Maadoittumassa

lauantai 7. lokakuuta 2017
Ohjelmantäyteisen arkiviikon jälkeen oli ihana herätä lauantai aamuna ilman kellon soittoa. Heräsin tosin jo 6.30, mutta sängystä minun ei tarvinnut heti nousta. Ennen aamupalaa kävin yksin kävelemässä. Otin mukaan kameran ja katselin rauhassa syksyistä luontoa.



Tällä viikolla olen töiden lisäksi ollut kolmessa vanhempainillassa ja yksillä lapsen kaverisynttäreillä. Hoitolapsen vasu-keskustelun siirsin tältä viikolta seuraavalle, kun menoja oli niin paljon.


Nyt yritän rauhoittua, pysähtyä ja olla läsnä. Maadoittua. Aamuinen kävelylenkki oli hyvä aloitus päivälle ja viikonlopulle.


Vuosi sitten olin valokuvauskurssilla. Valokuvaamisesta piti tulla säännöllinen harrastus. Nyt en ole melkein vuoteen juurikaan järkkärillä kuvannut. Blogiinkin tulee laitettua usein kännykkäkuvia. Nämä kuvat on otettu järkkärillä, mutta automaattiasetuksilla.






Mitä sinulle kuuluu?
 



Rentoa ja mukavaa viikonloppua!

15 kommenttia

  1. Upeita kuvia :) Luonto maadoittaa ihanasti, mekin käymme joka päivä kuuntelemassa luontoa. Melkein joka retkeilyllä on kamera mukana.
    Kiitos hyvää kuuluu, koiravauva-arkea ja ihanaa syksyä. Kynttilät ja takkatuli tekee ihmeitä syksyn kirpeisiin ilmoihin.
    Maadoittavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Koiravauva kuulostaa ihanalta! Niin myös kynttilät ja takkatuli.

      Poista
  2. Kauniita kuvia. Itsekin rauhoitun ja palaudun parhaiten luonnossa kulkemalla.

    VastaaPoista
  3. Oi, sun viikonlopun aloitus kuulostaa ihanan seesteiseltä! Omakin viikko on ollut yhtä hulinaa ja kiirettä, joten viikonloppu tuli kyllä tarpeeseen! Tänään ollaan otettu rennosti, tai no niin rennosti, kun uhmaikäisen kiukkupussin kanssa voi ottaa :D

    Kauniit ja syksyiset kuvat! Kivaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Luonto maatukoon syksyllä, minä yritän vain maadoittua. :)

    VastaaPoista
  5. Kauniita syksyisiä kuvia. Onpa sinulle touhukas viikko takana, niin minullakin on ollut viime viikkoina elämässä niin paljon sekä töitä että lasten takia menoja (vanhempainiltoja, vanhempainyhdistyksen kokouksia jne), että blogimaailma on jäänyt nyt hetkeksi aivan taka-alalle ja olen ihan pihalla blogituttujen kuulumisista.

    Minä olen haaveillut, että oppisin valokuvaamaan paremmin. Usein kuvaan järkkärillä (mutta niin, että esikoinen on laittanut mulle asetukset valmiiksi). Reissun päällä kuvaan kännykällä ja ne kuvat sitten ovat mitä ovat. Joskus kyllä ihan hyviäkin. Olin alkuvuodesta lyhyellä "Ota parempia kuvia kännykkäkameralla" kurssilla, mutta olisi kiva oppia myös tuota järkkäriä käyttämään hyvin.

    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa sinulla taitava esikoinen! Ehkä meilläkin kohta lapset voivat neuvoa minua valokuvauksessa ja blogin koodaamisessa.

      Poista
  6. Todella kauniita syksyisiä kuvia! Joskus on ihana ottaa omaa aikaa ja rentoutua, etenkin noin puuhakkaan viikon jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Rentoutuminen oli kyllä tarpeen tämän viikon jälkeen.

      Poista
  7. Valokuvaaminen on kyllä kiva harrastus, jota tulee tehtyä ihan liian vähän nykyään!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmän pitäisi kuvata. Ja olisihan uusi kamerakin kiva.

      Poista
  8. Kauniita kuvia! Välineellä ei ole väliä, jos kuvat koskettavat ja pysäyttävät hetkeen. Sydämellisin terveisin Tuija

    VastaaPoista

Instagram