Huhtikuun kirjasuositukset

perjantai 1. toukokuuta 2020

 Huhtikuun kirjat

Minä kuulun niihin ihmisiin, jotka lukevat ja kuuntelevat kirjoja vähemmän nyt korona-rajoitusten aikaan kuin yleensä. Instagramin selailun perusteella olen tullut siihen tulokseen, että moni on lisännyt kirjojen lukemista ja palapelien kokoamista. Minä olen lisännyt television katsomista. Nettiä tuli selailtua paljon jo ennen koronaa.

Huhtikuussa en lukenut yhtään kirjaa. Kuuntelin kuusi äänikirjaa. Sen lisäksi, että kirjoja on vähemmän niin kirjat ovat aiheiltaan normaalia kevyempiä. Nyt en pysty keskittymään tietokirjoihin ja vakavat aiheet ahdistavat liikaa. Liiallinen hömppä ahdistaa normaalisti, mutta ei nyt korona-aikaan. 

Huhtikuun äänikirjat

Kirjat ovat siinä järjestyksessä, missä olen ne kuunnellut.

Aila Meriluoto, Mekko meni taululle 2001
Laura Lähteenmäki, Sitten alkoi sade 2020
Amanda Vaara, Pientä fiksausa vailla 2017
Amanda Vaara, Yösähköä 2018
Sanna Kiiski, Tinder-päiväkirja 2020
Amanda Vaara, Heti vapaa 2019


Mekko meni taululle kertoo Aila Meriluodon lapsuudesta ja nuoruudesta vuosina 1924-1944. Kirja oli kiinnostava ajankuvaus sota-ajan Suomesta. Kirjaa vain paransi se, että lukijana oli Seela Sella.

Kuuntelin Laura Lähteenmäen Sitten alkoi sade kirjaa aluksi iltaisin nukkumaan mennessä. Mieskin kiinnitti huomiota siihen, että aloitin kirjan joka ilta alusta. Olin alkuun sekaisin kirjan kahdesta eri tarinasta. Kirja kertoo Suomessa asuvasta terapeutti Paulasta, joka ei ymmärrä tyttärensä eroa sekä Espanjaan Afrikasta paenneesta nuoresta naisesta, Ojosta. Kirja edetessä nämä kaksi eri tarinaa yhdistyvät.

Kolmeosaisen Villa Venla-kirjasarjan ensimmäinen osa Pientä fiksausta vailla kertoo burnoutista toipuvasta ja eronneesta Venlasta. Venla jättää elämänsä kaupungissa ja työn kiinteistövälittäjänä sekä ostaa vanhan kansakoulun, johon hän perustaa majatalon. Amanda Vaara on kirjailija Niina Hakalahden sivupersoona.

Villa Venla-sarjan toinen Yösähköä jatkuu siitä, mihin ensimmäinen jäi. Uuden elämän alkamisesta on kulunut vuosi. Sarja on viihdyttävää ja helppoa kuunneltavaa tai luettavaa sellaisiin hetkiin, kun ei jaksa ajatella liikaa.

Sanna Kiisken Tinder-päiväkirja kertoo Kiisken ja hänen kavereidensa kokemuksista Tinderistä vuoden ajalta. Kirja on kevyt ja nopea kuunneltava. Siinä on jonkin verran toistoa, mutta niin on kai Tinderissäkin. Itse olen vakiintunut jo kauan ennen Tinderiä ja olemme mieheni kanssa tavanneet vanhanaikaisesti baarijonossa, joten seuranhaku netissä on jäänyt minulle vieraaksi. Joskus olen ajatellut, että olisi hauska nähdä Tinder, mutta kukaan ei ole sitä minulle näyttänyt. Nyt tuntuu, että tämä kirja riitti tyydyttämään Tinder-uteliaisuuteni.

Kolmas osa Majatalo Villa Venlasta-kertovasta sarjasta on nimeltään Heti Vapaa. Kirja oli rentoa ja helppoa kuunneltavaa. Hömppäkirja, jonka ansiosta voi "laittaa aivot narikkaan". Suosittelen Amanda Vaaran kirjasarjaa, kun kaipaa kevyttä mutta hyvin kirjotettua luettavaa. Sarjan loppua kohti tapahtumat menivät jotenkin överiksi. Vähempikin olisi riittänyt.


Millaisia kirjoja sinä tykkäät lukea?
Onko lukutottumuksesi muuttuneet koronan myötä?


Ja siis häh?! Miten nyt yhtä-äkkiä on toukokuu?!

10 kommenttia

  1. Olen lukenut nyt todella vähän kirjoja. Tykkään dekkareista ja kevyestä hömpästä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas en oikein uskalla lukea dekkareita. En ole vuosiin lukenut. Ehkä voisi kokeilla, jos olisin rohkaistunut.

      Poista
  2. Minä en ole lukenut yhtään kirjaa nyt korona aikana. Olen sitäkin enemmän sitten kävellyt. Tykkään hömppäromaaneista ja vastapainoksi sitten kunnon trillereitä ja murhamysteerejä :)
    Ihanaa vappupäivän iltaa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas en lue mitään pelottavaa ja hömppää luen normaalisti harvemmin. Nyt sitten näköjään lähes pelkästään hömpppää. Mukavaa viikonloppua! Niin se vappu vaan hujahti.

      Poista
  3. Itse luen dekkaripainotteisesti ja vielä mieluummin olen ihan noihin kirjoihin tarttunut, äänikirjat vaativat vielä harjoittelua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas lähes pelkästään kuuntelen. Varsinkin nyt, kun kirjastoon ei pääse.

      Poista
  4. Itse luen historiaa koskevia, lähinnä toisen maailman sodan tapahtumiin liittyviä kirjoja. Myös niitä, joissa kerrotaan ihan tietyistä historian asioista, kuten Waffen -SS tai kuoleman laiva. Mutta siis myös erilaisia todistuksia holocaustista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luen välillä historiaan liittyviä kirjoja. Nyt on menty hömppälinjalla. Kaipaan pakoa todellisuudesta.

      Poista
  5. Nyt ei yksikään osunut kohdalle, eli en ole näitä lukenut. Sen sijaan olen lukenut ehdottoman tuoreen italialaisen pandemia-päiväkirjan, eli Paolo Giordanon Tartunnan aikaan. Aika upea suoritus, ehkä myös taloudellisesti, kirjoittaa kirja, joka julkaistaan monella kielellä tilanteesta, joka on edelleen meneillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäsin tuon Tartunnan aikaan lukulistalle. Kiitos kirjavinkistä!

      Poista

Instagram