Blogiyhteistyö
Ensimmäisten ekopaastoviikkojen aikana olen keskittynyt vain paaston ruokapuoleen. Ekopaastossa ei kuitenkaan ole oleellista vain jostain ruuasta luopuminen vaan myös hiljentyminen ja rauhoittuminen. Tänä vuonna
Ekopaaston aikana on tarkoitus hiljentyä ja kohdata ympäristöasioiden herättämiä tunteita ja vähentää vauhtia. Tämän asian ymmärsin oikeastaan vasta viime viikonloppuna, kun olin
Heponiemen hiljaisuudenkeskuksessa Ekopaasto retriitissä. Ekopaaston järjestää Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja paastoaika on laskiaisesta pääsiäiseen eli 14.2-31.3. Minun paastolupaukseni oli tänä vuonna olla paastoaika ilman lihaa ja kalaa. Vuosi sitten olin ensimmäistä kertaa ekopaastolla ja silloin olin paaston ajan ilman punaista lihaa ja kanaa.
Vietin siis viime viikonlopun retriitissä Karjalohjalla, Heponiemen hiljaisuuden keskuksessa.
Heponiemen hiljaisuuden keskus on Puujärven rannalla sijaitseva Helsingin Diakonissalaitoksen omistama retriittikeskus. Heponiemeen kuuluu 14 rakennusta, 1-5 hengen mökeistä kappeliin ja päärakennukseen. Paikalla on yli 100 vuoden historia. Heponiemen historiasta voit käydä lukemassa lisää
täältä. Heponiemen vastarannalla näkyy Karjalohjan kivikirkko.
Kristilliset retriitit perustuvat Jeesuksen sanoihin:
"Lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan niin saatte vähän levätä." Sana retriitti tarkoittaa alun perin vetäytymistä. Retriitti antaa mahdollisuuden hiljentyä elämän kiireiden keskellä. En ollut ymmärtänyt, että retriitti oli juuri nyt se, mitä tarvitsin kiireisen arjen keskellä. Olikin mahtavaa saada yhteistyöehdotus retriittiin osallistumiseen liittyen. En olisi muuten osannut katkaista arkea osallistumalla retriittiin ellei minua olisi varta vasten mukaan sähköpostilla kutsuttu. Näin jälkeenpäin ihmetyttää, miksi edes emmin lähtemistä. Ehkä siksi, että usein uusi ja vieras hieman jännittää eikä uusien asioiden kokeileminen ole aina niin helppoa. Varsinkin kun lähdin retriitille yksin. En tuntenut ketään, enkä oikein tiennyt, miten retriitillä pitää käyttäytyä.
Tässä Puujärven jäällä otetussa kuvassa näkyy keskellä kappeli. Kappelin alttaritaulu on ikkuna järvelle. Yhden aamurukoushetken aikana käveli "alttaritaulussa" metsäkauriita. Retriitit järjestetään usein luonnonkauniilla paikoilla. Heponiemi todellakin oli sellainen. Oli järvenrantaa ja suojeltu tammimetsä, jossa oli monta sataa vuotta vanhoja tammia.
Minulle retriitti merkitsi hiljaisuutta, pysähtymistä ja rauhaa. Kävelyä luonnossa ja luonnon merkityksen pohtimista. Retriitillä tarjottiin maukasta kasvisruokaa ja minä todella arvostan valmiiseen pöytään pääsemistä. Valmistanhan arkisin lounaan hoitolapsille ja usein myös iltaisin päivällisen perheelle. Minä olin retriitin ajan ilman nettiä ja sosiaalista mediaa. Laitoin puhelimeni lentotilaan joten olin myös ilman puheluita ja tekstiviestejä. Miehelleni olin antanut yhden retriitin ohjaajan puhelinnumeron siltä varalta, että miehen olisi pitänyt saada minuun yhteys.
Tämä oli ensimmäinen retriittini. Minut yllätti se, ettei retriitillä ollutkaan totaalista hiljaisuutta. Hartauksissa laulettiin ja lausuttiin. Tähän retriittiin kuului myös reflektointi-hetki, jossa sai halutessaan kertoa tunteistaan ja ajatuksistaan ekopaastoon liittyen. Retriitillä olisi ollut myös mahdollisuus kahdenkeskiseen keskusteluun retriitin ohjaajien kanssa. Toisaalta sunnuntaina, kun hiljaisuus loppui, me jatkoimme retriitin loppuun lähes samanlaisessa hiljaisuudessa kuin varsinaisen hiljaisuudenkin aikana.
Minulla oli mukanani pari kirjaa sekä lankaa ja puikot. En lukenut kirjoja ollenkaan. Neuloinkin vain hetken aikaa. Mitä ihmettä minä sitten tein? Perjantaina luin Hiljaisuuden ystävien lehteä Luontohengellisyydestä ja huoneessani ollutta kansiota Heponiemen historiasta ja käytännöistä. Lauantaina kävelin paljon metsässä ja jäällä. Osallistuin kaikkiin ohjelman mukaisiin rukouksiin ja työskentelyihin. Lauantai-iltana saunoin rantasaunassa. Ihmettelin itsekin sitä, miten vähän tein mitään ja miten vähän kaipasin mitään. Nukuin normaalia pidempiä yöunia ja yhdet päiväunetkin. Ilman puhelinta oleminenkin oli yllättävän helppoa verrattuna siihen, miten paljon sitä normaalisti käytän. Toki kävelin retriitilläkin usein puhelin taskussa. Käytin puhelinta kamerana. Kuvia tuli otettua normaalia vähemmän.
Entä nyt? Retriitin jälkeen. Muuttuiko mikään? Huomaan, että lepo teki hyvää. Minulla on ollut paljon pidempi pinna omien lasten suhteen kuin ennen retriittiä. Ja lapset ovat kyllä koetelleet pinnani kestävyyttä. Puhelimeeni ja perheen muihinkin kännyköihin on ladattu nyt Quality Time, joka näyttää milloin puhelin on avattu ja mitä sovelluksia ja miten paljon on käytetty. Päivät ilman kännykkää olivat hyviä. Mistään en jäänyt paitsi. Useamminkin pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja sulkea puhelin tai edes puhelimen netti.
Oletko sinä osallistunut retriittiin?
Mitä ajatuksia retriitti sinussa herättää?
Entäpä Ekopaasto?
Ekopaasto retriitin järjesti Suomen evankelisluterilainen kirkko ja
Hiljaisuuden ystävät. Retriitti on saatu Kirkon viestinnältä bloginäkyvyyttä vastaan.
Ekopaasto sivuilta löytyy joka viikko uutta materiaalia ekopaaston (14.2-31.3) ajan.
