Kehukeskiviikko - uusia blogeja lukulistalle

keskiviikko 20. helmikuuta 2019
Kaunismäessä blogin Virpi haastoi minut mukaan kehukeskiviikkoon eli haasteeseen, jossa esitellään keskiviikkoisin joku kiva blogi ja haastetaan blogin kirjoittaja mukaan haasteeseen.

Virpi on aloittanut tämän haasteen ja sain kunnian olla ensimmäinen haastettu. Virpi itse on seitsemän lapsisen uusperheen äiti. Blogissaan hän kirjoittaa elämästään, jossa eletään vuoroviikkoista uusperhe-elämää, tehdään käsitöitä ja leivotaan. Kannattaa käydä tutustumassa, jos blogi ei ole jo ennestään tuttu. Minä olen tutustunut Kaunismäessä-blogiin paremmin Päijät-blogien kautta, johon me molemmat kuulumme.




Haastan mukaan kehukeskiviikkoon Mansikkatilan mailla blogin Tainan. Mansikkatilan mailla on lifestyle-blogi, jossa on kauniita kuvia kauniista asioista. Etenkin Tainan kauniit kukkakuvat ovat jääneet mieleeni. Taisinkin löytää blogin alun perin Tainan järjestämän kukkailoittelua-haasteen kautta. Taina on juuri niin sydämellinen ja iloinen kun blogin perusteella voi kuvitella. Olen tavannut Tainan kerran ja hän on helposti lähestyttävä ja mukava. Kukkien lisäksi blogista löytyy kauniita kuvia ja kirjoituksia sisustuksesta, kodista ja perheestä. Blogista löytyy myös diy-juttuja. Kannattaa käydä tutustumassa! Seurantaan kannattaa ehdottomasti ottaa myös Tainan kaunis ja harmoninen Instagram-tili @mansikkatilanmailla.

Mansikkatilan mailla blogissa on muuten menossa kirja-arvonta perjantaihin 22.2 saakka. Käykäähän osallistumassa, jos Sara Karlssonin Asioita jotka tekevät kodin kiinnostaa. Kyseessä on sisustuskirja, joka on Tainan mukaan kuitenkin enemmän kirja hyvinvoinnista ja kokonaisvaltaisesta elämän hallinnasta. Tai oikeastaan. Älkää käykö osallistumassa arvontaan, niin minulla on paremmat mahdollisuudet voittaa kirja itselleni.



Sitruunoita lokakuisesta Espanjasta

Taina! Sinut on siis haastettu esittelemään joku kiva blogi kehukeskiviikkona ja pistämään haaste eteenpäin!


Onko Mansikkatilan mailla tuttu blogi?
Kenen blogia sinä suosittelisit kehukeskiviikkona?

12 kommenttia

  1. Ihania blogeja on paljon ja olen kerännyt omat saman genren blogit listaksi jokin aika sitten. Käsityöblogeista siis kyse https://villananna.blogspot.com/2018/11/suomen-kasityoblogien-kuninkaalliset.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin tulla lukemaa listauksesi käsityöblogeista. Kiitos vinkistä! :)

      Poista
  2. Hauska haaste :) Kumpikaan mainitsemistasi blogeista ei olekaan itselleni entuudestaan tuttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haasteen avulla voi löytää mielenkiintoista luettavaa. :)

      Poista
  3. Kiva haaste ja mä suosittelen itse Maria Glown ihanaa blogia, josta saa hyviä meikkivinkkejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin jo heti kurkkaamassa Marian blogia. Sieltä varmasti löytyy vinkkejä! :)

      Poista
  4. Onpas kiva haaste :) Käyn ehdottomasti tutustumassa Virpiin Kaunismäessä.
    Tainan blogia minä käynkin lukemassa, hyvä suositus kyllä :)
    Kehukeskiviikon kunniaksi minä suosittelen minun lemppariani Johannaa / Kalastajan vaimo <3
    Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
  5. Tainalla onkin aivan ihana blogi, aina niin kauniita kuvia ja juuri sopivasti tekstiä (olen laiska lukija).
    Mukavaa keskiviikkoa sinulle Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä toinen laiska lukija. Tai siis lyhyiden blogitekstien ja kauniiden kuvien ystävä. Tänä vuonna olen lukenut/kuunnellut 11 kirjaa, joten ihan hirveän laiska lukija en ole...

      Poista
  6. Ihana haaste! Ehdottomasti bloggaajien tulisi kehua ja nostaa toisiaan esiin enemmän! Mansikkatilan mailla on uusi blogituttavuus, mutta käyn kurkkaamassa, miltä siellä näyttää :)

    VastaaPoista
  7. Ihanaa, että olet haasteessa mukana ❤ Jo tässä kommenttiketjussa tuli monta uutta blogivinkkiä, kiva kiva!

    VastaaPoista

Instagram