keskiviikko 22. syyskuuta 2021

Tallink City Hotel - taas uskaltaa matkustaa!

 Prmatka: TallinkSilja




Instagram-seuraajani eivät ole voineet välttyä tiedolta, että kävin toissa viikolla Tallinnassa ja se oli ihanaa! Tuntuu, että koko vuosi ja viime vuosikin on mennyt vain kotona ja töissä. Kaikenlaiset tapahtumat ja matkat ovat jääneet väliin. Tiedätte kyllä miksi. Maailman piti avautua ja elämän vapautua, kun ottaa kaksi rokotusta. Minut on rokotettu työni takia jo 8 kuukautta sitten eikä mikään ole muuttunut. Pitkään salailin ja häpeilinkin, sitä että otin rokotukset heti kun se oli mahdollista. Minut rokotettiin tammikuussa ja sain piikit kolmen viikon välein. Rokotusten ansiosta pääsin nyt matkustamaan Tallinnaan ja takaisin helposti ilman testejä ja karanteeneja. 




Mitä minä siellä Tallinnassa sitten tein? 


Matkustin Tallinnaan Tallink Star laivan Business loungessa. Oli ihanan rentouttavaa, kun seisovapöytä herkkuineen oli tarjolla koko laivamatkan ajan. Istuimme, juttelimme ja nautimme herkuista. Nautin niin paljon, että unohdin ottaa valokuvia! Välillä pistäydyin sentään katsomassa laivan tax free tarjonnan.




Yöpymispaikkamme Tallinnassa oli Tallink City Hotel. Hotelli sijaitsee keskustassa Virukeskuksen vieressä. Vanhaan kaupunkiin pääsee kävellen viidessä minuutissa. Satamaan on matkaa kilometrin verran. 

Viimeksi yövyin Tallink City Hotellissa ystäväni kanssa muutama vuosi sitten. Reissulta jäi mieleen se, että myöhästyimme laivasta. Hotelli oli silloin ihan ok, mutta ei jäänyt eritysesti mieleen. Viimeisen vuoden aikana Tallink City Hotel on kokenut täydellisen muodonmuutoksen. Kaikki sen 324 hotellihuonetta on remontoitu. Kahden hengen huoneiden lisäksi hotellista löytyy tilavia perhehuoneita, de luxe-huoneita ja erilaisia sviittejä. Muun muassa saunallinen sviitti ja lastensviitti. Koko hotelli on remontoitu moderniin tyyliin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Sisustuksessa on läsnä yhtä aikaa luonnonläheisyys ja tekninen kehitys.











Huomasitko, että hotellin sisustuksesta löytyy voikukan kuvia? Suunnittelijan mukaan voikukka kuvastaa aina koittavaa kevättä. Kevään ensimmäiset voikukat ilahduttavat. Voikukka on sitkeä ja se löytää kasvupaikan vaikka asfaltin raosta. Ei muuta kuin Tallink City hotelliin voikukkia bongaamaan!




Söimme illallista Tallink City Hotellin Grill House ravintolassa. Ravintola on varmasti monille tuttu TallinkSiljan laivoilta. Kaiken maistamani sekä ruokalistan vilkaisun perusteella hotellissa syöminen ei ole ollenkaan huono vaihtoehto. 





Hyvin nukutun yön ja runsaan hotelliaamiaisen jälkeen oli ihana käydä hotellin rentoutumisosastolla, josta löytyy erilaisia saunoja. Fiksuimmat olivat varanneet hierontoja ja kasvo- sekä jalkahoitoja. Minä kävin saunassa ja tein aikamatkan 90-luvulle vesisängyssä pötkötellen. Vai oliko se 80-luvulla, kun oli vesisänkyjä? 







Hotelli sijaitsee 10-kerroksisessa rakennuksessa, jota ei ole alunperin rakennettu hotelliksi vaan neuvostoaikaiseksi palvelutaloksi, josta on löytynyt mm. parturi, hattukauppa ja ompelimo. Nyt hotellin leveisiin portaisiin on tehty kuntoportaat. Tasanteilta löytyy myös muutama leuanvetoteline.








Kiitos Tallink City Hotel! 



Toivottavasti nähdään taas pian!





tiistai 7. syyskuuta 2021

Kesän kirjat

Kesällä luin yhteensä neljä kirjaa ja kuuntelin kymmenen äänikirjaa. Kokosin tähän postaukseen kaikki kesän kirjat. 


Kesäkuu


Luin yhden kirjan ja kuuntelin kaksi äänikirjaa.


Sari Pöyliö, Rakkauden ja tulehduksen oireita 

Mustaa huumoria sisältävä Rakkauden ja tulehduksen oireita seuraa Uinujen perheen jäsenten elämää viidenkymmenen vuoden ajan. Kirjan alussa perheen äiti kuolee ja perhe lähtee Lappiin pakoon Laudatureita kirjoittaneen esikoisen ylioppilasjuhlia. Yhtä aikaa hauskaa ja surullista luettavaa.  



Aino Huilaja, Pakumatkalla 

Uutisankkurin työhön ja samanlaisena toistuvaan arkeen kyllästynyt Aino Huilaja irtisanoo itsensä ja ostaa miehensä Jerryn kanssa pakettiauton. Suunnitelmissa on matka Euroopan läpi Kanarian saarille. Kirjassa kuvataan millaista on irtautua oravanpyörästä ja millaista on uusi arki pakettiautossa asuen. Alkanut koronapandemia tuo omat haasteensa ja muuttaa pariskunnan suunnitelmia. Kiinnostava ja matkakuumetta nostattava kirja. Ikävä maailmaa ennen koronaa. 


Richard Osman, Torstain murhakerho

Torstain murhakerho, on rikkonut myyntiennätyksiä Britannissa ja ollut menestys maailmalla. Kirjassa murhia ratkotaan seniorikylän Palapelihuoneessa eläkeikäisten amatöörietsivien toimesta.






Heinäkuu


Heinäkuussa luin yhden kirjan ja kuuntelin kolme äänikirjaa. 


Elina Backman, Kun jäljet katoavat 

Jatko-osa Backmanin esikoiselle Kun kuningas kuolee. Viihdyin ja tykkäsin. Vuosi sitten en lukenut ollenkaan dekkareita ja nyt fanitan niitä. Backmanin kirjat ovat suosikkejani. 


Lucia Berlin, Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia 

Kirja on kokoelma yhdysvaltalaisen Lucia Berlinin lyhyitä kertomuksia. Kertomukset ovat melankolisia ja niiden huumori on mustaa. Kokoelma on julkaistu Yhdysvalloissa postuumisti vuonna 2015. 


Vigdis Hjorth, Perintötekijät 

Vigdis Hjorth on norjalainen kirjailija ja kriitikko. Perintötekijät on herättänyt Norjassa paljon keskustelua romaanista totuudenkerronnan välineenä. Kirja on ollut arvostelu- ja myyntimenestys ja saanut muun muassa arvostetun Kritikerprisetin. Se oli myös Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokas. Kirjan kertoja Bergljot on nelilapsisen perheen aikuinen tytär, joka on katkaissut välinsä lapsuudenperheeseensä. Hän on käynyt terapiassa ja psykoanalyysissa. Pikku hiljaa hänelle ja kirjan lukijalle paljastuu asioita epäoikeudenmukaisen ennakkoperinnön takaa.


Kate Quinn, Ruusukoodi
*kirja saatu kustantajalta 

Kolme erilaista naista erilaisista lähtökohdista aloittavat työnsä Bletchley Parkissa, kartanossa jossa puretaan vihollisarmeijan koodeja. Seitsemän vuotta myöhemmin sota on erottanut naiset. Entiset ystävät vihaavat toisiaan. Heidän on kuitenkin yhdistettävä voimansa vielä kerran, jotta viimeinen koodi saadaan murrettua. Historialliallinen romaani, joka tempaisi mukaansa. Kirjailijan loppusanat kirjan henkilöiden taustoista ja vastineista oikeassa elämässä oli kiinnostavaa luettavaa. Aiemmin olen kuunnellut Kate Quinnin Koodinimi Alicen ja siitäkin tykkäsin. 




Elokuu


Elokuussa luin kaksi kirjaa ja kuuntelin viisi äänikirjaa.


Leelo Tungal, Toveri lapsi 

Toveri lapsi perustuu Leelo Tungalin omakohtaisiin muistoihin. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Neuvosto-Eestiin. Tuntemattomat miehet tunkeutuvat Leelon kotiin ja vievät äidin mennessään. Tyttö jää kahdestaan isänsä kanssa. Kirjan tapahtumat kerrotaan lapsen näkökulmasta. Tuttuja ihmisiä on viety Siperiaan, mutta silti äidin hakeminen on perheelle yllätys eikä siihen löydy mitään järjellistä syytä. Kirja ei ole ahdistava synkästä aiheestaan huolimatta. Leelon mielikuvitus ja lapsen näkökulma tuovat huumoria elämän ahdistaviin vaiheisiin. Leelo Tungal (s. 1947) kuuluu Viron tunnetuimpiin ja arvostetuimpiin lastenkirjailijoihin ja runoilijoihin. Seltsimees laps eli Toveri lapsi teki Leelo Tungalista koko kansan rakastaman kirjailijan. Teos on saanut kaksi jatko-osaa Samettia ja sahanpurua sekä Naisen käden kosketus. Niiden pohjalta valmistunut elokuva Toveri lapsi valittiin Virossa vuoden 2018 parhaaksi elokuvaksi, ja se on saanut myös kansainvälisiä palkintoja. 


Elina Kilkku, Vaimovallankumous 

Keveänä kesäloma kuunneltavana minulla oli Elina Kilkun Vaimovallankumous. Viihdyttävää ja hieman erilaista kuunneltavaa. Päähenkilö ei halua naimisiin vaan päinvastoin pakenee täydellisen miehen kosintaa ystävänsä luokse New Yorkiin. Kirjan tapahtumat olivat välillä ärsyttävän övereitä, mutta pakkohan tämä oli kuunnella loppuun. Viihdyttävää kuunneltavaa.


Maisku Myllymäki, Holly 

Tämä kirja olisi ehdottomasti pitänyt lukea. Olisin halunnut nauttia kirjan sanoista ja tunnelmasta omaan tahtiin. Ei äänikirjan lukijassakaan mitään vikaa ollut. Aika huikea esikoinen. "Luontolehdessä toimittajana työskentelevä Eva saapuu saarelle harvinaisen lintuhavainnon perässä. Hän ei tunne havainnon tehnyttä naista, Hollya, entuudestaan. Saarta kiertäessä ja harvinaista lintua etsiessä kiikari alkaa vähitellen kääntyä ja tarkentua naisia kohti. Miksi maineikas näyttelijä asuu saarella yksin? Entä etsiikö Eva saarelta jotain muutakin kuin lintua?" 
Yllättävä, hämmentävä ja taitavasti kirjoitettu. 


Eddie Jaku, Maailman onnellisin mies 

En keksi sanoja, millä kuvaisin tätä kirjaa, joka kertoo holokaustista selviytyneen Eddie Jakun tarinan. Jakusta tuli kirjailija 99-vuotiaana. Kirjassa Jaku kertoo kuinka hän päätyi ylemmän keskiluokan saksalaiskodista kolmen keskitysleirin ja usean pakomatkan kautta Sydneyyn. Ystäväni aikoo laittaa teininsä lukemaan tämän kirjan. Minä olen ajatellut samaa. Rankasta aiheestaan huolimatta kirja oli helppo kuunneltava.  


Katja Keisala, Kuubalainen serenadi unelmoiville naisille 

Tragikoominen tarina suomalaisen ja kuubalaisen suhteesta. Rakkauden mukana suomalainen saa elämäänsä miehen ja lasten lisäksi miehen suvun sekä laajan ja värikkään ystäväjoukon. Arki ei ole pelkkää salsaa, ainakaan suomalaiselle. Luin myöhemmin, että kirjailija on itse elänyt kuubalaisen miehen kanssa sekä sittemmin eronnut. Kirjan osuvat huomiot kuubalaisista ja suomalaisista tuskin olisivat syntyneet ilman omakohtaista kokemusta. Todella onnistunut esikoiskirja. Suosittelen lukemaan!  


Pasi Pekkola, Unelmansieppaaja 

Löysin vuonna 2013 ilmestynyt Pekkolan esikoiskirja. Kirjassa eräs kirjailija hyppää metron alle. Se saa kirjan henkilöiden elämät kietoutumaan yhteen yllättävällä tavalla.  


Jenny Colgan, Raikkaita tuulia ja lukemattomia kirjoja 

Kaipasin hieman hömppää elämääni ja tämä kirja tarjosi sitä erittäin siirappisessa muodossa. Raikkaita tuulia ja lukemattomia kirjoja on itsenäinen jatko-osa kirjalle Uusia lukuja ja onnellisia loppuja. Skotlannin maisemat ihastuttivat, mutta epäuskottavat juonenkäänteet ärsyttivät.  





Minkä kirjan sinä olet lukenut viimeksi?



lauantai 4. syyskuuta 2021

Hei hei kesä!

Lasten loma alkoi kesäkuussa. Esikoisella oli kahden viikon kesätyö heti koulun loppumisen jälkeen. Tytöt ja nuorempi poika lomailivat äitini luona Keski-Suomessa kaksi kertaa ja esikoinen kerran. 

Meillä aikuisilla lomaa oli kolme viikkoa. Ylitöitä ja lisätöitä oli ennen lomia. Lasten loma urheiluharrastuksista loppui samaan aikaan, kun minun ja miehen kesäloma alkoi. Niinpä meillä ei ollut mahdollisuutta koko perheen yhteiseen lomamatkaan tänä kesänä. 

Kesällä en ole kirjoittanut tänne blogiin edes näitä kuukausikoosteita. Tässä postauksessa on kollaasit kesäkuulta, heinäkuulta ja elokuulta.



Kesäkuu


Kollaasissa kesäkuu näyttää aurinkoiselta ja rennolta. Lapset lomailivat ja esikoinen oli kesätöissä. Me vanhemmat emme olleet vielä lomalla. Juhannus vietettiin kotosalla. Kävimme uimassa ja saunomassa Herrasmannin leirintäalueella muutamaksi tunniksi vuokraamallamme saunalla.





Heinäkuu



Heinäkuun puolivälissä meillä juhlittiin esikoisen ripille pääsyä. Juhlien jälkeen alkoi minun ja miehen loma. Blogiin olen kirjoittanut rippijuhlien tarjottavista

Teimme heinäkuussa tyttöjen kanssa päiväretken Iittiin. Kävimme Olgan farmilla, Kammiovuorella ja Kimolan kanavalla. Koko perheen kanssa kävimme Mikkelissä rippijuhlissa ja vietimme siellä yhden yön. Kesäperinteisiimme on kuulunut vierailu tätini ja hänen miehensä mökillä Päijänteen rannalla. Ohjelmaan kuului perinteiseen tapaan lauttasauna, uiminen ja suppailu. 

Lahdessa kävelin ystäväni kanssa Lehmusreitin. Se kiertää 13 kilometrin matkan noin kahden kilometrin etäisyydellä Lahden keskustasta. Tuli kierrettyä tuttuja paikkoja ja katsottua niitä hieman eri näkökulmasta. 

Rippileirin jälkeen esikoinen sai lyhyellä varoitusajalla toisen kesätyön. Hänellä meni kesäloman viimeiset viikot kesätöissä. 






Elokuu


Elokuussa alkoi koulu ja työt. Perheeseemme määrättiin yhdelle lapselle meidän perheen ensimmäinen karanteeni koko korona-aikana. Suppaamaankin pääsimme miehen kanssa, vaikka säiden puolesta elokuu ei ollut kovin kummoinen. Loppukuusta pääsin testaamaan Nature Escapen luontopakopeliä. Lahden kaupunginteatterissa kävin katsomassa Kolme iloista rosvoa. Se oli mahtava sekä lasten että aikuisten mielestä. Suosittelen! 






Iloa ja energiaa syksyyn! 

Instagram