Viikon heräteostokset

tiistai 19. maaliskuuta 2019
Kävin eräänä maanantaina Lidlissä. Tarkoituksenani oli ostaa yksi rasvaton maito ja kaurasydämiä paistopisteeltä. Ostosten loppusumma oli 50,67€. Olimme viikonloppuna käyneet miehen kanssa tekemässä koko viikon ruokaostokset, joten minun ei olisi oikeastaan tarvinnut ostaa mitään. Päädyin kuitenkin ostamaan kaksi neuletakkia (11,99€/kpl). Mansikkahilloa, pähkinöitä, meetvurstia, sulatejuustoviipaleita, persikkasosetta, päärynöitä ja tomaattia ostin siksi, koska kyseiset tuotteet olivat alennuksessa. Ostin myös neljä rullaa kuviollista kontaktimuovia Instagram-kuvien taustaksi tai askarteluun. Myös suolakurkkuja päätyi ostoskoriin. Sokeroimattomia Bonnen soseita meillä käytetään puuron päällä sekä laitetaan maustamattoman jogurtin ja viilin sekaan. 

Aikamoinen määrä heräteostoksia vai mitä?




Samalla viikolla kävin uudestaan Lidlissä. Sillä kertaa ostosten loppusumma oli 27,20€. Ostin maitoa, pienen pullon seljankukka & aloevera-juomaa, kolme tölkkiä limsaa, croissantteja, avokadoja, päärynöitä, appelssiineja, banaania, omenoita, mysliä ja paahtoleipää. Meidän pojat tykkäävät tuosta Lidlin vihreässä pakkauksessa myytävästä myslistä, siksi sitä löytyy lähes aina kaapista. Croisantteja ostin lapsille iltapalaksi ja paahtoleivästä tehtiin voileipägrillissä täytettyjä paahtoleipiä.





Ajomatkani varrelle osuu välillä Fazerin tehtaanmyymälä. Ostan sieltä leipää heti syötäväksi ja pakastettavaksi. Nämä ostokseni maksoivat 13,60€. Leipien ja riisipiirakoiden lisäksi ostoskoriin lipsahti yksi kakkoslaatuinen karkkipussi.




Nämä kuvien ostokset siis päätyivät meille maanantain ja torstain välisenä aikana. Melkoinen määrä heräteostoksia, mutta toki myös suunniteltuja täydennyksiä. Lauantaina kävimme kaupassa pari kertaa. Sunnuntaina kävin vielä isommin kaupassa seuraavaa viikkoa varten. Viikonlopun kaupassa ramppaaminen johtui poikkeuksellisesta viikonlopusta. Isovanhemmat olivat hoitamassa lapsia. Minulla ja miehellä oli menoja. Viikonlopun aikana ruokia tehtiin suunnittelematta tyyliin, mitä milloinkin sattui tulemaan mieleen. Normaalisti suunnittelemme enemmän ruokia ja kaupassakäyntejä.

Mitä meillä syötiin sillä viikolla, kun minä kannoin tällaisia ostoksia kaupasta?


Lounaslista

Maanantai: riisi, kana-kasviswok, paprika
Tiistai: pinaattiletut, raejuusto
Keskiviikko: makaroonilaatikko, erivärisiä tomaatteja, porkkanaraaste 
Torstai: peruna, porkkana, lihakastike, salaatti
Perjantai: kalakeitto, ruisleipä

Päivällinen

Usein lounaalta jäänyttä ruokaa tuunattuna tai sellaisenaan. Edellämainittujen lisäksi syötiin ainakin makaroonia ja lihapullia.

Välipalaksi muun muassa: 

päärynää, appelssiinia, banaania, omenaa, pähkinöitä, leipää, mysliä + jogurttia, kolmioleipiä, jogurttia + banaanikolikoita, viiliä + Bonne-sosetta


Olemme jo jonkin aikaa miettineet kokeilla sitä, että tilaisimme ruokaostokset kaupasta valmiiksi ja vain hakisimme ostokset ohi ajaessamme. Näin välttyisi heräteostoksilta ja aikaakin säästyisi

Mielellään kuulisin siitä, miten teillä ruokaostokset hoidetaan.
Oletko kokeillut kauppakassipalvelua?
Oliko meidän ruokaostoksissa tuttuja tuotteita?

Ps. Teemne ruokaostoksia pääsääntöisesti Prismassa, Lidlissä ja S-marketissa. Tämän postauksen viikolla Lidl sattui matkani varrelle, kun kuljetin lapsia treeneihin.

Pps. Meillä on 6-henkinen perhe. Neljästä lapsesta kolme harrastaa urheilua useampana päivänä viikosta. Treenejä meidän perheessä on jokaisena arkipäivänä ja lauantaisin. Viikonloppuisin on usein turnauksia. Arkisin meillä syö aamupalan, lounaan  ja välipalan 3 hoitolasta.

12 kommenttia

  1. Mulla on tosi usein todella pienet ostokset Lidlistä jostain kumman syystä vaikka olevinaan pitäisi kunnolla jääkaappia sieltä täyttää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pystyn ostamaan sujuvasti ohi listan monissa eri kaupoissa.

      Poista
  2. Ei ruoka ole heräteostos, jos ei mene roskiin. Sitä mieltä minä olen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tuolla pari neuletakkia ja alushousuja sekä kontaktimuovia. Jonkin verran ruokaa menee meillä roskiinkin. Paremmalla suunnittelulla säästäisi rahaa ja saisi jo kaappeihin ostettuja ruokia hyödynnettyä. Eivät nuo limsatkan ihan välttämättömiä olleet.

      Poista
  3. Meillä ei ole autoa, joten teen isot ostokset kerran viikossa, kun lähden shoppailemaan äitin ja isäpuolen kanssa. Muuten käydään lähikaupoissa ostamassa täytettä. En ole testannut kauppakassi palvelua, mutta se alkaa koko ajan tuntumaan vaan paremmalta vaihtoehdolta.
    Ihanaa tiistai-iltaa sinulle Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei nykyisillä menoilla onnistuisi autoton elämä. Törkeästi kahdella autolla luontoa saastutetaan.
      Mukavaa torstaita!

      Poista
  4. Me tehdään ruokaostokset pääasiassa Lidlistä, mutta ihan kaikkea sieltä ei saa valitettavasti. Muutoin ostellaan kerran viikossa viikon ruokatarpeet ja sitten viikolla joskus tulee haettua joku pieni juttu jos on unohtunut tai loppunut.

    VastaaPoista
  5. Heräteostokset kyllä kuormittavat lompakkoa raskaasti. Itse olen miettinyt tuota s ryhmän kauppakassi-palvelua. Sillä voisi karsia turhat heräteostokset melko hyvin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me olemme miettineet jo pitkään kauppakassipalvelua. Ei ole saatu aikaiseksi kokeilla.

      Poista
  6. Liikaa tulee minulla heräteostoksia.Olisi mielenkiintoista kokeilla kauppakassipalvelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen käytiin hakemassa harjanvarsi Tokmannilta. Meni 50 euroa...

      Poista

Instagram