Tämä ainainen pimeys sai minut selailemaan lomakuvia kuukauden takaiselta Espanjan matkalta. Nämä neljä ensimmäistä kuvaa olen ottanut pilvisenä aamuna meren rannalta auringon noustessa.
Valonpilkahduksia tähän pimeään marraskuuhun ovat olleet ystävien tapaamiset. Viikko sitten juhlittiin ystäväni syntymäpäiviä ja opintojen etenemistä. Kirjoitin juhlista myös tänne blogiin. Viime sunnuntaina olin ensimmäistä kertaa lukupiirin tapaamisessa. Siitä jäi todella hyvä mieli. Odotan innolla meidän seuraavaa tapaamista. Eilen yksi ystäväni kutsui minut ja toisen ystävän luokseen saunomaan. Saunomisen lomassa nautimme viiniä ja herkuttelimme. Tänään näin yhtä ystävää samalla, kun olimme lasten kanssa Trampolin Parkissa hyppimässä. Kävin vielä nuorimman kanssa Me&I vaatekutsuilla. Loppupäivää on vietetty kotona oman perheen kanssa ilman ohjelmaa.
Nämä viimeiset kuvat olen ottanut samalta rannalta aamuna, jolloin aurinko nousi lähes pilvettömälle taivaalle.
Osallistun näillä kuvilla Mansikkatilan mailla-blogin Perjantaimyysseihin. Mansikkatilanmailla-blogissa on sunnuntaihin 26.11 saakka käynnissä myös arvonta. Käykäähän osallistumassa!
Valoisaa viikonloppua!