Neljäs koronaviikko eli pääsiäisviikon kuulumiset

tiistai 14. huhtikuuta 2020
Viime viikolla meillä oli ilmassa väsymystä ja kyllästymistä tähän korona-arkeen. Jokapäiväiset koulutehtävät, ruuanlaitto, kotityöt ja kävelylenkit alkoivat tuntua uuvuttavilta. Havaitsin perheessämme aiempaa enemmän ärtymystä. Koitin tsempata lapsia hoitamaan velvollisuudet. Pääsiäisenä sai unohtaa koulutehtävät neljäksi päiväksi.


Viikon paras koulutehtävä


Kuudesluokkalainen sai vaihtoehtoiseksi uskonnontehtäväksi Brownien leipomisen. Poika pyysi pikkusiskonsa avuksi ja yhdessä he tekivät Brownien sekä siivosivat jälkensä. Ihan parasta!




Pääsiäisen herkku

Meidän pääsiäiseen kuului tänä vuonna paljon suklaansyöntiä. Minun teki myös mieli pullaa. Kysyin 10-vuotiaalta kiinnostaisiko häntä leipominen. Tyttö sanoi haluavansa tehdä isoja korvapuusteja. Niitä hän sitten myös teki. Raesokeria meillä ei ollut, joten pullat koristeltiin tomusokerista tehdyllä kuorrutteella. 




Vanhoilla hoodeilla

Lauantaina teimme retken Hollolan puolelle, alueelle, jossa asuimme 8-vuotta. Retki oli etenkin meille aikuisille nostalginen. Kaikille oli piristävää käydä välillä jossain muualla kuin lähimetsässä.




Ihastelimme maisemia ja muistelimme, mitä olemme eri paikoissa tehneet. Kiinnitimme huomiota myös asioihin, jotka olivat muuttuneet.




Ja koska kyseessä on meidän perhe, niin totta kai juoksimme portaita ylös ottaen suorituksista aikaa.




Lapset keksivät myös ottaa kisan pienoismalli majan rakentamisessa. Me vanhemmat toimimme tuomareina. 




Pienellä kävelylenkillä näimme kaikki kolme erikokoista järveä eli Vähä-Tiilijärven, Keski-Tiilijärven ja Iso Tiilijärven. Kaikkien järvien kiertäminen olisi 7,5 kilometrin pituinen lenkki. Nyt kiersimme vain pienimmän järven ja kävimme isompien järvien rannoilla.




Yhtenä iltana kävin miehen kanssa kahdestaan kävelyllä. Onneksi lapset ovat jo niin isoja, että heidät voi jättää hetkeksi keskenään kotiin.




Viikon leffa


Kaipasin kepeää katsottavaa. Viaplaysta löytämäni  Bridget Jones's Baby sopi täydellisesti mielentilaani. Olen lukenut kaikki Bridget Jonesista kertovat kirjat ja nähnyt elokuviakin, mutta tätä en muista nähneeni aiemmin. 



Voimaa tähän viikkoon! 



Onneksi tämä tuskainen arkeenpaluu maanantai onkin jo oikeasti tiistai. 

10 kommenttia

  1. Omituinen alkuvuosi, toivottavasti kesä olisi jo vähän normaalimpi...

    VastaaPoista
  2. Katsoinkin teidän porraskisaa instassa :) Toi leffa on niin hauska ja lopputuloksesta olin enemmän kuin onnellinen <3

    VastaaPoista
  3. Meillä pääsiäisviikko meni lomaillessa ja vaikka toiminnot olivatkin koronan vuoksi aika rajoitettuja niin yllättävänkin nopeasti viikko hurahti ohitse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä korona-aika on mennyt yllättävän nopeasti. Tai ainakin olen ihan sekaisin siitä, kauan tämä on jatkunut.

      Poista
  4. Oikein kiva pääsiäinen sulla! Itse vaan lahnailin kotona :D

    VastaaPoista
  5. Oi että, tuo brownie näyttää kyllä niin hyvältä. <3 Viime aikoina on tullut käytyä kävelyllä entistä enemmän, yksin tai yhdessä lasten kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävely on lisääntynyt ja lasten leipomien herkkujen syönti.

      Poista

Instagram