Joulu on täydellinen kun siitä ei yritä tehdä täydellistä

keskiviikko 26. joulukuuta 2018
Vietimme tänä vuonna joulun kotona. Niin olemme tehneet myös kahtena edellisenä vuonna. Toissa jouluna tosin olimme kotona vastentahtoisesti. Asuimme silloin väliaikaisesti kerrostalokolmiossa. Joulua ei missään tapauksessa pitänyt viettää väliaikaiskodissa. Pari päivää ennen aattoa sairastui ensimmäinen ja uuteen vuoteen asti meillä oltiin kipeitä. Kuumetta, influenssaa, flunssaa ja angiinaa. Uuden vuoden aattona vielä yksi lääkärikäynnin vaatinut allerginen reaktio antibiootista. Mies oli ainoa, jota mikään meillä pyörinyt tauti ei kaatanut sänkyyn. Äitini oli lentänyt miehensä kanssa jouluksi Espanjasta Suomeen. Meidän oli tarkoitus viettää joulu yhdessä Keski-Suomessa. Minä olin ainoa, joka äitiäni näin. Näimme pikaisesti Hartolassa huoltoasemalla aatonaattona, kun vaihdoimme paketit. Sain vähän jouluruokiakin äidiltä kotiin viemiseksi. Kirjoitin blogiin pari vuotta sitten Sairastuvan joulusta.




Mitä tautijoulu opetti

Tuon tautijoulun jälkeen olen alkanut suhtautua jouluun aiempaa rennommin. En enää yritä tavoitella täydellistä joulua. Ennen minulle oli tärkeää tehdä kaikki asiat jouluna oikealla tavalla ja oikeassa järjestyksessä. Vasta pikku hiljaa olen alkanut ymmärtää, ettei ole mitään yhtä ainoaa oikeaa tapaa viettää joulua. Toki saa olla perinteitä, mutta tärkeämpää on yhdessäolo ja rentous kuin kynsin ja hampain joistain tietyistä tavoista kiinnipitäminen.




Tänä jouluna

Kyselin lapsilta ennen joulua, mitä he haluavat jouluna syödä. Vastaukseksi tuli makaronilaatikko, lihapullat ja kinkku. Niitä meidän joulupöydästä sitten löytyikin. Lisäksi oli erilaisia kaloja miehen ja minun toiveesta. Kylmäsavulohta, graavilohta, lohiterriiniä, lasimestarinsilliä, siikaviettelystä ja savulohiviettelystä. Itse leivoin saaristolaisleipää. Laatikoita ostettiin pienet annokset. Lapset eivät meillä laatikoita syö, ainoastaan esikoinen syö porkkanalaatikkoa. Minullekin riittää pienet nokareet, joten laatikoiden tekeminen itse olisi ollut turhaa.

Vietimme jouluaaton oman perheen kesken kotona. Ohjelmassa oli riisipuuroa aamiaisella, lumiukon ja joulurauhanjulistuksen katsominen. Jouluruokien jälkeen kävimme hautausmaalla. Matkalla näimme joulupukin. Tai oikeastaan kaksi. Joulupukki nousi toisen joulupukin auton kyytiin. Onneksi automme takalasit olivat jäässä, eikä niistä näkynyt selvästi ulos. Kun palasimme kotiin, niin joulupukki olikin jo käynyt tuomassa lahjat. Illalla kävimme yhdessä saunassa.



Joulupäivänä nukuimme pitkään ja iltapäivällä ajelimme Vierumäelle siskoni perheen luokse. Kokoonnuimme sinne isäni, hänen vaimonsa ja siskojeni perheiden kanssa. Kakun ja muiden herkkujen jälkeen pojat ja miehet lähtivät pelaamaan salibandya ja korista. Me naiset, tytöt ja kolme koiraa suuntasimme pulkkamäkeen.




Ja entä se kuusi sitten

Mies osti kaupan pihasta kuusen, jonka sai vähän halvemmalla toispuoleisuutensa vuoksi. Nyt kun tiesin jo etukäteen, että kuusessa on vikaa, niin en ole tarkastellut kuusta ollenkaan niin kriittisesti kuin yleensä etsien siitä vikoja. Nyt olen vain ihastellut kuusta ja nauttinut joulusta. Täydellinen kuusi siis!



Tapaninpäivänä. Koriksen pelaajan piti päästä jo Suurhallille korista pelaamaan. Mies ja kolme muuta lähtivät laskettelemaan. Minä nautin hiljaisesta kodista.


Aiemmat joulut

Meidän viime vuoden joulusta löytyy blogikirjoitus Jouluaatto 2017
Joulu 2015 vietettiin miehen suvun kanssa Mikkelissä.
Blogin arkistosta löysin vielä kirjoituksen vuodelta 2014. Olen jo silloin miettinyt Oikeaa joulua ja sitä, miten joulua kuuluu viettää.


 
 
Oliko sinulla hyvä joulu?
 
 


14 kommenttia

  1. Ihan just täydellistä ja se, että jokaista kuunnellaan, mitä joulupöytään laitetaan. En muista, että ikinä olisin ollut niin kipeänä jouluna, että olisin makoillut ihan vuoteenomana, mutta se taatusti antaa perspektiiviä muille jouluille. Joulu on aina täydellinen, oli se millä kokoonpanolla tahansa, kunhan lähellä on kuitenkin ne rakkaimmat.

    Hautausmaalla käynti on kyllä harras hetki ja miten kaunista jouluisin onkaan hautuumalla.

    Sydämellistä tapaninpäivää Minna teidän perheelle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omasta asenteesta lähtee tuo joulun ja muidenkin päivien "täydellisyys". Mukavia vuoden viimeisiä päiviä!

      Poista
  2. Postauksesi otsikoon sisältyy juuri se joulun tärkein asia. Teidän joulunne kuullostaa oikein hyvältä. Minäkään en ole koskaan ollut juuri jouluna niin kipeä, että olisin joutunut viettämään sitä sängyn pohjalla, mutta uskon, että se olisi tosi kurjaa. Minusta jouluaterian pitää koostua juuri niistä ruoista joita perhe syö. Turhaa hommata mitään sellaista, mitä muka pitäisi olla jouluaterialla, jos niitä ei sitten kukaan syö. Oikein mukavaa tapaniniltaa sinulle, Minna ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsena muistan inhonneeni jouluruokia. Olen joskus oksentanutkin jouduttuani niitä maistamaan. Ymmärrän siis hyvin omia lapsiani ja sitä, miten 8v kertoi melkein oksentaneensa koulussa, kun tarjolla oli jouluruokia. Sittemmin minusta on tullut kaikkiruokainen. Mukavia vuoden viimeisiä päiviä!

      Poista
  3. Me taidetaan jatkossa tehdä sama eli viettää joulu kotosalla, tänä vuonna oli vähän turhankin paljon menoja kun olevinaan piti joka paikkaan revätä. Pyhät nyt onneksi saanut vaan olla rennosti kotosalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut monenlaisia jouluja. On ajeltu enemmän ja vähemmän ja vietetty joulua myös ulkomailla. Nykyään kuulostellaan myös lasten mielipiteitä joulunvieton suhteen.

      Poista
  4. Rennot joulut on ihan parhautta. Pyjamabileet on meillä ollut jo monta vuotta, pari päivää yökkäreissä tekee hyvää sielulle :D
    Ihanaa tapaninpäivän iltaa sinulle Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiirettä ja menoja on arki täynnä. Välillä tekee hyvää pysähtyä.
      Mukavia vuoden viimeisiä päiviä!

      Poista
  5. Teidän joulu kuulostaa ihan täydelliseltä! En muista olenko ollut kun kerran lapsena kipeänä jouluna joten se jos mikä on varmasti todella ikävää. Monet perheet ovat ihan hermorauniona siitä, että pitää sännätä paikasta toiseen ja itse asiassa vietetään enemmän aikaa autossa kuin missään kyläpaikassa. Tästä taisi olla Siskonpeti -ohjelmassa ihan hulvaton sketsikin.

    Hyvää joulun ajan jatkoa Minna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säntäily ja autossa istuminen ei ole kuulunut meidän jouluun oikein koskaan. On päätetty aina etukäteen, missä joulu vietetään. Välimatkojen vuoksi emme voi kaikkien rakkaiden ihmisten luona jouluna käydä.
      Ihanaa joulun jatkoa myös sinulle!

      Poista
  6. Ihanan joulu teillä ollut, ja onneksi juuri teidän näköinen :). Ihanaa kun jokainen sai toivoa herkkujaan joulupöytään, turha sitä on tehdä sellaista mitä kukaan ei halua syödä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin etukäteen, että lapsilta olisi tullut enemmän ja erikoisempia toiveita. Helpolla päästiin. :)

      Poista
  7. Ihana joulu. Meidän perheessä ei vietetty joulua sillon, kun olin lapsi, mutta olen just tota ruokapuolta miettinyt itsekseni. Monen olen kuulleen inhoavan mm. sillejä ja laatikoita ihan aikuisiälläkin, joten ihan huippua, että kuuntelitte lasten toiveita ja pöytään ei eksynyt mitään, mikä jäisi syömättä :) Kivaa tulevaa uutta vuotta!

    VastaaPoista

Instagram