Helmikuu 2016

Kuukausi alkoi influenssasta toipuen. Ja pitkään tuo täydellinen toipuminen kestikin. Laskeskelin, että meni ainakin kolme viikkoa, että olin taas terve. Myös kaikki neljä lastamme olivat kipeinä.

Pojat lomailivat vajaan viikon isovanhempien luona Espanjassa.

Taapero oppi piirtämään pääjalkaisia. Hän piirtää yleensä vasemmalla kädellä.


Vietimme miehen kanssa 11-vuotishääpäivää keilaamalla 1,5 tuntia. Olimme varanneet tunnin vuoron, mutta ajan loppuessa minulla oli kolme peräkkäistä kaatoa ja kierros kesken. Pakko oli jatkaa! Oikeasti olisi kannattanut lopettaa. Olisi jäänyt itselle illuusio siitä, että osaa muka keilata. Loppukierros ei nimittäin kaatoja sisältänyt eikä paljon kaatuneita keilojakaan.



Äitini tuli Espanjasta meille viikoksi. Saimme nauttia valmiista ruuista ja hyvästä seurasta. Viikon jälkeen lapset ihmettelivät, että joko mummi lähtee.



Pitkälle neuvoteltu asuntokauppa meni pieleen ja jouduimmekin etsimään meille vuokra-asunnon lyhyellä varoitusajalla. Olimme sopineet hinnan ja vapautumisaikataulun sekä maksaneet homekoiratutkimuksen puoliksi myyjän kanssa. Nimet papereista puuttuivat, joten kaikki valui hukkaan. Parin päivän itkun jälkeen katsomme taas luottavaisina tulevaisuuteen.

Minun treenaamiseni huhtikuista puolimaratonia varten sai myös nolon lopun. Flunssan takia tullut kolmen viikon tauko treenaamisessa ja muutenkin stressaava elämäntilanne sai minut luopumaan puolimaraton haaveesta. Nyt olen ilmoittautunut huhtikuussa alkavaan juoksukouluun.




Kolme vanhinta lasta lähtivät serkkujen perheen mökille talviloman viettoon sunnuntaina ja tulevat kotiin keskiviikkona.

En kirjoittanut yhtään blogiposausta helmikuussa tätä koostetta lukuun ottamatta.

Helmikuussa tunteet menivät laidasta laitaan. Tuntuu, että nämä kokemukset ovat opettaneet ja taas hitusen verran kasvattaneet minua ihmisenä. Mitään haaveita (uusi isompi koti ja puolimaraton) ei ole unohdettu. Ne vaan toteutuvat myöhemmin kuin oletin.