#viikonräpsy 43/52

sunnuntai 5. marraskuuta 2017
Sen verran vauhdikas on ollut tämä paluu arkeen loman jälkeen, että nyt vasta julkaisen #viikonräpsyn viime viikolta. Tässä kuvassa lapset ovat Alicanten lentokentällä. Odotamme koneeseen pääsyä aamulla ennen seitsemää.


Viime sunnuntaina meidän piti luovuttaa vuokra-asunnon avaimet klo 3.30. Kentälle piti lähteä ajamaan neljän jälkeen. Olimme sopineet, että miehen vanhemmat lähtevät viemään minua ja tyttöjä. Mies ajaisi poikien kanssa meidän vuokra-auton kentälle. Hieman pähkäilyjä aiheutti se, että kelloja siirrettiin tunti taaksepäin meidän lähtöyönä. Päätimme laittaa kellot soimaan klo 3.55. Viisi minuuttia ennen kuin kellot siirtyvät kesäajasta talviaikaan.

Aamuyöstä heräsimme siihen kun ovikello soi. Oven takana oli vuokranvälitysfirman ihminen hakemassa avaimia. Kello oli 3.30. Epäilimme ensin, että hän oli tullut tuntia liian aikaisin. Ei ollut! Meidän kellot eivät olleet soineet! Kello oli 3.30 talviaikaa. Matkalaukku levällään. Tavaroita siellä täällä. Aikaa avaintenluovuttamiseen 5 minuuttia!

Saimme onneksi sovittua, että avaintenhakija ottaa vain sähkölukemat ylös ja miehen vanhemmat tuovat hänelle avaimet sitten, kun ovat vieneet meidät lentokentälle. Pikaisesti saimme tytöille vaatteet päälle ja hampaat pestyksi sekä pakattua tavarat kasaan. Monta kassillista tavaraa pakattiin myös äitini asunnolle. Mies lähti viemään niitä tavaroita ja hakemaan poikia kyytiin. Pojat olivat viimeisen yön äitini ja hänen miehensä luona. Onneksi soitimme miehen vanhemmille. Heidänkään puhelimensa eivät olleet herättäneet. Kentälle kuitenkin ehdittiin ajoissa. Mukana matkalaukku ja 6 käsimatkalaukkua täynnä tavaraa.

Äitini oli googlettanut tätä kellonsiirtoasiaa. Suomessahan aika siirtyy kello 4 yöllä siten, että viisareita siirretään tunti taaksepäin. Espanjassa siirto tapahtuukin jo kello 3.

Minä googlasin kellonsiirron terveysvaikutuksia tätä postausta kirjoittaessa. Yhtään positiivista vaikutusta en löytänyt. Kohonnutta sydäninfarktiriskiä, univelkaa, väsymystä ja sekaantumista aikatauluissa kylläkin. Minun puolestani kellojensiirtely voitaisiin lopettaa. Venäjä on näin tehnytkin.

Mitä mieltä sinä olet kellojen siirtämisestä? Onko se aiheuttanut sekoilua?

#viikonräpsy on postaussarja, jossa julkaisen joka viikko yhden kännykkäkuvan viikon varrelta.

17 kommenttia

  1. Olen kanssasi täysin samaa mieltä, että kellojen siirrot pitäisi lopettaa. On teillä ollut varmasti vilkas olo tuon lapsikatraan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapahtumia tämän katraan kanssa riittää arjessa ja lomalla.

      Poista
  2. Ihana kuva lapsista. Tuo kellon siirto pitäisi lailla kieltää-ihan turha juttu!
    Olihan hässäkkä teillä, mutta onneksi ehditte lennolle kuitenkin ja kaikki järjestyi.

    VastaaPoista
  3. Kellon siirrot on kyllä ihan turha juttu! Ihana kuva :)

    VastaaPoista
  4. Lisätunti unta yhtenä yönä ei taida olla kellonsiirtojen arvoista, joten en kannata siirtoja. Onneksi ehditte koneeseen ja pääsitten kotiin!

    VastaaPoista
  5. Kellojen siirto on niin ahdistavaa. 2 kertaa vuodessa pelottaa niin älyttömästi että menee joka paikkaan väärään aikaan ja että joku kello jää siirtämättä ja se sekoittaa rytmiä jatkossa. Niin turhaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turhaa ja elämää hankaloittavaa tosiaan.
      Mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  6. Tuo kuva on ihana! Ja kellojen siirtelystä olen tismalleen samaa mieltä - ihan turhaa touhua, jolla ei muuta kuin hankaloitetaan ihmisten elämää. Ja siinä sivussa terveyttäkin!
    Hyvää uutta viikkoa koko Kiljusten väelle!

    VastaaPoista
  7. Ihanaa uutta viikkoa myös sinulle!

    VastaaPoista
  8. Huhhuh, menipä tiukalle! On kyllä ärsyttävää ja mun mielestä täysin turhaa tuo kellojen siirtely.

    VastaaPoista

Instagram