Helmikuussa

Leivoin ensimmäisen kerran Runebergin muffinsseja. Minulla oli apuna hoitolapset. Hyvin näyttivät maistuvan. Itse on syönyt yhtään.

Tulin valituksi pojan korisjoukkueen somevastaavaksi. Olen yrittänyt perehtyä lajiin ja joukkueen tapoihin. Täytyyhän joukkueen kuvateksteissä lukea jotain järkevää.

Sairastuin flunssaan ja makasin kolme päivää sängyssä. Äänikin lähti.

Luin yhden kirjan ja kuuntelin 8 äänikirjaa. Kirjoista kolme kertoi herätysliikkeistä ja niistä eronneista tai eroavassa olevista ihmisistä. Nämä kirjat olivat Jumalan huone, Ainoa taivas ja Matkaystävä. Kaikki ovat suhteellisen uusia kirjoja ja kirjoittajiensa esikoisteoksia. Kuuntelin nämä kirjat peräkkäin. Kaikissa oli hieman erilainen näkökulma, joten jokainen oli omalla tavallaan kiinnostava. Nyt tuntuu, että herätysliikkeet saavat hetkiksi riittää. Tosin miksipä en lukisi lisääkin, jos joku julkaisee aiheesta kiinnostavan kirjan. Minulla ei ole omakohtaista kokemusta herätysliikkeistä.

Mannisen Kaikki anteeksi kertoo perheestä ja parisuhdeväkivallasta. Manninen on kirjoittanut kauniisti kamalasta aiheesta. Vaikuttava lukukokemus ja tätä kirjaa suosittelen mielelläni muille. Parisuhdeväkivallastakaan minulla ei onneksi ole omakohtaista kokemusta.

Kankimäki sai minut kiinnostumaan Japanista Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin kirjansa ansiosta. Alkuvuodesta luin Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin. Kankimäki on yksi lempikirjailijoistani näiden kirjojen ansiosta. Odotan mielenkiinnolla hänen seuraavaa kirjaansa.

Avioliittosimulaattori ja 30 ennen 30 olivat kevyttä kuunneltavaa kipeänä ollessa. Järistyksiä kirja on nuortenkirja muun sukupuolisesta henkilöstä. Luin kirjan Helmet-lukuhaasteeseen, mutta voin suositella kirjaa aikuisille. Sujuvaa tekstiä ja kirja oli tainnut saada jonkin palkinnonkin. Ilon kaava oli ainoa kirja, jonka luin enkä kuunnellut äänikirjana.

Helmikuun kirjat

Laura Manninen, Kaikki anteeksi
Mia Kankimäki, Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
Riina Mattila, Järistyksiä
Katja Kärki, Jumalan huone
Essi Ihonen, Ainoa taivas
Suvi Ratinen, Matkaystävä
Petja Lähde, Ilon kaava
Veera Nieminen, Avioliittosimulaattori
Katri Sisko, 30 ennen 30

Toinen poikamme lähti viikoksi Espanjaan isovanhempien luokse.

Esikoinen oli Vierumäellä salibandy leirillä.

Minä, mies ja tytöt kävimme risteilyllä Tukholmassa. Matkan varsinainen tarkoitus oli käydä Junibackenissa. Junibackenista ja risteilystä on tulossa kirjoitukset blogiin.

Nuorin lopetti peukalon syömisen vihdoinkin 5 vuotiaana. Lopettaminen ei käynyt ihan itsekseen, vaan teimme asian eteen töitä.

Helmikuussa kirjoitin blogiin 13 kirjoitusta. Kerroin meidän Top 3 voimavarat joilla jaksaa lapsiperhearkea. Kerroin liittyneeni Päijät-blogien instayhteisöön. Joko seuraat Päijät-Hämeen alueen blogien tiliä Instagramissa? Ystävänpäivänä tunnustin olevani huono ystävä. Listasin 5 asiaa joita rakastan viikonlopuissa. Minut haastettiin mukaan Kehukeskiviikkoon. Jatkoin tammikuussa aloittamaani tapaa kirjoittaa viikon kohokohdista blogiini aina maanantaisin.

Helmikuun luetuimmat kirjoitukset

Muutama viikko sitten minut haastettiin mukaan Kehukeskiviikkoon eli haasteseen, jossa esitellään kehukeskiviikkona kiinnostava blogi ja haastetaan blogin kirjoittaja mukaan haasteeseen. Minut haastoi haasteen aloittaja eli Kaunismäessä blogin Virpi.

Taas olisi aika listata viime viikon kohokohdat. Viime viikko alkoi iloisissa tunnelmissa. Loma häämötti muutaman työpäivän takana. Nuorin laski innoissaan päiviä risteilyyn. Toinen pojista odotti Espanjan matkaa. Keskiviikkona meille oli tulossa odotettu vieras Espanjasta. Muuten kaikki sujuikin kivasti, mutta minä itse tulin kipeäksi. Perjantaista sunnuntaihin olen viettänyt aikaa pääsääntöisesti vaakatasossa. Lauantaista lähtien hiljaa. Minulta lähti nimittäin ääni.

Viikon kohokohdat

Viikon kirjat

Viime viikolla kuuntelin kolme kirjaa ja luin yhden. Kolmen päivän sohvalla ja sängyssä makailu mahdollisti tämän poikkeuksellisen suuren kirja määrän. Tämä on muutenkin ollut huikea kirjavuosi. Tähän mennessä olen lukenut 2 kirjaa ja kuunnellut 12. Näiden lisäksi olen lukenut kivoja lastenkirjoja hoitolapsille ja nauttinut kauniista kuvituksista. Ehkä voisin joskus listata blogiin myös kivoja lastenkirjoja. Ja minulle saa ehdottomasti vinkata hyviä kirjoja!

Viikon esitys

Viikon kohokohta

Viikon juoma

Sekä minä että mies teemme arkisin töitä ja viikonloput ovat vapaita. Mies tosin saattaa joskus harvoin olla työmatkalla viikonloppuna. Lapsilla on usein turnauksia viikonloppuisin. Kolmen lapsen eri lajien turnaukset menevät usein lomittain niin, että täysin vapaita viikonloppuja ei meidän perheessä juuri ole. Toisinaan kaikilla kolmella on samana päivänä turnaus, mutta onneksi turnauksiin on joskus bussikuljetuksia ja aina kimppakyytejä.

Parasta viikonlopuissa on

1. Aamut ilman herätyskellon soimista.

Herään arkisin yleensä ennen herätyskellon soimista. Viikonloppuisinkin herään yleensä aikaisin. Viikonlopuissa parasta on se, että herättyään saa jäädä vielä sänkyyn lojumaan. Usein luen aamuisin sängyssä blogeja, viimeistelen omia kirjoituksia, katson Instagramia, kuuntelen äänikirjaa tai luen kirjaa. Lapset ovat jo sen verran isoja, että eivät tarvitse heti herättyään aamupalaa. Ja jos tarvitsevat, niin he osaavat tehdä vaikka leivän itse.

2. Aikatauluttomuus

Arkena hoitolasten kanssa on tietyt ruoka-ajat ja päivälepo. Päivään pitää mahtua myös ulkoilua, vapaata leikkiä ja jotain ohjattua toimintaa. Kuuntelen lasten omia toiveita tekemisen suhteen ja haluan, että asiat tehdään kiireettömästi. Aamuisin meillä lähtee kolme koululaista kouluun ja iltapäivällä he tulevat koulusta. Monena iltana lapsilla on harrastuksia ja jossain välissä pitää syödä, tehdä ruokaa ja käydä kaupassa. Viikonloppuna on ihana, kun ei tarvitse elää niin tarkasti aikataulun mukaan. Arjen sujuvuutta toki tukee se, ettei rytmejä sekoiteta täysin viikonloppunakaan. Ruokaa on syytä tarjota ennen kuin lapset tai äiti saavat nälkäkiukkukohtauksia ja ihan koko yötä ei ole syytä valvoa. Silti aikatauluissa voi lipsua ja elää vähän rennommin kelloon tuijottamatta.

3. Mies on kotona

Mies on yksi parhaista kavereistani, joten tietenkin on ihanaa kun hän on kotona. Lapsia näen paljon arkisinkin, mutta miestä vähemmän. Viikonloppuisin on ihanaa, kun olemme koko perhe yhdessä.

4. Joku muu tekee ruokaa

Arkisin mies keittää aamuisin puuron. Minä teen pääsääntöisesti kaikki muut ruuat. Ruuanlaitto ei ole erityisesti lempipuuhaani, mutta voisin väittää että ruuanlaittotaitoni ovat kehittyneet melkoisesti tässä vuosien varrella. Tarjoan hoitolapsille joka päivä eri ruokaa. Viikon aikana meillä on liha-, kana-, kala- ja kasvisruokapäivä. Minä vastaan myös arkipäivien ruokalistan suunnittelusta. Enemmän kun mielelläni siirrän vastuun ruuanlaitosta viikonloppuisin miehelle. Onnea on mies, joka tekee hyvää ruokaa!

5. Ei ole pakko mennä ulos

Hoitopäivinä me ulkoilemme joka säällä. Kovilla pakkasilla ja kaatosateessa ulkoilemme ehkä lyhemmän aikaa, mutta ulos mennään aina. Tykkään ulkoilla, mutta viikonloppuna saatan viettää aikaa myös pelkästään sisätiloissa. Työni puolesta pääsen ulkoilemaan ympäri vuoden valoisaan aikaan, joten minun ei "ole pakko" mennä ulos viikonloppuna, jos ei huvita tai ilma on huono.



Tämä menossa oleva viikonloppu ei vastaa unelmieni viikonloppua.  Tulin nimittäin itse tulin kipeäksi torstai-perjantai yönä. Muu perhe on saanut tehdä mieleisiä juttuja. Esikoinen oli kaverilla yökylässä. Toinen poika lähti talviloman viettoon Espanjaan. Tytöllä oli kaveri yökylässä. Nuorin on saanut leikkiä siskon ja tämän kaverin kanssa. Mies on käynyt kuntosalilla ja lauantaina hän teki melkoisen treenin työntämällä Kärkkäisen ostoskärryjä. Nuo kärryvuorot kuuluvat korisjoukkueen talkoiluun. Minä olen lukenut ja kuunnellut kirjoja. Toivottavasti jaksan tehdä tällä lomalla muutakin.

Miksi tämä sitten ei ole muistelu/synttäripostaus? Siksi, koska meillä asuu teini! Minulla ei ole lupaa kirjoittaa pojan asioista. Voisin toki muistella omaa taivaltani äitinä. Siis voisin, jos jaksaisin. Teinin kanssa nukkumaan meno vaan alkaa taas muistuttaa taaperovuosia. Teinejä ei saa nukkumaan ajoissa. Valvovat myöhään. Minä taas en osaa keskittyä blogin kirjoittamiseen ennen kuin talossa on hiljaista. Illalla myöhään aivoni eivät enää väsymyksen takia toimi, enkä saa kirjoitettua mitään järkevää.

Haastan mukaan kehukeskiviikkoon Mansikkatilan mailla blogin Tainan. Mansikkatilan mailla on lifestyle-blogi, jossa on kauniita kuvia kauniista asioista. Etenkin Tainan kauniit kukkakuvat ovat jääneet mieleeni. Taisinkin löytää blogin alun perin Tainan järjestämän kukkailoittelua-haasteen kautta. Taina on juuri niin sydämellinen ja iloinen kun blogin perusteella voi kuvitella. Olen tavannut Tainan kerran ja hän on helposti lähestyttävä ja mukava. Kukkien lisäksi blogista löytyy kauniita kuvia ja kirjoituksia sisustuksesta, kodista ja perheestä. Blogista löytyy myös diy-juttuja. Kannattaa käydä tutustumassa! Seurantaan kannattaa ehdottomasti ottaa myös Tainan kaunis ja harmoninen Instagram-tili @mansikkatilanmailla.

Mansikkatilan mailla blogissa on muuten menossa kirja-arvonta perjantaihin 22.2 saakka. Käykäähän osallistumassa, jos Sara Karlssonin Asioita jotka tekevät kodin kiinnostaa. Kyseessä on sisustuskirja, joka on Tainan mukaan kuitenkin enemmän kirja hyvinvoinnista ja kokonaisvaltaisesta elämän hallinnasta. Tai oikeastaan. Älkää käykö osallistumassa arvontaan, niin minulla on paremmat mahdollisuudet voittaa kirja itselleni.




Taina! Sinut on siis haastettu esittelemään joku kiva blogi kehukeskiviikkona ja pistämään haaste eteenpäin!


Onko Mansikkatilan mailla tuttu blogi?
Kenen blogia sinä suosittelisit kehukeskiviikkona?

Viime viikolla

Viikon päätös

Tein päätöksen jatkaa töitäni perhepäivähoitajana.
Läheiseni ovat kuunnelleet jo kyllästymiseen asti pähkäilyjäni töitteni suhteen. Olen vaihtanut vähintään kerran päivässä mielipidettäni siitä, että jatkanko vai lopetanko.

Viikon juhla

Minulla ja miehelläni oli 14. hääpäivä.
Perinteeksi on muodostunut juhlimattomuus. Jatkoimme perinnettä.

Viikon erikoinen

Perheellämme oli vuoden ensimmäinen vapaa viikonloppu.
Tätäkään ei olisi ollut, jos esikoinen olisi ollut pelikuntoinen. Flunssa mahdollisti meille erittäin tervetulleen turnauksista vapaan viikonlopun.

Viikon kirjat

Kuuntelin loppuun kaksi äänikirjaa.
Molempien kirjojen päähenkilöt kuuluivat uskonnolliseen yhteisöön ja molemmat kirjat olivat kirjoittajiensa esikoisteoksia. Kärki kertoo Jumalan huoneessa kolmen eri sukupolven naisen kautta pohjoiskarjalaisen suvun tarinaa 30-luvulta tähän päivään. Kirja menee viime aikojen suosikkikirjojeni joukkoon. Sen verran vaikuttava lukukokemus oli.

Ainoa taivas kertoo Ainosta, joka pyristelee irti uskonnollisesta yhteisöstä. Kirja on luokiteltu nuortenkirjaksi, mutta sopi sujuvasti aikuiselle luettavaksi. Tätäkin kirjaa voin suositella lämpimästi.  

Katja Kärki, Jumalan huone
Essi Ihonen, Ainoa taivas

Viikon tapahtumat

Osallistuimme kahteen talviulkoilu tapahtumaan.
Launtaina seurakunnan yhteisvastuun ja sunnuntaina päiväkotiin tutustumisen merkeissä.

Viikon leffa

Barbie merenneidon tarina.

Nykyinen tokaluokkalainen katsoi tuota leffaa kymmeniä kertoja pienenä. Muu perhekin oppi vuorosanoja ulkoa. Nyt kukaan ei ole useampaan vuoteen elokuvaa katsonut. Tänä viikonloppuna leffa on katsottu ainakin kaksi kertaa. Barbeistakin tuli merenneitoja 5-vuotiaan leikeissä. Nuket saivat pyrstönsä sukista ja lapasista.

En lähettänyt tänäkään vuonna yhtään ystävänpäiväkorttia. Myös tekstiviestit, Whatsapp viestit ja Messenger viestit jäivät lähettämättä. Olen muutenkin huono pitämään yhteyttä ystäviin. Olen tutustunut moniin ihaniin ihmisiin elämäni aikana ja saanut heistä kavereita ja ystäviä. Yhteydenpito moniin ystäviin on kuitenkin jäänyt. Muutot ja muuttuneet elämäntilanteet ovat usein olleet tilanteita, joissa yhteydenpito kavereihin on ensin pikkuhiljaa hiipunut ja sitten jäänyt kokonaan.



Aikuisena ihmisiin ei tutustu enää yhtä nopeasti kuin lapsena. Syvälliseen tutustumiseen ja salaisuuksien jakamiseen menee paljon pidempään kuin lapsena. Eikä sellaista edes välttämättä tapahdu ollenkaan aikuisena solmituissa ystävyyssuhteissa.

Olemme menneet mieheni kanssa naimisiin helmikuussa 2005. Ennen naimisiinmenoa ehdimme olla yhdessä 5,5 vuotta. Häämme olivat varsin perinteiset. Siis sellaiset, mitä vielä tuohon aikaan usein vietettiin. Askartelimme itse kutsukortit, ohjelmalehtiset ja hääkarkkikotelot, ruoka tuli pitopalvelusta ja ohjelmassa oli perinteisiä hääleikkejä. Ennen häitä ja häiden jälkeenkin lueskelin ahkerasti Naikkareita eli Naimisiin.infoa. Häihin haimme juomia Tallinnassa. Tarjolla oli onnittelumaljat kuohuviinistä, olutta, viiniä ja muistaakseni myös siideriä. Häämatkalle lähdimme heti häiden jälkeen maanantaina. Olimme viikon Madeiralla.


Hääpäivinä olemme käyneet kahtena vuonna ravintolassa syömässä ja kerran keilaamassa. 10-vuotishääpäivää juhlistimme käymällä katsomassa Chicago-musikaalin. Naimisiin mennessä taisimme suunnitella 10-vuotishäämatkakohteeksi New Yorkia. Yleensä hääpäivän juhlistaminen on jätetty melkein kokonaan välistä. Päivää on vietetty tavallista arkea eläen.

Tänä vuonna päätimme, että emme edes yritä järjestää mitään suurta ja hienoa. Ilta kotona, hyvää ruokaa ja ehkäpä joku lautapeli yhdessä. Tarkempi kalenterin tarkastelu osoitti, että hääpäivälle on ohjelmassa yhden lapsen treenikuskaus sekä samaan aikaan toisen lapsen kuskaus harjoituspeliin täysin päinvastaiseen suuntaan tietenkin. Eli hääpäivän ohjelmaksi varmistui treenikuskausta molemmille vanhemmille.

Hääpäivän aamu alkoi sillä, että yksi lapsi oksensi. Meni sitten vielä kerran suunnitelmat uusiksi. Harrastuskuskausta vain toiselle. Sairastupaa toiselle.

Viikon kohokohta: Mia Kankimäki vieraili Lahden pääkirjastossa

P.s. never stop smiling-blogin Johanna etsi muutama vuosi sitten facebookissa Päijät-Hämäläisiä bloggaajia. Ilmoittauduin mukaan Johannan perustamaan facebook-ryhmään. Ryhmä on alun perin perustettu vertaistueksi bloggaajia varten. Sittemmin ryhmän toiminta on hiljentynyt. Nyt Johanna on aktivoitunut sekä panostamalla omaan blogiinsa että elvyttämällä Päijät-blogit ryhmää. Johannalla on unelma aktiivisesta Päijät-Hämeen alueen blogiyhteisöstä ja tällä viikolla hän on tehnyt tuon unelman eteen töitä. Päijät-blogit on nyt yhteisö, jota kuka tahansa voi seurata instagramissa. Sieltä meidät löytää nimellä paijatblogit. Moni onkin meidät jo löytänyt. Ensimmäisen viikon aikana instayhteisö on saanut sata seuraajaa.

Tällä hetkellä Päijät-blogeissa on mukana noin parikymmentä erilaista blogia. Päijät-blogeista löytyy hyvinvointia, perhe-elämää, käsitöitä, reseptejä, kosmetiikkaa, tyyliä, valokuvausta sekä paikallisia tapahtumia ja tavallista elämää. Päijät-blogit kannattaa ehdottomasti ottaa seurantaan Instagramissa. Instagramista löytyy kaikki mukana olevat blogit.

Miksi minä olen näin innoissani tästä yhteisöstä? Kuulunhan minä jo Kaksplussan blogiverkostoon. Blogin kirjoittaminen on kuitenkin yksinäistä puuhaa. Lisäksi tuntuu, että kaikki tapahtuu pääkaupunkiseudulla. Joudun jättämään usein ne harvatkin tapahtumat väliin, joihin saan kutsun välimatkan ja aikataulujen vuoksi. Pyydän välillä miestäni oikolukemaan tekstejäni, mutta muuten emme juuri blogistani tai bloggaamisestani puhu. Ystäväni eivät kirjoita blogeja, joten heidän kanssaan juttelen ihan muista asioista. Voiko tätä harrastusta edes ymmärtää kukaan muu kuin toinen bloggaaja? Asettelen ruokia tai villasukkia pitkään valokuvaa varten, jaan somessa kuvia itsestäni ja lapsistamme. Haluan onnistuneen asukuvan, joka näyttää nopealta räpsyltä, mutta vaatii monta otosta. Näistä asioista on ihana puhua jonkun kanssa, joka oikeasti ymmärtää ja tekee ehkä samoja asioita. Tai tekee asioita fiksummin ja voin oppia häneltä uutta.

Jos olet kotoisin Päijät-Hämeestä, kirjoitat blogia ja olet aktiivinen instagramissa, niin olisi ihana saada sinutkin mukaan meidän joukkoon!
Facebookista meidät löytää nimellä Päijät-blogit
Johannalle voi laittaa sähköpostia osoitteeseen: johanna@psneverstopsmiling.com
Instagramissa voit saada kuvasi mukaan Päijät-blogien sivulle käyttämällä tageja @paijatblogit ja #paijatblogit

Unelmalandia-blogin Doris haastoi jo jokin aika sitten Kaksplussan bloggaajat kertomaan omista voimavaroistaan, joilla jaksaa pikkulapsiarki. Meillä ei enää eletä pikkulapsiarkea, joten osallistun tähän haasteeseen yli-ikäisenä tai siis enhän minä ole yli-ikäinen, lapseni ovat. Meillä ei ole enää hetkeen ollut ihan pieniä lapsia. Kolme lasta on jo koulussa ja nuorinkin lähtee ensi syksynä eskariin. Usein kuulee puhuttavan, miten elämä helpottaa, kun lapset kasvavat. Jotkut asiat helpottavat, mutta isompien lasten kanssa tulee uusia haasteita. Välillä ajattelen jopa, että miten olisi helppo kieltää uhmakasta taaperoa olemaan lyömättä lapiolla kaveria hiekkalaatikolla. Siinä tilanteessa ainakin tietäisin miten toimia. Tellonymin kautta lähetettyjen törkeiden viestien selvittely on paljon hankalampaa.

 

Voimavarat Top 3 

Oma aika
Edellisessä kohdassa mainitsinkin jo oman ajan. Vaikka nautinkin ihmisten seurasta, niin kaipaan myös yksin oloa. Tällä hetkellä yksi kestohaaveistani on saada viettää aikaa yksin kotona. Kaikista parasta olisi saada viettää aikaa yksin siivotussa kodissa. Se taitaa olla lähes mahdoton toteuttaa. Kun minulla on omaa aikaa luen, kuuntelen äänikirjoja, neulon tai käyn kävelemässä. Liikuntaa haluaisin lisätä viikkoihini. Sekin auttaisi jaksamaan paremmin, kun vain jaksaisi lähteä liikkumaan. 




Jotain kivaa tulevaisuudessa
Tiedän, että pitäisi elää hetkessä. Ei haikailla menneitä eikä miettiä liikaa tulevaa. Olen kuitenkin huomannut, että voin paremmin kuin minulla on joku pieni matka tai tapahtuma, jota odottaa. Tällä hetkellä odotan risteilyä miehen ja kahden nuorimman lapsen kanssa. Olen jo pitkään haaveillut pääseväni Junibackeniin. Ja nyt olisi tämä haave tarkoitus toteuttaa. Tykkään suunnitella pieniä matkoja lomille. Nyt olemme jo useana vuonna olleet kesällä Pärnussa ja syyslomalla Torreviejassa.

Meidän neljästä lapsesta vanhin söi pienenä tuttia. Alle kaksi vuotiaana tutit menivät rikki. Saksilla saattoi olla osuutta asiaan. Tutista luopuminen kävi yllättävän helposti muutamaa kuukautta aiemmin isoveljeksi tulleelta esikoiselta. Seuraavat kaksi lastamme eivät tuttia koskaan huolineetkaan. Neljäs lapsemme oli tyytyväinen vauva. En alkanut hänellekään opettaa väkisin tutin syömistä. Olisi ehkä kannattanut! Hän nimittäin alkoi syömään peukaloa.




Olemme yrittäneet saada kuopusta lopettamaan peukalon syömistä useamman kerran tässä vuosien varrella. Hänen ollessaan alle vuoden ikäinen yritimme opettaa jopa tutin syömistä. Kyllähän hän sitä vähän söikin, mutta öisin tutti vaihtui peukaloon. Samoin silloin kun kuopusta harmitti ja itketti suuresti. Peukalo vain oli parempi kuin tutti.




Tytön ollessa noin kolme vuotias yritimme tosissamme saada häntä lopettamaan peukalon syömisen. Asiasta puhuttiin lapsen kanssa. Kysyimme neuvolasta vinkkejä. Lupasimme ostaa lapselle ihan minkä lelun hän vaan keksiikään toivoa. Käsi laitettiin yöksi sidoksiin. Heräilimme öisin ottamaan peukaloa pois suusta. Lakkasimme peukalon kynnen Stop and grow'lla eli sillä pahanmakuisella aineella, joka auttaa lopettamaan kynsien pureskelun. Tyttö repi siteet auki, nuoli Stop and grown, söi peukaloa salaa peiton alla. Emme keksineet enää muita keinoja estää peukalon syömistä. Tai ainakaan sellaisia keinoja, joihin lastensuojelu ei olisi puuttunut. 

Tänä talvena, tyttö on jo 5 vuotta. Hän oli itsekin sitä mieltä, että haluaa lopettaa peukalon syömisen. Yhdessä olemme katselleet puhelimelta erilaisia Barbie-pakkauksia. Hän nimittäin rakastaa leikkiä Barbeilla ja mikä olisikaan ihanampaa kuin uusien Barbieiden tai Barbien tavaroiden saaminen. Sellaisia hänelle on luvattu ostaa sitten kuin peukalon syöminen loppuu. Käsiä on kääritty öisin sidoksiin ja sormia on teipattu ihoteipillä. Tyttö on antanut sidosten olla paikallaan. Öisillä partioretkillä en ole vielä kertaakaan saanut tyttöä kiinni peukalon syömisestä. Tarkastuksilla en ole havainnut edes syljestä märkiä sormia, sidoksia tai teippejä. Voisiko olla, että tämä peukalon syöminen vihdoin loppuisi? Pitäkää peukkuja! (Ei suussa!)



Tytön peukalon iho on kestänyt varsin hyvin tämän vuosia jatkuneen peukalon syömisen. Iho on tainnut olla kuiva ja halkeileva vain kerran tai kaksi koko aikana. Vasemman peukalon kynttä ei ole tarvinnut leikata juuri koskaan eli kynsi tässä on vähän kärsinyt. Eniten minua on huolestuttanut se, että miten peukalon syöminen vaikuttaa purentaan. Suuhygienisti mainitsi joskus, että purenta ei ole täysin optimaalinen. Meidän kolmesta koululaisesta kaksi on oikomishoidossa. Itseasiassa juuri ne kaksi, jotka eivät ole koskaan syöneet peukaloa tai tuttia. Nähtäväksi jää, miten nuorimman purenta kehittyy. Tietysti toivon, ettei oikomishoitoa tarvittaisi.