Kaksplus.fi

tiistai 23. syyskuuta 2014

Syyslapset

Luin viime viikonloppuna blogeja bloglovinin kautta. Ja monen seuraamani blogin kirjoitus alkoi sanalla syys. Tässä olisi sitten syyslapsikuvia minun kameralta. Pitihän minunkin kun kaikki muutkin. Ja tämän päivän ilmaan verrattuna nämä kuvathan ovat melkeinpä kesäkuvia. Nyt ulkona tuivertaa tuuli, vettä sataa ja lämpöasteita on 4!
 


 





 
Tänä vuonna tämä kesän loppuminen on ollut jotenkin haikeampaa ja vaikeampaa kuin aiempina vuosina. Tai en ainakaan muista näin paljon haikailleeni menneeseen kesään muina vuosina. Lämpimät päivät ovat tänä syksynä huijanneet luulemaan, että on vielä kesä. Mutta kyllähän se syksy on jo alkanut. Aiemmin syksy on ollut lempivuodenaikani. En tiedä itsekkään, miksi ja milloin asia on muuttunut. Nyt on siis aika alkaa tykkäämään tästä syksystä tai ainakin tehdä tästä mukava syksy.
 
Omalla asenteella on paljon vaikutusta. Ja pukeutumisella. Se huomattiin tänä aamuna. Tokaluokkalaisen kanssa oli vääntöä siitä, että laitetaanko kouluun goretex-kengät vai lenkkarit. Minä voitin väännön. Ekaluokkalainen olisi lähtenyt kouluun kangashousuissa. Meinasin jo hävitä taiston, mutta huomasin viime tipassa, että jo kertaalleen puetut ulkohousut oli piilotettu alakerran eteiseen. Molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu saatiin aikaan, kun ekaluokkalaiselle löytyi isoveljen softsell-housut, joissa on kapeat lahkeet. Ne jalassa hän ainakin kotipihasta lähti. Kerholaisen kanssa väännettiin myös erinäisistä vaatteista ja loppumatkalla kerhoon hän jo melkein itki, kun kylmä tuuli puhalsi kasvoihin. Kyllä tässä taas hetki menee ennen kuin totutaan tähän kylmyyteen ja sateisiin. Mitenkäs teillä on otettu syksy vastaan?

Lämpöä syksyyn voi voittaa Myttyrällä-blogin arvonnasta, jossa on palkintona Ruskovillan aikuisten kauluri.

2 kommenttia:

  1. Mulla on aika kaksijakoinen fiilis syksyn suhteen. Tykkään väreistä ja ruska on ihanaa. Mutta kylmenevät päivät ja matalapaineet laittaa meteorologinivelet särkemään. Toisaalta nyt on taas hyvä aika kaivaa sukkalangat kaapista ja värkätä talveksi muutamat uudet sukat :) Ps. Lapsimallit on tervetulleita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun sinä sen sanoit, niin tunnistan tuon kaksijakoisen suhtautumisen syksyyn itsellänikin, vaikkakin ilman meteorologiniveliä. Ihania syyspäiviä! Kävin jo katselemassa ottamiasi kuvia. Hienoja on!

      Poista