Kävin tyttöjen kanssa
 nukketeatterissa ja katsomassa poikien sählyturnausta. Olimme koko perhe kuplahallissa järjestämässä pojan salibandysynttäreitä, johon hän kutsui koko luokan. Pyöräilin lasten kanssa ensilumen sateessa meille uuteen puistoon. Lensimme oman perheen kanssa syyslomaksi Espanjaan. Yhdessä on käyty meressä ja altaalla uimassa. Lapset pääsivät perjantaina tivoliin. Trampoliineja, iltakiekkoa, seikkailurataa ja karusellia tuli testattua.



Isovanhempien ansiosta saimme viettää miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa Espanjassa. Teimme melontaretken eväiden kanssa. Kävimme ostoksilla ja syömässä. Aamulla kävimme vielä lenkillä suolajärvellä.




Osallistun näillä kännykkäkollaaseilla Pieni lintu blogin kollaasihaasteeseen. Käykää katsomassa muidenkin kollaasit! Linkki haasteeseen löytyy tämän postauksen lopusta.

Aurinkoiset terveiset Espanjasta! Loma jatkuu vielä marraskuun puolellakin. Tämäkin postaus on kännykällä kirjoitettu. Lokakuussa on tapahtunut paljon kaikenlaista vaikka tuntui, että pimeys vei voimat enkä jaksanut tehdä mitään eikä mikään kiinnostanut.

Linkki haasteeseen:
http://pienilintu.blogspot.com.es/2016/10/kollaasihaaste-lokakuu.html?m=1

Ennen kaikkea muista, että tärkein
mukaan otettava asia ei ole Guccin laukku
eikä ranskalaiset farkut, vaan avoin mieli


Luin tämän ajatuksen keskiviikko yönä, Positiivareiden uutiskirjeessäkun herätessäni alle kahden tunnin unien jälkeen klo 1.00 pukemaan ja herättelemään lapsia syyslomamatkalle lähtöä varten. Lapset ehtivät nukkua noin 5 tuntia yöunia. Ajatus rauhoitti väsyneenä ja lähtöpaniikissa. Ajattelin jo epätoivoisena, että kunhan on passit ja matkaliput, että edes päästään matkaan!

Lomamoodiin pääsimme jo viikonloppuna. Herkuttelimme koko perhe Arnoldsilla ostosreissun lomassa. Me aikuiset pääsimme rentoutumaan vielä lisää, kun kävimme testaamassa uuden ravintolan. Joimme lasilliset kuohuviiniä ja söimme alkupaloja. Meillä ei ollut pöytävarausta, mutta tiskillä syöminen sopi hyvin valitsemaamme ruokaan ja aikatauluun. Halusimme nimittäin vielä ehtiä kauppoihin ennen niiden sulkeutumista ja ennen lasten hakemista hoidosta. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta tänä syksynä, kun lapset olivat hoidossa ja meillä kahdenkeskistä aikaa. (Pitäisi todellakin järjestää useammin kahdenkeskistä aikaa!) Ensimmäisessä kuvassa on Popot-lautanen, jonka söimme uudessa Lahtelaisessa ravintolassa nimeltä Bistro Popot. Aiomme ehdottomasti mennä uudestaan. Ruoka ja palvelu oli hyvää.


Tämän postauksen kaikki kuvat ovat ruokakuvia instagram tililtäni tältä syksyltä. Instagramissa minut löytää nimellä minnakil Vaikka onkin ollut kiirettä, niin herkkuja on näemmä ehditty syömään. Muun muassa laskiaispullia, Toast Skagenia ja Manchego juustoa hunajan ja pistaasien kera.

Hieman nopeammin valmistui Jacques Costeau-pipo miehelle. Vaikka toki tämänkin pipon neulomisesta oli ollut puhetta jo pitkään ja langatkin oli ostettu valmiiksi. Pipo on Novitan Nalle-lankaa. Ohje on Kotivinkistä. Pipon neulomisessa oli ihanaa se, että niitä sai tehdä vain yhden. Villasukkien neulomisessa tökkii välillä se, että sukalle pitää tehdä täsmälleen samanlainen pari. Heti kun pipo valmistui, niin aloitin taas villasukkien neulomisen. Neulominen tuntuu taas mukavalta!




Tänä lauantaina en ole vielä ehtinyt puikkoja heiluttaa. Lasten syysloman alkamista juhlistettiin vaateostoksilla ja Arnoldsilla. Nyt iltapäivälläkään ei ole neulomishetkiä luvassa, vaan jotain vielä mukavampaa ja harvinaisempaa. Lapset saamme hetkeksi hoitoon ja lähdemme miehen kanssa KAHDESTAAN kaupungille!

Juhlimme viime viikonloppuna poikamme 9-vuotiskaverisynttäreitä. Samaan aikaan iltapäivälehtien lööpit kertoivat lapsiasiavaltuutetun huolesta nykyisestä lasten kaverisynttäritrendistä. Pian oli myös netti ja etenkin facebookin seinä täynnä kirjoituksia ja mielipiteitä aiheesta. Herkästi syyllistyvänä vanhempana jätin nuo keskustelut lukematta. (Toki vähän vilkaisin, sillä olihan tämä ajankohtainen aihe meillä.) Lapsiasiavaltuutetun ajatukset kyllä luin tarkkaan.

Tänä vuonna poikamme toivoi, että saisi kutsua koko luokan. Ensireaktioni oli kyllä kieltämättä: "Apua! Miten se muka on mahdollista?!" Viime syksynä hän kutsui luokan pojat. Silloin synttäreitä juhlittiin jalkapallokentällä jalkapalloa pelaten. Syömiset olivat tarjolla kentän laidalla. Onneksi sää oli silloin hyvä. Huonolla säällä olisimme joka tapauksessa pelanneet ulkona. Kun pojat ovat olleet pienempiä on meillä ollut tapana rajata vierasmäärä iän mukaan. Eli viisi vuotiaana sai kutsua viisi vierasta, kuusi vuotiaana kuusi jne. Ja ei ole tullut mieleen kutsua esimerkiksi seitsemän lapsisesta kerhoryhmästä vain kuutta lasta.

Asumme tällä hetkellä väliaikaisesti kerrostalokolmiossa, joten koko luokkaa ei tänne olisi voinut kutsua. Pienemmänkin juhlijajoukon kutsuminen olisi ollut hankalaa. Olohuonetta tai sohvaa meillä ei edes ole ja poikien huone on kovin pieni. Onneksi poika on innostunut salibandysta ja mies valmentajana sai meille kuplahallista vuoron käyttöön synttäreiden ajaksi. Niinpä tällä kertaa oli mahdollista kutsua koko luokka salibandy synttäreille. Vierailta toivottiin sisäpelikenkiä tai tossuja. Mailan ja suojalasit sai mielellään ottaa mukaan, jos sellaiset omisti. Meillä löytyi jonkin verran ylimääräisiä suojalaseja ja mailoja, joten niitä riitti kaikille. Ei ollut todellakaan tarkoitus, että kukaan joutuisi ostamaan mitään varusteita, jotta voisi synttäreille osallistua.


Tarjosimme juhlissa coctailpiirakoita, kurkkua, porkkanaa, dippikastikkeita, mokkapaloja sekä gluteenitonta mutakakkua. Lisäksi meillä oli tikkareita. Sipsit ja popparit jätettiin kokonaan ostamatta, koska niiden siivoaminen lattialta olisi ollut hankalaa. Yllättävästä aikataulu sekaannuksesta johtuen jouduimme tarjoamaan herkut pukukopissa ennen pelejä. Lapset söivät herkkuja maltilla, joten kaikki jaksoivat pelata. Pelkkää pelaamista synttärit eivät olleet, vaan meillä oli käytössä myös nopeustutka. Kannustimena tutkaan laukaisemisesta oli pienet karkkipalkinnot kolmelle parhaalle tytölle ja kolmelle parhaalle pojalle. Alkuun olimme hippaa. Sitten lapset jaettiin kolmeen joukkueeseen. Kaksi joukkuetta pelasivat ja yksi joukkue oli aina vuorollaan nopeustutkassa. Mies hoiti tuomaroinnin ja minä esikoisen kanssa nopeustutkan. Synttärisankari sai olla mielipuuhassaan eli maalivahtina. Meidän 3- ja 6-vuotiaat tytöt olivat mukana juhlissa. Eskarilainen laukoi innoissaan tutkaan ja nuorin heilui mailan kanssa kaukalon laidalla.

Minua hieman jännitti lahjamäärä ja pojan suhtautuminen siihen. Koko luokka ei paikalle tullut vaan vieraita oli alle 20. Suuri joukko silti. Oli ihana nähdä, että poika arvosti saamiaan lahjoja. Olivatpa ne sitten salibandypalloja tai kaulaliina. Minä kyllä vähän haukoin henkeä, miten upeita lahjoja hän sai. Ei kuitenkaan mitään ylilyöntejä mielestäni. Eilen nimittäin törmäsin netissä kirjoitukseen, että kaverisynttäreille ostetaan jopa 50 euron arvoisia lahjoja! Minähän en osta edes kummilapsille niin kalliita lahjoja!

Me ostamme yleensä korkeintaan 10 euron arvoisen lahjan lasten kaverisynttäreille. Onpa lahjaksi annettu muun muassa yökylälahjakorttejakin. En oleta, että vieraat antaisivat meidän lapsille tietyn hintaisia lahjoja. Enemmän minua vaivaannuttaisi liian kallis kuin halpa lahja. Ja eihän liian halpaa lahjaa voi ollakaan! Joskus meillä on lasten synttäreillä ollut onginta ja siitä vieraat ovat saaneet jotain pientä palkinnoksi. Viimeksi tytön 6-vuotissyntymäpäivillä lapset saivat tehdä koruja kumilenkeistä ja viedä korut kotiin.

Itse en ole periaatteessa valmis laittamaan suuria summia lasten synttäreihin. Ajattelen, että se voisi helposti johtaa siihen, että ensi vuonna pitää olla jotain vielä hienompaa. Synttärit ovat iloinen asia eikä niistä pitäisi aikuistenkaan ahdistua tai syyllistyä.

Pakkasesta meiltä löytyy paljon mustikoita (kiitos äitini), joten niitä tulee usein smoothieihin laitettua. Banaania tulee lähes jokaiseen smoothieen, ainakin puolikas. Itse en enää nykyään kovinkaan tarkkaan mittaa aineksia vaan laitan arviolta. Ainekset, mitä juomaan tulee valikoituvat myös sen mukaan mitä kotona sattuu olemaan. Lapset ovat keräänneet pihalta aronianmarjoja, pakkasesta löytyy mansikoita, mustikoita ja viinimarjoja. Tänä syksynä on ollut hyvä omenavuosi, joten kavereilta on saatu suomalaisia omenoita. Kaupasta sitten päärynää, melonia, avokadoa ja mitä milloinkin.

Olen aloittanut blogissani #satasyytäollaonnellinen postaussarjan helmikuussa 2014. Haaste on lopahtanut osan 27 kohdalle tammikuussa 2015. Tuntuu, että viime ajat olen vain valitellut ja päivitellyt kiirettä ja oman ajan puutetta täällä blogissa. Niinpä nyt on sopiva hetki kaivaa tuo vanha haaste esiin ja löytää iloisia ja onnellisia hetkiä ja asioita omasta arjesta ja elämästä ylipäätänsä.



Tarkoituksenani oli toteuttaa tämä haaste vuoden 2014 aikana. Ei ihan onnistunut! Nyt en ota mitään sen kummempaa tavoitetta tämän haasteen loppuun viemiseen. Eli tästä en todellakaan ota stressiä. Teen #satasyytäollaonnellinen - postauksia kun siltä tuntuu. Alun perin tämän haasteen on laittanut liikkeelle Perjantaikokki.




Nyt siis uudella innolla etsimään onnea tuovia asioita! Tällä kertaa olen onnellinen siitä, että raivasin perhekalenteristamme tilaa osallistumiselleni valokuvauksen peruskurssille. Ennen otin kuvat aina automaattiasetuksilla. Nyt ymmärrän jo vähän aukoista, ISOsta, valkotasapainosta ja valotusajasta. Automaattiasetusten lisäksi kokeilen myös itse säätää kameran arvoja. Kuvat eivät ole vielä parantuneet, mutta ymmärrän jo ehkä vähän enemmän, mitä virheitä kuvatessa teen. Tai kamerakurssin opettajan sanoin: "Valokuvaajalla on mahdollisuus itse päättää millä tavalla haluaa omat kuvansa pilata."

Aika kiitää ja niin kiidän minäkin. Tai no, yleensä köröttelen tila-autolla nopeusrajoitusten ja liikennesääntöjen mukaan. Nyt tuntuu, että loppuvuotta kohti aika on nopeuttanut kulkuaan. Elämä on aikataulutettua. Minä vien pojat, hae sinä. Nuorin lähtee mukaan, eskarilainen haluaa jäädä kotiin. Voiko hänet jättää ja kuinka pitkäksi aikaa? Matkalla treeneistä kotiin ehtii käydä ostamassa maitoa ja sitä muuten kuluu! Mutta mitäs me syötäisiin tänään ja kuka ruuan tekee ja missä välissä?




Sinkoilu rauhoittuu aina hetkeksi, kun hoitolapset ovat meillä. Toki silloinkin on touhua ja tohinaa, mutta keskityn lapsiin, läsnäoloon ja yhdessä tekemiseen. Nuorin on toivonutkin vapaapäivinä, että hoitolapset tulisivat hoitoon. Silloin kun meillä on hoitolapset, niin päivässä on rytmi. Syömme terveellistä ruokaa oikeaan aikaan ja ulkoilemme. Teemme usein jotain erityistä eli leivomme, askartelemme, muovailemme tai pelaamme yhdessä. Lapsilla on leikkiseuraa. Vapaapäivinä eli perjantaisin olemme olleet nyt nuorimman kanssa usein autokuskina koululaisille ja heidän luokkakavereilleen ja käyneet ruokakaupassa. Mikä mahtava tapa viettää vapaapäivää, eikö?! Ei todellakaan, jos nuorimmalta kysytään! 



Taas on yksi viikko hujahtanut ohi. Poikien futis on jäämässä pienelle tauolle ja samalla rauhoittuu hetkeksi autoreitti koti-futiskenttä-koti. Salibandy jatkuu normaalisti, mutta koska mies valmentaa poikia niin minä en juuri sitä reittiä ajele.


Nämä kuvat on otettu kännykällä. Ensimmäisessä kuvassa on heinäseipäitä. Kuvan otin, kun olimme nuorimman kanssa kuskina kolmasluokkalaisille riihipäivässä. Toisessa kuvassa on lähipuiston männyt lokakuisena aamupäivänä. Viimeisessä kuvassa on jalkapallokenttä iltavalaistuksessa. Kävin hakemassa poikaa treeneistä.





Pakko tunnustaa, että lasken jo päiviä syyslomaan...