Paketti ehjänä perille

Arvatkaa mitä posti toi minulle tällä viikolla?


Suuri säkki.


Sisältö ei ollutkaan niin suuri.


Säkissä oli 20 Photoboxilta tilaamaani joulukorttia. Olemme tyytyväisiä valmiisiin kortteihin. Ne odottavat vielä lähettämistä, mutta onhan tässä vielä aikaa. 12.12 on viimeinen päivä lähettää kotimaan joulukortit 0,75 euron hinnalla. Hieman huvittava tämä pakkaustyyli. Tuon säkin ei olisi varmaankaan kuulunut tulla minulle saakka.

Olemme tänä vuonna ostaneet kolme uutta kodinkonetta. Ne ovat kuivausrumpu, astianpesukone ja kuivauskaappi. Kuivausrumpu ja astianpesukone ostettiin yhtä aikaa ja samasta liikkeestä. Koneille luvattiin parin päivän toimitusaika ja kotiinkuljetus. Mies meni uudestaan kauppaan kyselemään koneiden perään, kun ostopäivästä oli kulunut viikko, eikä koneista ollut kuulunut mitään. Hän saikin kuivausrummun mukaansa, mutta astianpesukonetta jouduimme vielä odottelemaan.

Kotona purimme kuivausrummun ja huomasimme, että siinä oli toisessa kyljessä lommo. Seuraavana arkipäivänä mies soitti liikkeeseen ja kone luvattiin käydä vaihtamassa ehjään samalla, kun meille tuodaan astianpesukone. Saimmekin sitä seuraavana päivänä soiton, että astianpesukone on tulossa ja ihan kohta oven takana. Onneksi mies vielä varmisti puhelimessa, että onhan kuivausrumpukin mukana. Ei ollut. Kuljetusfirman papereissa oli kyllä maininta, mutta miehet eivät olleet paperia niin tarkkaan lukeneet. No, asia hoitui ja molemmat koneet saatiin ehjinä meille.



Sitä seuraavana päivänä meille tilattiin putkimies astianpesukonetta asentamaan. Hän tuli sovittuna aikana ja asensi koneen. Vei vielä entisenkin mennessään. Minä en ehtinyt koneeseen sen enempää perehtyä. Illalla mies tuli kotiin ja avasi astianpesukoneen luukun. RÄKS! Putkimies oli asentanut koneeseen liian leveän metallisen peitelevyn koneen alaosaan. Levyjä tuli koneen mukana kaksi ja nyt oli sitten asennettu väärä. Mies joutui käyttämään jonkin aikaa siihen, että sai väärän levyn irrotettua. Lisäksi kiinnikkeet vääntyivät, joten sitä oikeaa levyä mies ei ole vielä päässyt edes paikalleen laittamaan.

Alkuvuodesta meille ostettiin kuivauskaappi. Se tuli ihan vääntyneenä. Kaappi käytiin kyllä vaihtamassa uuteen, mutta useampi viikko siinä meni.



Mietin tässä, että onko kyse huonosta tuurista vai onko tämä miten yleistä? Kuljetusliikkeet siirtelevät kodinkoneita huolimattomasti. Putkimiesten ja muiden vieressä pitää vahtia työnjälkeä. Hyvää ei saa, jos ei tee itse tai vieressä vahdi. Eihän se niin voi olla!

Tässä eletään niitä kuuluisia ruuhkavuosia. Päivät on täynnä ohjelmaa ja menemistä. Pää on täynnä muistettavia asioita. Mielellään sitä maksaisi ammattilaiselle siitä, että homma tulee hoidettua ja saa itse nauttia valmiista. Mutta mitä vielä. Perään joutuu soittelemaan, odottelemaan pidempään kuin mitä alun perin luvattiin, vaatimaan korvauksia, huolehtimaan ja vahtimaan.

Minulla ei todellakaan ole vielä näyttää valmiita kuvia meidän pienen kodinhoitohuoneen pienestä muutoksesta. Ennen kuvia voi käydä kauhistelemassa tästä postauksesta. Kodinhoitohuoneen projekti etenee todella hitaasti, eikä siis pelkästään sen vuoksi että me toimisimme miehen kanssa hitaasti. Tässä en vielä kertonut sitä, miten kauan pienen pöytätason saaminen kyseiseen kodinhoitohuoneeseen kesti. Ja syynä oli se, ettei myymälästä muistettu ilmoittaa meidän tilaaman muotoon sahatun levyn olevan valmis.



Mielenkiintoista olisi kuulla, että onko muilla samanlaisia kokemuksia vai onko tässä nyt vaan huonoa tuuria?

Ps. Kuvat tässä postauksessa ovat meidän vuoden takaisesta kylpyhuoneen ja saunan remontista. Nyt tuntuu aika uskomattomalta, että noinkin suuri remontti on valmistunut, tällä hetkellä kun ei meinaa onnistua edes kodinkoneiden vaihtaminen.

Neljävuotiaalla oli selkeä visio millaisen paperisen joulukalenterin hän haluaa askarrella. Niin vahva näkemys, että hän ei tänään halunnut kerhoon. En pakottanut. Ylimääräinen kerhovapaa sopi minullekin. Odottelemme nimittäin uutta kuivausrumpua ja astianpesukonetta tuotavaksi tänään. Ne on luvattu tuoda juuri silloin, kun minun pitäisi olla hakemassa kerholaista kotiin. Aamulla neljävuotias askarteli ja sitten kävimme ulkoilemassa. Pienellä pyörä/rataslenkillä.

Kovin on harmaata.







Mun kesäkuussa tekemä neulegraffiti oli vielä kiinni. Pitäisi käydä poistamassa. Eihän tuo enää kaunis ole.


Tätä harmautta rikkoo tänään alkava juhlaputki. Menemme koko perhe ekaluokkalaisen pikkujouluihin, huomenna tokaluokkalainen menee kaverinsa synttäreille, perjantaina ekaluokkalainen menee synttäreille. Lauantaina ja sunnuntaina menemme koko perhe synttäreille. Ja siinä välissä juhlistetaan Itsenäisyyspäivääkin.

Marraskuussa

Katsoin pitkästä aikaa elokuvia. En sentään elokuvissa. Ihan vain kotona.


Philomena

Koskettava, mutta ei liian rankka. Vähän kyllä herätti vihaisia tunteita uskontoa ja nunnien käytöstä kohtaan. Katsoin tätä yksin, mutta pian mieskin liittyi seuraan. Tämä vain piti nähdä. Elokuva perustuu tositarinaan. Judi Dench näyttelee sairaanhoitajaa, joka etsii viisikymmentä vuotta aiemmin menettämäänsä lasta Irlannista ja Yhdysvalloista. Elokuva oli ehdolla Oscar-palkintoihin: paras elokuva, paras naispääosa, paras musiikki ja paras sovitettu käsikirjoitus.



Rakkauden rasvaprosentti

Kepeä. Viihdyttävä, hömppä. Ajoittain mietin kyllä enemmän pääosan näyttelijän kohtaloa kuin itse elokuvaa.

ps. Sain tämän kaverilta ja tämä joutaa nyt eteenpäin, jos joku on kiinnostunut.



Onneli ja Anneli

Katsottiin koko perheen kanssa. Lapset olivat tämän jo elokuvissa nähneet, mutta minä tahdoin tämän nähdä! Oli ihana!



Sain valmiiksi yhdet sukat. Unisukat miehelle.


Kävimme joulumyyjäisissä.



Pääsimme muutaman kerran mäenlaskuun.




Ekaluokkalainen oppi neulomaan.




Pojat aloittivat uuden harrastuksen.



Minä pääsin pikkujouluihin. Edellisestä kerrasta olikin jo liian monta vuotta. Oli oikein mukavat juhlat. Siellä oli hyvää syömistä. Osallistujat olivat leiponeet ja nähneet vaivaa. Jotkut vaan menivät siitä mistä aita on matalin..

Tänä vuonna olen pyrkinyt vähentämään turhaa ostamista. En halua hankkia lisää tavaraa, kun sitä tuntuu jo nyt olevan tarpeeksi. Postiluukkuunkin liimasin "Ei mainoksia"-tarran. Olen huomannut, että jo pelkästään lukemalla mainoksia saattaa tulla esiin tarpeita: "Juuri tuon vempeleen me tarvitsemme", "Tuollainen villapaita olisi hyvä". Käytän jo nyt paljon aikaa siivoamiseen ja tavaroiden järjestelemiseen. Ei ole suurta himoa saada lisää tavaraa. Kuuden ihmisen pakollisessa kesä-, kevät-, talvi- ja syysvaaterumbassa on jo ihan riittävästi pyörittämistä. Ja vaatteiden lisäksi meillä on suksia, sauvoja, luistimia, pulkkia, mailoja, maaleja, maalivahdin varusteita, palloja, pyöriä, skeittejä, scootteja ynnä muuta.



Varsin hyvin olen onnistunutkin tavoitteessani. Toki olen saattanut ostaa tavaroita, joita ilmankin olisimme tulleet toimeen. Herkemmin ostan kuitenkin lapsilleni kuin itselle. Toisaalta heille pitääkin ostaa esimerkiksi vaatteita ja kenkiä edellisten jäädessä pieneksi.

Ajatus joululahjoista ei juuri innosta tällaisen tiedostavamman kuluttamisen vuoden lopuksi. Minun lapsuuden perheen kanssa me olemmekin pitäneet lahja-arvonnan. Tämä jo perinteeksi muodostunut tapa menee niin, että me kahdeksan aikuista ostamme jokainen yhden lahjan sille, jonka nimi lukee saamassamme arvontalapussa. Vastaavasti jokainen aikuinen saa yhden lahjan. Arvonta on salainen ja suljettu. Eli minä en tiedä keneltä saan lahjan tänä vuonna. Lapsia ei ole otettu mukaan tähän arvontaan ja tämä tehdään lapsilta salassa.


Itse olen ostanut lahjoja omille kummilapsille. Niitä meillä on miehen kanssa yhteensä viisi. Jouluisin olemme muistaneet myös omien lasten kummeja. Heitä on nykyään 15! Omille lapsille emme ole joka vuosi ostaneet lahjoja. Jos on näyttänyt siltä, että heille on tulossa paljon paketteja sukulaisilta ja kummeilta, niin me olemme jättäneet lahjat ostamatta. Näin teimme ainakin muutama vuosi sitten, kun vietimme joulun ja uuden vuoden Espanjassa.

Viime vuosina olemme yrittäneet suosia lahjakortteja tavaran sijaan. Elokuvalippuja on tullut annettua jo monena vuonna lahjaksi. Pitäisi ehkä keksiä jotain uutta. Joka vuosi ajattelen, että en ahdistu joululahjoista ja siitä kenelle niitä pitäisi ostaa ja mitä sitä ostaisi. Tässä sitä nyt taas istutaan ja mietitään. Josko sittenkin pitäisi vai pitäisikö sittenkään?!


Valokuvat ovat tältä viikolta. Lapset maalasivat kynttilöitä kynttilämaaleilla. Sellaiset löytyi Tigerista.

Mieheni on pyytänyt minua tekemään hänelle unisukat jo ajat sitten. Onpa tainnut useammankin kerran unisukista puhua. Tässä ne unisukat nyt vihdoin ovat. Neuloin nämä Novitan seitsemän veljestä langasta. Lyhyet, lörpöt varret, jotka rullautuvat. On sitten helppo potkia sukat jalasta, kun varpaat ovat riittävän lämpimät.

Tein nämä jämälangoista. Sukissa on oranssia, neljää eri harmaata ja yhtä pätkävärjättyä lankaa. Päättelemistä riitti.



Kuvasin sukat omissa jaloissani. En jaksanut odottaa miestä kotiin töistä. Ja silloin olisikin jo liian pimeää valokuvaukseen, vaikka ei sitä valoa liikaa ollut nytkään.



Viime keväänä tein itselleni unisukat. Niistä löytyy postaus täältä!

Ja minut kännykkä kuvien kera löytää Instagramista!