Sumuinen aamu

perjantai 25. syyskuuta 2020

 


Monen sohvalla maatun aivosumuisen ja räkäisen päivän jälkeen pääsin vihdoin ulos. Ulkona oli lämmintä ja sumuista. Kuopus toivoi, että saatan hänet kouluun. Minä lähdin saattamaan nuorinta. Kävelimme kahdestaan ja juttelimme. Kuopus olisi toki voinut kävellä myös siskonsa kanssa kouluun, mutta hän taisi pyytää minua saattamaan juuri tuon kahdenkeskisen juttutuokion vuoksi. Ekaluokkalaisen päässä on paljon ajatuksia ja kysymyksiä. Onneksi minulla ja miehellä on aikaa jutella hänen kanssaan joka päivä. Mies hoiti juttutuokion illalla, kun minä olin töissä.





Kun olin saattanut lapsen kouluun jatkoin matkaa Vesijärven rantaan. Hengitin kostean lämmintä ilmaa ja otin valokuvia kännykällä.





Edessä on vapaa viikonloppu. Lauantaina pojilla on pelejä, mutta sunnuntaille ei ole mitään ohjelmaa. Haaveilen tämän vuoden viimeisestä suppauksesta, kirjojen lukemisesta, ulkoilusta, hyvästä ruuasta ja yhdessä olosta perheen kanssa. 
 




Mukavaa viikonloppua! 





10 kommenttia

  1. Ihania sumukuvia. Eilen aamulla oli niin sumuista, että ei bussin ikkunoista näkynyt edes lähipeltoja.
    Kaunista ja rentouttavaa viikonloppua sinulle Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua myös sinulle! <3

      Poista
  2. Wau hienoja ja tunnelmallisia kuvia. Tässä juon juuri aamukahvia ja kuvittelen itseni tuolle sillalle tuoksuttelemaan syksyistä ilmaa. Ihanaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihanaa viikonloppua! <3 Minä vielä makaan sängyssä. Olen kuunnellut äänikirjaa.

      Poista
  3. Todella kauniita kuvia. Täälläkin on paljon sumuisia aamuja ollut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Seuraavaksi odotan pääseväni kuvaamaan syksyn väriloistoa.

      Poista
  4. Ai vitsit miten kauniit kuvat olet saanut sumusta.

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia! Syksyn ruska on kyllä upeaa muutenkin <3

    hanna
    https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyllä on kaunista! Nyt on vielä saatu nauttia myös lämmöstä! <3

      Poista

Instagram