perjantai 30. toukokuuta 2014
Kukkasukat
Silmukansaalistus-blogin Silmukansaalistaja ja Piponytimestä-blogin Sini ovat jo pidempään järjestäneet Silmukan ytimestä haastetta. Joka kuun alussa ilmoitetaan siis aihe, johon liittyen voi tehdä minkälaisen työn tahansa. Tai siis oleellista on, että tuo työ on käsintehty. Toukokuun aiheena oli kukka. Minä päädyin tekemään meidän 4-vuotiaalle tällaiset kukkasukat Nalle-langasta.
Vähän tuli kyllä palautetta, että onko tuo edes kukannäköinen. Palaute tuli lapsilta. Tämä kuvio on muuten napattu Novitan sukka-lehdestä. Kuvio tulisi paremmin esiin, jos sukat olisivat vaaleat ja kuvio tumma. Mutta niin kuin tänä vuonna on tapana, niin nämä sukat on neulottu niistä langoista, joita kaapista löytyy. Näihin voisi ehkä virkata muutaman pienen valkoisen kukan varteen.
Sukat ovat jo muutaman päivän odottaneet, että tulisivat kuvatuiksi ja minä saisin julkaistua tämän postauksen. Eilen sain sukat kuvattua. Pikkusisko kuunteli cd:ltä Aladdin-satua, kun minä kuvasin sukkia. Tällä hetkellä pikkusisko kuuntelee cd-satuja monta kertaa päivässä. Nyt kuuntelussa on Tuhkimo, Aladdin ja Pieni merenneito. Tälläkin hetkellä pikkusisko kuuntelee Aladdinia.
Olen osallistunut kerran aiemmin tähän Silmukan ytimestä-haasteeseen. Piti käydä asiaa vanhassa blogissa tutkimassa. Tasan vuosi sitten haasteessa oli aiheena lintu ja oma toteutukseni oli tällainen. Meidän vanhin poikammekin oli näköjään haasteeseen halunnut osallistua. Täältä löytyy silloisen eskarilaisen linnut.
tiistai 27. toukokuuta 2014
#satasyytäollaonnellinen, osa 14
Lasten tekemät kortit
Tykkään käsintehdyistä korteista. Joskus tein itsekin paljon kortteja, mutta nykyään pyydän usein lapset askartelemaan. Eivät ole hirveästi vastustaneet. Aina joku kolmesta innostuu askartelemaan, ellei useampikin. Nämä alla olevat kortit ovat poikien tekemiä.
Pojat ovat innostuneet tekemään tuollaisia kolmiulotteisia, pompahtavia kortteja. Näistä alla olevista kuvista toivottavasti ymmärtää, mitä tarkoitan.
maanantai 26. toukokuuta 2014
#satasyytäollaonnellinen, osa 13
Vihreys
Ulkona kaikki on vihreää. Tuntuu, että on vaikea saada mieleisiä kuvia joka puolelle räjähtäneestä vihreydestä. Ennen kuin lähdimme lomalle käytimme tuulitakkeja ja minä jopa kaivoin talvitakin uudelleen esiin. Luonnossa oli vähän vihreää. Kun saavuimme kotiin viikkoa myöhemmin vihreys suorastaan hyppäsi silmille. Ei enää haaleaa kevään vihreää, vaan tummempaa kesän vihreää. Muutos oli valtava.
Kuvissa oman pihan omenapuita ja orapihlaja-aitaa. Ja kaksi alinta kuvaa sunnuntaiselta äänestysreissulta.
torstai 22. toukokuuta 2014
Tyttöjen loma Espanjassa
Vietin toukokuisen viikon Espanjassa äitini ja tyttärieni (4v ja 9kk) kanssa. Lasten ehdoilla mentiin, joten viikko kului uima-altaalla, hiekkarannalla ja leikkipuistossa. Myös markkinoilla kävimme ja viimeisenä iltana kävimme katsomassa myös keskustan rantakadun menoa.
Vauvalle ulkomaanmatka oli ensimmäinen. Neljännen lapsen kohdalla ottaa jo aika rennosti. Lento oli aikainen, joten kotoa matkaan lähdettiin yöpuku päällä. Yöpuku jäi sitten koko päiväksi päälle.
Paluulennolla olin kolmistaan tyttöjen kanssa. Äitini jäi vielä viikoksi Espanjaan lomailemaan. Tämä jälkimmäinenkään viikko ei mene ihan lepäilyyn ja meidän vierailusta toipumiseen. Siitä pitää huolen meidän ekaluokkalainen, joka lensi äidin miehen kanssa viikoksi äitini seuraksi. Pojan kanssa näimme lentokentällä sen verran, että ehdimme muutaman sanan vaihtaa. Halaamaan emme ylettyneet, kun kerrosten välillä vaihdoimme kuulumiset.
Eskarilainen lomaili Espanjassa jo viime syksynä.
Minulla oli reissussa uusi
sunnuntai 11. toukokuuta 2014
Ensi viikolla lämpenee
Tässä kuvia tältä viikolta. Ulos on saanut pukea villatakkia, kurahousuja ja saappaita. Minä otin talvitakinkin uudestaan käyttöön.
Huh! Onpa muuten pinkkiä! Ei (kai) meillä aina näin pinkeissä olla! Tosin tällä hetkellä pinkki on molempien poikien ja pikkusiskon lempiväri, joten kyllä sitä aika paljon taitaa meillä vaatteissa olla.
Tällä viikolla on myös sairastettu. Vauvalla on silmätulehdus ja pikkusiskolla sekä korva- että silmätulehdus. Vauvan tulehdus on parantunut, mutta pikkusiskolla tauti alkoi vasta eilen.
Nyt kyllä jo pikkaisen hymyilyttää kun katsoin ensi viikon sääennustetta. +23-27 astetta. :D Ja puuduttavia korvatippojakin on lentomatkaa varten. Nyt vain toivotaan, että taudit helpottaa ja lomasta tulee onnistunut. Luvassa tyttöjenreissu äitini ja tyttöjen kanssa.
Hyvää Äitienpäivää!
lauantai 10. toukokuuta 2014
#satasyytäollaonnellinen, osa 12
Arvontavoitto
Kävimme eilen miehen kanssa Lahden Taideinstituutin teosvälityksessä. Siellä oli opiskelijoiden maalauksia, grafiikkaa, veistoksia ja korujakin Emme ostaneet mitään teosta mukaan, vaikka muutama grafiikkatyö miellyttikin meitä molempia. Kannatuksen ja jännityksenkin vuoksi päädyimme ostamaan arvan. Jokainen arpa voitti ja meidän arvalla sai tällaisen Petri Fillsin guassityön. Kyseessä julistekuvitus. Petri Fills kirjoittaa Piirroskirja-blogia. Ottamassani valokuvassa tässä kuvassa on vielä muovi päällä. Minäkö taas hätäinen kamerani kanssa?!
Ja tällainen tutunnäköinen juliste löytyi Fillsin kotisivuilta. Teosvälitys on auki enää tänään, lauantaina klo 11-18. Tämä mainos on viime syksyn teosvälityksestä. Näitä järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla.
tiistai 6. toukokuuta 2014
Äiti ylpeänä esittää
Vauva oppi puoli vuotiaana ryömimään. Sen jälkeen tuolla toispuoleisella yhden käden ryömintätekniikalla on edetty paljon. Kolmen kuukauden aikana ryömintämetrejä on kertynyt varmasti lukuisia. Tänään asioihin tuli pieni muutos, kun vauva ryömi alakerrassa ja löysi portaat.
Ensimmäistä kertaa vauva pääsi yksin istumaan. Syöttötuolissa hän on istunut jo tammikuusta saakka, mutta lattialle hänet on uskaltanut laittaa istumaan vasta ihan viime aikoina. Suussa pilkottaa normaalisti kaksi hammasta. Tällä kertaa pieni vihreä paperinpala. Portaista löytynyt.
lauantai 3. toukokuuta 2014
Vauvan unisukat
Tein vauvalle villasukat Novitan wool-langasta Yhteishyvän-ohjeella.
Aloitin sukat jo jokin aika sitten, mutta lanka loppui kesken. Äidilläni oli tätä lankaa, joten kauppaan ei tarvinut lähteä. Mutta joka tapauksessa joudun lisäämään toisen kerän lankaa tämän vuoden hankintoihin. Aiemmin olen joutunut ostamaan yhden kerän seiska veikkaa. Onneksi lankoja on myös kulutettu. Minulla on siis tavoitteena neuloa tänä vuonna ainoastaan aiemmin ostamistani langoista ja välttää uusia lankahankintoja. Vuoden alussa kuvasin kaikki lankani. Kuvat löytyvät täältä. Vuoden lopussa on tarkoitus ottaa uudet kuvat lankavarastosta. Toivottavasti lankoja on silloin paljon vähemmän.
Tarkoituksena oli tehdä nämä sukat vauvalle ensi syksyksi. Näitä tehdessä tosin tajusin, ettei meillä enää ole vauvaa ensi syksynä vaan 1-vuotias taapero. Unisukat näistä tulee siksi, että wool ei ole niin kestävä lanka kengissä, kuin sekoite langat. Ja toinen syy on se, että nämä sukat ovat näin leveät. Menevät varmasti ikävästi runttuun kengissä. Näissä on silmukoita enemmän kuin Yhteishyvän ohjeessa. (Älkää kysykö miksi.)
Tytöillä oli hauskaa, kun minä yritin ottaa kuvia näistä villasukista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)