Voi tärähdys!

perjantai 26. syyskuuta 2014

Tarkoitus oli kirjoittaa tänään postaus 7-vuotiaan kaverisynttäreistä. Ne menivätkin mukavasti. Ihan niin mukavasti ei mennyt jälkisiivous. Olin imuroimassa, kun huomasin liian myöhään että portti oli jäänyt auki ja taapero makasi pää alaspäin tuolla seitsemännen ja kahdeksannen portaan kohdalla.

Lapsi syliin, paniikissa lohduttamaan lasta sohvalle. Toisella puolella otsassa oli kaksi isoa kuhmua. Pidin kylmäpussia, rauhoittelin taaperoa, soitin miehelle ja huusin muille, miksi ihmeessä portti oli auki! Noista tuo viimeksi mainittu oli ainakin turhaa, eihän se enää siinä vaiheessa mitään hyödyttänyt.

Sairas lapsi-sivustoa on tullut ennenkin luettua. Tällaista tietoa löytyy aivotärähdyksestä. Taapero ei oksentanut, mutta oli pökkyrässä pudotuksesta. Soitin päivystykseen ja sain ohjeeksi mennä näyttämään lasta lääkärille. Portaat olivat sen verran pitkät ja kiviset. Kukaan ei ollut nähnyt, miten taapero oli laskeutumisensa portaisiin tehnyt. Kuhmut päässä tosin kertoivat sen, että pää oli portaisiin osunut.



 
Olimme päivystyksessä muutaman tunnin ja siellä ollessa taapero alkoi olla taas oma itsensä. Vauhtia riitti. Sain ohjeeksi herättää taaperon kerran viime yönä. Hän tosin huolehti itse heräilemisestään. Muita seurattavia oireita on pahoinvointi ja poikkeuksellinen uneliaisuus. Vaikuttaa siltä, että selvisimme säikähdyksellä. Ei ole tullut oireita ja kuhmutkin ovat laskeneet. Onneksi näin pienillä näyttää olevan vielä pehmeät ja joustavat luut.
 
 
 


 
Vähän aikaa sitten oli nolo hetki, kun karjaisin: "Portti kiinni!", kuullessani ääntä portin luota. Siellä oli lukkoseppä, joka yritti päästä yläkertaan vaihtamaan ulko-oven lukkoa. Olin jo alle viidessä minuutissa onnistunut unohtamaan, että hän oli vaihtamassa lukkoa alakerrassa. Jatkossa aion taas huudella monta kertaa päivässä onko portti kiinni ja kävellä itsekin asian varmistamaan.  

Turvallista viikonloppua!

2 kommenttia

  1. Onneksi selvisitte säikähdyksellä. Meilläkin Säde tuli kerran porrastasanteelle kerien, kun yläkerran portti jäi auki. Säikähdyksellä selvittiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi näissä tapaturmissa yleensä selvitään säikähdyksellä! Ei tämäkään ensimmäinen portaissa kierijä meidän lapsista ollut.

      Poista

Instagram