1. Ketä prinsessaa muistutat eniten?2. Lempiruoka?
3. Minkä taidon pyytäisit hyvältä haltialta?
4. Mihin matkustaisit lentävällä matolla?
5. Mikä on lempivärisi?
6. Mikä on lempieläimesi?
7. Mikä on lempilaulusi?
8. Mitä harrastat?
9. Mikä on lempilelusi?
10. Mitä tykkäät tehdä?

1. Lumikkia
2. Makaronilaatikko
3. Eläimille puhumisen
4. Englantiin
5. Lila
6. Koira
7. Alman joku biisi
8. Futista
9. Littlest Pet Shopit
10. Leikkiä Petseillä


Kolmen vuoden takainen haastattelu.

Viime vuosina en ole enää juurikaan ajatellut lasten ikäeroa. Uusia vauvoja ei ole enää haaveissa, joten ei ole tullut laskettua kuopuksen ja mahdollisen uuden vauvan ikäeroa. Sellaisia laskutoimituksia on tullut vuosien saatossa muutaman kerran tehtyä. Muutama viikko sitten pysähdyin kuitenkin miettimään lasten ikäeroja, kun luin Etelä-Suomen Sanomien otsikkoa: "Kahden vuoden ikäero on riski paitsi lasten, myös vanhempien terveydelle." Suomalaislasten ikäerot ovat pienimmillään vuosikymmeniin. Asia kiinnosti sen verran, että googlasin netistä lisää aiheesta. Nettikeskustelujen lisäksi löysin vanhempia uutisia aiheesta. Löysin muun muassa tällaisia asioita: Pienet ikäerot lisäävät vanhempien eroriskiä ja lyhentävät vanhempien elinikää. Lapset tappelevat enemmän. Etenkin alle 18 kuukauden ikäero on riski.



Meidän perheessä pojilla on  ikäeroa 1 vuosi ja 7 kuukautta. Toisen pojan ja vanhemman tytön ikäero on 2 vuotta ja 6 kuukautta. Tytöillä ikäeroa on 3 vuotta ja 4 kuukautta. Mitä ajatuksia nämä uutiset minussa herättivät? Onhan tämä ollut rankkaakin. Pienen ikäeron lisäksi myös siksi, että meillä lapsia on neljä. Isovanhemmat ja muu tukiverkko asuvat eri kaupungeissa ja jopa eri maassa. Emme ole miehen kanssa aina edes apua pyytäneet, vaan olemme halunneet pärjätä yksin.




Minä olen ollut monta vuotta kotiäitinä ja mies on elättänyt perheen. Hän on ollut välillä vaikeassa tilanteessa, kun töissä olisi paljon tekemistä ja pitäisi tehdä pitkää työpäivää. Samaan aikaan minä olen odottanut miestä kotiin auttamaan lastenhoidossa ja kotitöissä. Kahdenkeskistä aikaakin olisi ollut mukava saada.




Meidän jaksamiselle ja parisuhteelle oli tärkeä käänne, kun osallistuimme parisuhdekurssille noin 8 vuotta sitten ollessani kolmatta kertaa raskaana. Silloin löysimme paremman keskusteluyhteyden ja ymmärsimme paremmin toisiamme. Olemme vuosien varrella käyneet useilla erilaisilla parisuhdekursseilla yhdessä. Muutaman kerran olemme olleet itsekin puhumassa kursseilla. Olen kirjoittanut meistä ja parisuhdekursseista täällä blogissa kolme vuotta sitten otsikolla parisuhteesta ja parisuhdekursseista.




Meidän parisuhteemme on kestänyt 12 vuotta tätä lapsiperhearkea, mutta entä lapset? Miten he ovat kokeneet lapsuutensa meidän perheessä? Juttelin jokin aika sitten lasten kanssa ikäeroista. Koitin kysellä pojilta, että miltä tuntuu, kun on pieni ikäero ja useita sisaruksia. Nuorempi poikamme sanoi, että pieni ikäero on pikemminkin ollut hyvä kuin huono asia. Pojat ovat mielestäni tapelleet aina keskivertoa vähemmän. He osaavat kyllä ärsyttää toisiaan paremmin kuin kukaan muu, mutta suurimman osan ajasta he ovat melkeinpä toistensa parhaat kaverit. Tosin eipä siitäkään ole kauaa kun toinen pojista sanoi, etteivät he ole kavereita, vaikka ovat melkein aina yhdessä ja harrastavatkin samaa lajia samassa joukkueessa. He ovat veljeksiä.



Etelä-Sanomien juttua en voinut tähän linkittää, kun ainoastaan lehden tilaajat pääsevät sen lukemaan. Helsingin Sanomien sivuilta löysin tällaisia mielenkiintoisia uutisia.

Sisarusten ikäeron pitäisi olla vähintään kaksi ja puoli vuotta – Liian lyhyet synnytysvälit lisäävät nykyisin terveysriskejä, sanoo professori

Lasten saaminen voi voimistaa vanhempien neuroottisuutta – Näin lasten pienet ikäerot vaikuttavat vanhempiin ja sisaruksiin

Ensimmäisten ekopaastoviikkojen aikana olen keskittynyt vain paaston ruokapuoleen. Ekopaastossa ei kuitenkaan ole oleellista vain jostain ruuasta luopuminen vaan myös hiljentyminen ja rauhoittuminen. Tänä vuonna Ekopaaston aikana on tarkoitus hiljentyä ja kohdata ympäristöasioiden herättämiä tunteita ja vähentää vauhtia. Tämän asian ymmärsin oikeastaan vasta viime viikonloppuna, kun olin Heponiemen hiljaisuudenkeskuksessa Ekopaasto retriitissä. Ekopaaston järjestää Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja paastoaika on laskiaisesta pääsiäiseen eli 14.2-31.3. Minun paastolupaukseni oli tänä vuonna olla paastoaika ilman lihaa ja kalaa. Vuosi sitten olin ensimmäistä kertaa ekopaastolla ja silloin olin paaston ajan ilman punaista lihaa ja kanaa.

Vietin siis viime viikonlopun retriitissä Karjalohjalla, Heponiemen hiljaisuuden keskuksessa.
Heponiemen hiljaisuuden keskus on Puujärven rannalla sijaitseva Helsingin Diakonissalaitoksen omistama retriittikeskus. Heponiemeen kuuluu 14 rakennusta, 1-5 hengen mökeistä kappeliin ja päärakennukseen. Paikalla on yli 100 vuoden historia.  Heponiemen historiasta voit käydä lukemassa lisää täältä.  Heponiemen vastarannalla näkyy Karjalohjan kivikirkko.




Kristilliset retriitit perustuvat Jeesuksen sanoihin: "Lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan niin saatte vähän levätä." Sana retriitti tarkoittaa alun perin vetäytymistä. Retriitti antaa mahdollisuuden hiljentyä elämän kiireiden keskellä. En ollut ymmärtänyt, että retriitti oli juuri nyt se, mitä tarvitsin kiireisen arjen keskellä. Olikin mahtavaa saada yhteistyöehdotus retriittiin osallistumiseen liittyen. En olisi muuten osannut katkaista arkea osallistumalla retriittiin ellei minua olisi varta vasten mukaan sähköpostilla kutsuttu. Näin jälkeenpäin ihmetyttää, miksi edes emmin lähtemistä. Ehkä siksi, että usein uusi ja vieras hieman jännittää eikä uusien asioiden kokeileminen ole aina niin helppoa. Varsinkin kun lähdin retriitille yksin. En tuntenut ketään, enkä oikein tiennyt, miten retriitillä pitää käyttäytyä.

Tässä Puujärven jäällä otetussa kuvassa näkyy keskellä kappeli. Kappelin alttaritaulu on ikkuna järvelle. Yhden aamurukoushetken aikana käveli "alttaritaulussa" metsäkauriita. Retriitit järjestetään usein luonnonkauniilla paikoilla. Heponiemi todellakin oli sellainen. Oli järvenrantaa ja suojeltu tammimetsä, jossa oli monta sataa vuotta vanhoja tammia.



Minulle retriitti merkitsi hiljaisuutta, pysähtymistä ja rauhaa. Kävelyä luonnossa ja luonnon merkityksen pohtimista. Retriitillä tarjottiin maukasta kasvisruokaa ja minä todella arvostan valmiiseen pöytään pääsemistä. Valmistanhan arkisin lounaan hoitolapsille ja usein myös iltaisin päivällisen perheelle. Minä olin retriitin ajan ilman nettiä ja sosiaalista mediaa. Laitoin puhelimeni lentotilaan joten olin myös ilman puheluita ja tekstiviestejä. Miehelleni olin antanut yhden retriitin ohjaajan puhelinnumeron siltä varalta, että miehen olisi pitänyt saada minuun yhteys.



Minulla oli mukanani pari kirjaa sekä lankaa ja puikot. En lukenut kirjoja ollenkaan. Neuloinkin vain hetken aikaa. Mitä ihmettä minä sitten tein? Perjantaina luin Hiljaisuuden ystävien lehteä Luontohengellisyydestä ja huoneessani ollutta kansiota Heponiemen historiasta ja käytännöistä. Lauantaina kävelin paljon metsässä ja jäällä. Osallistuin kaikkiin ohjelman mukaisiin rukouksiin ja työskentelyihin. Lauantai-iltana saunoin rantasaunassa. Ihmettelin itsekin sitä, miten vähän tein mitään ja miten vähän kaipasin mitään. Nukuin normaalia pidempiä yöunia ja yhdet päiväunetkin. Ilman puhelinta oleminenkin oli yllättävän helppoa verrattuna siihen, miten paljon sitä normaalisti käytän. Toki kävelin retriitilläkin usein puhelin taskussa. Käytin puhelinta kamerana. Kuvia tuli otettua normaalia vähemmän.

Entä nyt? Retriitin jälkeen. Muuttuiko mikään? Huomaan, että lepo teki hyvää. Minulla on ollut paljon pidempi pinna omien lasten suhteen kuin ennen retriittiä. Ja lapset ovat kyllä koetelleet pinnani kestävyyttä. Puhelimeeni ja perheen muihinkin kännyköihin on ladattu nyt Quality Time, joka näyttää milloin puhelin on avattu ja mitä sovelluksia ja miten paljon on käytetty. Päivät ilman kännykkää olivat hyviä. Mistään en jäänyt paitsi. Useamminkin pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja sulkea puhelin tai edes puhelimen netti.





Ekopaasto retriitin järjesti Suomen evankelisluterilainen kirkko ja Hiljaisuuden ystävät. Retriitti on saatu Kirkon viestinnältä bloginäkyvyyttä vastaan.

Ekopaasto sivuilta löytyy joka viikko uutta materiaalia ekopaaston (14.2-31.3) ajan.

Helmikuun pakkasissa jäädytimme lasten kanssa tyhjiin maitotölkkeihin tulppaaneita ja vesiväreillä värjättyä vettä. Lisäksi kokeilimme myös serviettikuvan jäädyttämistä.

Helmikuussa minulla ja miehellä oli 13. hääpäivä ja esikoisemme täytti 12 vuotta. Minä aloitin laskiaisena ekopaaston. Olen syömättä lihaa ja  kalaa pääsiäiseen saakka.

Osallistuin blogisisarten ystävänpäiväkortti vaihtoon ja sain kortin lisäksi kauniin korun Inspiration-blogin Viltsulta.

Kävin nuorimman kanssa Lahden kaupungin teatterissa katsomassa Ystäväni Viiru-näytelmän. Miehen kanssa kävin katsomassa Merkkipäivä-näytelmän. Tykkäsin molemmista näytelmistä.

Ulkoilimme Vesijärven jäällä. Kiikunlähdettäkin käytiin ihastelemassa.

Äitini kävi Espanjasta meitä katsomassa. Pojat saivat tuliaisiksi dinosaurusten munat. Jännityksellä sitten odotettiin munien kuoriutumista.

Minä kokeilin tuorepuuroa ja ihastuin samantien! Nyt olenkin syönyt lähes joka aamu tuorepuuroa. Myös instagram-tilini @minnakil on täyttynyt puurokuvista.




Helmikuussa kirjoitin siitä, miten lasten sairastamisesta ja töissä poissaolosta tulee huono-omatunto. Samassa kirjoituksessa oli kuvia helmikuun ainoasta valmistuneesta käsityöstä eli paksusta langasta neulotusta villapeitosta.



Helmikuussa luin hävettävän vähän kirjoja. Netflixiä tuli katsottua senkin edestä. Tämän hetkinen suosikkini on Good Wife. Miehen kanssa katsotaan yhdessä Ritaa. Tuskastuttavan hitaasti. Vain yksi jakso viikossa.


Osallistun tällä kännykkäkollaasilla jo perinteeksi tulleeseen tapaan Pieni Lintu-blogin kollaasihaasteeseen.