Viikko 27 - mansikoita ja muita herkkuja

keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Viikon herkut


- Itsetehty mansikka-halloumisalaatti kotoa löytyneistä aineksista
- Mansikoita ja jäätelöä
- Mansikoita ja vaniljacremeä valmiin kakkupohjan kera
- Mansikoita
- Mansikoita ja Brie-juustoa

Ostin viiden kilon laatikon mansikoita ja niillä herkuteltiin muutamana päivänä. Muutama rasia päätyi myös pakastimeen. Omalta pieneltä muutaman taimen mansikkamaalta on myös saatu maistiaisia. Yksi kesäkurpitsakin saatiin omalta maalta.



- Miehen tekemät Toast Skagenit

Tarkkasilmäinen voi huomata kuvasta itsekasvattamani tillin. Tilli kasvaa kituliaasti, samoin persilja. Salaatit on joku elukka syönyt rei'ille, joten niitä ei saada ollenkaan.


- Vegehampurilainen ja bataattiranskalaiset Korkeasaaressa


- Kanaa, chevreä ja BBQ-kastiketta Santa Fe expressissä


- Itse tehty jäätee

Olen hauduttanut teen kylmään veteen. Ohjeen löysin Karkkipurkki-blogista. Minun makuuni paras tee on tullut vihreästä teestä. Mies piti enemmän mustasta teestä valmistetusta jääteestä.


Viikon asu

Enpä vielä viime viikolla osannut kuvitella, miten kylmäksi ilma voi tällä viikolla muuttua. Ei saisi valittaa säästä, mutta viime kesän jälkeen tämä tuntuu aika ankealta.



Viikon kirjat

Aino Leppänen, Positiivinen yllätys
Saara Turunen, Sivuhenkilö
Anna-Leena Härkönen, Kenraaliharjoitus

Ahkera kirjojen kuunteleminen ja lukeminen jatkui myös viime viikolla. Tykkäsin kaikista viime viikolla loppuun saamistani kirjoista.

Luin lähes yhdellä istumalla Aino Leppäsen Positiivinen yllätys-kirjan. Kirja kertoo 17-vuotiaan lukiolaisen yllätysraskaudesta. Leppänen on Kempeleläinen äidinkielen opettaja. Omakohtaisuus teki kirjasta uskottavan. Tämä on varmasti hyvää vertaistukea nuorille äideille ja yksinhuoltajille. Ja ehdottomasti myös nuorille miehille! Vakavaa aihetta on käsitelty ironisen huumorin keinoin.

Saara Turusen kirja Sivuhenkilö käsittelee kiinnostavalla tavalla hänen esikoiskirjansa Rakkaudenhirviö saamaa vastaanottoa. Siitä ei olekaan kauaa, kun kuuntelin Rakkaudenhirviön. Tykkäsin Rakkaudenhirviöstäkin paljon. 

Kuin olisin tavannut vanhan ystävän pitkästä aikaa. Anna-Leena Härkönen on nimittäin yksi nuoruuteni lempikirjailijoista. Tykkäsin ja viihdyin kuunnellesani Kenraaliharjoitusta. Kirja kertoo nelikymppisestä Janesta, jonka mies ehdottaa hänelle yllättäen parinvaihtoa. Lopulta Jane suostuu, mutta se ei johdakkaan parinvaihtoon vaan aivan toisenlaisiin kuvioihin.


Miten sinun viikkosi on sujunut?

Ps. Viime viikolla kävin monen vuoden tauon jälkeen Korkeasaaressa. Joko olet lukenut postauksen käynnistämme? 

11 kommenttia

  1. Suomalaiset mansikat on kyllä ehdottomasti yksi kesän kohokohdista <3

    VastaaPoista
  2. Ihania herkkuja :) Mansikoistakin on moneksi, voisikin joku päivä taas tehdä mansikoista jotain hyvää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisikin taas ostaa mansikoita. Ja käydä keräämässä muutamat mansikat omalta pihalta.

      Poista
  3. Korkeasaari postauskin tuli jo luettua. Minun pitääkin nyt rynnistää takapihalle katsomaan, että onko istutetusta mansikasta jo tullut syötävää. Herkullinen viikko, varsin mansikkainen sinulla on ollut!
    Ihanaa keskiviikkoa Minna <3

    VastaaPoista
  4. Mansikat ja jäätelö kuuluu kesään, satoi tai paistoi :)

    VastaaPoista
  5. Voi mitä mansikkaherkkuja! :D Täälläkin on syöty ja pakastettu.. Ja tosiaan, väkisin hieman ankealta tuntuu tämä koleus. Mutta mä oon lomalla, se on aina kivaa, oli lämmintä tai ei.
    Kiitos jälleen kirjasuosituksista, täällä kanssa kuuntelut jatkuu ahkeraan. :)
    Aurinkoista ja iloista kesän jatkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyviä! Taas voisikin viikonlopun ja alkavan loman kunniaksi herkutella.
      Autinkoista ja iloista kesää myös teille!

      Poista
  6. Nyt kyllä näyttää hyvältä! Suomalaiset mansikat on kyllä ihan kesän ykkösherkku :)

    VastaaPoista

Instagram