Lauantai oli viime viikon voimaannuttavin päivä. Heti aamusta lähdin retkiluistelemaan Vesijärvelle. Sen verran sateista oli ollut, että epäilin pääsenkö jäälle ollenkaan. Jää oli kuitenkin yllättävän hyvässä kunnossa. Oli mukava luistella yksin. Vasta loppumatkasta alkoi sataa, mutta silloin olikin jo aika lähteä kotiin.

Päivä jatkui vielä ystävän seurassa. Kävimme sushilla ja taidenäyttelyssä.

Mukavaa vuoden viidettä viikkoa!

#viikonräpsy on postaussarja, jossa julkaisen joka viikko yhden kännykkäkuvan viikon varrelta.

Asuimme ennen paikkakunnalla, jossa oltiin siirtymässä alkuluokkaan. Meidän esikoinen olisi siis mennyt luokkaan, jossa olisi ollut esikoululaisia, ekaluokkalaisia, tokaluokkalaisia, opettaja, lastentarhanopettaja ja lastenhoitaja. Tokihan alkuluokalla jaetaan lapsia välillä pienempiin ryhmiin, mutta paljon olisi kuitenkin ollut ihmisiä, joihin tutustua. Joka vuosi ryhmä olisi vielä muuttunut tokaluokkalaisten siirtyessä eteenpäin ja uusien eskareiden tullessa ryhmään.

Ennen eskarivuottaan meidän esikoinen oli ollut 3-vuotiaaksi asti kotona. Sitten vuoden päiväkodissa. 4-vuotiaasta eskarin alkuun saakka hän kävi kaksi kertaa viikossa kerhossa. Olisi tuntunut aikamoiselta hypyltä laittaa poika isoon ryhmään ja isoon kouluun, vaikka hän reipas olikin.

Otimme asioista selvää ja löysimme steinerkoulun. Meillä oli ennakkoluuloja kyseistä koulua kohtaan. Onko se vain leikkiä ja opitaanko siellä oikeasti? Onko se kallis? Miten toimii opetus ilman koulukirjoja? En enää edes muista, mitä kaikkea sitä tuli mietittyä. Asiasta ei voinut monen kanssa edes keskustella.

Muuttoon on tänään tasan kuukausi. Vuokra-asunto on irtisanottu. Muuta ei olekaan vielä tehty. Tai ollaan me sentään harkittu muuttolaatikoiden vuokraamista.




Kuvat on otettu likaisten ikkunoiden läpi täältä meidän väliaikaisesta kodista, jossa olemme jo maaliskuusta saakka asuneet. Kuusi ihmistä, kerrostalokolmio ja 79,5 neliötä. Arkisin myös kaksi hoitolasta. Ja kyllä! Me todellakin laskemme jo päiviä muuttoon!




Osallistun näillä kuvilla Pieni Lintu-blogin MakroTex-haasteeseen. Tällä viikolla haasteen aihe on
 Ikkunan läpi. Ehkä palaan joskus myöhemmin näitä kuvia katselemaan ja ajattelen, että tästäkin ajoittain haastavasta ajasta selvittiin.



Jos nämä meidän asuntokuviot ihmetyttävät, niin muutaman kerran olen asioista tänne blogiin kirjoittanut.

Olen jo jonkin aikaa haaveillut retkiluistimista. Eilen me sitten kävimme minulle sellaiset ostamassa. Hetihän uusia luistimia piti päästä testaamaan, joten suuntasimme koko perheen voimin Vesijärven jäälle. Noin kolmen kilometrin pituisen jääreitin on aurannut Lahden järvimatkailun Jukka Riikonen. Tänään pääsin luistelemaan yksin sillä aikaa, kun tyttärellämme oli futistreenit.

Ostin retkiluistimet, jotka kiinnitetään luistelumonoihin. Tavallisia luistimia minulla ei olekaan. Niidenkin hankkimista olen miettinyt jo muutaman talven. Aiemmin minulla on aina ollut kaunoluisimet. Loppiaisena luistelin ensimmäistä kertaa miehen hieman liian suurilla hokkareilla. Nyt en oikein tiedä hankkisiko hokkarit vai kaunoluistimet.

Meillä on aina luettu lapsille paljon. Kaksi vanhinta lastamme, molemmat poikia ovat saaneet nauttia ääneen lukemisesta kaikista eniten. Sillä täytyy myöntää, että viime vuosina meidän vanhempien lukemisinnostus on hiukan hiipunut. Ennen luimme lapsille iltasadun joka ikinen ilta, nykyään noin 4-5 kertaa viikossa. Ääneen on luettu mm. kolme ensimmäistä Harry Potteria, Ronja Ryövärintytär, Katto Kassinen ja Peppi. Mitä isommaksi lapset kasvavat, sitä hauskempia kirjoja pääsee lukemaan! Tosin nyt monena iltana on käynyt niin, että pojat haluavat lukea itse omia kirjojaan ja vain tytöille on luettu ääneen. Toisen pojan kohdalla tätä itsenäistä ja vapaaehtoista lukemista on ollut vasta viikon verran. Olen niin iloinen tästä lukuinnostuksesta!



Vaikka meillä on aina luettu paljon pojille, eivät he ilman kannustusta ja apua ole lukemisesta innostuneet. Onhan elämässä niin paljon kaikenlaista mikä vie aikaa ja mielenkiintoa lukemiselta: tv, kännykkäpelit, kaverit ja youtube-videot. Lukeminen vaatii kuitenkin pysähtymistä ja keskittymistä.

Miten me sitten olemme saaneet pojat lukemaan? Olemme lukeneet heille ja käyneet säännöllisesti kirjastossa. Olemme yrittäneet löytää poikia kiinnostavia kirjoja. Se ei muuten tapahdu ihan helposti ja siitä ei selviä yhdellä kirjastokäynnillä. Koulussa suoritettava lukudiplomi on meillä motivoinut toista poikaa lukemaan, mutta toinen vain kommentoi ettei aio lukea mitään ylimääräistä. Koulun kirjaesitelmät ovat olleet myös hyvä keino. Poikien on ollut pakko lukea kirja ja pitää siitä esitelmä. Meidän tehtäväksi on jäänyt tarpeeksi kiinnostavan kirjan etsiminen yhdessä lapsen kanssa ja jankkaaminen muistuttaminen kirjan lukemisesta. Jälkeenpäin olen oikein kiitollinen nuoremman pojan opettajalle siitä, että jo tokaluokalla piti pitää kaksi kirjaesitelmää. Ilman esitelmiä hän ei olisi lukenut edes niitä kahta kirjaa vuodessa.




Vanhempi poikamme lukee kirjan parissa päivässä lukuinnostuksen ollessa päällä. Ja nyt tästä toisestakin pojasta on kuoriutunut vajaassa viikossa lukutoukka! Tarvittiin vain kiinnostava kirja. Ja mikä onni, että tämä kirja sattui olemaan ensimmäinen osa 23 osaista kirjasarjaa! Ensimmäinen kirja loppui niin jännittävään kohtaan, että minua pyydettiin heti tilaamaan lähikirjastoon toinen kirja. Ja tuo kirja tuli onneksi jo seuraavana päivänä. Tällä hetkellä molemmat pojat lukevat saman kirjasarjan kirjoja ja olen kuullut heidän keskustelevan kirjan tapahtumista ja kirjoista. Ihan huippua! 


Meidän tytöt ovat sen verran nuorempia, että en osaa sanoa onko lukemisessa eroa tyttöjen ja poikien välillä meidän perheessä. Sen verran on ollut eroa tähän mennessä, että pojat ovat oppineet lukemaan koulussa ensimmäisellä luokalla ja tyttö itsenäisesti hieman ennen kuin täytti viisi. Tyttäremme on jo lukenut useamman kirjan lukemaan opettelevien kirjasarjasta.

Eivätkä uudet ruoka-aineet ole jääneet pelkästään Lidlin varaan. Minä olen virkannut lasten leikkeihin paistetun kananmunan ja kantarelleja.





Lapsilta tuli myös tilaus pannulapuista. Näitä käytetään myös pannunalusina.




Lisäksi olen virkannut muutaman sitrushedelmän lohkon ja vesimeloni lohkoja. Näitä viimeksi mainittuja en löytänyt muutaman valoisan tunnin aikana kun olin kotona. Niinpä jäivät kuvaamatta. Pakko oli kuitenkin vielä lisätä tämä kännykkäkuva vesimeloneista.




Muiden haasteeseen osallistuneiden kuvia voi käydä ihailemassa Pieni Lintu-blogissa.

Ohjeita minulla ei näihin virkattuihin ruokiin ole. Googlasin kuvia virkatuista ruuista ja yritin tehdä samanlaisia.

Siitä taitaa olla jo useampi vuosi kun Olga-sukkia neulottiin Facebookin Voihan villasukka! -ryhmässä. Malli näytti nätiltä, mutta ajattelin sen olevan liian vaikea ja monimutkainen minulle. Jokin aika sitten penkoessani lankalaatikkoani löysin Novitan harmaa-keltaisen raitalangan, josta halusin neuloa itselleni sukat. Googlasin sukkaohjeita raitalangalle ja löysin Olga-sukkien ohjeen.




Ja oliko ohje vaikea? Hah! Ensimmäisellä kierroksella opin tuon mallikerran ulkoa. Ja se ei todellakaan ollut vaikea. Nämä sukat valmistuivat varsin nopeasti. Automatkalla, kotona ja tytön futistreeneissä.




Se mallikerta menee näin:

*2 oikein takaa yhteen, 4s oikein, langankierto, 2s oikein, langankierto, 4s oikein, 2 oikein yhteen*. Toista tätä kierros loppuun ja neulo seuraava kierros aina oikeaa ja toista taas *-* ja kierros oikeaa.


Ohje Olga-sukkiin

Tällä viikolla on käyty hoitolasten kanssa laavuretkellä, perhekerhossa ja satutunnilla. Pojilla oli salibandyturnaus. Vanhin sairastui oksennustautiin. Neuloin ja virkkasin. Kokeilin tänään hääpukua #käytähääpukuasipäivän kunniaksi. Mahtoivat naapurit ihmetellä, kun kävin pihallakin puku päällä pyörähtämässä. Ja heti perään mies hiihti kerrostalon pihalle 150 metriä pitkän ladun. Lapsille varten, mutta he eivät sitten hiihtäneetkään. Tai ehkä naapurit eivät ihmettele meidän kohdalla enää mitään.

Viikon kännykkäräpsyksi valikoitui kuva tältä päivältä eskarilaisen futistreeneistä. Tyttö on ollut todella innoissaan harrastuksestaan, joka alkoi viime kesänä futiskoulusta. Minä istuin treenien ajan katsomossa ja neulon. Tänään valmistuikin yhdet sukat. Niitä on nyt tammikuussa valmistunut jo kolmet. Neljännet ovat puikoilla. Neuloosi päällä siis.

Mutsi ja murupullat blogin Ida haastoi Kaksplussan verkostobloggaajat mukaan "Tähtihetkeni vanhempana"-haasteeseen. Sen verran sarkastinen tämä haaste on, että tarkoitus ei ole kertoa onnistumisistaan vaan niistä vähemmän hohdokkaista ja enemmän huvittavista (ainakin jälkeenpäin) hetkistä.

Kun kerroin miehelle tästä haasteesta hänen kommenttinsa oli: "No, sulla ainakin riittää tarinoita!". Eli mies pitää minua aika sählänä. Kun aloin muistelemaan niin eipä niitä tapahtumia kovin montaa mieleen tullut. Eli säheltämisen lisäksi vaivaa ilmeisesti myös huono muisti. Suurin osa muistamistani tapahtumista on jo useamman vuoden takaa. Ajalta, jolloin pojat olivat pieniä. Eli olisiko tämä sittenkin jotain äitiysdementiaa. Muistan vanhat asiat ja tuoreemmat ovat unohtuneet. Tai ehkä viime vuosina neljän lapsen kanssa kierroksia on ollut niin paljon, ettei tässä ole ehtinyt edes muistiin painamaan kommelluksiaan. Kommelluksia nimittäin on aivan varmasti ollut!

Tässä olisi nyt neljä mieleeni tullutta tähtihetkeä.


1. Esikoisen ollessa vauva minun oli tarkoitus keittää tutteja. Laitoin veden kiehumaan liedelle. Muistin tutit vasta sitten, kun kattila oli edelleen täysillä ja vesi oli jo kokonaan haihtunut. Onneksi olin unohtanut laittaa tutit kattilaan. Veden keittäminen pohjaan onnistuu!

2. Meillä oli kaksi lasta kun olimme Kodin Terran Infotiskillä hakemassa S-etukortin rinnakkaiskorttia minulle. Täytin lomaketta. Lomakkeessa kysyttiin lasten syntymäaikoja. Vastasin 2006 ja 2007. Sitten aloin ääneen ihmetellä, että eihän meidän lapset voi olla syntyneet peräkkäisinä vuosina. Ihmettelin asiaa miehelle ja Terran myyjäkin oli siinä vieressä. Siis oikeesti! Onko meidän pojat muka syntyneet peräkkäisinä vuosina?! Ja mikä vuosi nyt on? Siinä vaiheessa mies otti lapun ja sanoi, että mennäänpäs nyt seuraavaan kohtaan.

3. Kävimme melkein kymmenen vuotta vauva/perheuinnissa samassa uimahallissa. Meillä oli jo neljä lasta, kun menimme kahdella eri autolla uimaan. Mies meni edeltä poikien kanssa ja minä tulin hieman myöhemmin tyttöjen kanssa toisella autolla. Olimme kävelleet jo uimahallin ovelle isomman tytön kanssa ja tervehtineet tuttua lapsiperhettä, kun he kysyivät että ollaanko kahdestaan uimassa. Siitä sitten pikavauhtia autolle vauvaa hakemaan.   

4. Bonuksena voisin kertoa miehen kommelluksen. Esikoisemme oli 6 kuukautta ja alkanut maistella kiinteitä ruokia. Minä olin hyvin tarkka, että listalle otettiin yksi ruoka-aine kerrallaan ja sitä maisteltiin useamman kerran ennen kuin kokeiltiin taas uutta ruoka-ainetta. Olimme Mikkelissä miehen vanhemmilla ja anoppi oli ohjeiden mukaan keittänyt bataatin poikaa varten. Miehen tehtävänä oli se pojalle syöttää. Voisiko mikään mennä pieleen?! Kyllä! Mieshän voisi ottaa kylmiöstä vanhan sacherkakkua varten tehdyn aprikoosihillon ja syöttää sitä vauvalle. Kaiken huippu oli, että mies oli maistanutkin hilloa ennen syöttämistä, mutta ei ollut huomannut mitään. Minä huomasin asian kun tulin paikalle syöttämisen lopulla. Ihmettelin, miten bataattisose on niin oudon väristä. Sain aikamoiset hepulit!

Ensi kuussa se tapahtuu. Me muutamme vihdoin omaan kotiin. Minä ja lapset ensimmäistä kertaa omakotitaloon. Mies on asunut lapsuutensa ja nuoruutensa omakotitalossa. Minä taas olen joskus saattanut sanoa, että en ikinä muuta omakotitaloon.

Viime muutosta on kohta jo vuosi aikaa. Myimme meille pieneksi jääneen rivitaloasunnon ja muutimme väliaikaisesti vuokralle kerrostalo kolmioon.

Tie tähän pisteeseen ei ole ollut helppo ja yksinkertainen. Matkalle on mahtunut monenlaisia käänteitä ja pettymyksiä. Vuosi sitten kirjoitin meidän asuntokuvioista blogissani otsikolla: Päällimmaisenä mielessä asuntoasiat.

Mietin, että miten kertoisin asuntokuvioista lyhyesti. Ehkä jotenkin näin: Yritimme myydä entistä kotia. Ei mennyt kaupaksi. Päätimme remontoida kodin ja otimme sen pois myynnistä. Asunto ostettiin kesken remontin. Teimme remontin valmiiksi ja meidän piti muuttaa isompaan rivitaloasuntoon. Isomman rivitaloasunnon asuntokaupat peruuntuivat viime metreillä. Jouduimme etsimään väliaikaisen kodin nopealla aikataululla. Nyt lähes vuotta myöhemmin olemme muuttamassa omakotitaloon. Taloon, joka sijaitsee juuri siellä missä haluamme asua ja taloon, jossa ei tarvitse tehdä remonttia.

Ja miksikö emme haluaisi tehdä remonttia uudessa kodissa?! Eikö olisi ihana laittaa kotia omannäköiseksi? Laitan tähän loppuun valokuvia meidän viimeisimmästä remontista. Asuimme muuten koko ajan remontin keskellä. Eli ei kiitos remonttia! Varsinkaan kun tämä ei ole ainoa remontti, jota olemme viime vuosina tehneet. Tutut saattavat muutaman meidän remontin muistaakin. Ja remontilla en tässä kohtaa tarkoita maalausta tai tapetin vaihtoa. Meidän remonteissa on ollut tapana piikata vähintään puoli metriä lattiaa ja kaataa seiniä.  

Tänä vuonna ajattelin julkaista blogissani joka viikko yhden kännykällä otetun kuvan, jostakin merkityksellisestä tapahtumasta viikon varrelta. Nämä kuvat eivät tule olemaan arkisia, vaan niitä viikon kohokohtia. Tosin miksi ei arkikin voisi olla merkityksellistä. Kuvat tulevat olemaan todennäköisesti käsittelemättömiä räpsyjä. Siitä nimikin tälle haasteelle #viikonräpsy

Ensimmäisen viikon kuvan otin loppiaisena Päijänteeltä. Kuvassa on meidän eskarilainen, jonka kanssa luistelin kahdestaan järven jäällä. Olimme tätini ja hänen miehensä mökillä. Pääsimme luistelemaan tasaiselle järven jäälle. Itse kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni hokkareita ja retkiluistimia. Lapset pääsivät luistelun lisäksi myös moottorikelkan kyytiin ja vanhin itsekin kokeilemaan ajamista. Ihan huikea ja paljon ulkoilua sisältänyt viikonloppu takana. Tästä voi taas hyvillä mielin aloittaa arkisen aherruksen. Lapset menevät huomenna ensimmäistä kertaa kouluun ja eskariin joululoman jälkeen.

Yhdet säärystimet.



Kaksi pipoa.



Tämän vuoden tavoitteena on (jälleen kerran) neuloa jo kaappiin kertyneistä lankakeristä ja välttää uusia lankaostoksia. Langat ovat tällä hetkellä banaanilaatikossa, joka on jo varsin ylitsepursuava.