Vuoden 2019 luetuimmat postaukset

maanantai 6. tammikuuta 2020
Viime vuonna julkaisin yhteensä 123 blogikirjoitusta. Vuotta aiemmin julkaisin 68 postausta. Minulla olikin viime vuoden tavoitteena julkaista enemmän kirjoituksia kuin vuonna 2018. Tavoite toteutui! Julkaisin 55 kirjoitusta enemmän kuin edellisenä vuonna. 

Viime vuonna minulla oli täällä blogissa postaussarja, jossa kerroin kohokohtia edelliseltä viikolta. Eräänlainen viikkoraportti siis. Näillä viikkoraporteilla sainkin suhteellisen helposti lisättyä postausten määrää. 

Mitkä sitten olivat kirjoituksia, joita luettiin eniten viime vuonna? Tässä olisi lista luetuimmista blogikirjoituksista vuonna 2019. 


Top 9 



Kirjoitin toukokuussa  kokemuksistani Curly girl-metodista. Asia on kiinnostanut muitakin, sillä tämä oli viime vuoden luetuin blogikirjoitukseni. Onko teillä metodi käytössä? Minä pesen edelleeen hiukseni edelleen usein hoitoaineella. T-paidalla en enää hiuksiani kuivaa. Enkä laita hiuksiin muotoilutuotteita saadakseni aikaan kiharat. Vähän sinnepäin menee tämän metodin toteutus. Hiukseni eivät ole kiharalla, vaan roikkuvat suorana. Hiukset ovat mielestäni parempikuntoiset kuin aiemmin.






Marraskuussa kirjoitin siitä, miten minulta usein kysytään tuo otsikon kysymys. Olen koulutukseltani sairaanhoitaja. Viimeiset neljä vuotta olen työskennellyt kotona perhepäivähoitajana. Minä en valitettavasti ole ainoa perhepäivähoitaja, jolta tällaista kysytään. Suurin osa ihmisistä arvostaa perhepäivähoitajien työtä ja ymmärtää sen vastuun ja rankkuudenkin. Osan mielestä hoitajat ilmeisesti vain kahvittelevat ja hengailevat. 






Viime vuoden aikana ihmisiä kiinnosti tasaisesti tämä muutaman vuoden takainen Pupusukka-postaus. Ensimmäiset pupusukat olen neulonut jo melkein kolme vuotta sitten. Aika söpöt sukat, eikö? Viime vuonna en tehnyt juurikaan käsitöitä. Ehkäpä tänä vuonna taas innostun neulomaan.






Vuoden neljänneksi luetuin postaus oli kirjoitus nopeasti ja helposti kokoon kasatuista kaverisynttäreistä. 



Heinäkuussa kävin tyttöjen kanssa Korkeasaaressa. Meidän 6-vuotias ei ollut koskaan käynyt Korkeasaaressa. 9-vuotiaskaan ei muistanut edellistä käyntiään. Edellisestä käynnistä oli siis aikaa! Kokemus oli sen verran positiivinen, että seuraavaa kertaa Korkeasaaressa ei todennäköisesti tarvitse odottaa yhtä pitkään. Tapasimme Korkeasaaressa ystävääni ja hänen lapsiaan, joten päivä oli kaikinpuolin mukava.


Miehen jalka murtui viime kesäkuun alkupuolella. Jalka oli 10 viikkoa kipsissä. Siinä meni monet suunnitelmat uusiksi. Mies ei voinut esimerkiksi ajaa autoa tai uida. Lapset joutuivat osallistumaan enemmän erilaisiin kotitöihin, koska mies ei pystynyt ajamaan nurmikkoa, pesemään autoa tai hakkaamaan polttopuita. Se ei ollut pelkästään huono asia. Siis lasten osallistuminen erilaisiin kodin töihin. 





Maaliskuussa kerroin reseptien kera, mitä tarjosimme 13-vuotiaan sukulaissynttäreillä. 


Toinen kirjoitukseni Curly girl-metodista kiinnosti myös lukijoita. Tässä postauksessa kerroin, mitä hiuksilleni kuului pari kuukautta metodin aloittamisen jälkeen. 


Olen käyttänyt Instagramia syksystä 2014 saakka. Olen julkaissut Instagramissa yli 3000 kuvaa. Tässä postauksessa vertasin nykyisiä instagram-kuvia alkuaikoina julkaisemiini. Oliko eroja ja onko näiden vuosien aikana tapahtunut kehitystä? Se selviää vuoden 9. eniten luetusta postauksesta. 


Oliko joukossa tuttuja kirjoituksia? 

Minkälaisia juttuja sinä luet mielelläsi blogeista? 

Tai kirjoitat itse?


Mitä tavoitteita minulla on blogivuodelle 2020? Tavoitteeni ei ole niinkään lisätä postausten määrää. Ennemminkin haluaisin lisätä laatua. Toki haluaisin säilyttää säännöllisen julkaisutahdin blogissa. Vuoden alkuun on ainakin tulossa näitä erilaisia koosteista edellisestä vuodesta. 


Mukavaa loppiaista! 

10 kommenttia

  1. Saisikohan sitä itsekin vastaavanlaisen koonnin tehtyä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on ihan mielenkiintoisia itselle. Näkee, mitkä aiheet kiinnostaa.

      Poista
  2. Nuo pupusukat! Liikaa! Ja onnittelut ahkerasta postaustahdista!

    VastaaPoista
  3. Luulenpa, että olin muut paitsi pupusukat lukenut.
    Mukavaa loppiaista sinulle Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet tainnut ollakin blogini ahkerin kommentoija! Kiitos! <3

      Poista
  4. Mulla on nuo pupusukat mietinnässä...En ole saanut aikaiseksi aloittaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun neulomiset on jääneet kokonaan. Uutta inspiraatiota odotellessa...

      Poista
  5. Nämä koonnit ovat aina yhtä mielenkiintoisia -ja nuo pupusukat päätyivät pinnattavakseni eli kiitos ihastuttavasta vinkistä! <3

    Moon huomannut parhaiten toimivammaksi sisältöön keskittymisen sekä vanhojen blogiartikkeleiden päivittämisen, josta eritoten hakukoneoptimointi tykkää. Markkinointi on a ja o vaikuttajamarkkinoinnissa, jossa jokainen laatii itselleen ne toimivimmat raamit eli muodosta ne omat tapasi toimia sekä sitoutua :) Oma taustani ammattivaikuttajana on pitkä (vuodesta 2012 laskuttanut kansainvälisesti brändejä ja ansainnut elantoni) ja bloggailuhistoria vielä pidempi (nykyinen syntyi 2011, mut bloggaus tuli jo lukiossa tutuksi mitä ennen kirjoittelin irc-galleriaan :D). Viime vuosi osoitti tilastollisestikin, että se sisältö, tarinat, persoona ja brändäys sekä ennen kaikkea AITOUS ovat oleellisimmat julkaisumäärään verrattuna -viime vuonna julkaisin alle 10 julkaisua, joista vain puolet täysin UUSIA, mutta kävijämäärät kajahti silti pilviin -> 2018 vuoden lopussa rekisteröityjä seuraajia (uutiskirje + kanavat) oli vajaa 13000 ja 2019 vuoden päättyessä meni 18000 tilaajan rajapyykki rikki.

    Lyhyesti: tee sitä omaa juttua sillä omalla tavallasi ja pysy aitona -sekä itsellesi, että muista näyttää sitä myös somessakin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksestasi! Tuosta vanhojen postausten uudelleen hyödyntömisestä olen lukenut/kuullut useammastakin lähteestä. Pitäisikin tutkailla vanhoja postauksia, löytyisikö sieltä jotain uudelleen käytettäväksi.

      Poista

Instagram