perjantai 10. kesäkuuta 2022

Kesälomahaaveita ja matkavinkkejä Tallinnaan osa 1

Pressimatka Tallink Silja, Eckerö Line, VikinglineViking Line, Visit Tallinn 

Ennen koko perheen kesälomareissut Viroon kuuluivat meillä itsestäänselvästi jokaiseen kesään. Muistan lasten jopa valittaneen, että voitaisiinko joskus keksiä jotain muuta. Ei meidän tarvinut keksiä. Vuonna 2019 mies mursi luitaan ja vietti koko kesän jalka kipsattuna. Autoreissu Viroon jätettiin suosiolla välistä. Sitten matkustelut jäivät väliin pandemian ja lasten harrastusten vuoksi. Nyt meillä kaikilla on haaveissa yhteinen loma eteläiseen naapurimaahan.



Osallistuin toukokuussa kolmen laivayhtiön ja Visittallinnan pressimatkalle Tallinnaan ja se matka vain nostatti matkakuumetta. Paljon ehdin nähdä parin päivän aikana. Niinkin paljon, että reissusta on kirjoitettava kaksi erillistä blogipostausta. Tämä on ensimmäinen. Paljon toki jäi näkemättä ja siksi uusi matka Tallinnaan kiinnostaa. Haluan näyttää Tallinnaa pitkästä aikaa myös omalle perheelle. 


Pōhjala tehas

Tallinassa suuntasimme ensin bussilla Pōhjalan alueelle, jossa on aiemmin toiminut saapastehdas. Nyt alueella toimii käsityöyrittäjiä, kahvipaahtimo, ravintola ja suosittu leipomo. Alueella järjestetään tapahtumia. Sieltä löytyy myös vuokrattavia työtiloja. Pōhjala tehtaan alue kehittyy koko ajan. Tästä ennustetaankin uutta Telliskiveä. Vielä Pōhjalan alueella on varsin rouheaa, mutta kaunista ja mielenkiintoista. Kannattaa tarkistaa etukäteen, onko alueella tapahtumia ja miten se on auki. Pōhjalan alueelle pääsee kätevästi ratikalla. Ratikalla mekin alueelta poistuimme. Tallinnassa ratikkamatkan voi maksaa kätevästi pankkikortilla, kun nousee kyytiin etummaisista ovista. Lippuja myydään myös kioskeissa. 








Pōhjalan alueella meille esiteltiin Märss-reppuja valmistava Liisi Püss. Hänen liikkeestään löytyy myös valtava määrä vintagevaatteita. Tapasimme myös vaatemerkki Augustin perustajan Äli Kärgojan sekä vierailimme kahvipaahtimossa.




Kuva: Andres Teiss


Käymisenarvoinen ravintola on Botik, jonka kattoterassi ja sisäpiha ovat varmasti upeita kesällä. Kattoterassille kiivettiin kierreportaita pitkin ja siellä oli kasvilavoja sekä mehiläispesiä. Viileän ilman vuoksi söimme maistuvat tacot sisäpihalla olevassa kasvihuoneessa kamiinan lämmössä. 


Kuva: Andres Teiss


Ülo

Lounas syötiin kävelymatkan päässä Fotografiskasta Ülo nimisessä ravintolassa. Minun lounasvalontani oli kasvisnuudelit. Valitsen usein kasvisruuan, mutta vielä en ole kokonaan siirtynyt kasvissyöjäksi.  


Kuva: Andres Teiss




 

Fotografiska 

Kävin nyt toisen kerran Tallinnaan vuonna 2019 perustetussa Fotografiskassa. Fotografiska on lempimuseoitani. Näkemämme The Pet Show-näyttely on nähtävillä enää muutaman päivän. Pixy Liaon ja Carla Ganniksen näyttelyt ovat esillä elokuulle. Näyttelyt vaihtuvat noin kolmen kuukauden välein.









Iglu Park

Noblessnerin alueella meren rannnassa sijaitsee Iglu Park. Igluissa voi majoittua ja osasta igluista löytyy sauna. Saunaiglun voi vuokrata pelkästään saunailtaa varten ja toimistoiglun voi vuokrata toimistotöihin. Olisi tehnyt mieli jäädä saunomaan ja paljuilemaan. Niitäkin nimittäin oli. Mereenkin olisin pulahtanut kokeneena (kaksi kertaa) avantouimarina. 


Kuva: Andres Teiss 

Kuva: Andres Teiss


Oasis ravintola

Rotermannin alueella sijaitsee vegaaninen ravintola Oasis. Olin innoissani, kun kuulin meidän syövän illallista vegaanisessa ravintolassa. Alkupalat olivatkin minun mieleen. Pääruoka jäi hieman laimeaksi tai jopa mauttomaksi. Lisäksi jouduimme odottelemaan ruokia pitkään. Haluan antaa tälle ravintolalle uuden mahdollisuuden ja menisin ehdottomasti uudestaankin syömään. 





Tallink City Hotel


Yövyimme Tallink City hotellissa, joka olikin tuttu jo aiemmalta Tallinnan matkalta. Kirjoitin viime syksynä blogiin täysin uudistuneesta ja remontoidusta Tallink City Hotellista.  Yöpymisen lisäksi maistelimme hotellin Grill House ravintolassa alkupaloja. Sopi minulle, sillä lapsesta saakka alkupalat ovat olleet suosikkini. Seisovassa pöydässä jätän usein lämpimän ruuan väliin ja keskityn vain alkupaloihin. 





Yritän viimeistellä tätä blogikirjoitusta bussissa matkalla Turkuun. Tänään on edessä toinen pressimatka, kun suuntaamme Maarianhaminaan juhlistamaan 100 vuotiasta Ahvenanmaan itsehallintoa. 



Instagram