keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Iltauinnilla


Terveiset Pärnusta!



Saavuimme tänne maanantai iltapäivänä. Silloin kävimme uimassa lähirannalla. Söimme ostoskeskuksen Hesburgerissa ja teimme muutamia pieniä ostoksia. Rimissä teimme ruokaostokset. Hinnat ovat Virossa nousseet, mutta ruoka näyttää olevan vielä halvempaa kuin Suomessa.


Tiistai aamuna kävin miehen kanssa lenkillä ja teimme vähän vatsa- ja selkälihaksia sekä kyykkyjä. Aloitin sohvaperunasta juoksijaksi ohjelman. Aamupäivällä täällä satoi ja ukkosti. Lounaan jälkeen kaivoimme esiin pyörät ja pyöräilimme rannan puistoon. Muut pyöräilevät ja nuorin istuu tarakalla. Ohjemmassa oli minigolfia ja trampoliineja sekä puistoilua. Keskustaan pyöräilimme jätskeille. Barbiet saivat uusia vaatteita käsityöliikkeestä ja minä varasin ajan kampaajalle.


Illalla pojat kävivät pelaamassa korista miehen kanssa. Ennen auringonlaskua kävimme koko perhe iltauinnilla. Minä unohdin puhelimen, mutta onneksi miehellä oli puhelin mukana. Sain otettua kuvia lapsista. Ja tuo viimeisen kuvan lintukin nähtiin.

Matkoilla teemme enemmän asioita yhdessä perheenä. Kotona on kaverit, omat menot, kotityöt, työt ja harrastukset. Minä teen vielä töitäkin kotona. Oli siis ihana päästä välillä pois.

lauantai 21. heinäkuuta 2018

Etsi erot - Kirsikkasukat Novita Venla langasta

Neuloin äidilleni kirjoneulesukat ohuesta Novitan Venla-langasta. Olen jo useammat kirjoneulesukat neulonut, joten siinä ei pitänyt olla mitään vaikeaa. Ensimmäisestä sukasta tuli jo hiukan erilainen kuin ohjeessa. Toisesta sukasta tuli sitten erilainen kuin ohjeessa ja erilainen kuin parinsa. Onneksi tämä ei haitannut äitiäni. Lopulta minulla oli tavoitteena tehdä sukista saman kokoiset. Se sentään onnistui. No, näitä sukkia katsellessa voi vaikka etsiä eroja sukista. Monta eroa sinä löydät?
 
 

Syynä ohjeesta poikkeamiseen saattoi olla se, että näitä sukkia neuloessani katsoin Netflixistä  The Good wife sarjaa. Sarjan pääosassa on Alicia Florrick (Julianna Margulies), jonka puoliso Peter Florrick (Chris Norh) entinen Chicagon osavaltion syyttäjä, joutuu vankilaan julkisen seksi- ja korruptioskandaalin vuoksi. Alicia palaa pitkästä aikaa töihin asianajotoimistoon elättääkseen kaksi lastaan ja palauttaakseen maineensa. Netflixistä löytyy sarjan kaikki seitsemän tuotantokautta. Minä olen katsomassa neljättä. Tosin nyt pidän taukoa sarjasta. Välillä tekee mieli katsoa jotain muuta. Tämän hetken suosikkini on Jane The Virgin. Ihana kesäsarja! Sopivan kepeä ja hauska! Ja minusta on ihana kuulla, kun osa sarjan hahmoista puhuu välillä espanjaa. Joko muuten tiesit, että 27.7 Netflixiin tulee uusi tuotantokausi Oringe is the New Blackista!



Näitä sukkia ei ole höyrytetty. Otettu vain puikoilta suoraan käyttöön. Sellaistahan ei kukaan itseään ja käsitöitään arvostava neuloja kai ikinä tekisi. Saati, että kuvaisi viimeistelemättömiä käsitöitään blogiin. Minä taas en ole ikinä höyryttänyt tai kostuttanut yhtään tekemääni käsityötä.

 
 
 
Kirsikkasukat
 
Lanka. Novita Venla
Puikot: 2,5
 

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Loiskis!



Minulla oli tämän vuoden ensimmäinen lomaviikko viime viikolla. Eipä olisi voinut paremmat ilmat olla! Mies ja pojat olivat Prahassa salibandyturnauksessa. Minun piti alun perin lähteä tyttöjen kanssa risteilylle. En saanut aikaiseksi varata matkoja. Onneksi! Ajelimme nimittäin tyttöjen kanssa keskiviikkona Keski-Suomeen äitini ja hänen miehensä luokse. Uimme joka päivä ja innostuimme uimahypyistä.




Vesikamerani näyttää olevan hajoamassa. Se ei enää oikein kestä edes pieniä vesipärskeitä. Tuntuu, että yhdenkin vesipisaran jälkeen alkaa tulla sumuisia ja suttuisia kuvia. Ei todellakaan voi enää kameran kanssa sukeltaa. Harkitsen uuden kameran ostamista. Olisiko kenelläkään suosituksia?




8-vuotias hyppäsi kolmesta metristä. 4-vuotias hyppäsi kahdesta metristä. Nuorin ei vielä osaa kunnolla uida. Hänellä onkin käytössä viime syksyn alelöytö, Speedon kelluttava uimapuku. Tuntui aika hurjalta tuo neidin hyppiminen, mutta hän itse tuntuu nauttivan suuresti.




Tämän viikon olen ollut töissä. Pojatkin saatiin kotiin maanantai-tiistai yönä. Ensi viikolla olisi taas lomailun vuoro. Toivottavasti nämä huiput kesäsäät jatkuu!





 
Helteistä heinäkuuta!

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Muistoja



Lapsena vietin paljon aikaa mummolassa maalla. Kyseessä on isäni lapsuudenkoti, joka on ollut myös isäni isän lapsuudenkoti. Mummolassa asui mummo ja pappa. Heillä oli lehmiä, sikoja ja kissoja ollessani lapsi. 



Pappani kuoli jo 90-luvulla ja mummo asuu nykyään muualla. Mummola on tyhjillään. Käymme yleensä kerran vuodessa mummolassa ja mökillä. Tänä vuonna olin lasten kanssa juhannuksena mummolassa. Pitihän minun kierrellä tuttuja paikkoja ja ihmetellä sitä, miten paljon on muuttunut ja toisaalta, miten paljon tuttuja asioita on jäljellä. Onko se tämä kesä vai ikä, mikä tekee nostalgiseksi?




Autotallin vintiltä löytyi pappani veistämiä lehmikeppejä. Niitä keppejä, joilla ohjailtiin lehmiä pellolta navettaan lypsylle. En ehkä olisi tunnistanut minulle tehtyä keppiä muiden keppien joukosta, mutta kun otin yhden kepin käteen tunnistin heti, että sen oli pappa minulle tehnyt. Keppi tuntui niin tutulta kädessä. Oksankohta oli juuri oikeassa kohdassa.




Siinä missä ennen oli metsää, onkin nyt aukeaa. Ja entisellä pellolla kasvaa puita. Tutut polut ja tiet ovat kasvaneet melkein umpeen. Pieni pensas tutun kiven kohdalla onkin jo iso puu, johon lapset voivat kiivetä. Ja kiipesivätkin.




Minä muistan lapsuudestani heinän seivästyksen, perunannoston ja kasvimaan kitkemisen. Sen miten kävelin pellon poikki metsään keräämään mustikoita mustikkapiirakkaan. Parasta oli pullapohjaan tehty piirakka. Radiosta kuunneltiin Jyväskylän suurajoja, kun kerättiin viinimarjoja. Mummo keitti mehua sisällä puuhellalla. Muistan sen, miten sikaa teurastettiin. Ruho roikkui puuliiterin nurkalla vatsa auki. Parasta oli mummon paistamat veriletut. Tappaiskeitto ei ollut minun mieleeni. Mummon leipoma reikäleipä, hiivaleipä ja pippo olivat herkkua. Samoin pullapitko. Omenariisipuuro ja tikkutollo olivat myös hyviä. Kesällä maistui hurskutuskurkut ja mansikat talkkunan kanssa.





Omien lasten kesämuistot ovat kovin erilaisia. Minä olin juhannuksen aina maalla ja mökillä. Omat lapset ovat olleet monena juhannuksena ulkomailla. Minä vietin paljon aikaa maalla. Lapseni  kaupungissa. Minä en harrastanut lapsena juuri mitään. Omani harrastavat senkin edestä. Meillä ei ollut VHS-nauhuria eikä tekstitelevisiota ollessani lapsi. Omillani on kännykät, tabletit, Xbox ja Netflix.




Omille lapsilleni toivoisin enemmän tylsyyttä ja pysähtymistä. Silloin voi keksiä jotain luovaa. Toivoisin osaavani itsekin pysähtyä useammin. Muutenkin kuin somen ääreen.





Juhannuksena ottamani kukkakuvat löytyvät postauksesta nimeltä Juhannuksen kukkailoittelua.
Blogista löytyi myös kirjoitus ja kuvia viikonlopusta maalla vuodelta 2014. Lapsuuden maisemissa.



Ihanaa heinäkuuta!



Kommenttilaatikossa saa heittäytyä nostalgiseksi ja muistella omia lapsuuden kesiään. Ja toki saa kertoa myös tuoreempia kesäjuttuja.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Barbie näyttelyssä - budjettimatka Helsinkiin

Minä ja ystäväni olimme molemmat nähneet Instagramissa, miten kaksi lahtelaista äitiä lapsineen teki budjettimatkan Kansallismuseoon Barbie - The Icon näyttelyä katsomaan. Ystäväni kanssa innostuimme ajatuksesta. Ei siis mennyt kauaakaan, kun meillä oli jo reissu suunniteltuna.
 
Matkaan lähti kaksi äitiä ja seitsemän lasta. Lapsista viisi oli poikia. Barbie näyttely ei ollut poikien mielestä ehkä kaikkein mieluisin retkikohde, mutta halusimme kuitenkin viedä pojat näyttelyyn. Melkein 60 vuotta vanha Barbie kuuluu kyllä yleissivistykseen. Yhdeksän aikaa starttasimme kohti Vantaan Ikeaa. Suuren osallistujamäärän vuoksi jouduimme lähtemään kahdella autolla. Ikeassa ehdimme hetken kierrellä ja yksi lapsista halusi leikkipaikalle. Ikeassa myös söimme lounaan. Jätimme ostokset autoihin ja hyppäsimme Ikean ilmaiseen bussiin, joka vei meidän Kiasman eteen. Siitä olikin lyhyt matka kävellä Kansallismuseoon Barbie näyttelyyn. 
 
 



Saattoi olla, että äidit olivat eniten innoissaan näyttelystä. Ainakin isoimmat pojat kiersivät näyttelyn huomattavasti meitä nopeammin.

Minulla on ollut lapsena tuo alemman kuvan käsi ylhäällä seisova Tropical Barbie. Muistan, miten nuo hiukset tuntuivat superpitkiltä ja miten ihana hiuksia oli letittää. Minulla oli myös saman sarjan Skipper.



Sain joskus synttärilahjaksi tai joululahjaksi alla olevassa kuvassa oikealla olevan Barbien. Aurinkovarjo ja vaaleanpunaisen mekon tähdet loistivat pimeässä. Näyttelyssä oli yksi mintunvihreään trikooasuun pukeutunut Aerobic-Barbie, joka minulla myös oli.


Ikean bussi kyyditsi meidät Vantaan Ikeasta Helsinkiin ja takaisin. Bussin kyytiin otetaan 60 ensimmäistä. Kaikki mahtuivat kyytiin kun me matkasimme bussilla. Bussin aikataulut löytyvät Ikean sivuilta.



Menomatkalla söimme perinteiset lihapullalounaat. Paluumatkalla söimme muun muassa vohveleita, pullia ja katkarapuleipää. Kesäkuussa taisin käydä peräti kaksi kertaa Ikeassa. Heinäkuussa pistin paremmaksi. Kävin kaksi kertaa päivässä Ikeassa.




Minä ja vanhempi tyttäremme. Poikia ei enää juuri valokuviin saa ja jos saa, niin kuvia ei saa julkaista netissä.




 
 
"Kantava ajatukseni Barbien takana oli, että nuken välityksellä pikkutyttö voisi olla aivan mitä haluaa.
Kaikki on mahdollista."
 
Ruth Handler
Barbien luoja
 
 
 
Oletko käynyt katsomassa Barbie näyttelyn?
 
 Löytyikö tuttuja nukkeja?
 
Näyttely on auki 26.8.2018 saakka Suomen Kansallismuseossa

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Kesäkuu 2018

Kesäkuussa


  • Kolmalla koululaisella alkoi kesäloma.
  • Vietimme koko perhe vuorokauden Päijänteen rannalla veneillen ja lauttasaunalla saunoen
  • Minä kävin toisen poikani ja hänen korisjoukkueensa kanssa Pajulahdessa kiipeilemässä
  • Teimme hoitolasten kanssa pieniä pihahommia - kitkemistä, kastelua ja istutusta
  • Juhannuksen vietin lasten kanssa maalla
  • Mies kävi juhannuksena Pietarissa jalkapallon MM-kisoissa
  • Kaksplussan kesäbileissä pääsin pakohuoneeseen, mutta en pois sieltä 
  • Luin kaksi kirjaa Satu Rämö: Islantilainen kodinonni ja Liane Moriarty: Hyvä aviomies
  • Meidän 4-vuotias tyttö innostui jalkapallosta
  • Hoitolasten kanssa kävimme Puksu-ajelulla ja picnicillä
  • Vietin lukupiirin naisten kanssa grillibileitä, ruoka ja puheenaiheet eivät loppuneet



Kesäkuuhun mahtui paljon kivoja juttuja. Blogiin ehdin kirjoittaa vain kolme postausta. Se lienee merkki siitä, että muuta elämää on ollut paljon.

Heinäkuussa minulla on yhteensä kolme viikkoa lomaa. Ne ovat kahdessa osassa. Ensin viikko, jolloin olen tyttöjen kanssa. Mies ja pojat lähtevät Tsekkeihin salibandy-turnaukseen. Kuun lopussa meillä on kauan odotettu koko perheen kahden viikon loma.


Millainen oli sinun kesäkuusi?

Mitä suunnitelmia sinulla on heinäkuulle?


Osallistun tällä postauksella Pieni Lintu-blogin kollaasihaasteeseen. 



Instagram