliä varten huoneeseen, jossa aioimme pelata. Pelin alussa kerroin taustatarinan sekä sen, missä pelataan ja mitkä asiat eivät kuulu peliin. Pelin aikana olin mukana seuraamassa ratkaisun edistymistä, sekä tarvittaessa annoin vihjeitä.




Vieraat ja synttärisankari viihtyivät pelin parissa. Heiltä meni noin 40 minuuttia tehtävän ratkaisemiseen. Muutaman kerran annoin vihjeitä. Oli mahtavaa seurata teinien yhteistyötä! Eikä poikia haitannut yhtään, että äiti oli mukana. Olihan minulla rooli pelinohjaajana. Pikkusiskokin sai seurata poikien peliä. Ihan huippua oli myös se, että juhlia oli kestänyt 1h 40 minuuttia ennen kuin ensimmäinen kaivoi kännykkänsä esiin! Ihan jo siitä syystä voin suositella HupaLaatikkoa!




Kun kysyin osallistujilta mielipiteitä pakopelistä vastaukset olivat teinimäisen lyhyitä, mutta erittäin positiivisia! Oli kuulemma ollut kivaa! Tehtävät olivat kiinnostavia ja sopivan erilaisia. Ainakin yhdellä vieraista oli kokemusta myös muista pakohuoneista.




Eräs vieraista oli paketoinut synttärilahjan teeman mukaisesti.


Lisää tietoa:  Hupa.fi

Viime viikolla tapahtui paljon kaikenlaista. Monista asioista minun on tarkoitus kirjoittaa blogiin. En vain ole ehtinyt. Kun elämässä tapahtuu paljon ja olisi kiinnostavia aiheita, mistä kirjoittaa, niin ei oikein tunnu löytyvän aikaa kirjoittamiseen.

Blogiin on tulossa 

Viime viikolla

Viikon kirjat 

Mistä tunnistaa ruuhkavuodet? Vaikkapa siitä, että ehtii kirjoittaa blogiin hääpäiväpostauksen päivän myöhässä. Minusta tuntuu usein siltä, että olen koko ajan hieman jäljessä tai myöhässä. Paljon tapahtuu koko ajan. 15. hääpäivän eli kristallihäiden kunniaksi pieni muistelu menneeseen viiteentoista vuoteen.

Viime viikolla saapui talvi. Hetkeksi. Yritimme ottaa kaiken talvesta irti. Tytöt kävivät kolmena päivänä peräkkäin ulkojäällä. Minäkin luistelin lauantaina, vaikka jopa 6-vuotiaamme oli sitä mieltä, että retkiluistimeni ovat N O L O T ! Sen verran kokeilin kaverin hokkareita, että ostan itselleni todennäköisesti kaunoluistimet. Tosin ehkä vasta ensi talvena. Tämän päivän vesisade ei ole innostanut luistinkaupoille.




Ennen lauantaista parin tunnin luistelua kävin parin tunnin reippaalla kävelenkillä. Sekä yllä että alla oleva kuva ovat Messilästä kävelylenkin varrelta napattuja.




Sunnuntaina kävin autolla Messilässä hakemassa esikoista laskettelemasta.




Pakkasilla ehdimme jäädyttää hoitolasten kanssa vain pari vesivärillä värjättyä jääkimpaletta maitotölkkeihin. Joskus olemme tehneet näitä enemmänkin. Pelkkään veteen upotetut oksat näyttävät myös kauniilta.




Itse en ole laduille tänä talvena ehtinyt, mutta hoitolapset vein viime viikolla hiihtämään. Omat koululaiset hiihtivät koulussa viime viikolla ja eskarilainen eskarissa.



Nyt sataa vettä jo toista päivää. Viime viikon talviset urheilut ovat enää muisto vain. En voi  uskoa, että talvi olisi ollut tässä.

Viikon kirja

Viikonloppuna kuuntelin loppuun Riina-Maria Metson tietokirjan Miksi se ei vain lähde? Kirja kertoo Metson omista kokemuksista väkivaltaisista parisuhteista sekä hänen haastattelemiensa naisten kokemuksista. Kirja avasi minulle uusia näkökulmia. Pakko tunnustaa, että minäkin olen miettinyt, mitä vikaa on naisissa, jotka joutuvat väkivaltaisiin parisuhteisiin. Kirjasta opin, että usein on vain huonoa tuuria, että nainen joutuu väkivaltaiseen parisuhteeseen. Hänellä on voinut olla jopa liian turvallinen elämä. Hän ei tunnista varoitusmerkkejä väkivallasta. Koskettava lukukokemus tämä kirja. Suosittelen! Kirjassa on myös ohjeita, mihin ottaa yhteyttä, jos joutuu väkivallan kohteeksi parisuhteessa.

Välillä meidän suunnitelmallisen epäsuunnitelmallisessa keittiössä iskee paniikki, mitä me nyt syödään? Ruokaa ei ole mietitty valmiiksi, kaupassa ei ole käyty ja aikaakin on vähän. Miten tällainen edes on mahdollista, kun ruoka-aika on kuitenkin joka päivä kaksi kertaa. Asian ei pitäisi enää yllättää näin monen äiti/kotiäiti/perhepäivähoitaja-vuoden jälkeen. Välillä jouduin kuitenkin kehittelemään nopeasti jotain kaapista löytyvistä aineksista. Aina ei voi kurvata kaupan einesosastolle tai pikaruokaravintolaan. Niihinkin tulee toki välillä sorruttua oman perheen kanssa.




Joku aika sitten iski taas, "mitä ihmettä me syödään?"-hetki. Onneksi olin edellisenä päivänä lukenut Me Naisia ja nähnyt siinä mainoksen nuudeli-kaaliwokista. Meidän jääkaapista löytyi kaalia ja kuiva-ainekaapista nuudelia sekä soijarouhetta. Lounas pelastettu! Ruoka valmistui puolessa tunnissa.

Tämä soveltaminen sai minut pohtimaan asioita, jotka helpottavat hetkiä, kun kaapissa ei oikein ole mitään ja ruokaa pitäisi saada nopeasti pöytään.

Meidän perheen hyväksi havaitut vinkit 

- Pakastimesta löytyy usein:

• Leipää
• Kanaa tai jauhelihaa
• Kaupan pinaattikeittoa
• Pieni annos valmista ruokaa
• Valmiiksi pilkottua sipulia Minigrip-pussissa
• Pakastevihanneksia

Soijarouhe säilyy pitkään. Käytämme sitä välillä jauhelihan korvikkeena tai jatkeena. Tonnikalapasta maistuu lapsille. Tonnikala sopii myös uuniperunoiden täytteeksi. Nuudelit ovat etenkin lasten mieleen. Lapset syövät niitä esimerkiksi ennen treenejä. Treenien jälkeen he syövät varsinaisen päivällisen. Koululaiset osaavat keittää nuudelit itse. Sekaan laitetaan, mitä jääkaapista löytyy. Eilen esimerkiksi edellisenä päivänä uunissa paistettua kanaa.

Nopeasti valmistuvia ruokia

- Tonnikalakastike + pasta
- Pestokana + riisi
- Munakas
- Linssi-porkkanakastike + riisi
- Savulohipasta
- Sosekeitto

Perhepäivähoitajan ruokapöydässä
- Sisältää mm. useamman viikon ruokalistoja

Mitä me taas syötäisiin?
- Vinkkejä arkiruokiin

Lapset mukaan ruuanlaittoon ja tarjoiluun - vinkit hampurilaisjuhliin

Kun lapset saavat päättää, mitä syödään

Niin kauan, kun muistan olen tykännyt museoista ja taidenäyttelyistä. Silti käyn niissä todella harvoin. En aina edes joka vuosi. Kun kuulin ensimmäistä kertaa museokortista ajattelin hankkia sen. Olin varma, että museokortti innostaisi minua käymään museoissa. Meni kuitenkin useampi vuosi ennen kuin sain hankittua museokortin. Viime viikonloppuna ostin itselleni museokortin. Saa nähdä kuinka monessa museossa tulee käytyä vuoden aikana.

Mikä on museokortti?

Suomessa on 300 museota, joihin pääsee museokortilla. Tällä hetkellä museokortti maksaa 69 euroa ja se on voimassa vuoden. Pääsymaksut museoihin vaihtelevat. Viime viikonloppuna kävin Kiasmassa, normaalihintainen pääsymaksu sinne on  15 euroa. Lisäksi kävin Helsingin Taidehallissa. Taidehallin pääsymaksu on 14 euroa. Jokin aika sitten silmiini osui uutinen, että museoiden pääsymaksut olisivat nousseet museokortin yleistymisen seurauksena.

Museoita, joissa haluaisin vierailla

Viikon kirja 

Kuvassa on Outi Pieskin teos Meidän maa, meidän väreillä. Kuorittuihin pihlajantaimiin on sidottu saamelaispuvun huivin hapsuja.



Neuloosi on palannut. Kirjoneulesukat etenee, vaikka purkamaankin olen joutunut.

Tammikuussa

Tammikuun kirjat

Tammikuussa luin 2 kirjaa ja kuuntelin 4 äänikirjaa.

True Crime kirjallisuuteen tutustumistani jatkoin Mikko Gustafssonin, Janne Huuskosen ja Ville Tiihosen kirjalla: Kultainen vasikka, Järjestäytynyt rikollisuus Suomessa. Kirja vilisi ihmisiä ja rikollisliigoja, joista en ollut kuullutkaan. Moneen vuoteen en ole juuri ikäviä uutisia halunnut lukea. Nyt yritän kuroa tätä aukkoa tietämyksessäni. Miksi? Sitä en tiedä itsekkään.

J.P. Ahosen Villimpi Pohjola: Valomerkki on nuorista aikuisista kertova sarjakuva. Upeat piirrokset ja hauskat ja oivaltavat jutut. Minun oli vaikea tunnistaa kirjan naisia toisistaan. Luin kirjan Aikuisten lukudiplomiin.

Cristina Sandun Vesileikit oli lyhyt kirja, joka jätti paljon kertomatta. Omassa päässäni täytin nämä aukot. Vaikuttava kirja, jota jäin miettimään myös lukemisen jälkeen. 

Hoitolasten kanssa kuunneltiin Tove Janssonin Taikatalvea ennen päiväunia. Ihastuin kirjan kerrontaan ja kuvauksiin.

Essi Kummun Hyvästi pojat jäi melkein kesken. Ärsyynnyin kirjan kertojan ja hänen teini-ikäisen tyttönsä suhteesta. Eivät teinit ole niin kauheita kuin kirjassa kuvataan. Tai ehkä ovatkin, jos heitä kohtelee huonosti!

Emmi-Liia Sjöholmin Paperilla toinen on puhuttanut ihmisiä paljon nyt alkuvuodesta. Kirja tempaisi minut heti mukaansa. Lukiessa mietin paljon omaa kasvuani naiseksi ja äidiksi. Sain siis myös terapiaa Bookbeatin kuukausimaksun hinnalla.

Lukuavoitteenani tänä vuonna on suorittaa Aikuisten lukudiplomi. Lisäksi osallistuun hyllynlämmittäjät 2020 haasteeseen eli luen omasta kirjahyllystä lukemattomia kirjoja. Kirjojen kokonaismääräksi minulla on tavoitteena 80 kirjaa.

Blogissa tammikuussa