Kuva Pixabay
Aikuisena ihmisiin ei tutustu enää yhtä nopeasti kuin lapsena. Syvälliseen tutustumiseen ja salaisuuksien jakamiseen menee paljon pidempään kuin lapsena. Eikä sellaista edes välttämättä tapahdu ollenkaan aikuisena solmituissa ystävyyssuhteissa.
Kuva Pixabay
Ystävänpäivän aattona luin uusinta Kotivinkkiä. Jo otsikko kannessa herätti mielenkiintoni. Lehdessä oli artikkeli "Etkö jaksa tavata ystäviäsi?". Lehtijuttu kertoo sosiaalisesta stressistä. Otsikko kolahti. Minun oli pakko lukea juttu saman tien. Haluaisin tavata enemmän ystäviä, järjestää kotona juhlia ja arkisia teehetkiä sekä viikonloppuisin brunsseja. Nyt ei vain aika ja jaksaminen riitä. Usein tuntuu, etten saa edes viestiä kirjoitettua tai soitettua. Minulle on tullut korkea kynnys järjestää mitään. Kotivinkin jutussa mainitaan negatiiviset ydinuskomukset. Tunnistin niistä itseni. Ydinuskomukset tarkoittavat ihmisen omia käsityksiä omasta arvokkuudestaan ja pystyvyydestään. Itse jään usein jälkeenpäin miettimään ja käymään läpi kohtaamisiani ihmisten kanssa. Välillä vatvon väsymiseen asti sitä, miten tilanne meni ja olisinko voinut toimia toisin. Väsyttävää! Minulla ei ole mitään ystäviäni vastaan. Emme ole vähentäneet tai lopettaneet yhteydenpitoa riitojen tai erimielisyyksien vuoksi. En vain jaksa, ehdi tai saa aikaiseksi. Anteeksi ystävät!
En juurikaan soittele ystävilleni. Puhelut voi laskea tänä vuonna yhden käden sormilla. Miehelle soitan joka päivä, muille en juuri koskaan. Vaikka olen aktiivinen sosiaalisessa mediassa, niin henkilökohtaisissa viesteissä olen huono. Tuntuu, että saan sosiaalista kanssakäymistä tarpeeksi jo työpäivän aikana. Toki töiden jälkeen kaipaisin aikuista seuraa. Vietänhän päivät pääsääntöisesti lastan kanssa. Käyn kuitenkin lähes päivittäin keskusteluja instagramin, oman ja muiden blogien kommentoinnin kautta sekä tietenkin whatsappissa. Etenkin Whatsapp viestiketjut kuormittavat. Varsinkin kun valtaosa viestiketjuja koskevat lasten harrastuksia ja viestit ketjuissa yleensä tarkoittavat, että saan jonkin asian hoidettavaksi tai mietittäväksi. Tämä kaikki kuormittaa tätä introverttia niin paljon, että yhteydenpito ystäviin jää. Illat olen yksin tai lasten kanssa ja vain haaveilen ajasta ystävien kanssa, tekemättä asian eteen mitään.
Milloin elämästä tuli näin "kiireistä", ettei ehdi nauttia elämästä?
Miksi elämä täyttyy yhteydenpidosta somen kautta ja oikea kohtaaminen jää välistä?
Ps. Nyt lopetan tämän tilityksen ja lähden lenkille ystävän kanssa. :)
Ystävänpäivän aattona luin uusinta Kotivinkkiä. Jo otsikko kannessa herätti mielenkiintoni. Lehdessä oli artikkeli "Etkö jaksa tavata ystäviäsi?". Lehtijuttu kertoo sosiaalisesta stressistä. Otsikko kolahti. Minun oli pakko lukea juttu saman tien. Haluaisin tavata enemmän ystäviä, järjestää kotona juhlia ja arkisia teehetkiä sekä viikonloppuisin brunsseja. Nyt ei vain aika ja jaksaminen riitä. Usein tuntuu, etten saa edes viestiä kirjoitettua tai soitettua. Minulle on tullut korkea kynnys järjestää mitään. Kotivinkin jutussa mainitaan negatiiviset ydinuskomukset. Tunnistin niistä itseni. Ydinuskomukset tarkoittavat ihmisen omia käsityksiä omasta arvokkuudestaan ja pystyvyydestään. Itse jään usein jälkeenpäin miettimään ja käymään läpi kohtaamisiani ihmisten kanssa. Välillä vatvon väsymiseen asti sitä, miten tilanne meni ja olisinko voinut toimia toisin. Väsyttävää! Minulla ei ole mitään ystäviäni vastaan. Emme ole vähentäneet tai lopettaneet yhteydenpitoa riitojen tai erimielisyyksien vuoksi. En vain jaksa, ehdi tai saa aikaiseksi. Anteeksi ystävät!
En juurikaan soittele ystävilleni. Puhelut voi laskea tänä vuonna yhden käden sormilla. Miehelle soitan joka päivä, muille en juuri koskaan. Vaikka olen aktiivinen sosiaalisessa mediassa, niin henkilökohtaisissa viesteissä olen huono. Tuntuu, että saan sosiaalista kanssakäymistä tarpeeksi jo työpäivän aikana. Toki töiden jälkeen kaipaisin aikuista seuraa. Vietänhän päivät pääsääntöisesti lastan kanssa. Käyn kuitenkin lähes päivittäin keskusteluja instagramin, oman ja muiden blogien kommentoinnin kautta sekä tietenkin whatsappissa. Etenkin Whatsapp viestiketjut kuormittavat. Varsinkin kun valtaosa viestiketjuja koskevat lasten harrastuksia ja viestit ketjuissa yleensä tarkoittavat, että saan jonkin asian hoidettavaksi tai mietittäväksi. Tämä kaikki kuormittaa tätä introverttia niin paljon, että yhteydenpito ystäviin jää. Illat olen yksin tai lasten kanssa ja vain haaveilen ajasta ystävien kanssa, tekemättä asian eteen mitään.
Milloin elämästä tuli näin "kiireistä", ettei ehdi nauttia elämästä?
Miksi elämä täyttyy yhteydenpidosta somen kautta ja oikea kohtaaminen jää välistä?
Mielellään kuulisin vinkkisi, miten järjestää aikaa ystävien tapaamiseen.
Oletko sinä pitänyt kiinni lapsuuden ystävistä? Näettekö usein?
Hyvää Ystävänpäivää!
Kuva Pixabay
Ps. Nyt lopetan tämän tilityksen ja lähden lenkille ystävän kanssa. :)
10 kommenttia
Tunnelmallista ystävänpäivän iltaa <3
VastaaPoistaLapsuudesta ja nuoruudesta minulla on kaksi ystävää, kenen kanssa pidämme vielä yhteyttä. Välimatkojen vuoksi näemme hyvällä tuurilla kerran vuodessa, mutta aina jatkamme samasta mihin viimeksi jäimme. Tämän näkemättömyyden väliajan ylläpidämme yhteyttä watsappeilen ja kirjeiden / korttien muodossa, emme somen kautta.
Oi, ihania nuo kirjeet ja kortit! Harvioin tulee nykyään kirjoitettua ja vaststaanotettua.
PoistaMukavaa viikonloppua!
Aika samoin kuin edelliselläkin; harvoin nähdään, mutta siitä jatketaan, mihin viimeksi jäätiin. Tuli miekleen, että voisiko sitä opetella alkaa soittelemaan, vietittelemään ystäville? Sillointällöin? Jospa siihen oppisi, kynnys madaltuisi ja hyvää mieltähän se toisi taatusti <3
VastaaPoistaEhkä sitä voisi yrittää. <3 Vaikka nyt heti. :)
PoistaMukavaa viikonloppua!
Oma arki on todella hektistä ollut jo vuosia ja ystävien tapaaminen on ollut todella vähäistä. Mun mielestä some on todella kiva paikka jakaa kuulumisia ja kuvia tärkeiden ihmisten kanssa sekä tietysti niitä välittyy myös blogin kautta jne. Soittelen ainakin viikottain yhden ystävän kanssa. Luulen, että tämä tulee muuttumaan viimeistään sitten kun kaikki lapset ovat sen ikäisiä, että viettevät aikaa enemmän myös omien ystäviensä kanssa. Sitten jää enemmän pieniä hetkiä myös ystäville soittamiseen jne.
VastaaPoistaSomessa on kyllä omat hyvät puolensa. Enhän minä muuten täällä näin paljon olisi. On tässä kyllä huonotkin puolensa. Minä näin enemmän ystäviä lasten ollessa pieniä. Nyt kaikilla on illat ja viikonloput täynnä lasten harrastuksia ja muita menoja.
PoistaMulla on muutama hyvä ystävä, joiden kanssa nähdään vähintään parin viikon välein ja yhteyttä pidetään viikottain. Muuten yhteydenpito on aika vähäistä valitettavasti, esimerkiksi juuri niihin lapsuudenystäviin. Silloin tällöin vaihdellaan kuulumisia.
VastaaPoistaIhanan usein tapaat ystäviäsi! <3
PoistaMä olisin hyvinkin voinut kirjoittaa tämän saman tekstin itse. Pystyn samaistumaan, todella paljon! Onneksi internetin välityksellä saa välimatkaa kurottua vähän pienemmäksi, mutta kyllä sitä pitäisi osata pitää ystäviin enemmän yhteyttä. Rakkaita ovat joka tapauksessa <3
VastaaPoistaMulle ystävänpäivä sinänsä näin sinkkuna on melko merkityksetön, sillä pidän nykyään yhteyttä ystäviini ihan jatkuvasti ja järjestän aikaa arki-iltoihin sekä viikonloppuihin heidän näkemiselle. Mulla tosin ei ole esim. muksuja viemässä iltojen aikaa tai vastaavaa, joten ystävät on kuin perhettä jonka kanssa haluan viettää aikaa oman ydinperheen lisäksi :) Ihan sellaiset pienetkin teot ystäviä kohtaan piristää vuoden mittaan eikä ystävyyttä tarvitse juhlia vain yhtenä päivänä, sen sijaan jos seurustelisin niin ystävänpäivällä olisi enemmän merkitystä sillä juhlistaisin sitä juuri hänen kanssaan.
VastaaPoistahanna
https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi