Naapuruston naisten Whatsappryhmä - vertaistukea ja villityksiä

maanantai 22. kesäkuuta 2020
Talvella yksi tuttu äiti meidän kaupunginosasta perusti whatsappiin ryhmän, jossa kyseltiin seuraa luistelukentälle. Ehdimme käydä muutaman kerran yhdessä luistelemassa muiden lasten ja vanhempien kanssa. Siitäkin huolimatta, että viime talvi ei ulkojäitä suosinut ja kenttä oli luistelukelpoinen vain hetken aikaa. Kentällä oli aina paljon lapsia ja aikuisillekin seuraa. Välillä minä luistelin ja muun muassa testasin kaverin hokkareita. Toisinaan join termosmukista teetä ja juttelin muiden aikuisten kanssa.

Poikkeusolojen aikaan perustettiin uusi ryhmä, jossa etsittiin seuraa lämpimille kevätilloille auringonlaskua katsomaan ja juttelemaan turvavälit huomioiden. Muutaman kerran kävin laiturilla iltaa istumassa ja kuulumisia vaihtamassa.

Olemme muuttaneet nykyiselle asuinalueelle seitsemän vuotta sitten. Entisessä kotikunnassa ei ollut valittamista ja muutto oli osittain vastentahtoinen. Halusimme kuitenkin muuttaa, jotta arki olisi jatkossa helpompaa. Meidän perheemme otettiin hyvin vastaan ja tunsimme itsemme tervetulleiksi. Näiden vuosien aikana on ollut muun muassa naapurin tätien pikkujouluja, pihajuhlia, puistopicnicejä ja yhden äidin ideoima kasvatuspiiri. En ole enää vuosiin haikaillut vanhaan kotikuntaan.




Vertaistuen lisäksi laituri-ryhmässä levisi tämän kesän alussa sup-lauta villitys. Muutama lauta ryhmän jäsenillä jo olikin ennestään, mutta nyt ainakin neljän ryhmään kuuluvan naisen perheeseen on lauta hankittu. Auringonlaskuja on katseltu laiturin lisäksi nyt myös sup-laudalta käsin. Alla olevassa kuvassa tosin juodaan aamukahvia.



Kuva: Petra

Onko teillä yhteisiä tapaamisia tai whatsappryhmiä lähialueen naisten kanssa?



Sinua saattaisi kiinnostaa myös: 


Perustaisitko sinä kasvatuspiirin?

Tohinatalo
Kasvatuspiirin perustaneen Aamin blogi




12 kommenttia

  1. Onpa hauska idea! Minulla on useita ryhmiä whatappsryhmiä kavereiden kanssa mutta lähiseutujen tuttujen kanssa lähinnä FB:n mesen kautta kirjoteillaan. Mukavaa uutta viikkoa Minna :)

    VastaaPoista
  2. Mä kävin juhannuksena ekaa kertaa suppailemassa, ihan mahtavaa :D

    VastaaPoista
  3. Huikean mahtava juttu ja hienoa, kun otettiin teidät niin hyvin vastaan, aina ei ole itsestäänselvyys. No on meillä heh perheryhmä, pikkuserkkuryhmä ja kamujen kanssa siskot ryhmä.

    Aurinkoista uutta viikkoa Minna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monta ryhmää tosiaan löytyy nykyään. Neljä erilaista perheryhmää, lasten harrastus + koulu-ryhmiä, bloggaajaryhmiä ja näitä oman alueen ryhmiä.

      Poista
  4. Ihan mahtava tuollainen ryhmä. Meidän alueella on vain oma facebook ryhmä, jossa aina kyllä tarjotaan apua toisillemme, mutta en ole kyllä kuullut, että täällä olisi omaa whats app ryhmää.
    Ihanaa uutta viikkoa sinulle Minna <3

    VastaaPoista
  5. Meillä on perheen kesken vain tuommoinen ryhmä, muutoin en niin välitä olla missään ryhmissä...Olen yksinäinen susi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas kaipaan seuraa vapaa-ajalla. Töissä olen lasten kanssa. Vapaa-ajalla tapaa mielellään myös aikuisia.

      Poista
  6. Tosi mahtava idea tuollainen WA-ryhmä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ryhmistä on ollut iloa ja seuraakin on löytynyt!

      Poista

Instagram