Viikon parhaat - kesäkuun ensimmäinen viikko

tiistai 9. kesäkuuta 2020


Viikon herkku: Raparperi

Meidän pihasta löytyy iso raparperi. Niinpä herkuttelimme viime viikolla kahdella erilaisella 10-vuotiaan tyttömme tekemällä raparperipiirakalla. Ensin tyttö teki mummon ohjeella perinteistä raparperipiirakkaa, jota söimme vaniljajäätelön kanssa. Raparperin sisältämä oksaalihappo sitoo elimistöstä kalsiumia, joten raparperia suositellaankin syötäväksi yhdessä maidon tai maitovalmisteen kanssa kalsiumin saannin takia.



Mummon raparperipiirakka

250g voita / margariinia
2 1/2 dl sokeria
2 munaa 
350 g jauhoja ( kaikenlaisia jauhoja sekaisin) 
2 tl vaniljasokeria 
 2 tl leivinjauhetta 
fariinisokeria

Rasva, sokeri ja munat vatkataan kuohkeaksi, sitten lisätään jauhot sekoittaen, levitetään matalalle uunipellille, pienityt raparperipalat levitetään taikinan päälle ja fariinisokeria ripotellaan palojen päälle. Paistetaan 200 asteessa n. 20min.




Seuraavaksi pyysin tyttöä kokeilemaan toista Raparperipiirakkaohjetta. Muistan lapsena syöneeni erityisen makeaa ja mehevää raparperipiirakkaa. Googlaamalla löytyi Maisemakahvilan raparperipiirakka, jonka on antanut Kotiliesi-lehdelle maisemakahvilaa pitänyt Katariina Pylsy. Ohje on kuulemma peräisin emäntäkoulusta.


Maisemakahvilan raparperipiirakka


Muruseos 
8 dl vehnäjauhoja (tai gluteenitonta jauhoseosta) 
3 dl sokeria 
2 tl leivinjauhetta 
2 tl soodaa 
2 tl vaniljasokeria  
250 g voita sulatettuna 

 Piirakan pohja 
 2/3 muruseoksesta 
 2 dl piimää 
 1 muna 
 Piirakan täyte 
 1 litra raparperia paloina 
 500 g maitorahkaa (tai esim. vaniljarahkaa)
 2 dl sokeria
 2 munaa
 3 tl vaniljasokeria 

 Piirakan pinnalle  
1/3 muruseoksesta 

Valmistusohje 
 Valmistusaika: 60 min  Annoksia: n. 24 palaa

 1.  Valmista ensin muruseos. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää lopuksi voisula. Ota muruseoksesta sivuun 1/3. Se säästetään piirakan pintaa varten. 2. Sekoita piimä ja muna keskenään ja lisää seos jäljelle jääneeseen (2/3) muruseokseen. Sekoita ja levitä leivinpaperilla peitetylle korkeareunaiselle uunipannulle.
3. Pese ja halutessasi kuori raparperit. Pilko paloiksi ja ripottele pohjataikinan päälle. 4. Sekoita loput täytteen ainekset keskenään ja kaada tasaisesti piirakan päälle. Viimeistele piirakka ripottelemalla päälle muruseosta. 5. Paista raparperipiirakkaa 175-asteisessa uunissa keskitasolla noin 45 minuuttia.  Nauti sellaisenaan tai esimerkiksi vaniljajäätelön kanssa. Piirakan voi myös pakastaa.



Sunnuntaina pääsin herkuttelemaan lukupiirissä raparperibritakakulla. Lukupiirimme kokoontui kolmen kuukauden tauon jälkeen ulkona turvavälit huomioiden.


Oma hyvinvointi: liikuntaa ja vyöhyketerapiaa

Maanantaina kävin puistojoogassa. Viikon aikana kävin muutaman kerran kävelyllä metsässä. Viikonloppuna kävin vyöhyketerapiassa ja pyöräilin lukupiiriin ja takaisin kotiin. Pyöräilykilometrejä tuli reilu 30. 





Viikon meno: Blogitapaaminen

Lukupiirin naisten  lisäksi näin myös muutamaa bloggaajakaveria. Neulanhaltija-blogin Satu kutsui meidät kahville satumaiseen puutarhaansa. Sade oli tiputtanut omenankukkien terälehtiä maahan, mutta sehän oli vain kaunista!




Viikon ruokapaikka: Grilli torilla

Lahden torilla aloitti toimintansa maanantaina ruokerekka nimeltä Grilli torilla. Kävimme testaamassa paikan miehen ja tyttöjen kanssa. Grilliruokaa, joka tarjoillaan kierrätettävistä tai biohajoavista astioista, lähituottajien suosimista, maukkaat tuotteet ja ystävällinen palvelu. Eihän paikkaa voi kun suositella. Mies söi pekonihampurilaisen ja frittiperunat, minun valintani oli halloumihampurilainen. Tytöille riitti tällä kertaa frittiperunat. 
 

 Minun ja miehen ruuat saatu. 




Minulla oli poikkeuksellisen paljon omia menoja viime viikolla. Auton rattiin hyppäsin vain kaksi kertaa lapsia treeneihin viedäkseni. Miten se on mahdollista, kun treenejä oli 14? Se selviää blogipostauksestani:

Lasten harrastukset alkoivat taas - mikä on muuttunut?


Miten teidän kesäkuu on alkanut? 

Minä hätkähdin eilen, kun huomasin juhannuksen olevan jo ensi viikolla! 

14 kommenttia

  1. Tänä vuonna tuo juhannus pääsi kyllä vähän yllättämään. No aika kurjissa tunnelmissa on tämä kesäkuu alkanut, töissä on ollut ongelmia ja olenkin nyt sairaslomalla miettimässä jatkoa.
    Toivottavasti nyt loppu kuukausi menisi pikkaisen iloisemmissa tunnelmissa.
    Ihanaa iltaa sinulle Minna <3

    VastaaPoista
  2. Mä tein juuri viikonloppuna kaksi erilaista raparperipiirakkaa, molemmat onnistuivat yllättävänkin hyvin :)

    VastaaPoista
  3. NAM! En olekaan vuosiin syönyt raparperiä, nyt alkoi tekemään mieli. Kesäkuu alkoi hyvin, sillä pomo soitti, että pääse takaisin töihin wuhuuh! PS. ihana toi kuva puutarhasta ☀️

    Ihanaa kesää! 🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä alkoi sinun kesäkuu! Toivottavasti on myös jatkunut hyvillä uutisilla.

      Poista
  4. Ai nam mitä raparperipiirakoita <3 Juhannus pääsi yllä yllättämään tänä vuonna, jotenkin tosi aikaisin myös, mutta hiljalleen sitä tässä alkoi miettimään että jos vaikka tekisi jotain silloin eikä vaan möllöttäisi kotona. Saa nähdä mitä, mutta jotain.

    Ihanaa kesäkuunviikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on suunnitelmia vasta juhannuspäiväksi. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  5. Voi hitsi, kun tuo raparperipiirakka näytti hyvälle! En ole vielä ehtinyt tehdä mitään raparperista. Toivottavasti viimeistään juhannuksena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä riittää vielä raparperia. Ehkä pitää tosiaan juhannukseksi jotain leipoa tai siis pyytää tyttöä leipomaan.

      Poista
  6. Mitkä asiat toisten blogeissa kiinnittävät huomiosi ja saavat sinut liittymään ehkä jopa lukijaksi?

    ♥ Aurinkoista kesää!♥

    http://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  7. Toi burgeri, oi joi! <3 Ihanaa miten paksut vaatteet teillä vielä näissä kuvissa on ja miten keli on muuttunut, nyt ei takkeja tarvita jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Burgeri oli parhaita syömiäni halloumiburgereita. Ei ole tosiaan takkeja tarvinut viime aikoina! Tykkään!

      Poista

Instagram