Neljäs perjantai koulun alkamisen jälkeen

perjantai 5. syyskuuta 2014
Olen lukenut vähemmän ihmisten kuulumisia Facebookista. Eli en tiedä, mitä entinen työkaverini on leiponut tiistaina tai missä lapsuuden ystävä on treenannut keskiviikkona. Saati missä joku sukulainen on lounastanut torstaina. Olen pyrkinyt kuuntelemaan enemmän niiden ihmisten kuulumisia, joita olen ihan oikeasti nähnyt. Enkä todellakaan halua räveltää kännykkääni silloin, kun tapaan muita ihmisiä. Toki olen sen verran Facebookia vilkuillut, että olen nähnyt ystävän vastasyntyneen vauvan kuvat ja yksityisviestit olen käynyt lukemassa. Alkuviikosta ei tehnyt edes mieli jäädä selailemaan Facebook-päivityksiä. Yksityisviestien vilkaisu kerran päivässä riitti. Täytyy kyllä myöntää, että loppuviikkoa kohti väsymyksen lisääntyessä myös Facebookin vilkuilu on lisääntynyt.

Alun perin minun oli tarkoitus lähteä mukaan somettomaan syyskuuhun. Siihen en sitten kuitenkaan halunnut tai uskaltanut lähteä. Aion kuitenkin kiinnittää huomiota sosiaalisen median käyttööni syyskuun ajan ja vähentää sitä. Tuntuu, että olen roikkunut viime kuukausina ihan liikaa netissä kännykällä. Samaan aikaan olen seurannut tarkasti lasten ruutuaikaa ja rajoittanut sitä. Nyt meni siis omakin ruutuaika tarkempaan syyniin.



Aamulla on hetki aikaa lukea Aku Ankan taskukirjaa isoveljen sängyssä. (Ja äiti ehtii valokuvaamaan, kun ei näppäile kännykkää.)



Tällä viikolla on taas kerätty omenoita, keitetty hilloa ja omenariisipuuroa. Kokonaisia uuniomenoita on myös tehty sekä syöty omenoita suoraan puusta.

 


Hienoja tanssiesityksiäkin on nähty. Taapero oli melkein viikon kipeä (vauvarokko?), mutta nyt tauti on ohi ja kävelyharjoitukset jatkuvat "sairaslomatauon" jälkeen.

 


Eilen vietin aikaa taaperon kanssa koulun pihalla, kun odottelimme isosiskoa jumpasta.



Nyt edessä on lyhyt viikonloppu. Pojilla kun on koulupäivä lauantaina.

Aurinkoisen rentouttavaa viikonloppua!
 
Minä ainakin kaipaan lepoa ja rentoutusta. Sen verran hektistä on meno taas välillä ollut. Tähän viikkoon on mahtunut muun muassa poikien kahdet salibandytreenit (mies valmentaa), miehen sählypalaveri, 4-vuotiaan tenavajumppa sekä kavereiden kyläilyt meillä.

4 kommenttia

  1. Hatun nosto some-tiedostamiselle! Läsnä oloon saisi kyllä itse kukin panostaa.. Iloista viikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti myös teillä on ollut mukava viikonloppu ja sellainen sopivasti someton/someinen. :)

      Poista
  2. No facebook....sanoppa muuta. Siellähän sitä tulee kännykällä vähän väliä käytyä. Se kun on kuin jääkaappi että aina pitää käydä vilkaseen vaikkei siellä ikinä mitään oliskaan. Ja toista on se vielä pahempi, instagram. Siellä kun on aina jotain. Varsinkin tällaiselle kuvien katselua rakastavalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh! Pitääkin pysyä poissa instagramista! Mä niin rakastan kuvia! Tosin tällä puhelimella se on helppoa. Tällä ei ole instaan pääsyä.

      Poista

Instagram