Kahden viikon parhaat

maanantai 16. marraskuuta 2020




Taas voisin aloittaa tämän postauksen päivittelemällä sitä, miten tämä aikaa kiitää niin nopeaan. Taas hujahti yksi viikko ja toinenkin. Puhelimestakaan ei löytynyt montaa kuvaa viime viikolta. Kuvien perusteella yleensä muistan, mitä olen tehnyt. Nyt ei ole juuri kuvia, mistä tarkistaa tekemisiään. 


Viikon lounas: Mea Manna

Toissa viikolla kävin miehen kanssa lounaalla Lahden pääkirjastossa olevassa MeaMannassa. Kasvislounas luomuraaka-aineista maistui meille molemmille. Valitsimme keiton, salaattipöydän ja lämpimän ruuan eli kaiken mahdollisen! Edellinen blogipostaukseni on nimeltään Lounaalla Lahdessa ja esittelen postauksessa MeaMannan lisäksi kaksi muuta lounasravintolaa. Sain instagramissa paljon suosituksia hyvistä lounasravintoloista Lahdessa, joten taidan tehdä tästä "Lounaalla Lahdessa" postaussarjan. Minulla kun on aina välillä arkivapaita, jolloin käyn mielelläni ravintolassa syömässä. 




Viikon työlounas


Tilasimme töihin pitsaa ja kebabia. Minä valitsin vegaanisen pitsan. Pitsan päällä oli vegaanista juustoa. Yleensä syön töissä omia eväitä, mutta työpaikan pikkujoulujen (postauksen ensimmäinen kuva) jälkeen maistui pitsa. 




Viikon kirja


Miika Nousiainen, Pintaremontti


Pintaremontti on ensimmäinen Miika Nousiaisen kirja, jonka olen lukenut. Pintaremontti oli viihdyttävää kuunneltavaa. Kirjan henkilöt olivat hauskoja ja heille tapahtui mielenkiintoisia asioita. Osa oli ehkä hieman liian stereotyyppisiä hahmoja, mutta viihdyttävä kirja silti. Pitää ehdottomasti tutustua myös Nousiaisen aiemmin kirjoittamiin kirjoihin.






Viikon asu


Takki: villakangastakki, Lidl, ostettu pari vuotta sitten.
Paita: Lidl, ostettu vuosi sitten.
Kaulahuivi: H&M, vuosi tai kaksi sitten ostettu.
Farkut: Lidl, tänä vuonna ostettu
Tennarit: Vans, esikoisen vanhat. Hieman isot minulle, mutta kesällä murtunut pikkuvarvas on mahtunut hyvin näihin kenkiin. 
Käsilaukku: Ostin laivalta (Silja Line) tänä syksynä. 

Asusta näkyy hyvin se, miten paljon minun tulee ostettua Lidlistä vaatteita. Kuvan ruokaostokset ovat muuten myös Lidlistä.




 

Harrastus: lukupiiri


Kävelyllä käynnin lisäksi harrastas säännöllisesti lukupiiriä. Kokoonnumme kerran kuukaudessa keskustelemaan kirjasta ja syömään nyyttäriherkkuja. Eilen kokoonnuimme krskustelemaan Noora Vallinkosken Perno - megacity kirjasta. Ei haittaa vaikka ei olisi ehtinyt lukea kirjaa, tapaamisiin saa silti tulla. Minäkään en ollut ehtinyt lukea kirjaa loppuun asti, mutta ehdottomasti aion lukea! Sen verran mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu kirja.
 



Perheen yhteinen aika: metsäretki


Visio: Yhteinen kävelyretki katsomaan Häränsilmää ja ottamaan kivoja kuvia laiturilta. 

Todellisuus: Kiukuttelua matkalla. Joku oli onkimassa laiturilla, joten emme päässeet sinne. Autossa huomasin, että lenkkarini kärjessä oli pökäle. Ei siis vain vähän kakkaa kengän pohjassa vaan pökäle! Onnistuin sotkemaan auton maton ja paljon muutakin. 






Mukavaa uutta viikkoa! 

2 kommenttia

  1. Lidl:stä olen itsekin ostanut vaatetta, on hinnat ja laatu kohdillaan.
    Voihan pökäle kun meni tuo metsäretki nyt ihan kengille :)
    Ihanaa viikkoa sinulle Minna <3

    VastaaPoista

Instagram