Äitienpäivästä on kirjoitettu monenlaisia postauksia. On sitä perinteistä äitienpäivä-hehkutusta: lasten tekemät kortit ja lahjat, sänkyyn tuotu aamupala ja onnittelukäynnit mummojen, mummien, mammojen, mummujen ja famujen luona. Sitten on itkuhanat avaavia ja ahdistaviakin kirjoituksia siitä, kun oma äitisuhde on vaikea tai kokonaan katkennut. On lasista lapsuutta alkoholin varjossa. Sitten on kirjoituksia ja kuvia hastagilla #yksiviidestä. Tahaton lapsettomuus koskee joka viidettä suomalaista.


Itse olen ollut monena äitienpäivänä aika ristiriitaisissa tunnelmissa. En ole oikein osannut juhlia omaa äitienpäivääni. On ollut huono omatunto siitä, että kaikki eivät voi äitienpäivää onnellisena viettää. Eikä äitiys muutenkaan ole helppo asia. Itse mietin omaa äitiyttäni usein siitä näkökulmasta, että missä voisin olla parempi ja missä minun pitäisi yrittää kehittyä ja kasvaa.


Olen asunut lapsuuteni isän kanssa, koska vanhempani ovat eronneet ollessani noin 5-vuotias. Se onkin oikeastaan kaikki, mitä tiedän erosta. Oma äitini on ollut minulle viikonloppuäiti, jota näin joka kolmas viikonloppu ja myöhemmin en niinkään usein äidin ulkomaille muuton vuoksi. Minulla on ollut aina hyvät välit äitiini, mutta totta kai tällainen yhteisen arjen puute on tuonut suhteeseen jonkinlaista etäisyyttä. Minulla on usein ollut elämässä olo, että olen väärässä paikassa ja minun pitäisi olla jossain muualla. Nykyään minulla on hyvät välit äitiini ja hän on läsnä lastenlastensa elämässä.


Tänä vuonna me juhlimme äitienpäivää aamulla oman perheen kanssa kotona. Sain toivomani kirjan sekä tietenkin lasten itsetekemät kortit ja lahjat. Kävimme ajamassa yhdessä radio-ohjattavalla autolla ja minulle kerättiin valkovuokkoja. Päivällä ajoimme Hartolaan syömään Linna-hotelliin. Samalla oli tarkoitus käydä tervehtimässä mummoani. Hän olikin lähtenyt tätini luo Heinolaan. Joten paluumatkalla kiersimme Heinolan kautta.


Yleensä olen stressannut enemmän äitienpäivänä sitä, miten päivä pitäisi viettää ja keitä pitäisi ehtiä ja pystyä näkemään. Tänä vuonna osasin ottaa rennommin. Nautin hetkestä ja niiden läheisten seurasta, jotka olivat paikalla. Juhlitaan ja nautitaan nyt kaukana olleiden läheisten kanssa sitten kun taas näemme.




Äitienpäivästä jäi kiitollinen olo. Minulla on ihan huiput lapset ja mies.

Ps. Alimmassa kuvassa on 3-luokkalaisen punoma avaimenperä.

Nämä viime päivien aurinkoiset ja lämpimät päivät ovat saaneet aikaan epätodellisen olon ja herättäneet paljon kysymyksiä. Tuntuu, että olen itsekin herännyt tämän lämpenevän ilman myötä. Olemme touhunneet paljon kaikenlaista ja pääkin tuntuu kuhisevan ajatuksia. Onko tämä nyt jo kesää? Ja onko tämä se ainut lämmin jakso tänä kesänä Suomessa? Pitäisikö tästä nyt ottaa ihan kaikki irti ja tehdä kaikki pakolliset kesä-jutut?


Matkakuumeenkin tämä lämpö on minussa herättänyt. Olen monesti muistellut viime kesän lomamatkaa Espanjaan. On ikävä merta, uima-altaita ja takuuvarmaa lämpöä. Päätimme kuitenkin jo viime talvena, että tänä kesänä emme etelään lennä. Kieltämättä päätös kaduttaa aina välillä...



Aika usein ajatukseni ovat lentäneet tulevaan. Olen miettinyt mitä voitaisiin tehdä "sitten kun..." ja "jos...". Yhtä monta kertaa olen muistuttanut itseäni hetkessä elämisestä ja läsnäolosta.

Meidän kolmasluokkalainen teki koulussa linnunpöntön. Hänen luokkansa osallistuu Miljoona linnunpönttöä - kampanjaan. Pönttö tuli valmiiksi jo jonkin aika sitten, mutta me saimme laitettua pöntön puuhun vasta nyt. Saa nähdä löytyisikö vielä joku myöhäinen lintu pönttöön asumaan.



Tuo Miljoona linnunpönttöä - kampanja alkoi maaliskuussa. Kampanjan tarkoituksena on saada miljoona toimivaa linnunpönttöä Suomeen toukokuun 2017 loppuun mennessä. Eli jos et tänä vuonna ehtinyt mukaan, niin ensi vuonnakin ehtii. Suomen kolopesijöillä on kuulemma asuntopula ja tämän kampanjan tarkoitus on helpottaa sitä. Kampanjassa tarkistetaan vanhat pöntöt, tehdään uusia ja rekisteröidään ne. Samalla Suomeen syntyy kuntakohtainen linnunpönttökartta.

Kaikki ovat varmasti ainakin kuulleet puhuttavan Konmarista. Minullakin se kirja on lojunut yöpöydällä viime syksystä saakka. Kovin montaa sivua en ole kirjaa lukenut vaikka ensimmäistä kertaa sain kirjan käsiini jo vuosi sitten keväällä. Enemmän kuin Konmari meidän tavaroiden karsimiseen on vaikuttanut reilu kuukausi sitten tapahtunut muutto pienempään asuntoon. Vaikka asuminen pienemmässä kodissa on vain väliaikaista, näimme miehen kanssa tässä mahtavan tilaisuuden vähentää tavaroita.



Meidän kuusihenkinen perhe asuu  nyt 79 neliöisessä kerrostalo kolmiossa. Meillä on kaksi makuuhuonetta, olohuone, keittiö, kylpyhuone ja sauna sekä erillinen wc. Niin ja onhan minulla kaksi hoitolastakin hoidossa neljänä päivänä viikossa, joten kodin pitää olla turvallinen ja toimiva. Ilman hoitolapsia asuisimme ehkä edelleen pahvilaatikoiden keskellä. Ei sillä, että hoitolapset olisivat täällä järjestelleet ja siivoilleet, vaan en vain olisi voinut ottaa hoitolapsia vastaan pahvilaatikoita täynnä olevaan asuntoon.


Tavaroista luopuminen on ollut yllättävän hidasta ja henkisesti rankkaa. Kaikki ei ole sujunut niin nopeasti kuin ehkä etukäteen kuvittelin. Toisaalta mitään, mistä olen luopunut en ole kaivannut jälkeenpäin. Ennemminkin olen yrittänyt olla kiitollinen niistä tavaroista, joista olen ollut valmis luopumaan. Aikamoinen kasvunpaikka tämä projekti on ollut. Vieläkin olisi varaa karsia, vaikka vaatteita, leluja ja muuta tavaraa onkin kiertoon, kierrätykseen ja kaatopaikallekin lähtenyt.



Alun perin lähdimme myymään kotiamme, että saisimme ostettua isomman kodin. Rivitaloasuntoa etsittiin. Missään nimessä ei haluttu omakotitaloon. Nyt vanha asunto on myyty. Asumme vuokralla vielä pienemmässä asunnossa ja etsimme sitä oikeaa. Tässä matkan varrella etsintöjen kohde on muuttunut rivitalosta omakotitaloksi. Tärkeänä kriteerinä on tulevan kodin sijainti. Alue, josta kotia etsitään on aika pieni. Nyt tässä kerrostaloasumisesta on löytynyt hyviä puolia. Iloa tuottaa roskakatos. Enää metalleja, laseja, nestekartonkeja ja muita ei tarvitse kiikuttaa yhtään sen kauemmaksi kuin sekajätettä, energiajätettä ja biojätettä. Myös kuivaushuone ja pesutupa ovat olleet ajoittain kovassakin käytössä. Mankeliakin opettelin käyttämään.


Ja mitä ihmettä nämä kuvat sitten ovat? Kuvia meiltä. Saunaan piti ruuvata naulakko seinaan, jotta voi kuivattaa siellä henkari-vaatteita. Saunassa kuivuvat parhaiten myös salibandyn ja jalkapallon varusteet. Onneksi kukaan ei pelaa lätkää! Koska makuuhuoneita on vain kaksi, niin minä ja mies nukumme olohuoneessa. Sohva myytiin pois. Miehen ja minun vaatteet ovat ritiläkoreissa olohuoneen nurkassa. Televisiota katsotaan yleensä meidän sängystä. Lähes kaikki taulut laitettiin seinille, kun ei niitä voi muualla säilyttää. Onneksi taulukoukkuja oli jo valmiiksi vähän siellä ja täällä. Ja kyllä me niitä lisääkin seiniin naputeltiin.

Rankan maaliskuun jälkeen. (Postaus täällä) Tämä huhtikuu on tuntunut ihanalta. Ihan ne tavalliset arkipäivätkin ovat olleet mukavia. Ja paljon on juhlaakin mahtunut huhtikuulle arjen lisäksi.

Huhtikuussa...


Juhlimme 6-vuotiaan kaverisynttäreitä.



Vietimme hoitolasten kanssa lempiruokaviikkoa. Jokainen siis sai päättää yhden päivän lounaan ja salaatin.



Pojilla starttasi kevätkausi jalkapallossa. Me muutkin olemme taas viettäneet muutaman aurinkoisen hetken kentän laidalla pelejä katsellen. Suosittelin Yle areenasta. Futisvanhemmat-sarjaa. Ja suosittelen edelleen!



Hoitolasten kanssa kasvatettiin herneenversoja. Versot maistuvat hyvältä leivän päällä ja salaatissa.



Suomessa vietettiin ensimmäisen kerran Suomen lasten metsäretkipäivää. Minä osallistuin siihen retkeilemällä metsässä hoitolasten ja kahden nuorimman lapseni kanssa.



22.4 oli annan lapsesi pukea sinut- päivä. Tässä kuva minusta 6-vuotiaan valitsemissa vaatteissa ja koruissa.


Uraäidin ruuhkavuodet blogin Aino kutsui minut lauantai aamuna aveciksi Inspiration Blog Awardsiin. Samana iltana sitä jo gaalailtiin ja pönötettiin omituinen ilme kasvoilla valokuvaseinällä. Kaikki tapahtui niin nopeasti aamun jälkeen, ettei ehtinyt poseerausta harjoitella.



Hoitolasten kanssa askarreltiin eläinnaamareita.



Tämän vapun hitti meillä oli taikuri-ilmapallot.

Meillä alkaa tässä valmistelut päivän picniciä varten. Tai mieshän on jo jonkin aikaa huhkinut keittiössä. Minun aikaansaamiset tänä vappuna tähän mennessä on 8 litraa hapotonta simaa, mutta kyllä tästä vielä hyvä vappu tulee!