perjantai 30. huhtikuuta 2021

Viikon parhaat

Miten ihmeessä nyt on jo perjantai? Tänään on vappuaatto ja huomenna jo toukokuu! Ihan hullua! Poikien jo joskus talvella alkanut etäkoulu ja joitain viikkoja sitten hybridiksi muuttunut opetus palaa maanantaina normaliin lähiopetukseen. Vieläkään he eivät pääse sisätiloihin harrastamaan. Tämä viikko on sujahtanut nopeasti lähinnä töitä tehden. Tässä postauksessa palaan edellisen viikon kohokohtiin. 


Viikon kirja

Natasha Lester, Ranskalainen valokuvaaja

Romaani perustuu kuvajournalisti Lee Millerin elämään. Kirjassa liikutaan kahdella aikatasolla. 1942 Voguen malli, Jessica May, lähtee Eurooppaan sotakirjeenvaihtajaksi. Hän kokee sotakauhuja, halveksuntaa, naisvihaa ja syrjintää, mutta hänellä on myös ystäviä. 2005 australialainen taidekuriiri D'Arcy Hallworth saapuu ranskalaiseen linnaan pakkaamaan arvokasta valokuvakokoelmaa. Kirjassa nämä kaksi aikatasoa yhdistyvät. Kirja oli mukaansatempaava ja vaikuttava. Kirjaa kuunnellessa minua hieman häiritsi se, että mietin mikä voisi olla totta ja mikä kuvitelmaa. Erityisen kiinnostavaa olikin, kun kirjan lopussa kirjailija kertoi käyttämistää lähteistä. Ehdottomasti aion tutustua Lee Milleriin. 




Ravintovalmennus


Sain instagranyhteistyönä ravintovalmentaja @elsalinnean Roar Start ravintokartoituksen, joka perustuu ruokapäiväkirjan analyysiin. Oli havainnollistavaa nähdä graafeina se, mitä omat syömiset sisältävät. Sain käytännön vinkkejä siitä, miten muuttaa syömisiäni päästäkseni tavoitteisiini. Yllätyksekseni minun ei pelkästään tarvitse vähentää syömistä vaan lisätäkin pitää! Koronan takia valmennustapaaminen hoitui Zoomin välityksellä ja analyysin ja graafit myös sähköpostiin. 

Ravintovalmennus ei olisi voinut tulla parempaan ajankohtaan, sillä toissa maanantaina aloitin 8 viikon treeniohjelman "Nollasta viiden kilsan juoksijaksi". Jotta treeniä jaksaa tehdä on syömistenkin hyvä olla kunnossa. Treenin ja syömisten suhteen minulla on tavoitteena jaksaa paremmin arjessa ja voida hyvin. En ole jättänyt mitään kokonaan pois ruokavaliostani, mutta herkkupäiviä pidän vain viikonloppuisin. En enää joka päivä. 





Viikon viini 


Reilu vuosi sitten kuulin Jyväskylässä Ravintola Pöllöwaarissa, ensimmäistä kertaa oranssi viinistä. Viini valmistetaan valkoviinirypäleistä punaviininvalmistustekniikalla. Valkoviinistä poiketen myös rypäleiden kuoret jätetään viiniin. En juurikaan juo punaviiniä tai valkoviiniä, mutta näköjään kerran vuodessa tulee mieleen oranssi viini ja haluan sitä maistella. Kaikista Lahden alueen Alkoista ei oranssi viiniä löydy. Launeen Alkon valikoimista mies löysi oranssi viiniä. Kotiin hän osti myyjän suositteleman pullon, joka oli meidän molempien mieleen. 


Ilramato Pinot Grigio 2019

19,90€ / 0,75l

Kuiva, hapokas, mangoinen, persikkainen, klemantiininen, herukkainen, mausteinen, mineraalinen




Viikon kimppu


Ostin jo tiistaina kukkia vappuviikkoa piristämään. Toiveenani oli mahdollisimman värikäs vappukimppu. Tällaisen kimpun minulle teki Kukkakauppa Valkoinen omena




Osallistuin Instagramissa Amman lukuhetki järjestämään Copycat-kansikuvakilpailuun, jossa tehdään oma versio jonkin kirjan kannesta. Oman versioni tein Gabriel García Márquezin kirjasta Rakkautta koleran aikaan. Minun versioni nimi on Rakkautta koronan aikaan. 




Viime vuonna osallistuin tähän haasteeseen ensimmäistä kertaa. Silloin tein oman versioni Marilyn Monroesta kertovasta kirjasta. Mieheni heittäytymisen ansiosta kanteni sai kunniamaininnan. Vuosi sitten kirjani nimi oli Mikkelin Marilyn - vaimo pakotti. 




Ps. Amman lukuhetken blogista löytyy hienoja kansia. Kannattaa käydä katsomassa, mitä upeita ja hauskoja kansia eri vuosien voittajat ovat tähän haasteeseen tehneet. 

Vielä tänään 30.4. ehtii osallistua Copycat haasteseen. Copycat 2021 

Täältä löytyy: Copycat kunniagalleria


Viikon sarja


Katsoin Netflixistä dokumenttisarjan Kolme vaimoa, yksi mies. 2018 valmistunut ohjelma kertoo fundalistimormoneiden elämästä. Kuvausryhmä seurasi vuoden ajan Utahin erämaassa elävän mormoniyhteisön elämää kuvaten moniavioisia perheitä Rockland Ranchilla. Minua kiinnostaa erilaiset uskonnot ja ihmisten tavat. Olin ehkä ajatellut näkeväni dokumentissa meikittömiä kaapuihin pukeutuvia alistettuja naisia, mutta sarjan naiset olivat meikattuja, hiukset laitettuja ja he pukeutuivat tiukkoihin farkkuihin. Alistuneita he olivat. Vaikka he kokivat mustasukkaisuutta siitä, että mies vietti aikaa muiden vaimojen kanssa, he halusivat silti elää moniavioisesti. Sillä tavalla, kun pääsee paremmalle paikalle taivaassa. 



Hauskaa vappua! 

Aurinkoa ja iloa alkavaan toukokuuhun!



maanantai 26. huhtikuuta 2021

Pariskuntakuvauksessa


Tapasimme torstaina 2.9.1999. Olemme olleet yhdessä 21 vuotta, 7 kuukautta, 3 viikkoa ja 3 päivää. Olemme olleet pidempään yhdessä kuin erikseen. Yhteisiin vuosiin on mahtunut urheilun ja opiskelun yhdistämistä, matkustelua kahdestaan, muuttoja, remontteja, juhlia, ammattiin valmistumisia, häät, arkea, parisuhdekursseja, neljän lapsen syntymät, lasten harrastuksia, työtä ja perheen yhteisiä matkoja. Viime viikonloppuna kävimme By Ninnun kuvattavana. Voitin instagramarvonnassa valokuvauksen. 




Minusta ja miehestä ei ole paljoakaan yhteiskuvia. Valokuvissamme esiintyvät yleensä lapset tai lapset ja mies. Minä en oikein viihdy kameran edessä, mutta tykkään ottaa kuvia. Olen yrittänyt siedättää itseäni valokuvissa olemiseen instagramin avulla. On kuitenkin eri asia ottaa itsestään selfie tai sata, jos ei ole otoksiin tyytyväinen kuin olla valokuvaajan kuvattavana. 




Alkujännityksen jälkeen Ninnu sai minutkin rentoutumaan ja lähes unohtamaan sen, että meitä kuvataan. Valokuvauksesta muodostui voimaannuttava ja meitä pariskuntana yhdistävä kokemus. Tunnin treffit, jonka aikana juteltiin mukavia. Kokemus tuntui lähes epätodelliselta, koska emme ole olleet pitkään aikaan kahdestaan missään.  Lounastreffeillekkään emme ole päässeet ravintolasulun takia.



Milloin sinä olet käynyt viimeksi valokuvaajalla?


Minua ja miestä kuvattiin viimeksi hääpäivänä 2005. 



Tämän postauksen valokuvat on ottanut Ninnu Isomäki - By Ninnu

maanantai 19. huhtikuuta 2021

Viime viikon parhaat

Viime viikolla


- Bongasin ensimmäiset kukat luonnosta
- Söimme ensimmäisen kerran ulkona
- Söin ensimmäisen aamiaisen ulkona
- Ostin pihaan neljännen lavakauluksen ja pohdin, mitä laatikoissa kasvatetaan tänä vuonna
- Kävin vaa'alla ja huomasin olevani tyytymätön nykyiseen olotilaani 
- Tänään, maanantaina aloitan kahdeksan viikon juoksuohjelman nollasta vitoseen. 
- Voitin instagramin arvonnasta valokuvauksen ja kuvaajana toimi By Ninnu
- Kävin miehen kanssa kahdestaan valokuvauksessa
- Näin viikonloppuna äitiäni ja hänen miestään ekaa kertaa sitten viime syksyn
- Esikoinen sai skootterin
- Minä opettelin ajamaan skootterilla 
- Lapset kokosivat trampoliinin
- Vapaa aurinkoinen viikonloppu sai minut huippu hyvälle tuulelle















Aurinkoa ja iloa uuteen viikkoon! 







keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

Viime viikon parhaat

Pitkästä aikaa kirjoittelen viikkopostausta. Edelleenkin olen hieman hukassa tämän blogini kanssa. En oikein tiedä, että lopettaakko kokonaan ja jos jatkan blogin pitämistä, niin mistä tänne kirjoittaisin. Tässä postauksessa kerron niistä asioista, jotka ilahduttivat ja inspiroivat minua viime viikolla. 


Aloitetaan maisemakuvalla. Käyn useaman kerran viikossa kävelyllä yksin tai naapurissa asuvan ystävän kanssa. Käydessäni kävelyllä yksin tulee otettua valokuvia. Kaverin kanssa kävellessä tulee parannettua maailmaa tai ainakin omaa mieltä. 




Kasvohoito, BD Room


Sain siskoltani joululahjaksi lahjakortin kasvohoitoon. Viime viikolla kävin kasvohoidossa, jonka kosmetologi siskoni teki. BD Roomilla on otettu koronarajoitukset hyvin huomioon ja olin hoitolan ainoa asiakas. Ihanan rentouttavaa. Kotiin lähdin pää pökerryksissä rentoutumisesta, mutta kasvot skarppina. Sain nimittäin samalla kestovärin kulmiin ja ripsiin.

 



Elossa 24, Yle Areena 


Viime viikon vapaapäivinä katsoin kaikki jaksot uusimmalta Elossa 24 tuotantokaudelta. En ole katsonut aiempia tuotantokausia. Nyt kiinnostuin ohjelmasta, koska tiesin ohjelmaa varten kuvatun myös Lahdessa. Sarjahan oli ihan mahtava! Jaksot olivat mielenkiintoisia ja koskettavia. Terveydenhuollossa työskentelee ihan huippu tyyppejä mielenkiintoisissa ja haastavissa tilanteissa. 


Kukkakimppu, Kukkapii


Aina välillä ostan kukkia kukkakaupasta. Viime perjantaina ostin kimpun piristykseksi vaikka vapaan viikonlopun sijaan minulla alkoikin seitsemän päivän työputki. En tiennyt etukäteen mitä haluan ja kukkakaupassa minua kiinnosti eniten koronan näköinen oranssi kukka, jonka nimen unohdin samalla kun se minulle kerrottiin. Kukkakimpusta on muuten vaikea ottaa edustavaa kuvaa. 




Hanna Brotherus, Ainoa kotini


Rehellinen ja avoin esikoisromaani lapsuudesta, perheestä, parisuhteista, äitiydestä ja elämästä. Rakastan autofiktiota ja tämä oli hyvin kirjoitettua ja ajatuksia herättävää kuunneltavaa. Hanna Brotherus lukee itse oman kirjansa. 50-vuotiaalla neljän lapsen äidillä on jo paljon elämänkokemusta. Koin samaistuvani monta kertaa kirjan aikana. 





Mitkä asiat ovat ilahduttaneet ja inspiroineet sinua viime aikoina? 


lauantai 10. huhtikuuta 2021

Toinen koronakevät

Viime vuonna tähän aikaan mies teki etätöitä,  perheemme kolme koululaista oli etäkoulussa, eskarilainen oli kotona ja minulla oli kaksi hoitolasta. Hoitolasten ja eskarilaisen kanssa ulkoilimme lähes joka päivä metsässä. Viikonloppuisin kävimme koko perheen kanssa metsäretkillä. Minä kävin yleensä kerran viikossa ruokakaupassa. Minä olin päättänyt lopettaa työni perhepäivähoitajana kesän jälkeen. Taisimme ajatella, että korona on ohi jouluun mennessä. 




Vuotta myöhemmin

Mieheni tekee edelleen etätöitä. Pojat ovat olleet viimeiset neljä viikkoa etäkoulussa. Ensi maanantaista alkaen heillä alkaa hybridimalli eli etäopetuksen ja lähiopetuksen yhdistelmä. Heidän koulussaan se tarkoittaa sitä, että 7- ja 8-luokkalaiset ovat eri aikaan koulussa. Ensi viikolla 7-luokkalaiset ovat koulussa maanantaista keskiviikkoon ja etänä loppuviikon. 8-luokkalaiset taas ovat etänä alkuviikon ja koulussa loppuviikon. Vanhemman pojan salibandytreenit ovat olleet tauolla helmikuusta lähtien. Nuorempi poika käy muutaman kerran viikossa koristreeneissä, jotka järjestetään koronarajoitusten takia ulkona. Tytöt ovat voineet käydä koulussa normaalisti. Vanhempi tyttö pelaa jalkapalloa ja nuorempi käy kuvataidekoulussa. Heidän harrastuksensa järjestetään normaalisti. 

Minä lopetin työni perhepäivähoitajana viime heinäkuussa. Elokuun puolessa välissä aloitin koronanäytteenotossa ja minun oli tarkoitus olla siellä töissä viime vuoden loppuun. Työni koronanäytteenotossa jatkuu edelleen. Vapaa-ajalla lenkkeilen ja kuuntelen äänikirjoja. Blogia kirjoitan nykyään harvemmin kuin viime vuonna, mutta instagramissa olen aktiivinen. Tilini instassa ovat minnakil ja kirjoihin keskittyvä minnankirjahylly. En ole juurikaan neulonut sitten viime kevään. Kesällä aloitetut villasukat ovat edelleen kesken. 

Perheen yhteiset metsäretket ovat jääneet vähemmälle. Retkeilemme yhdessä vain kerran kuussa. 




Jos vuosi sitten ajattelin koronatilanteen helpottuvan vuoden loppuun mennessä, niin nyt en ajattele mitään. Emme ole varanneet matkoja tai tehneet mitään suunnitelmia. Päivä kerrallaan. Minulla on kyllä passi voimassa ja rokotukset otettu. Tällä hetkellä odotan oikeastaan rajoitusten vähenemistä, suppailukauden alkamista ja sukulaisten tapaamista. 




Aurinkoista viikonloppua! 


lauantai 3. huhtikuuta 2021

Maaliskuun kirjasuosituksia

Maaliskuussa luin yhden kirjan ja kuuntelin 8 äänikirjaa. Mukana oli muutama suomalainen dekkari, joiden tapahtumat sijoittuivat Hollolaan ja Lahteen.  Muutama kevyempi kirja, jotka kuuntelin helpottamaan talviloman peruuntumisen aiheuttamaa ärsytystä. Yksi selfhelp, joka ei ärsyttänytkään, vaan viihdytti. Kuuntelin myös yhdeksästä novellista koostuvan esikoisteoksen, joka herätti tunteita ja ajatuksia. Kuukauden suosikkini oli Saara Turusen Järjettömiä asioita. 




Mari Frisk, Neliöjuuri 


Kirja siitä miten kaksi pariskuntaa päätyvät hankkimaan yhteisen lapsen. Hauskaa ja viihdyttävää kuunneltavaa. Sopi hyvin lomakirjaksi. Lopussa luulin, että uniajastin katkaisi kirjan kuuntelun, niin yllättäen kirja loppui. Kirjan loppu kuulosti siltä, että jatkoa voisi olla tulossa.


Jenny Colgan, Auringonsäteitä ja vuoroveden vaiheita 


Peruuntuneet lomasuunnitelmat ja miehen kokonaan peruuntunut loma vaati kepeää kuunneltavaa. Jenny Colganin Auringonsäteitä ja vuorovedenvaiheita sopi loistavasti mielentilaani. Kirja on jatko-osa Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua kirjalle. 


Emma Rous, Täydelliset vieraat 


Facebookista löytyvän Olgan kirjakerhon ensimmäinen kirja oli Täydelliset vieraat. Kirja ei kuulostanut erityisen kiinnostavalta, mutta yhtenä iltana annoin kirjalle mahdollisuuden. Kuuntelin puolet kirjasta illalla ja loput seuraavana aamuna. Viihdyttävä ja nopeasti kuunneltava kirja, jossa on 2-3 aikatasoa. Mysteeri, joka selvisi oikeastaan vasta lopussa. 


Lotta Backlund, Sano kyllä! - Miten saada reippaudella suhteetonta etua työelämässä ja muussakin elämässä 


Selfhelp ei yleensä ole ollenkaan mun juttu. Backlundin kirja ei ärsyttänyt minua normaalin selfhelpin tavoin, vaan otin tämän enemmänkin jutusteluna kaverin kanssa. Backlund sopi hyvin lukemaan oman kirjansa. Sopivan tsemppaava kirja elämäntilanteisiin, jotka eivät ole liian haastavia ja rankkoja. 


Karo Hämäläinen, Yksin 


Nappasin kirjaston palautushyllystä Karo Hämäläisen kirjan Paavo Nurmesta. En oikeastaan tiennyt Nurmesta muuta kuin nimen ja patsaan. Mikään mukava heppu Nurmi ei ollut, mutta ei kai huippu-urheilijoista sellaista voi olettaakkaan. Kuukauden ainoa kirja, joka ei ollut äänikirja.


Eija Piekkari, Sivuaskel 


Kirja jatkaa lahtelaisen rikosylikonstaapeli Kristiina Elon tarinaa. Hollolassa asuvan Krissen lähipiirissä tapahtuu kaksi murhaa. Murhien lisäksi Krisse selvittelee myös yksityiselämänsä sotkuja. Kirja ei ollut liian pelottava kuunneltavaksi illalla ennen nukahtamista. Kiinnostavaa oli, että tapahtumat sijoittuivat Hollolaan ja Lahteen. 


Eija Piekkari, Pako portin alta 


Piekkarin kolmas dekkari lahtelaisesta rikosylikonstaapeli Kristiina Elosta. Tämä kirja oli jo sujuvampaa kuunneltavaa kuin kaksi edeltäjäänsä. Kirjassa viehättää tutut tapahtumapaikat. Ärsyttävää on karikatyyriset henkilöhahmot. 


Saara Turunen, Järjettömiä asioita 


Nuori dramaturgiopiskelija lähtee vaihtoon Barcelonaan ja tapaa katalonialaisen miehen, johon rakastuu. Seuraa vuosien etäsuhde kahden maan välillä. Kirja oli kiehtova ja päähenkilön elämänvalinnat mielenkiintoisia. Oli ihana päästä kirjan mukana Barcelonaan ja Berliiniin sekä etenkin päähenkilön pään sisään. Kuuntelin Krista Kososen lukeman äänikirjan kahdessa päivässä. Olen tykännyt paljon myös Turusen aiemmista kirjoista Rakkaudenhirviö ja Sivuhenkilö, jotka kuuntelin viime vuonna. Autofiktio kiinnostaa ja viehättää minua.


Elina Viinamäki, Vaimoni - ja muita henkilökohtaisia tarinoita


Kuuntelin äänikirjana tämän yhdeksän lyhyehköä novellia sisältävän esikoisteoksen. Odotin jotain hauskaa ja hulvatonta, koska lukijana oli Pirjo Heikkilä. Tunnelma novelleissa oli ahdistava ja omituinen. Kirjan henkilöt olivat ärsyttäviä ja ikäviä ihmisiä. Toisaalta tunnistin henkilöissä samoja ominaisuuksia kuin itsessäni. Tunteita ja ajatuksia herättävä kirja. Tästä olisi mielenkiintoista keskustella lukupiirissä. 


Aiemmin tänä vuonna olen kirjoittanut blogiin lukemistani kirjoista: 

Helmikuun kirjat

Tammikuun kirjat


Instagramista löytyy lukemani kirjat tililtä Minnankirjahylly 


Minkä kirjan sinä olet lukenut viimeksi?

Oliko tuttuja kirjoja näiden minun lukemieni joukossa? 

Instagram