Lasten harrastukset - kuka saa harrastaa ja milloin?

Viime aikoina meillä on pohdittu lasten harrastuksia ja harrastamista. Samalla olemme myös keskustelleet siitä, mitä me aikuiset voimme harrastaa ja milloin. Aikamoista taiteilua arjen aikataulujen kanssa, kun on useampi lapsi eikä lähellä ole lastenhoitajia auttamassa esimerkiksi harrastuksiin kuljettamisessa tai pienempien hoidossa.

Olemme käyneet samassa vauva/perheuinnissa jo esikoisen vauva-ajasta saakka eli yli kahdeksan vuotta. Pojat osaavat uida, 4-vuotiaskin jo pienen matkan. Itse olen ajatellut, että kävisimme uinnissa kunnes nuorinkin oppisi uimaan. Perheuinnissa on jokaiselle omaan ikä-ja taitotasoon sopivaa tekemistä ja ohjausta sekä isossa että pienessä altaassa. Viime aikoina uitiin lähdöstä vain on tullut hankalaa. On ollut kiukuttelua ja napinaa siitä, että ei haluta lähteä. Koska kyseessä pitäisi olla mukava yhteinen harrastus, niin olemme puhuneet miehen kanssa koko perheuinnin lopettamisesta. Kun otimme asian lasten kanssa puheeksi, niin ei sekään mennyt ilman napinaa. Osa lapsista ei haluakkaan lopettaa uintia. Ei edes se uimaan lähdöstä napisija. Luultavasti lopetamme uinnin ainakin kevätkaudeksi. Meillä on sellainen periaate, että jos harrastus aloitetaan niin sitä jatketaan ainakin kausi (yleensä puoli vuotta) loppuun. Tietenkin harrastusta saa käydä muutaman kerran kokeilemassa, ennen kuin tekee päätöksen alkaako harrastamaan. Yleensä tämä onkin mahdollista ennen kuin kausimaksu pitää maksaa.

Meidän pojat harrastavat salibandya jo kolmatta vuotta. Mieheni on ollut koko ajan yksi valmentajista. Innostus salibandyyn lähti pojista itsestään. Esikoinen halusi aloittaa sählyn ja mies lähti sitten mukaan joukkuetta perustamaan. Tokaluokkalainen on ollut kesäisin muutaman viikon mittaisissa futiskouluissa kolmena kesänä ja ekaluokkalainen yhtenä kesänä. Intoa on riittänyt futiskouluun ja siihen kuuluviin turnauksiin, mutta ei kuitenkaan niin paljoa, että harrastus olisi jatkunut syksyllä.

Poikien monivuotinen haave on ollut jääkiekko. Tähän asti olemme lupailleet heille epämääräisesti, että sitten joskus. Tarkoitus oli että mies ja pojat pelailevat yhdessä ulkojäillä ja jäähalleissa. Syitä tähän poikien pitämiseen poissa jääkiekkojoukkueista on ollut useita. Jääkiekon harrastaminen on kallista, kun vertaa esimerkiksi salibandyyn. Ja vielä suurempi syy on ollut se, millaisen kuvan olemme saaneet junioritoiminnasta: eli vanhemmat huutamassa kaukalon laidalta pelaajille ja tuomarille törkeyksiä. Aikuistasolla on ollut nähtävissä kaukaloväkivaltaa ja törkeitä päähän kohdistuneita taklauksia. Nyt pyynnöt päästä pelaamaan jääkiekkoa ovat lisäätyneet molempien poikien taholta. Muutaman kerran he ovatkin päässeet pelailemaan jäähalliin. Ongelmana on ollut mailallisten yleisöluisteluvuorojen vähäisyys. Asiaa on jopa itketty. Mies selvitti asiaa ja pojat ovat nyt päässeet Leijonakiekkokouluun, jonka vetäjillä tuntuu olevan arvot kohdallaan. Tässä ei olla tähtäämässä NHL:ään, vaan tarkoitus on säilyttää liikunnan riemu ja liikkua monipuolisesti.

Tilanne on nyt siis se, että meillä pojat käyvät kaksi kertaa viikossa salibandytreeneissä ja heillä on kaksi kertaa viikossa jääkiekko. Tosin tämä jääkiekko on ihan tuore juttu. Siellä on käyty vasta muutama kerta. Lisäksi koko perhe käy kerran viikossa uimassa. Mies käy kerran viikossa pelaamassa squashia ja minä käyn kerran viikossa lenkillä. Puuh! Ei tämän ihan näin pitänyt mennä. Piti olla rauhallista möllötysaikaa. Toisaalta pojilla riittää nyt intoa. Haluavat ehdottomasti treeneihin. Kaverisynttäritkin jäävät väliin, jos samaan aikaan on treenit. Pojilla on lyhyitä päiviä koulussa, eikä heidän tarvitse mennä iltapäiväkerhoon. Sen puolesta tämä harrastusmäärä ei tunnu liialliselta heille. Itse olen vielä vähän pökerryksissä tästä kiekkoilusta. Jatkossa on seurata tarkalla silmällä, että onko tämä kaikki pojille ja meille perheenä liikaa.

Meidän neljävuotiaalla ei vielä ole omaa harrastusta. Tänä syksynä hän halusi aloittaa tanssin. Hän aloitti naisvoimistelijoiden järjestämän tenavajumpan, mutta ei halunnut jatkaa sitä muutaman kerran jälkeen. Sovimme, että etsimme ensi syksynä hänelle uuden harrastuksen, jos hän haluaa. Neiti käy aamupäivisin kerhossa 3-4 kertaa viikossa ja ainakaan tällä hetkellä ei tunnu, että hän kaipaisi lisäksi mitään harrastusta.

Tämä harrastuspohdinta on nyt meillä varsin akuutti ja ajankohtainen. Mielelläni kuulisin muiden mietteitä lasten harrastamisesta.