lauantai 31. tammikuuta 2015
Tammikuu 2015
Tammikuussa...
Meillä on syöty terveellisemmin
Innostuttu smoothieista
Ulkoiltu
Pelattu lätkää
Luisteltu
Minä olen saanut muutaman käsityön valmiiksi Jouluyöstä juhannukseen haasteeseen. Haasteessa on tarkoitus neuloa tai virkata 20 vähintään 50g painoista työtä joulun ja juhannuksen välisenä aikana.
Koukutuin Downton Abbeyhin. Katsoin neljän ensimmäisen tuotantokauden jaksot putkeen Netflixistä. Mistä pääsen näkemään viidennen tuotantokauden jaksot?!
Minä pääsin yksin kampaajalle ja juhliin. (Siis ei lapsia)
Ja kuten joistakin kuvista näkee (kännykkäräpsyjä) olen käyttänyt aktiivisesti Instagramia. Osa kuvista on siis peräisin instasta, jossa olen nimellä minna_kiljustenblogi.
Meillä on syöty terveellisemmin
Innostuttu smoothieista
Ulkoiltu
Pelattu lätkää
Luisteltu
Minä olen saanut muutaman käsityön valmiiksi Jouluyöstä juhannukseen haasteeseen. Haasteessa on tarkoitus neuloa tai virkata 20 vähintään 50g painoista työtä joulun ja juhannuksen välisenä aikana.
Koukutuin Downton Abbeyhin. Katsoin neljän ensimmäisen tuotantokauden jaksot putkeen Netflixistä. Mistä pääsen näkemään viidennen tuotantokauden jaksot?!
Minä pääsin yksin kampaajalle ja juhliin. (Siis ei lapsia)
perjantai 30. tammikuuta 2015
Parisuhteeesta ja parisuhdekursseista
Lähestyvän 10-vuotishääpäivämme innoittamana olen miettinyt meidän parisuhdettamme. Jotain tahdon täällä blogissakin jakaa. Innoitukseksi tai varoittavaksi esimerkiksi. Ihan miten vain. Meillä on kuvia häistä ainoastaan hääkuva-albumissa. Kuvat häistä ja häämatkasta ovat kadonneet vanhan tietokoneen mukana. Tämän postauksen kuvien huonolaatuisuus johtuu siitä, että räpsin kuvat valokuvista.
Olemme olleet miehen kanssa yhdessä yli 14 vuotta. Naimisissa olemme olleet kohta 10 vuotta. Erilaisia parisuhdekursseja olemme harrastaneet 5 vuotta.
Suuri muutos meidän parisuhteessa tapahtui 5 vuotta sitten 5-vuotishääpäivänämme. Osallistuimme silloin ensimmäiselle viikonlopun pituiselle perheleirille. Meillä oli silloin 4 ja 2,5 vuotiaat pojat ja kolmannen lapsen laskettuun aikaan oli muutama viikko. Leirillä oli muutaman tunnin osuus vain aikuisille. Paikalla oli tavallinen pariskunta, joka oli tullut puhumaan parisuhteesta omien kokemustensa kautta. Huomasimme silloin miehen kanssa, kuinka tärkeää on välillä pysähtyä ja keskustella kahdestaan muustakin kuin lapsista. (Ihanaa oli myös leirikeskuksen valmis ruoka.)
Sitten alkoikin vauvavuosi. Rankin koskaan. Meillä oli kolme pientä lasta. Lisäksi vauva sairasteli paljon. Oli korvatulehduksia ja epäonnistuneita unikouluja. Vauvan korvat putkitettiin jo puolivuotiaana. Sen jälkeen oli muutama munuaisaltaantulehdus. Antibioottitiputuksia ja vuodeksi antibioottiestolääkitys. Huolta ja oman ajan puutetta sekä rikkonaisia öitä. Parisuhde jäi taas kaiken muun jalkoihin.
Vuoden päästä perheleiristä osallistuimme Virtaa välillämme-parisuhdeviikonloppuun. Menomatka meni jännityksessä riidellen, mutta viikonloppu oli mahtava. Valmis ruoka, lastenhoito ja kaikkein tärkeimpänä vertaistuki. Keskustelut muiden leiriläisten kanssa yhdessä sekä oman miehen kanssa kahdestaan. Kun kotiuduimme leiriltä tuntui, etteivät jalat kosketa maata ollenkaan. Teimme yhdessä monta ruokaa valmiiksi seuraavaa viikkoa varten. Soittelimme kavereille ja hehkutimme Virtaa välillämme-viikonloppua. (Itseasiassa pari kaveripariskuntaa on sittemmin tuon viikonlopun käynyt.) Näin jälkeenpäin ajateltuna tuosta viikonlopusta jäi tärkeimpänä elämään se päätös, että haluamme molemmat hoitaa ja vaalia meidän parisuhdetta. Meille tuntuu sopivan tämä, että osallistumme ainakin kerran vuodessa johonkin leiriin tai tapahtumaan. Tulee edes silloin pysähdyttyä ja päivitettyä omat ja toisen kuulumiset. Siis sellaiset syvällisemmät. Arjen hulinassa ei aina ehdi ja jaksa. Hädin tuskin kun kuulee niitä omia ajatuksiaan, saati että kertoisi niistä toiselle ja kuuntelisi mitä hänellä on sanottavaa.
Miten teillä? Huolletaanko autoa useammin kuin parisuhdetta?
Viimeiset kuvat joulukuulta 2012.

sunnuntai 18. tammikuuta 2015
Entinen lukutoukka tilittää
Olen aina tykännyt lukea kirjoja. Viime vuosina lukeminen on jäänyt vähemmälle. Toki ajoittain tulee jokin kirja "hotkittua" entiseen malliin, mutta harvemmin. Hyvänkin kirjan lukemiseen kuluu minulta nykyään paljon pidempään kuin joskus ennen. Lapset, netti ja neulominen vievät oman aikansa. Noista oikeastaan tuo netti vie eniten varsinaista lukuaikaa.
Ennen joulua minulle iski ahdistus, että enkö oikeasti lue kirjoja?! Kyllähän ihmisen pitää lukea oikeita kirjoja! Ahdistustani helpotti se, että tajusin lukeneeni lapsille iltasaduksi syksyn aikana useammankin kirjan. Luemme miehen kanssa vuorotellen, mutta joitakin kirjoja vain minä luen. Viime syksynä tällaisia minun yksinoikeudella lukemia kirjoja ovat olleet:

Harry Potter ja viisasten kivi
Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Harry Potter ja Azkabanin vanki
Veljeni Leijonamieli
Eli olen sittenkin lukenut aika paljonkin, enkä vain roikkunut netissä. Tekisi mieli tehdä jonkinlainen uudenvuoden lupaus, että luen tänä vuonna enemmän. Myös itselleni, en vain lapsille. Kännykän kalpea valo valaiskoon kasvojani vähemmän iltaisin. Aika ottaa oikea kirja käteen useammin.
Ehdotuksia mitä kirjoja voisi lukea 1- ja 2-luokkalisille iltasaduksi? Entäpä mitä minun kannattaisi lukea? Luetaanko teillä paljon?
torstai 15. tammikuuta 2015
JyJu15
Lähdin mukaan Facebook-ryhmä löysäpipoisten neulojien Jouluyöstä juhannukseen haasteeseen. Tarkoituksena on neuloa tai virkata 20 työtä (vähintään 50g painavia) jouluyön ja juhannuksen välisenä aikana. Kaikki työt pitää aloittaa huhtikuuhun mennessä. Olen ensimmäistä kertaa mukana tällaisessa. Mielenkiintoista nähdä, miten pitkälle pääsen ja riittääkö motivaatio ja aika tähän projektiin. Stressiä en aio tästä ottaa, vaikka tietenkin tavoitteenani on saada vaadittu määrä töitä valmiiksi määräaikaan mennessä.
Tähän mennessä olen aloittanut neljä työtä ja yhden olen saanut valmiiksi.
1. Kauluri
Lanka: Rose Mohair
Aloitettu 26.12
2. Lovikka lapaset
Lanka: Huopanen ja Puro, koristeet: isoveli
28.12.14 - 6.1.15
3. Broken seed sukat
Lanka: 7 veljestä
Aloitettu: 3.1
4. Pipo
Lanka: Novita Teddy
Aloitettu: 12.1-

lauantai 10. tammikuuta 2015
Miten kävikään viime vuoden lupausten kanssa?
Tänä vuonna en tehnyt uuden vuoden lupauksia. Viime vuonna muistan jotain luvanneeni, mutta en muista mitä ne lupaukset tarkalleen olivat. Onneksi on tämä blogi. Voi käydä helposti lukemassa, että mitä sitä tulikaan vuosi sitten luvattua. TÄÄLTÄ löytyy vuoden takainen kirjoitus.
Sen verran fiksu olen vuosi sitten ollut, että en ole varsinaisista lupauksista kirjoittanut vaan haasteista. No, miten niiden haasteiden kanssa sitten kävikään...
1. Lankavaraston pienentäminen
Hyvinhän siinä kävi. Lopetin lankojen shoppailun sillä perusteella, että kun halvalla saa niin ostan. Lankavarastoa onnistuin pienentämään viime vuonna neulomalla varsin mukavasti. Olen jo kirjoittanut aiheesta "loppuraportin" , joka sisältää kuvat ja selitykset.
2. Tavara päivässä-projekti
Ei suurta edistymistä. Kaapit ja varasto pursuavat tavaraa. Toisaalta mietin kyllä tarkkaan ennen kuin ostan uutta tavaraa. Meillä on miehen kanssa suunnitelmissa yhteinen varastonsiivous viikonloppu. Toivottavasti saadaan se alkuvuodesta toteutettua.
3. Sama maisema kerran kuussa
Kuvat jäi ottamatta. Projekti ei inspiroinut.
4. Sisaruskuva kerran viikossa
Kuvasin omia lapsia usein yhdessä. En ehkä joka viikko, mutta tuon haasteen vuoksi useammin kuin olisin muuten tehnyt.
5. Kuntoilun lisääminen ja järkevämpi syöminen
No jaa. Vähän kuntoilin ja mietin syömisiä. Ei mitään niin suurta muutosta tai innostusta kuin olisin toivonut. Eli näissä riittää haastetta tällekin vuodelle. Tähän mennessä tänä vuonna olen käynyt pari kertaa kävelylenkillä ja kerran joogassa. Ei ihan huono alku tälle sohvaperunalle.
6. Läsnäolon lisääminen
Tiedostin kyllä asian, mutta usein tuli kännykkää räpellettyä silloin, kun olisi voinut kuunnella muita ihmisiä ja olla oikeasti läsnä.Vähemmän kännykän räpläämistä ja enemmän läsnäoloa siis tällekin vuodelle! Nykyään olen kyllä vähemmän Facebookissa, mutta instagram on korvannut facen. Mietin vähän jos kokeilisin tänä vuonna sometonta päivää kerran viikossa.
Nythän tässä alkoi tulla jo monenlaisia haasteita mieleen tälle vuodelle. Taidan pikaisesti julkaista tämän kirjoituksen ennen kuin ehdin keksimään mitään liian haastavaa itselleni.
Miten teillä? Tuliko jotain luvattua? Miten kävi viime vuoden lupausten kanssa?
Nyt kone kiinni ja viettämään aikaa perheen kanssa.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015
#satasyytäollaonnellinen, osa 27
maanantai 5. tammikuuta 2015
#satasyytäollaonnellinen, osa 26
sunnuntai 4. tammikuuta 2015
Jämälankahaasteen loppuraportti
Viime vuonna minulla oli haasteena olla ostamatta lankoja ja neuloa vain jo aiemmin ostamistani langoista. Viime tammikuussa kirjoitin haasteesta tällaisen postauksen, KLIK!
En valinnut tämän haasteen raportoimiseen kovinkaan insinöörimäistä tapaa tarkkojen grammalaskelmien kera ihan jo siitä syystä, että en omistanut vaakaa alkuvuodesta. Tässä siis kuvat langoistani viime tammikuussa ja nyt sitten vuotta myöhemmin tässä tammikuussa kuvattuna. Vihreätaustaiset kuvat ovat viime vuodelta ja vaaleat tältä vuodelta.
TAMMIKUU 2014
TAMMIKUU 2015
Seitsemän veljestä lankojen osalta tämä haaste on onnistunut hyvin! Sukkia on tullut viime vuoden aikana tehtyä useammat. Muun muassa yllätyskeräsukat , kerrosrivinoususukat , unisukat miehelle , Broken seed-sukat lapselle , jämälankasukat , sukat ilman kantapäätä , kirjoneulesukat , neulotut huopatossut , tennarisukat ja kohoneulesukat. Ja en edes laittanut linkkiä kaikista viime vuonna neulomistani sukista. Jatkossa jos iskee halu ostella lankoja jemmaan, niin niiden on syytä olla seiskaveikkaa tai jotain muuta vastaavan paksuista sukkalankaa. Niille on tarvetta. Tällä nykyisellä seiskaveikka varastollani ei neulota esimerkiksi värikkäitä kirjoneulesukkia.
TAMMIKUU 2014
TAMMIKUU 2015
Sain vuoden aikana lisää pinkkiä wool-lankaa äidiltäni, kun omani loppui kesken neuloessani nuorimmalle sukkia. Sittemmin käytin woolia nuorimman lapsen legginsseihin, joista tulikin villahousut. Violetista nalle-langasta olen tehnyt sukat neljävuotiaalle.
TAMMIKUU 2014
TAMMIKUU 2015
Huopasesta tein viime vuonna huovutetut palatossut. Huopasta ja puroa käytin Lovikkalapasiin, jotka ovat vielä viimeistelyä vaille. Lisäystä tälle osastolle tuli tuon liilan huovutettavan villan verran.
TAMMIKUU 2014
TAMMIKUU 2015
Tämä sekalaisten osasto onkin vähän surkea tapaus. Rose Mohairista tein pipon, joka on vilahtanut ainoastaan instagramissa, josta minut löytää nimellä minna_kiljustenblogi Nyt tekeillä on tuubihuivi Rose mohairista sekä nuo pinkit sukat blogiarvonnasta voittamastani Austerman stepistä. Niin ja teinhän minä unisukat isoveli-langasta.
Tämä jämälankahaaste eli olla vuosi ilman uusia lankoja ja neuloa vanhoja varastoja tyhjäksi oli ihan tarpeen. Minulla oli ennen tapana kierrellä kaupoissa lankaosastot ja ostella lankoja, jos ne olivat tarjouksessa. Kaapit tursusivat lankoja, joita en edes muistanut omistavani. Nyt tiedän, mitä lankoja minulla on ja ne mahtuvat yhteen paikkaan. Tänäkään vuonna en aio villiintyä ostamaan lankoja mitenkään ylenmäärin. Aion edelleen pyrkiä käyttämään minulla jo olevia lankoja, etenkin tuosta sekalaiset-langat osiosta.
Tämän vuoden juttu on se, että lähdin mukaan Facebook-ryhmä löysäpipoiset neulojat JyJu-15 haasteeseen. Lyhenne tarkoittaa Jouluyöstä juhannukseen ja sinä aikana on tarkoitus neuloa 20 vähintään 50g painavaa neuletta. Kaikki 20 työtä pitää aloittaa huhtikuun loppuun mennessä. Tällä hetkellä minulla on aloitettuna kolme työtä. Toivottavasti pääsen pian esittelemään täällä valmiita töitä.
PS. Elokuussa tein postauksen, jossa esittelin lanka tilanteeni puolivälissä tätä haastetta. Postaus löytyy TÄÄLTÄ, KLIK!

7 veljestä

Nalle, Wool, Villanen

Huopanen, Puro

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)