tiistai 31. joulukuuta 2019
Kävelyllä Myllysaaressa
Joulu meni kotosalla. Kelit eivät ole innostaneet juuri ulkoilemaan. Puhelimen askelmittari näyttää hävettävän pieniä askelmääriä. Lauantaina kävin yksin pienellä kävelyllä. Oli kaunista ja kylmää. Sittemmin on taas satanut vettä.
Tämä liikkumattomuus yhdistettynä ruudun ääressä vietettyyn aikaan on saanut yläselkäni jumiin. Nyt on parempi laittaa puhelin sivuun ja lähteä varovasti venyttelemään.
Hyvää vuoden viimeistä päivää!
Minkälaisia suunnitelmia teillä on uudeksi vuodeksi?
Meille tulee tänään ystäväperhe kylään. Lapsille on tarkoitus tehdä kotipakopeli. Tarjolla on hot dogeja erilaisillä täytteillä.
maanantai 23. joulukuuta 2019
Vuoden viimeinen arkiviikko
Tänään olemme olleet koko perhe lomalla. Päivään on mahtunut ruokaostoksia ja viime hetken lahjaostoksia. Olen ehtinyt myös pelaamaan tyttöjen kanssa Afrikan tähteä ja Kimbleä. Pojat olivat Suurhallilla. Toinen pelaamassa salibandya ja toinen koripalloa. Palataan kuitenkin vielä viime viikkoon tämän blogipostauksen myötä.
Viime viikolla
Tein Soppa 365-sivuilta löytyneen ohjeen mukaan lakutalon. Tähän tarvittiin 12 pötköä lakuja ja 2 pakettia lakumattoa. Toinen paketti kattoon ja toinen talon lattiaksi. Piparkakkutalon olen tehnyt jo aiemmin.
Torstaina juhlittiin päiväkodin joulujuhlaa. Lauantaina oli koulun joulujuhlan vuoro. Koulun joulujuhlan jälkeen menimme ystäväperheen kanssa ravintolaan syömään. Olipa hauska tapa aloittaa loma.
Joulukortit jäivät tänäkin vuonna lähettämättä. Yritin ottaa lapsista sisaruskuvaa somen kautta jaettavaksi. Vielä on se täydellinen kuva ottamatta.
Minä en oikein osaa käyttää mekkoja tai hameita. Tämän joulun olen kuitenkin ajatellut viettää mekossa. Vasemmassa kuvassa on neulepaita (Vila) ja hame (Primark). Jalassa maiharit (Dr.Martens). Oikeassa kuvassa The Joulumekko (HM) ja jalassa samaiset Dr. Martensit. Tämä mekko ei kiristä eikä purista. Suunnitelmissa on viettää jouluna 24/7 tässä mekossa. Mekon näin Sutkautuksia blogin Tarun päällä ja mun oli ihan pakko saada mekko! Samalla kun opettelen mekkojen ja hameiden käyttöä opettelen myös korvisten käyttöä monen vuoden tauon jälkeen.
Sunnuntaina järjestimme joulun etkot. Kutsuimme isäni vaimoineen ja sisareni perheineen meille. Tarjolla oli riisipuuroa, saaristolaisleipää, kirjolohiviettelystä, loimulohta, juustoja ja joulutorttuja.
Hauskaa, rauhallista, rentoa ja juuri sellaista joulua, kun jokainen tarvitsee!
lauantai 21. joulukuuta 2019
Tuleeko joulu ilman joulupukkia?
Meidän neljästä lapsesta kolme vanhinta ei usko joulupukkiin ja nuorin pelkää joulupukkia. Kukaan kolmesta isommasta lapsesta ei ole pelännyt joulupukkia niin paljon kuin nuorin. Viime vuonna meillä ei käynyt joulupukkia. Me kävimme hautausmaalla ja kun palasimme kotiin, niin joulupukki oli jo käynyt. Vähän aikaa sitten nuorin kysyi, että: "Mennäänhän me taas jouluna sinne hautapaikkaan?". Hän on jo miettinyt joulua ja joulupukkia. Hän ei todellakaan jonota joulupukin luokse saadakseen kertoa lahjatoiveensa tai saadakseen karkin.
Minä itse muistan tunteneeni pettymystä niinä vuosina kun joulupukki ei tuonutkaan lahjoja. Yleensä meillä kävi joulupukki. Nyt nuorin lapseni ei halua joulupukkia, koska pelkää. Koululaiset eivät halua pukkia, koska eivät halua laulaa. Tällä viikolla pohdin, että ovatko lapset pettyneitä, jos joulupukki ei tule. Tarkoittavatko he oikeasti, etteivät halua joulupukkia. Voivatko he vain sanoa, että eivät halua joulupukkia ja olla sisimmässään eri mieltä. Olisiko nuorin onnellinen, jos joulupukki tulisi meille ja hän voittaisi pelkonsa. Uskaltaisi puhua joulupukille ja laulaa hänelle isosisarustensa kanssa?
Olen päätymässä ratkaisuun, jota en uskalla paljastaa vielä somessa. Haluan, että jouluaattoon ja jouluun liittyy hieman yllätyksiä ja salamyhkäisyyttä tulipa joulupukki tai ei. Toisaalta en halua, että kenenkään jouluun kuuluu pelkoa ja kauhua. Meillä ei ole lapsia uhkailtu sillä, että joulupukki ei tuo lahjoja huonosti käyttäytyville. Emme ole pakottaneet nuorinta kirjoittamaan joulupukille. Joulupukin ajatteleminen on näyttänyt olevan hänelle liian pelottavaa.
Kuva: Pixabay |
Minä itse muistan tunteneeni pettymystä niinä vuosina kun joulupukki ei tuonutkaan lahjoja. Yleensä meillä kävi joulupukki. Nyt nuorin lapseni ei halua joulupukkia, koska pelkää. Koululaiset eivät halua pukkia, koska eivät halua laulaa. Tällä viikolla pohdin, että ovatko lapset pettyneitä, jos joulupukki ei tule. Tarkoittavatko he oikeasti, etteivät halua joulupukkia. Voivatko he vain sanoa, että eivät halua joulupukkia ja olla sisimmässään eri mieltä. Olisiko nuorin onnellinen, jos joulupukki tulisi meille ja hän voittaisi pelkonsa. Uskaltaisi puhua joulupukille ja laulaa hänelle isosisarustensa kanssa?
Kuva: Pixabay |
Olen päätymässä ratkaisuun, jota en uskalla paljastaa vielä somessa. Haluan, että jouluaattoon ja jouluun liittyy hieman yllätyksiä ja salamyhkäisyyttä tulipa joulupukki tai ei. Toisaalta en halua, että kenenkään jouluun kuuluu pelkoa ja kauhua. Meillä ei ole lapsia uhkailtu sillä, että joulupukki ei tuo lahjoja huonosti käyttäytyville. Emme ole pakottaneet nuorinta kirjoittamaan joulupukille. Joulupukin ajatteleminen on näyttänyt olevan hänelle liian pelottavaa.
Tuleeko teille joulupukki?
Ps. Pyysin miestä oikolukemaan tämän tekstin. Hänen kommenttinsa oli: Siis tuleeko meille se pukki vai ei?
Pps. Olimme keskustelleet pukki asiasta miehen kanssa ja olimme tehneet yhdessä päätöksen. Mies ei tunnu muistavan asiaa. Ehkä pidän hänetkin jännityksessä aattoiltaan saakka. ;)
tiistai 17. joulukuuta 2019
Viikko, jolloin ostin joulumekon ja kävin joulumyyjäisissä
Viikko, jolloin ostin joulumekon ja kävin kaksi kertaa joulumyyjäisissä
Mekon ostin samalla, kun käytin tyttöä futisjoukkueen valokuvauksessa. Joulumyyjäiset taas järjestettiin viereisessä hallissa kuin tytöt futispelit. Ehdin kahtena päivänä myyjäisiin tytön valmistautuessa harkkapeleihin. Eli aika normiviikko täynnä minuuttiaikatauluja. Toisaalta osasin myös ottaa omia hetkiä. Tällä kertaa ne eivät sisältäneet suurta glamouria. Tapasin esimerkiksi siskoni Kärkkäisellä. Juttelimme, kiertelimme kaupassa ja saimme jouluostoksiakin tehtyä.Viime viikolla
- Mies kävi työmatkalla Pietarissa- Osallistuin vanhemmat vastaan lapset korispeliin
- Kuljetin lapsia treeneihin
- Nuorin pääsi isänsä kanssa torin jäälle luistelemaan. Minä en omista luistimia.
- Viikonloppu kului lasten harjoituspeleissä ja turnauksessa
- Laskin päiviä joululomaan
Viikon kirja
Maria Amelie, Luvaton norjalainen
Luvaton norjalainen kertoo Maria Amelien tarinan. Hän pakeni lapsena vanhempiensa kanssa Ossetiasta Suomen kautta Norjaan. Marian ja hänen vanhempiensa turvapaikka-anomukset hylättiin ja perhe eli luvattomasti Norjassa 8 vuotta. Maria suoritti Norjassa yliopiston loppututkinnon, mutta paperittomuutensa takia joutui työskentelemään pimeästi siivoojana. Hän ei voinut käyttää omaa nimeään eikä avata esimerkiksi pankkitiliä.
Kirjaa lukiessa huomasin, miten vähän tiedän turvapaikanhakijoiden elämästä Norjassa tai Suomessa. Kirja ei ole merkittävä kirjallisten ansioidensa vuoksi, mutta mielenkiintoinen tarina lisäsi tietoisuuttani ja toivottavasti myös ymmärrystäni turvapaikanhakijoita kohtaan.
Kirja oli muuten tämän vuoden 80. kirjani. Suurimman osan kirjoista olen kuunnellut äänikirjoina, mutta tämän luin.
Tonttu on keppostellut tai joutunut pulaan joka päivä. Meidän tonttukalenteri löytyy Instagramista tililtä: Minnakil Tonttu seikkailee stoorin puolella ja kohokohdista löytyy koko tähänastinen kalenteri.
Viikko jouluun!
Rentoa joulun aikaa!
lauantai 14. joulukuuta 2019
Perhepäivähoidossa tapahtuu - metsäretki
Meidän viikkorytmi
Maanantai: maalausta
Tiistai: leivontapäivä
Keskiviikko: metsäretki
Torstai: seurakunnan perhekerho
Perjantai: Jumppa / liikunnallisia leikkejä, 1 x kk satutunti
Alkuun meillä oli metsässä mukana pienet eväät ja vesipullot. Ilmojen kylmetessä meillä oli välillä mukana lämmintä mehua. Nyt olemme retkeilleet ilman eväitä. Keväällä varmasti palaamme taas eväskäytäntöön, ainakin välillä.
Lapset viihtyvät metsässä. Metsäretki on heille yksi viikon kohokohdista. Erilaisten majojen rakentaminen on mieleistä, samoin kaatuneiden puiden päällä kiipeily. Majoja ja kaatuneita puita riittääkin meidän lähimetsässä, jonne pääsemme kävellen. Lasten motoriset taidot kehittyvät kuin huomaamatta.
Metsässä retkeillessämme olemme samalla seuranneet myös vuodenaikojen vaihtumista. Elokuussa matkalla metsään kerättiin kukkia. Takiaispallot kiinnostivat lapsia syksyllä. Niitä kerättiin ja niistä tehtiin "jättiläispiikkipallo". Erilaisia sieniä on ihmetelty. Muutaman kerran on päästy lumestakin nauttimaan.
Yleensä lapset keksivät metsässä itse leikit. Välillä olemme ottaneet yhteisleikkejä. Joskus olemme harjoitelleet esimerkiksi laskemista siten, että pyydän etsimään vaikkapa seitsemän käpyä. Kirjaimia olemme tehneet kävyistä ja kepeistä.
Metsän hyvää tekevästä vaikutuksesta on kirjoitettu paljonkin. Pulssi ja verenpaine laskevat kun metsässä oleskellaan. Metsä rauhoittaa, lihasjännitys vähenee ja stressistä palautuminen nopeutuu. Tätä kirjoittaessa tajusin, että hoitolapseni eivät ole tänä syksynä olleet kertaakaan sairauksien takia pois hoidosta. Pientä nuhaa on ollut, mutta muuten olemme olleet terveinä. Olisiko säännöllisillä metsätetkillä ollut oma vaikutuksensa asiassa?
Mukavaa viikonloppua!
Menkää metsään!
tiistai 10. joulukuuta 2019
Viime viikon parhaat
Viikon projekti
Meillä on ollut tapana tehdä piparkakkutalo ja välillä jopa neljä Itsenäisyyspäivänä. Lapset muistivat perinteen. Ei auttanut muuta kuin ostaa 3 kiloa piparkakkutaikinaa ja tehdä talo! Sain suostuteltua lapset tänä vuonna yhteen pieneen taloon. Tytöt leipoivat tavallisia pipareita ja koristelivat niitä. Saimme talon kasaan yllättävän helposti. Ei palaneita sormia ja kiristyneitä hermoja tänä vuonna.
Viikon peli
Viikon ohjelma
Linnanjuhlat. Katsoimme jonkin aikaa Linnanjuhlien kättelyä koko perheen voimin. Television ääressä viihtymistä saattoi lisätä meidän hedelmä-juusto-keksilautanen. Miehen kanssa katsoimme Linnanjuhlat ja jatkot. Lapset siirtyivät muihin puuhiin ja nukkumaan.
Viikon ruoka
Minun piti tarjota hoitolapsille poronkäristystä meidän Itsenäisyysäivä lounaalla 5.12. Kolmen tunnin valmistusaika muutti lounassuunnitelmat. Päädyin tekemään nopeasti valmistuvan Härkiskäristyksen. Maistui yllättävän hyvältä perunamuusin ja puolukkahillon kanssa.
Viikon kohokohta
Sunnuntaina lukupiiri kokoontui meillä. Kyseessä oli lukupiirin 64. tapaaminen. Minä olen ollut mukana lukupiirissä pari vuotta. Piiri oli ollut olemassa neljä vuotta silloin, kun minä liityin siihen. Tapaamme vuorotellen jokaisen lukupiiriläisen kotona ja jokainen tuo jotain yhteiseen nyyttäripöytään. Aikamoista herkuttelua kirjoista ja kaikesta muusta keskustelun lisäksi! Lukupiirin ansiosta olen tutustunut uusiin ihmisiin ja minun tulee luettua enemmän erilaisia kirjoja.
Mukava viikko!
Ja enää kaksi viikkoa jouluun!
sunnuntai 8. joulukuuta 2019
Kaksplussan blogiverkoston joulukalenteri: Tonttukalenteri eli Elf on the shelf
Tervetuloa Kaksplussan verkostoblogien joulukalenteriin! Joulukalenteriluukuista löytyy ihania leivonnaisia, itsetehtyjä lahjoja sekä koristeita, kauniita kattauksia ja jouluisia somistuksia, jotka johdattavat sinut ja perheesi Joulun tunnelmaan. Rauhallista ja lämmintä joulumieltä toivottaa Kiljusten blogi!
Tänä vuonna joulukuun ensimmäisenä päivänä meidän keittiönpöydältä löytyi lappu, jossa oli viesti tontulta. Siinä luki kaunokirjoituksella:
Joulukuun aikana Tonttu on löytynyt ulkoa jäätyneenä.
Hän on löytynyt sohvan takaa kakalta.
Leivontapäivänä tonttu löytyi keittiöstä tekemästä "lumienkeliä" jauhojen seasta.
Eilen tonttu oli joutunut taas pulaan. Meillä on mietitty onko Frozenin Elsa paha, vai yrittikö hän auttaa Tonttua. Olemme päätyneet jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Legoista on mietitty, ovatko he pahiksia vai hyviksiä. Sitä emme vielä tiedä, kuka laittoi Tontun tonttuvankilaaan. Omat lapseni ja hoitolapseni pääsevät seuraamaan Tontun touhuja täällä meillä. Muiden on mahdollista seurata meidän tonttukalenteria Instagramissa. Joka aamu aukeaa uusi luukku Instastooriesin puolella tililläni Minnakil. Olen tallentanut kalenterin myös kohokohtiin, josta Tonttukalenterin näkee alusta alkaen. Tervetuloa mukaan seuraamaan Tontun touhuja! Mitä kaikkea ehtiikään vielä tapahtua ennen jouluaattoa!
Tänä vuonna joulukuun ensimmäisenä päivänä meidän keittiönpöydältä löytyi lappu, jossa oli viesti tontulta. Siinä luki kaunokirjoituksella:
Hei lapset!
Auttakaa minua! Olen pulassa, enkä pääse pois.
Ystäväni Pukki yrittää auttaa minua, mutta hän tarvitsee teidän apuanne!
T: Tonttu
Pienen miettimisen ja etsimisen jälkeen lapset keksivät kenestä Pukista oli kysymys ja mistä Pukki ja tonttu löytyivät. Tonttu oli vankilassa, mutta onneksi kalterit olivat karkkikeppejä ja lapset saivat pelastettua tontun.
Seuraavana päivänä Tonttu löytyi eteisestä kiitoskirjeen kera. Tonttu oli tehnyt lapsille kiitokseksi pelastamisestaan Lumiukon. Harmi vain, että lumiukko oli sulanut lämpimässä eteisessä.
Joulukuun aikana Tonttu on löytynyt ulkoa jäätyneenä.
Hän on löytynyt sohvan takaa kakalta.
Hän on ollut kananmunakennojen vierestä keittiöstä. Kananmunakennon sisältä löytyi yllättäen hieman erilaisia munia.
Leivontapäivänä tonttu löytyi keittiöstä tekemästä "lumienkeliä" jauhojen seasta.
Eilen tonttu oli joutunut taas pulaan. Meillä on mietitty onko Frozenin Elsa paha, vai yrittikö hän auttaa Tonttua. Olemme päätyneet jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Legoista on mietitty, ovatko he pahiksia vai hyviksiä. Sitä emme vielä tiedä, kuka laittoi Tontun tonttuvankilaaan. Omat lapseni ja hoitolapseni pääsevät seuraamaan Tontun touhuja täällä meillä. Muiden on mahdollista seurata meidän tonttukalenteria Instagramissa. Joka aamu aukeaa uusi luukku Instastooriesin puolella tililläni Minnakil. Olen tallentanut kalenterin myös kohokohtiin, josta Tonttukalenterin näkee alusta alkaen. Tervetuloa mukaan seuraamaan Tontun touhuja! Mitä kaikkea ehtiikään vielä tapahtua ennen jouluaattoa!
Tämä Tonttukalenteri ei todellakaan ole oma keksintöni, vaan idea on lähtöisin Yhdysvalloista. Elf on the shelf-sadusta ja tonttuhahmosta kumpuava kalenteri-idea on kasvattanut suosiotaan viime vuosina myös Suomessa. Minä en ollut viime vuonna kuullutkaan tällaisesta ja nyt olen törmännyt Instagramissa erilaisiin tonttuihin ja heidän puuhiinsa jo useammalla tilillä. Ideana on, että tonttu saapuu joulukuussa katsomaan, ovatko lapset kilttejä. Tarinan mukaan tonttu palaa öisin raportoimaan joulupukille lasten edesottamuksista. Aamulla tonttu palaa aina eri paikkaan ja lasten tehtävä on etsiä hänet. Minä en ole korostanut meidän tonttukalenterissa sitä, että Tonttu raportoisi lasten kiltteydestä joulupukille. Meidän neljästä lapsesta vain nuorin uskoo joulupukkiin. Vanhin lapsistamme on seurannut tätä meidän tonttukalenteria lähinnä vain Instagramin kautta. Nuorin etsii innokkaimmin tonttua aamuisin. Yksi lapsista arveli joulukuun ensimmäisenä päivänä, että Tonttu jaksaa tätä kalenteria korkeintaan 5 päivää!
Minusta ei olisi tekemään kalenteria, jossa pitäisi olla joku yllätys tai tekeminen joka päivälle. Tämä Elf on the shelf-tyyppinen kalenteri sopii minulle paremmin. Välillä voi olla lapsille jotain herkkuja, jos olen muistanut niitä hankkia. Aina ei tarvitse olla. Esimerkiksi Pinterestistä löytyy paljon ideoita siihen, mitä tonttu voi tehdä. Minä tallensinkin jo ennen joulukuuta Pinterestiin yli 24 erilaista ideaa tontun tehtäviin. Myös Youtubesta löytyy videoita aiheesta. Mukana on hieman enemmän valmisteluja vaativia juttuja sekä viime hetken paniikissa toteutettavia tonttuiluja. Minua ihastutti tässä kalenterissa erityisesti se, että aina ei tarvitse olla yllätyksenä karkkia tai tavaraa. Eikä edes mitään yhteistä tekemistä, esimerkiksi leipomista. Joka päivä ei sellaiseen olisi aikaa. Minä en halunnut tästä kalenterista lisästressiä itselleni, mutta haluan kuitenkin ilahduttaa lapsiani. Tämän on tarkoitus olla hyvän mielen kalenteri. Lapset saavat kokea etsimisen ja löytämisen ilon, kun he etsivät tonttua ja löytävät hänet tekemästä jotain yllättävää tai hauskaa. Itse saan seurata lasten reaktioita.
Minkälaisia kalentereita teiltä löytyy?
Onko muita Elf on the shelf tonttuja?
Ps. Vielä teillekin ehtisi muuttaa Tonttu ennen joulua! Kaupoissa myydään Elf on the shelf tonttuja. Minä en ostanut sellaista, vaan meillä seikkailee vanha Mailegin tonttu. Tontun saisi aseteltua erilaisiin asentoihin parhaiten, jos sillä on pitkät rautalankaa sisältävät kädet ja jalat.
Eilen Kaksplus blogiverkoston luukku avautui Laella-blogissa otsikolla Joulu ilman stressiä.
Huomenna luukku aukeaa Saron blogissa.
keskiviikko 4. joulukuuta 2019
Pikkujoulut 2019 - Mitä tapahtui aamuyöhön asti riekkuvalle bilehileelle?
Osallistuin marraskuussa kaksiin pikkujouluihin. Kävin lukupiirimme naisten kanssa Helsingissä syömässä ravintola Sandrossa ja Kansallisteatterissa katsomassa Kolme sisarta.
Päijät-blogit bloggaajien kanssa kävimme lahtelaisessa Kukka ja sisustus Neilikassa. Pääsimme ihastelemaan kaupan satumaista ja jouluista tunnelmaa sekä meidän kesken arvottiin upea kimppu. Kuulimme myös uusimmista kukkatrendeistä ja paljon muutakin, ainakin minulle uutta kuulimme kukkakaupan alalta. Kaikki tämän kirjoituksen kuvat olen ottanut Neilikassa.
Teatteri pikkujoulujen jälkeen kotiuduin puolen yön jälkee eli tulin ensimmäisellä junalla kotiin. Päijät-blogien pikkujouluista kotiuduin ennen kymmentä. Kävimme muutaman bloggaajan kanssa Neilikassa vierailun jälkeen Seurahuoneella lasillisella ja itse otin myös hieman syötävää.
Paljon on tapahtunut pikkujoulujen juhlinnassa viimeisten (kymmenien) vuosien aikana.
ENNEN
Mikään ei maistu niin hyvin kuin ilmainen alkoholi!
NYT
Ostan mielummin lasillisen lempijuomaani kuin juon ilmaista juomaa, joka ei vastaa makumieltymyksiäni.
Esim. Kuiva kuohuviini on yksi lempijuomistani, makeaa en juo.
ENNEN
Juhlissa ollaan loppuun asti! Missä olikaan jatkot?
NYT
Ihan hullua valvoa yli puolen yön. Herään kuitenkin aikaisin.
ENNEN
Nyt pidetään hauskaa! Eletään hetkessä
NYT
Seuraava päivä pelottaa. Valvomisestakin saa huonon olon. Saati liiallisesta alkoholin nauttimisesta!
NYT
Harvemmin hävettää. Toisaalta pystyn sekoilemaan arjessakin ihan ilman alkoholia.
ENNEN
Tulikohan puhuttua tyhmiä juttuja?!
Kuulostaako yhtään tutulta?
Olenko järkevä vai ihan vaan todella tylsä?
Ps. Ihan sama, vaikka ajattelet mun olevan tylsä. Minulla oli hauskaa pikkujouluissa. :)
sunnuntai 1. joulukuuta 2019
Marraskuu 2019
Marraskuussa
- Osallistuin Otava median blogipäivään
- Kävin katsomassa Tarhapäivä elokuvan
- Kävin lukupiirin kanssa Sandrossa syömässä ja Kansallisteatterissa katsomassa Kolme sisarta
- Kävin Päijät-blogit naisten kanssa kukka ja sisustus Neilikassa sekä Seurahuoneella pikkujoulujen merkeissä
- Ostin kengät, joista haaveilin teininä
- Menetin ääneni moneksi päiväksi ja sairastin flunssaa
- Kävin perheen kanssa syömässä Linkku Bistrossa Lahden vanhalla linja-autoasemalla
- Katsoin Netflixistä loppuun Jane the Virgin-sarjan
- Kuuntelin 8 äänikirjaa
- Kuuntelin 8 äänikirjaa
Marraskuun kirjat
Suvi Vaarla: Westend
Pauliina Aminoff: Äiti meidän - tosielämän selviytymistarina
Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu
Eino Nurmisto: Homopojan opas
Maria Veitola: Toisinpäin
Anni Saastamoinen: Sirkka
Anni Saastamoinen: Depressiopäiväkirjat
Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina
Marraskuun luetuimmat postaukset
Kirjoitin siitä, miten minulta on monta kertaa kysytty otsikon kysymys. Olen perhepäivähoitaja ja hoidan vieraita lapsia omassa kodissamme. Minä en ole ainoa perhepäivähoitaja, jolta tällaista on kysytty. Yllättävän monella kollegalla on vastaavia kokemuksia.
2. Pupusukat
Ihmisillä taitaa puikot heilua, kun tätä vuodelta 2017 olevaa pupusukka-postausta on näin paljon luettu.
Kerroin meidän perheen viikosta. Voitko samaistua?
4. Netflix suosikit juuri nyt
Aloin katsomaan Netflixiä monen kuukauden tauon jälkeen. Kerroin omat suosikkisarjani.
5. Curly girl- metodi ja lyhyet hiukset
Kirjoitin toukokuussa omat kokemukseni CG-metodista. Kirjoitusta luetaan edelleen. Itse toteutan metodia nykyään rennolla otteella hiukan huolimattomasti.
Aloin katsomaan Netflixiä monen kuukauden tauon jälkeen. Kerroin omat suosikkisarjani.
5. Curly girl- metodi ja lyhyet hiukset
Kirjoitin toukokuussa omat kokemukseni CG-metodista. Kirjoitusta luetaan edelleen. Itse toteutan metodia nykyään rennolla otteella hiukan huolimattomasti.
Hei hei marraskuu!
Menit käsittämättömän nopeasti!
Tervetuloa joulukuu!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)