Kevään keskeneräiset- haaste

lauantai 5. maaliskuuta 2016
Jo jokin aika sitten huomasin  Silmukan saalistus-blogista haasten, jossa tehdään valmiiksi omia keskeneräisiä töitä. Aikaa töiden valmiiksi saamiseen on toukokuun loppuun saakka. Haasteen tarkemmat ohjeet löytyy tuosta yllä olevasta linkistä. 
 
Arjen kiireiden ja tietokone-kamera ongelmien vuoksi pääsen kirjoittamaan tätä postausta vasta nyt. Ne tekniset ongelmat johtuivat  muuten enemmänkin käyttäjästä kuin laitteista. Arjen kiireet taas omista valinnoista. Osa näistä keskeneräisistä käsitöistä on jo edennyt valmiimmaksi kuvien ottamisen jälkeen ja sillä aikaa, kun tämä blogipostaus on roikkunut keskeneräisissä postauksissa. Ja itseasiassa mukana oli alun perin myös harmaat piirakkasukat, mutta ne sain jo valmiiksi ja ehdin jo sukista otetut valokuvatkin poistaa koneelta ja kamerasta.
 
 

Tässä olisi kolme työtä, joilla osallistun Kevään keskeneräiset-haasteeseen.


Aloitin Muita ihania blogin talvivillasukkien neulomisen ja useamman päivän neulominen etenikin aikataulussa, mutta sitten meille iski influenssa. Taudin aikaan olo oli kamala ja nyt muistan taudin ja olon aina kun näen nämä sukanvarret. Sukkien jatkaminen ei enää innosta, mutta sääli olisi nämä varret purkaa. Vähän aikaa mietin ennen kuin keksi ratkaisun. Meidän 5-vuotias on toivonut säärystimiä ja nämä vaikuttavat hyvän kokoisilta. Eli näistä tuleekin Muita ihania-säärystimet tyttärelle.



Nämä Broken seed-sukat Nalle-langasta ovat olleet jo pitkään kesken. En edes muista milloin olen aloittanut näiden neulomisen. Olisi siis jo aika saada nämä valmiiksi.


Kolmanneksi työksi ajattelin ottaa villasukat. Nämä olkoon mysteerisukat vielä itsellenikin. Uusia lankoja sukkia varten ei saa ostaa eli langat pitää löytyä pahvilaatikoista, joihin langat ja muut käsityötarvikkeet on jo pakattu muuttoa varten. Muutamme kahden viikon päästä väliaikaisesti vuokralle uutta isompaa kotia etsimään. Katsotaan sitten mikä on fiilis ja mitkä langat päätyvät puikoille.


Mukavaa viikonloppua!

Minun viikonloppuun on kuulunut ainakin neulomista ja hiihtämistä sekä yhdet syntymäpäiväjuhlat.

6 kommenttia

  1. Säärystimetn oiva ratkaisu saada nopeasti valmista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Kysyin vielä tyttärestä, että haluaisiko sittenkin sukat. Ei halunnut.

      Poista
  2. Oi kuinka kauniita keskeneräisiä sulla! Itsellä on Muita ihania-sukat enää toisen sukan päättelyä vaille valmiit :) Tosin jätin pari kirjoneulekuviota pois, jotta sopivat E:n jalkaan. Kiitos, haasteeseen mukaan lähtemisestä ja tsemppiä keskeneräisten kanssa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia mukavasta ja hyödyllisetä haasteesta sinulle!

      Poista
  3. Hahaa.. Ihana haaste - voisi päteä myös elämän muihin aihealueisiin esim. "siivoa vihdoin se vaatekaappi loppuun" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähän voisitkin kehitellä tuota vaatekaapin siivoamisen ja muiden ikuisuusprojektien loppuunsaamis-haastetta. :)

      Poista

Instagram