Lounaalla Lahdessa, osa 2

tiistai 15. joulukuuta 2020
Arkivapaideni kohokohta on käydä lounaalla jossain lahtelaisessa ravintolassa. Yleensä pyydän lounasseuraksi kotona etätöitä tekevää miestä. Miehen etätyö ja oma vuorotyöni on mahdollistanut meille pieniä kahdenkeskisiä hetkiä arjessa. Ja on ihanaa syödä jonkun muun tekemää ruokaa!  


Wine Cafe Olavi

Aleksanterinkadun ja Rautatienkadun risteyksessä, Lanun aukiolla.

Lounas ma-pe 10.30-15
Hinta 10,70€, sisältää valinnaisen lounasvaihtoehdon, leivän ja kahvin/teen.


Minä valitsie brie-salaatin. Mies söi välimerellisen flatbredin. Olavissa näyttää olevan päivittäin kolme lounasvaihtoehtoa. Salaatti, keitto ja flatbread. 




Jälkiruuaksi ostimme leivokset. Alemmassa kuvassa miehen valitsema glöginmakuinen kakku. 




Wine cafe Olavilla on hyvä sijainti keskustassa. Me kävimme markkinapäivänä, joten asiakkaita oli aika paljon. Hyvin kuitenkin mahduimme ja pöydät oli sijoitettu väljästi.





Jalkarannantie 23 (Teivaan satama)

Loppukesästä avattuun Nosturiin pääsee niin autolla kuin veneelläkin ja on sinne sup-laudoillakin menty! Ikkunoista näkyy Vesijärvi ja sisustuksessa on mielenkiintoisia yksityiskohtia. Alla olevassa kuvassa terassin katossa oleva veneestä tehty valaisin.





Nosturissa ei ole varsinaista lounasta vaan viikon menu. Arkisin klo 11-20 tarjolla on viikon burgeri, pizza tai pasta hintaan 10,70€. Annokseen kuuluu kahvi. 

Valitsimme viikon burgerin, joka meidän käynnillä oli ylikypsää possunkylkeä. Mies tykkäsi annoksesta ja kyseli kokilta lihanpaisto vinkkejä. Minä lähinnä ihmettelin, miksi tulin valinneeksi saman annoksen. En ole parhainta kohderyhmää kyseiselle annokselle, mutta se ei ollut annoksen vika. 





Finlandia pizzeria

Kankolankatu 1

Meidän lasten mielestä Lahden parhaan kinkku-ananaspizzan saa Jalkarannan Finlandia pizzeriasta. Eli jos me haemme kotiin pizzaa tai kebabia, niin valinta on usein Finlandia Pizzeria. Ravintolan sijaintikin on meille sopiva. 





Tällä viikolla minulla ei ole arkivapaita. Ensi viikolla lapset ovat joululomalla ja on jouluaattokin! Apua, miten nopeasti tämä aika kuluu! En pääse siis hetkeen ulos lounaalle, mutta ensi vuonna aion ehdottomasti jatkaa lahtelaisten lounasravintoloiden testausta! 



Lounasravintoloita, ja lounasruokareseptejä saa vinkata kommenteissa! Mitähän sitä söisi tänään? 


10 kommenttia

  1. Olipa herkullinen postaus. Ihanaa kun saatte arjen keskellä nipistettyä pienen hetken kaksin olemiselle miehesi kanssa (itsekin tykkään tuollaisista hetkistä).
    Ihanaa iltaa sinulle Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iltaisin on usein treenikuskauksia tai mä olen töissä. Onneksi on aina välillä näitä arkilounaita.
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Mekin poikkeamme kyllä aina joskus lounaalle jonnekin tässä lähellä. Seuraavana on suunnitelmissa Saaristokaupan yhteydessä oleva pieni lounasravintola ja torstainen hernekeitto + pannukakku!

    VastaaPoista
  3. Mmmm, herkullisen näköistä sapuskaa.

    VastaaPoista
  4. Hyviä vinkkejä, kiitos! Lahdessa tulee silloin tällöin piipahdettua, joten tästä otin muistiin ravintolavinkit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahdesta löytyy hyviä lounaspaikkoja. Minä jatkan niiden testailua ensi vuonna.

      Poista
  5. Lounasravintolat on ihanaa vaihtelua omiin eväisiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Töissä mulla on omat eväät. Vapaapäivinä nautin muiden tekemästä ruuasta.

      Poista

Instagram