Viime päivinä on ollut niin pimeää, että valoja on pitänyt pitää päällä aamusta iltaan. Ulkovalot olen sammuttanut vasta yhdeksän aikaan aamulla ja uudestaan ne on saanut sytyttää jo ennen neljää. Perhepäivähoitajana saan onneksi ulkoilla joka päivä valoisaan aikaan. Vai pitäisikö sanoa harmaaseen ja hämärään.

Tämä ainainen pimeys sai minut selailemaan lomakuvia kuukauden takaiselta Espanjan matkalta. Nämä neljä ensimmäistä kuvaa olen ottanut pilvisenä aamuna meren rannalta auringon noustessa.





Valonpilkahduksia tähän pimeään marraskuuhun ovat olleet ystävien tapaamiset. Viikko sitten juhlittiin ystäväni syntymäpäiviä ja opintojen etenemistä. Kirjoitin juhlista myös tänne blogiin. Viime sunnuntaina olin ensimmäistä kertaa lukupiirin tapaamisessa. Siitä jäi todella hyvä mieli. Odotan innolla meidän seuraavaa tapaamista. Eilen yksi ystäväni kutsui minut ja toisen ystävän luokseen saunomaan. Saunomisen lomassa nautimme viiniä ja herkuttelimme. Tänään näin yhtä ystävää samalla, kun olimme lasten kanssa Trampolin Parkissa hyppimässä. Kävin vielä nuorimman kanssa Me&I vaatekutsuilla. Loppupäivää on vietetty kotona oman perheen kanssa ilman ohjelmaa.

Nämä viimeiset kuvat olen ottanut samalta rannalta aamuna, jolloin aurinko nousi lähes pilvettömälle taivaalle.





Osallistun näillä kuvilla Mansikkatilan mailla-blogin Perjantaimyysseihin. Mansikkatilanmailla-blogissa on sunnuntaihin 26.11 saakka käynnissä myös arvonta. Käykäähän osallistumassa!

Oli aika, kun halusin lapsille ehdottomasti jouluksi kuvakalenterit. Ei todellakaan mitään suklaa- tai karkkikalentereita!

Oli aika, kun pidin legokalentereita järkyttävän kalliina ja sanoin, ettei meille ikinä, koskaan, milloinkaan sellaisia osteta.


Ja sitten tuli vuosi 2017.

Ensin ostin kauniin kuvakalenterin Lahden Kätevä ja Tekevä käsityömessuilta. Sitten ostin lasten kavereilta Partiolaisten joulukalenterin.

Ja sitten lähtikin kalenterihommat käsistä.

7-vuotias tyttö sai Barbie-kalenterin (32€). 10-vuotias poika sai Lego-kalenterin (19,90€). 4-vuotiaalle tytölle ostettiin Lego Friends-kalenteri (19,90€). 11-vuotias poika sai Fazerin suklaakalenterin (7,90€).

Lapset eivät olleet itse mukana kalentereita valitsemassa, vaan me vanhemmat ajoimme viime lauantaina pitkin Lahtea kalentereita ostamassa. Emme tietenkään yhdessä vaan molemmat vuorotellen. Kalenterit löytyivät lopulta kolmesta eri kaupasta. Lasten toiveita ja haaveita on kyllä kuulosteltu tarkkaan kalenteriasioissa.

Voisin olla enemmänkin järkytynyt omasta toiminnastani tässä kalenteriasiassa. Sitten muistan viime joulun. Silloin ei tiennyt olisiko itkenyt vai nauranut.

Emme nähneet viime jouluna ketään sukulaisia. Me olimme kaikki kipeitä. Ensimmäinen sairastui sinä päivänä kun joululoma alkoi. Muistaakseni kolmella oli antibioottikuuri. Nuorin oksensi syliini, kun jaoimme paketteja jouluaattona. Joulupukki ei käynyt. Eskarilainen itki aatonaattona, kun meillä ei ollut joulukuusta. Minä tein hänen sänkynsä yläpuolelle washiteipistä kuusen. Meidän kuusihenkinen perhe asui väliaikaisesti kerrostalokolmiossa. Päivä kerrallaan odotettiin parantumista, että oltaisiin päästy joulun viettoon äitini luokse. Ei päästy. Uudenvuodenaattona vein vielä yhden lapsen päivystykseen allergisen reaktion (antibiootista) takia.

Lapset te todellakin olette kalenterinne ansainneet!

#viikonräpsy on postaussarja, jossa julkaisen joka viikko yhden kännykkäkuvan viikon varrelta.

Ps. Tämän kuvan lähetin vanhimmalle, kun hän pohti minkä suklaakalenterin valitsisi.

Minkälaisia joulukalentereita teillä on? Kommenttikentässä saa myös jakaa omat kamalimmat joulumuistonsa.

Piti käydä itsekin lukemassa miten meidän joulu viime vuonna meni. Sairastuvan joulu

Viikonloppuna juhlittiin ystäväni syntymäpäivää ja hänen opintojensa etenemistä maisterivaiheeseen. Lahjaksi annoin neulomani Olga-sukat sekä kuohuviinipullon, jonka värit yritin valita sukkiin sopiviksi3.


Juhlissa oli kuohuviiniä ja muita virvokkeita, hyvää syömistä ja hyviä keskusteluja. Paikalla oli päivänsankarin ystäviä, joihin hän on tutustunut eri elämänvaiheissa. Oli lapsuudenystävää, entistä työkaveria, äitikavereita ja koirakavereita. Ei kuitenkaan koiria vaan niiden omistajia. Ennen juhlia vieraita oli pyydetty kertomaan siitä, missä olivat tavanneet päivänsankarin ensimmäisen kerran ja mitkä asiat yhdistävät. Oli hauskaa ja mielenkiintoista lukea näitä pieniä tarinoita jo ennen juhlia tapahtuman facebook-sivuilta.

Ihan perinteiset nämä juhlat eivät olleet, sillä juhlissa oli pukukoodi. Ja se pukukoodi oli hääpuku, vanhojentanssipuku tai joku muu harvoin käytetty asu. Minä olin saanut vanhojentanssipukuni viime kesänä lapsuudenkotoa, joten se oli tallessa ja mahtui päälle. Hääpuku olisi ollut liian tiukka. Niinpä juhlin illan vanhojentanssipuvussa. Iltaa ei jatkettu baareihin, joten kahden aikaan hipsin helmoja kannatellen juhlista omaan kotiin nukkumaan.



"Vanhojentanssimekko on täysin aliarvostettu ja alihyödynnetty juhlapuku."
-Erään juhlijan kommentti instagramista-

Viime viikolla juhlistimme isänpäivää brunssilla. Aamulla mieheni sai nukkua pitkään koska nuorin nukkui puoli yhdeksään ja me "herätimme" miehen vasta sen jälkeen. Mies sai lasten itsetekemiä lahjoja ja kortit.

Olimme kutsuneet brunssille isäni vaimoineen sekä siskoni perheineen. Samalla pääsimme näkemään ensimmäisen kerran toisen siskoni kuukauden ikäisen vauvan! <3


Brunssille olin leiponut saaristolaisleipää. Sen päälle oli katkarapulevitettä, graavilohta, leikkeleitä, juustoa ja vihanneksia. Lisäksi paistoimme purkkicroisantteja ja tarjolla oli myös ruisleipää ja sämpylöitä. Paistoimme pekonia ja kananmunia. Pöydässä oli myös keitettyjä kananmunia. Tarjolla oli hedelmiä ja joulutorttuja sekä suklaata.

Minä keskityin syömiseen ja seurusteluun ja valokuvaaminen unohtui. Tässä ainut kuva brunssilta. Kerran haukattu saaristolaisleipä. Takana manchegojuustoa, pistaasimuruilla ja hunajalla. Nam!

Mitä herkkuja sinun brunssillasi olisi tarjolla?

#viikonräpsy on postaussarja, jossa julkaisen joka viikko yhden kännykkäkuvan viikon varrelta.

Nyt syksyllä täällä Suomessa ja syyslomalla Espanjassa olen viettänyt omia hetkiä käymällä pienillä kävelylenkeillä luontoa ihmettelemässä ja ihastelemassa. Nämä kävelyt ovat vieneet minut Vesijärven, suolajärven tai Välimeren rantaan. Veden katselemisessa on vain jotain rauhoittavaa. Yleensä olen käynyt kävelemässä auringonnousun aikaan. Silloin värit taivaalla ovat kauniimmat kuin keskipäivän auringonpaisteessa (Espanja) tai harmaudessa (Suomi).




Eilen minulla oli normaalia lyhempi työpäivä. Neljältä minulla oli jo saaristolaisleipätaikina nousemassa ja iltaruuaksi oli tarkoitus tarjota edellisten päivien lounaiden jämiä. Katsoin ulos ja huomasin, että on vielä hetken valoisaa. Ehdotin lapsille kävelyä Myllysaareen, Vesijärven rantaan. Kaikki neljä lasta innostuivat ajatuksesta. Minä häkellyin. Yleensä nimittäin ainakin yksi haluaisi tehdä jotain muuta.




Itseasiassa emme kävelleet edes Myllysaareen vaan jäimme rantaan katselemaan maisemia ja sitä, miten sinisen sävyt pikkuhiljaa tummenivat. Ihana kun lapsetkin innostuivat tarkkailemaan värejä.


  



Paikalle saapui myös lauma sorsia. Yli kaksikymmentä laski yksi lapsista. Vanhin lapsista otti kuvia minun kamerallani. Nämä alimmat kuvat ovat hänen ottamiaan.





Osallistun näillä kuvilla Mansikkatilan mailla-blogin perjantaimyysseihin. Käykää ihmeessä lukemassa myös muiden osallistujien postauksia.

Ensimmäinen arkiviikko loman jälkeen oli vauhdikas, kuinkas muutenkaan. Tuttu harrastusrumba lähti taas käyntiin. Maanantaina ja keskiviikkona pojilla on salibandy ja mies toimii valmentajana. Tiistaina ja torstaina nuoremmalla pojalla on koris. Vanhimmalla on futis tiistaina ja lauantaina. Tosin viime viikolla hän ei treeneihin päässyt koulutehtävien ja säbäturnauksen takia. Tytöllä on futis torstaina ja lauantaina. Minä kävin viime viikolla kuntokoriksessa maanantaina ja sunnuntaina. Mies kävi omassa säbässään sunnuntaina.

Jännitystä elämään toi nuorimman sairastuminen mahatautiin perjantaiaamuna. Toistaiseksi kukaan muu ei ole sairastunut. KOP, KOP, KOP!

Minä voitin yhdestä blogiarvonnasta kaksi lippua Lahden Kätevä ja Tekevä käsityömessuille. Minun piti mennä messuille kaverin kanssa, mutta aikataulut eivät käyneet yksiin, vaikka miten yritettiin miettiä. Messuseuraksi lähti oma 7-vuotias. Ja meillä oli huippuhauskaa yhdessä. Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan!

Messujen jälkeen ehdin hetkeksi istahtaa sohvalle neulomaan. Klo 15.10 ihmettelin facebookista, miksi kaksi kollegaa oli täydessä juhla/halloween meikissä. Yhdistyksen pikkujoulut kun alkaisivat kuudelta. Samalla minulle selvisi, että juhlat alkoivatkin klo 16. Alle 40 minuutissa olin valinnut, silittänyt ja vaihtanut vaatteet sekä meikannut. Mies auttoi artisokka-kikhernetahnan tekemisessä.

Yksityisten perhepäivähoitajien pikkujouluissa oli yhdistetty pikkujoulut ja halloween. Söimme jouluruokaa ja halloweenkakkua. Vertaistuki on ihan parasta, kun muuten tätä työtä tehdään aika yksin.

Sen verran vauhdikas on ollut tämä paluu arkeen loman jälkeen, että nyt vasta julkaisen #viikonräpsyn viime viikolta. Tässä kuvassa lapset ovat Alicanten lentokentällä. Odotamme koneeseen pääsyä aamulla ennen seitsemää.


Viime sunnuntaina meidän piti luovuttaa vuokra-asunnon avaimet klo 3.30. Kentälle piti lähteä ajamaan neljän jälkeen. Olimme sopineet, että miehen vanhemmat lähtevät viemään minua ja tyttöjä. Mies ajaisi poikien kanssa meidän vuokra-auton kentälle. Hieman pähkäilyjä aiheutti se, että kelloja siirrettiin tunti taaksepäin meidän lähtöyönä. Päätimme laittaa kellot soimaan klo 3.55. Viisi minuuttia ennen kuin kellot siirtyvät kesäajasta talviaikaan.

Aamuyöstä heräsimme siihen kun ovikello soi. Oven takana oli vuokranvälitysfirman ihminen hakemassa avaimia. Kello oli 3.30. Epäilimme ensin, että hän oli tullut tuntia liian aikaisin. Ei ollut! Meidän kellot eivät olleet soineet! Kello oli 3.30 talviaikaa. Matkalaukku levällään. Tavaroita siellä täällä. Aikaa avaintenluovuttamiseen 5 minuuttia!

Saimme onneksi sovittua, että avaintenhakija ottaa vain sähkölukemat ylös ja miehen vanhemmat tuovat hänelle avaimet sitten, kun ovat vieneet meidät lentokentälle. Pikaisesti saimme tytöille vaatteet päälle ja hampaat pestyksi sekä pakattua tavarat kasaan. Monta kassillista tavaraa pakattiin myös äitini asunnolle. Mies lähti viemään niitä tavaroita ja hakemaan poikia kyytiin. Pojat olivat viimeisen yön äitini ja hänen miehensä luona. Onneksi soitimme miehen vanhemmille. Heidänkään puhelimensa eivät olleet herättäneet. Kentälle kuitenkin ehdittiin ajoissa. Mukana matkalaukku ja 6 käsimatkalaukkua täynnä tavaraa.

Äitini oli googlettanut tätä kellonsiirtoasiaa. Suomessahan aika siirtyy kello 4 yöllä siten, että viisareita siirretään tunti taaksepäin. Espanjassa siirto tapahtuukin jo kello 3.

Minä googlasin kellonsiirron terveysvaikutuksia tätä postausta kirjoittaessa. Yhtään positiivista vaikutusta en löytänyt. Kohonnutta sydäninfarktiriskiä, univelkaa, väsymystä ja sekaantumista aikatauluissa kylläkin. Minun puolestani kellojensiirtely voitaisiin lopettaa. Venäjä on näin tehnytkin.

Mitä mieltä sinä olet kellojen siirtämisestä? Onko se aiheuttanut sekoilua?

#viikonräpsy on postaussarja, jossa julkaisen joka viikko yhden kännykkäkuvan viikon varrelta.

Kesällä luin lähinnä hömppää ja keveitä, helppoja kirjoja. Syksyn kaksi ensimmäistä kirjaa katkaisivat hömppäputken. Molemmat lukemani kirjat ovat suomalaisten kirjoittamia ja kertovat kosteusvaurioista.



Susanna Makaroffin Homeäidin päiväkirja kertoo hänen perheensä tarinan. Kirja alkaa siitä, kun hän ostaa miehensä kanssa uuden kodin. Unelmakoti osoittautuukin pikku hiljaa varsinaiseksi homepommiksi. Korkeimpaan oikeuteen asti päättyvä riita kestää viisi vuotta. Kirjan lopussa on paljon linkkejä, yhteistietoja ja vinkkejä samaan tilanteeseen joutuneille.

Ani Kellomäen Kosteusvaurioita - kasvukertomuksia pullon juurelta niminen kirja kertoo erilaisista kosteusvaurioista, alkoholin aiheuttamista. Kellomäki on koonnut kirjaan eri-ikäisten aikuisten kertomuksia lapsuudenperheissään kokemasta alkoholismista. Tuli paha mieli niiden kaikkien lasten puolesta, jotka ovat joutuneet ottamaan vastuuta aivan liian nuorena ja elämään lapsuutensa alkoholismin varjossa.

Näiden kirjojen jälkeen luin Klaus Ove Knausgårdin kirjan Syksy. Kirja on kirjeitä Knausgårdin vielä syntymättömälle tyttärelle. Aion ehdottomasti lukea myös neliosaisen sarjat muut osat, jotka ovat Talvi, Kevät ja Kesä. Juuri ennen lomalle lähtöä luin Anna-Leena Härkösen Valomerkin. Rankasta aiheesta kirjoitettu kirja. Ei mitään kevyttä lukemista. Lomalukemisena Espanjassa minulla oli Helen Fieldingin Bridget Jones Vauvapäiväkirja. Bridget Jones oli suosikkini silloin joskus vuosituhannen vaihteessa. Tänä vuonna luin nämä uudemmat kirjat. Ensin tosin Bridget Jones Mad about the boyn, joka on jatko-osa tälle nyt lukemalleni Vauvapäiväkirjalle. Mad about the boy oli ihan uudenlaista Bridgetiä, mutta tämä Vauvapäiväkirja oli tuttua vanhaa Bridgetiä.

Lapsille lukemistani kirjoista sekä minun että lasten suosikki oli Taru Viinikaisen Tiltu ja Lettu Leikkimökin asukas. Meiltä löytyy tämä kirja kirjailijan omistuskirjoituksella. Kuulin huhuja, että tekeillä olisi ehkä jo uusi kirja.




Bridget Jones oli vain pieni hairahdus hömppään loman alkuhuumassa. Sen jälkeen luin nimittäin Jääkiekkoilija Tommi Kovasen tarinan kertovan kirjan Kuolemanlaakso.  Kirjan ovat kirjoittaneet Tommi Kovanen ja Jenny Rostain. Kirja on rohkea, rankka ja pysäyttävä. Se kertoo ammattiurheilijan elämästä sen jälkeen, kun on tapahtunut jotain todella vakavaa.

Lokakuusta jäi päällimmäisenä mieleen meidän kahden viikon syysloma Espanjassa. Tykkäämme kaikki uimisesta, niinpä meressä ja altaalla tuli uitua melkein joka päivä. Monena päivänä uimme sekä meressä että uima-altaassa. Tämä oli ensimmäinen reissu moneen vuoteen, jolloin minulla ei ollut vedenkestävää kameraa mukana. Niinpä tässä on vain kännykkäkuvia altaalta ja rannalta. Muutaman kerran tuli kieltämättä vesikameraa ikävä. Parhaita hetkiä oli kellua uimapatjalla meressä aaltojen keinuteltavana. Paras ostos oli juuri ennen matkaa XXL:n aletangosta löytynyt Speedon kelluttava uimapuku nuorimmalle. Puvun ansioista hän pystyi tekemään oikeita uimaliikkeitä vedessä. Loppulomasta hän osasi jo sukeltaa pienen matkan ilman mitään uima-apuja.




Minä en viettänyt lihatonta lokakuuta, vaikka pyrinkin aina mahdollisuuksien mukaan valitsemaan kasviksia tai kalaa. Espanjassa kävimme useamman kerran koko perheen vai pitäisikö sanoa koko suvun voimin syömässä. Niin paljon oli sekä minun että varsinkin miehen sukulaisia samaan samassa kaupungissa. Allasbaarissa ja Burger Kingissäkin syötiin lähinnä lasten takia. Kaiken mukavan lomatekemisen keskellä piti saada välillä nopeasti ruokaa. Yhdessä hienommassa ravintolassa minä ja mieheni kävimme syömässä miehen serkun ja hänen miehensä kanssa neljästään. Tuo pullakuva on tietenkin Suomesta. 4.10 on maailman eläintenpäivä, korvapuustipäivä ja minun syntymäpäivä. Tämä vuonna päivää juhlistettiin leipomalla korvapuusteja.




Hoitolasten kanssa ehdittiin lyhyestä hoitokuukaudesta huolimatta kokeilla vesivärimaalausta tuorekelmutekniikalla. Laskea mäkeä liukureilla. Leipoa pizzaa. Harjoitella värejä ja laskemista pikkuautoilla sekä rakentaa monta temppurataa ulkona. Askartelimme, muovailimme ja leikimme kuraleikkejä. Viime päivien hittilelu on ollut Sinin lastenmoppi, jonka toinen poika oli saanut koulusta suoritettuaan moppiajokortin.




Omaa aikaa vietin lomalla tehden aamukävelyitä kameran kanssa auringonnousun aikaan suolajärven rannalle tai merenrantaan. Suomessa kävelin Vesijärven rantaan. (joutsen kuva).




Blogissa julkaisin lokakuussa maisemakuvia Maadoituskävelyltä ja Rauhoittumiskävelyltä
Vinkkasin kauniista ja toimivasta mattojentuuletus- ja pyykinkuivaustelineestä.
Blogissa osallistuin kaksi kertaa Mansikkatilan mailla-blogin perjantaimyysseihin.
Minun myyssipostaukset: Lomaterveiset Espanjasta! ja  Perjantaimyyssit Espanjasta
Jatkoin omaa postaussarjaani #viikonräpsy

#viikonräpsy 40/52
#viikonräpsy 41/52
#viikonrapsy 42/52



Lokakuu oli voimaannuttava syysloman ansiosta, mutta kyllä niitä hyviä juttuja löytyi ihan omasta arjestakin. Toivottavasti tämä lokakuussa tankattu aurinkoenergia auttaa jaksamaan pitkälle talveen.

Osallistun näillä kollaaseilla Pieni Lintu-blogin kollaasihaasteeseen.