Pariskuntakuvauksessa

maanantai 26. huhtikuuta 2021

Tapasimme torstaina 2.9.1999. Olemme olleet yhdessä 21 vuotta, 7 kuukautta, 3 viikkoa ja 3 päivää. Olemme olleet pidempään yhdessä kuin erikseen. Yhteisiin vuosiin on mahtunut urheilun ja opiskelun yhdistämistä, matkustelua kahdestaan, muuttoja, remontteja, juhlia, ammattiin valmistumisia, häät, arkea, parisuhdekursseja, neljän lapsen syntymät, lasten harrastuksia, työtä ja perheen yhteisiä matkoja. Viime viikonloppuna kävimme By Ninnun kuvattavana. Voitin instagramarvonnassa valokuvauksen. 




Minusta ja miehestä ei ole paljoakaan yhteiskuvia. Valokuvissamme esiintyvät yleensä lapset tai lapset ja mies. Minä en oikein viihdy kameran edessä, mutta tykkään ottaa kuvia. Olen yrittänyt siedättää itseäni valokuvissa olemiseen instagramin avulla. On kuitenkin eri asia ottaa itsestään selfie tai sata, jos ei ole otoksiin tyytyväinen kuin olla valokuvaajan kuvattavana. 




Alkujännityksen jälkeen Ninnu sai minutkin rentoutumaan ja lähes unohtamaan sen, että meitä kuvataan. Valokuvauksesta muodostui voimaannuttava ja meitä pariskuntana yhdistävä kokemus. Tunnin treffit, jonka aikana juteltiin mukavia. Kokemus tuntui lähes epätodelliselta, koska emme ole olleet pitkään aikaan kahdestaan missään.  Lounastreffeillekkään emme ole päässeet ravintolasulun takia.



Milloin sinä olet käynyt viimeksi valokuvaajalla?


Minua ja miestä kuvattiin viimeksi hääpäivänä 2005. 



Tämän postauksen valokuvat on ottanut Ninnu Isomäki - By Ninnu

11 kommenttia

  1. Ihania kuvia! Mun mies ei suostu millään valokuviin, meistä on ihan muutama vahinkokuva yhdessä. Hauskaa kun itse olen sometyyppi ja hän ei ole missään somessa eikä todellakaan suostu valokuviin. Hän on mun instagram-husband, kun joutuu raukka aina mua kuvailemaan haha :D

    VastaaPoista
  2. Olisi kyllä ihanaa päästä ammattilaisen kuvattavaksi, itse käynyt lähinnä ylioppilaskuvissa ja sitä rataa.

    VastaaPoista
  3. Ihanat kuvat! Mun mies ei tykkää käydä ulkopuolisella kuvaajalla, mutta usein otamme itse sitten muistokuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään kuvia onkin helppo ottaa itse. Kännyköissä on hyvät kamerat ja puhelimet on melkein aina mukana.

      Poista
  4. Tää on just sitä, miks oon teidän fani. Te annatte toisillemme aikaa ja ootte tehnyt sitä vuosia.
    Ihania kuvia, lämmin tunnelma

    VastaaPoista
  5. Ihanat kuvat <3 Valoisaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
  6. Todella upeat kuvat teistä kahdesta. Minä en ole käynyt koskaan ammattikuvaajan luona, ellei koulukuvia oteta lukuun. Olisi kyllä kiva saada yhteisiä kuvia ukkelin kanssa. Meillähän on tänä vuonna oikein juhlavuosi, helmikuussa tuli 25 aviovuotta täyteen ja joulukuussa 30 vuotta yhteistä taivalta takana. Suostuisikohan tuo Rachid kuvattavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei muuta kuin kuvausaikaa varaamaan juhlavuoden kunniaksi! <3

      Poista

Instagram