sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Totuus minusta

Facebookissa jo useampi äitikaveri on kysynyt lapsiltaan kysymyksiä. Lasten vastauksia on ollut niin mielenkiintoista lukea, että minäkin haastattelin neljästä lapsestani kolme ja päätin jakaa vastaukset myös tänne blogiin. Vastaajat ovat 5-vuotias, 8-vuotias ja toinen pojista eli 11- tai 12-vuotias. Minä kyllä tiedän, kumpi pojista vastasi. Hän vain halusi vastata nimettömänä. Sain kuitenkin luvan julkaista vastaukset Facebookissa ja blogissa, koska "eihän siellä kukaan ole". Instagramiin en olisi saanut lupaa.



Kopioi viesti, kysy lapseltasi vastaukset ja kirjoita ne ylös IHAN niin kuin ne sanottiin.

Vastaajina siis 5v, 8v ja 11-12v

1. Mitä äitisi aina sanoo sinulle?
- Mee pesee hampaat
- Käy suihkussa
- Moi


2. Mikä tekee äidin onnelliseksi?
- Että mä piirrän sille jonkun kivan piirustuksen
- Se kun mennään lomalle
 - Me

3. Mikä tekee äidin surulliseksi?
- Jos jotain sattuu
- Se ettei me tehdä jotain. Esimerkiksi käydä suihkussa tai tyhjennetä tiskikonetta.
- Sen oma jaksaminen

4. Miten äiti saa sinut nauramaan?
- Huutaa
- Että äiti nauraa
- Se hölmöilee

5. Millainen äitisi oli lapsena?
- Ehkä sil oli tummat ja lyhyet hiukset ja sen nimi oli Minna
- Iloinen
- Nirso

6. Kuinka vanha äitisi on?
- Ehkä 12 ehkä 15 ehkä 10 ja 4 eli 80
- 39 kohta 40
- 39 kohta 40

7. Kuinka pitkä äitisi on?
- 1 2 3 4 5 6 7.... (yrittää mitata) en mä tiiä.
- 186
- 184 oisko

8. Mikä on äitisi lempipuuhaa?
- Tehä lankajuttuja
- Juoda teetä
- Kaija Koon kuuntelu

9. Mitä äitisi tekee, kun et itse ole paikalla?
- Siivoo
- Siivoo
- Esimerkiks kattoo puhelinta, käy kaupassa, siivoat

10. Jos äidistäsi tulisi kuuluisa, niin miksiköhän
- Koska sä tykkäät siivota
- Kuuluisa bloggaaja
- some-jutuista

11. Missä äitisi on tosi hyvä?
- Ruuan laittamisessa
- Kirjoittamisessa
- Kutomaan villasukkia. En tiedä missä olisit superhyvä. Monessa asiassa hyvä. Eiku ärsyttämään.

12. Missä äitisi ei ole kovin hyvä lainkaan?
- Kiipeilemisessä
- Olemaan huutamatta
- Leipomisessa

13. Mitä äitisi tekee työkseen?
- Hoitaa lapsia
- On perhepäivähoitaja
- On perhepäivähoitaja

14. Mikä on äitisi lempiruoka?
- Joku salaatti
- Sushi
- Sä tykkäät hyvästä ruuasta

15. Miksi olet ylpeä äidistäsi?
- Osaa huolehtia meistä
- Koska hän on hyvä äiti
- Koska sillä on ig:ssa paljon seuraajia. Ei edes ole.

16. Jos äitisi olisi joku sarjakuvahahmo, kuka hän olisi?
- Aku Ankka
- Iines Ankka
- Simpsonien äiti

17. Mitä sinä ja äitisi teette yhdessä?
- Pelataan lautapeliä
- Leivotaan
- Istutaan autossa

18. Mitä samaa on sinussa ja äidissäsi?
- Me molemmat osataan kirjoittaa oma nimi
- Meillä on molemmilla aika tummat hiukset
- Kummallakaan ei ole kovinkaan hyvät hermot

19. Mitä eroa teissä on?
- Äiti on pidempi ku mä ja meillä on eriväriset silmät
- Meillä on eriväriset silmät
- mä osaan pelata koripalloa

20. Mistä tiedät, että äitisi rakastaa sinua?
- Koska mä oon sen lapsi
- Koska äiti on sanonut
-  Se ei kiusaa mua

21. Mikä on äitisi lempipaikka, minne mennä?
- Joku semmonen Kiikunlähde
- Italia
- Kotisohva


Monissa kavereideni haastatteluissa korostui se, miten paljon äidit siivoavat ja miten paljon he tykkäävät siivota. Mitä sinun lapsesi vastaisivat? Kuulostaako mikään kohta tutulta?





Tätä postausta kirjoittaessani kävi suuren määrän valokuvia läpi etsien kuvia itsestäni. Niitä ei ollut. Minä olen yleensä kameran takana. Nämä kuvat löytyivät miehen puhelimelta.

tiistai 25. syyskuuta 2018

11 vuotta

11 vuotta sitten minusta tuli toisen kerran äiti. Tiesimme jo raskausaikana, että meille syntyisi toinen poika. Se oli itseasiassa myös salainen toiveeni. Esikoinen kun on vain vuoden ja seitsemän kuukautta pikkuveljeään vanhempi. Ajattelin, että jos lapset olisivat samaa sukupuolta heistä olisi enemmän kaveria toisilleen. Se toiveeni on toteutunut. Pojat ovat kuudennella ja viidennellä luokalla. Heillä on yhteinen harrastus ja yhteisiä kavereita. He viettävät paljon aikaa yhdessä.
 



Meidän 11-vuotias on harrastanut salibandya kohta jo kuusi vuotta. Koripallon hän aloitti vuosi sitten. Ennen koripalloa hän harrasti pari kautta futista. Urheilu on pojalle tärkeää. Tulevaisuuden haaveetkin liittyvät urheiluun.



Herkkä lapseni on yllättänyt sitkeydellään ja rohkeudellaan meidät vanhemmat jo monta kertaa. Joitakin vuosia sitten olin huolissani, kun poika ei lue yhtään. Enää en todellakaan ole. Hän on lukenut kaikki Harry Potterit. Tällä hetkellä hän lukee Saska Saarikosken kirjaa Lauri Markkasesta. Iltaisin minun pitää sammuttaa valot ja pyytää häntä lopettamaan lukeminen, kun on aika käydä nukkumaan.

 


Onnea rakas poikani!
 

Kaverisynttäreitä vietetään viikonloppuna X-box turnauksen merkeissä. Pelinä taitaa olla NHL.

maanantai 24. syyskuuta 2018

Miksi blogi on ollut hiljainen?

Viime kuukaudet ovat olleet hiljaisia täällä blogissa. Julkaisen instagram  kuviakin nykyään aiempaa harvemmin. Eniten tulee laitettua videoita ja kuvia instastooriin. Niitä tuleekin laitettua lähes päivittäin. Se on sopivan nopeaa ja suunnittelua vaatimatonta puuhaa.

Viime viikolla pysähdyin miettimään, että mihin minä aikani kulutan. Iltaisin, kun on aikaa pysähtyä, tuntuu etten enää jaksa muuta, kuin lösähtää sohvalle. Mutta mitä tapahtuukaan ennen sitä? Miten minä päväni kulutan? Minun työviikkoni ovat tällä hetkellä noin 45 tuntisia. Kuulostaa paljolta. Toisaalta monet yksityiset perhepäivähoitajat tekevät 50 tuntista työviikkoa! Mieheni tekee toimistotöitä ja hänellä menee aikaa työmatkoihin noin 50 minuuttia päivässä. Välillä hänellä on työmatkoja kotimaassa ja ulkomailla.

Laskin yhtenä iltana ihan huvikseni, että tällä hetkellä meille tulee noin 85 kilometriä viikossa treenikuskauksia. Määrästä on vähennetty muutama kuljetus oletuksena, että meidän futiksen kimppakyytirinki toimii. Ja onhan se toiminut. Ainoastaan minun mieheni unohti yhtenä iltana yhden tytön futiskentälle. Kyytirinki toimi onneksi silloinkin ja yksi kentän lähistöllä toisella treenikuskauksella ollut äiti haki kentälle jääneen lapsen.




Illalla päivän touhujen jälkeen, kun kaadun väsyneenä sohvalle on läppäri saanut olla rauhassa. Yleensä olen katsonut Netflixiä ja ehkä neulonut. Tällä hetkellä teen myös lankatupsuja "tupsuryijyä" varten. Netflixistä tykkään katsoa ei-pelottavia ohjelmia. Viimeksi katsoin yhden tuotantokauden eli seitsemän jakson verran Sisters-sarjaa. Sarjassa Julian hedelmällisyyslääkärinä toiminut isä paljastaa kuolinvuoteellaan, että Julialla on yli sata sisarusta. Suosittelen! Eilen aloin katsoa ruotsalaista Bonusperhettä. Vaikuttaa lupaavalta.

Viikonloppuisin lapsilla on turnauksia. Yleensä turnauksiin mennään omilla autoilla. Noin kerran kaudessa on menty jonnekin pidemmälle pelimatkalle tilausbussilla. Bussi tietenkin maksaa ja se tarkoittaa rahankeräystä eli talkoita. Talkoita, joihin olemme osallistuneet, ovat perinteiset leipomiset turnausten kanttiiniin. Olemme olleet myös jakamassa mainoksia ja työntämässä Kärkkäisen ostoskärryjä telineisiin.

Välillä mietin, mihin on kadonnut se nainen, joka esimerkiksi tilasi monta kertaa vuodessa valokuvia ja laittoi valokuvat heti albumeihin. Hän teki jopa välillä valokuvakirjoja teipaten, liimaten ja koristellen tarroilla ja kuvilla. Täyteen kirjoitettuja vauvakirjoja välistä pursuavine liitteineen on esikoisella kaksi. Kuopuksella ei edes ole vauvakirjaa. Hänen neuvolakorttinsakin katosi.

 
 
Tällaista minulle kuuluu juuri nyt.
 
Millainen on sinun syksysi?


Kuva pixabay

lauantai 8. syyskuuta 2018

SULO-tuoli ja HABITARE-lippuarvonta

*KAUPALLINEN YHTEISTYÖ*
 


Lasten luokkakavereiden vanhempien perheyritys tuo jouluksi kauppoihin SULO-tuolit, jotka muuntautuvat lapsen kehityksen mukaan vauvasta koululaiseksi.

SULO-tuolin on suunnitellut Lahden Muotoiluinstituutista muotoilijaksi valmistunut Petteri Häkkinen. Aikaisemmalta koulutukseltaan hän on myös artesaanipuuseppä. SULO-lastentuoli oli vuoden 2016 Iskun Suomi 100-suunnittelukilpailun finalisti Habitaressa. Jouluksi 2018 tuoli saadaan markkinoille. Tuoliin pääsee tutustumaan jo ensi viikolla Habitaressa Desing Lahti - osastolla AHEAD-hallissa, koordinaateissa 6K80. Netissä tuoliin voi tutustua vaikka heti www.sulotuoli.fi


Itse en ole tätä tuolia vielä livenä nähnyt, mutta ostaisin tämän ihan varmasti jos meillä olisi syöttötuolia tai juniorituolia käyttävä lapsi. Lapsiperheen välillä sekaisessa keittiössä kaipaa ympärilleen kauneutta ja käytännöllisyyttä. Ja onhan tämä kotimaista suunnittelua!

Kommentoimalla tätä postausta olet mukana arvonnassa, jossa voi voittaa 2 lippua 12.-16.9.2018 järjestettävään Habitareen. Aikaa osallistua arvontaan on 10.9.2018 klo 12 saakka.


Ps. Jos haluat lisätä voittomahdollisuuksia, niin käy osallistumassa arvotaan myös Instagramissa (minnakil)
Pps. SULO-tuolin insta

perjantai 7. syyskuuta 2018

Elokuu 2018


Elokuun alussa palasimme 10 päivän Pärnun ja Riikan matkalta.
Lapsilla alkoi koulu. Tänä vuonna. Meillä on kakkos-, vitos- ja kutosluokkalainen.
Arjen alkamisen huomaa kännykästä. Valokuvia on tullut otettua paljon vähemmän kuin kesällä.
Arnoldsilla ja Bus Burgerissa on käyty herkuttelemassa. Maisemia kävin katsomassa äitini ja tyttöjen kanssa Luhdan tornin lounasravintolan terassilta.
Meidän pihassa juhlittiin perinteiset kadun pihajuhlat. Ne on järjestetty yhtäjaksoisesti jo yli 30. vuonna.
Pääsimme miehen kanssa kahdestaankin juhliin. Miehen kaveri valittiin Radio Voiman Kesätähti-kilpailun voittajaksi. Palkinnoksi hän sai bileet 100 hengelle. Oli ruokaa, juomaa ja musiikkia.
Esikoisemme oli elokuun viimeisen viikon leirikoulussa Kolilla. Me seurasimme viikon kulkua whatsappin kautta. Mukana olleet vanhemmat lähettivät kuvia ja videoita. Lapsilta puhelimet kerättiin heti matkan alussa ja palautettiin tuntia ennen kotiin saapumista. Mahtavalta vaikutti leirikoulu!
Elokuussa olen osallistunut facebookissa raivausrientoihin. Siitä kirjoitinkin blogiin. Viimeisen viikon raivaukset ovat vielä tekemättä, mutta aion ne tehdä vaikka elokuu loppuikin jo.
Viime aikoina blogi on päivittynyt harvoin. Päivät täyttyvät töistä ja lasten harrastuksista. Omat hetkeni olen käyttänyt Netflixiin (Jane the Virgin), neulomiseen ja lukemiseen.

Mukavaa syyskuuta!

Instagram