Kaun kaivattu arkivapaa - mitä tehdä?

perjantai 4. syyskuuta 2020

Perhepäivähoitajana tein töitä arkisin ja viikonloput olivat vapaat. Minulla ei montaa arkivapaata ollut niiden neljän vuoden aikana, joina toimin perhepäivähoitajana. Silloin kaipasin arkipäivän vapaita. Tuntui, ettei koskaan päässyt hoitamaan asioita, kun oli aina arkisin töissä.



Nyt tekisi mieli kysyä, että mitä asioita olisin hoitanut? Nykyisessä työssäni teen kahta vuoroa maanantaista sunnuntaihin. Vapaapäivät voivat siis osua mille päivälle tahansa. Iltavuoro alkaa yleensä klo 12 eli minulla on myös vapaita aamupäiviä. Arkisin lapset ovat koulussa ja mies tekee etätöitä. Toistaiseksi ekaluokkalainem on halunnut mennä myös minun vapaapäivinäni iltapäiväkerhoon, joten hänkään ei ole päivisin minun seuranani. Arkivapaina ole käynyt ruokakaupassa, pessyt pyykkiä, roikkunut somessa, siivoillut, lukenut kirjoja ja lehtiä, kuunnellut podcasteja, käynyt kävelemässä ja kerran kampaajalla. Ihan kivaa, mutta huomaan kaipaavani seuraa. Muutaman viikon vuorotyöarjen jälkeen huomaam, että en oikein osaa ottaa tästä kaikkea iloa irti. Jotenkin tuntuu, että näistä vapaapäivistä pitäisi osata nauttia enemmän.



Edellisen kerran tehdessäni vuorotyötä minulla oli pieniä lapsia. He olivat kanssani kotona, jos minulla oli vapaapäivä. Silloin ei ollut vaikeuksia keksiä tekemistä. Muistelen kaivanneeni silloin näitä ikiomia vapaapäiviä. 




Onko muita vuorotyöläisiä? 

Onko vinkkejä arkivapaiden viettoon?


Mukavaa viikonloppua! 


Meillä yksi lapsi lähti viikonlopuksi turnaukseen. Mies menee huomenna tytön futisjoukkueen talkoisiin. Kahdella lapsella on tänään treenit. Minä olen viikonlopun töissä niin kuin olin viime viikonloppunakin ja ensi viikolla. Mies alkoi jo kysellä, milloin minulla olisi seuraava vapaa viikonloppu. 


6 kommenttia

  1. Minähän sain noita arkivapaita tuolla edellisessä työpaikassani. Aikansa se otti, että niistä oppi nauttimaan. Nykyisessä hommassa ei arkivapaita ole ja mietin, että mitenhän sitä nyt osaakaan olla ilman arkivapaita :)
    Otetaan nyt ilo irti viikonlopusta kuitenkin!

    VastaaPoista
  2. Nyt ei ole vinkkejä antaa, mutta nauti noista vapaista! :)

    VastaaPoista
  3. Vuorotyötä tulee tehtyä kyllä, ei ihan vissiin samalla tavoin kuin yleensä tehdään. Mutta kuitenkin.

    VastaaPoista
  4. Sinulla on alkanut ihan erilainen vaihe nyt elämässä. Vuorotyötä en ole itse koskaan tehnyt. Annan vinkiksi, että tee juuri niitä asioita vapaapäivinäsi mitä itse haluat tehdä. Ulkoile, urheile, käy katsomassa taidetta tai vaan olen hyvän kirjan kanssa sohvan nurkassa. Vaatii varmasti aikaa sopeutua ihan erilaiseen rytmiin. Tsemppiä <3

    VastaaPoista
  5. Arkivapaat ovat todella luksusta. Kotona on vaan niin kiva touhuta kaikennäköistä yksistään. Tottakai tykkään myös viikonloppuvapaista! Tsemppiä uuteen työhön!

    VastaaPoista

Instagram