Sup-lauta - tämän kesän hitti

sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Olen kokeillut sup-lautaa useamman kerran viime vuosien aikana. Aina suppaus on ollut kivaa ja saanut minut haaveilemaan omasta laudasta. Ajatus laudan säilyttämisestä, pumppaamisesta ja rantaan kantamisesta on saanut minut luopumaan oman laudan ostamisesta.

Tällä viikolla kävin suppaamassa ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Kaveri pyysi mukaan suppaamaan keskiviikkoiltana. Meitä oli 3 naista ja viihdyimme Vesijärvellä lähes kaksi tuntia. Kahdella oli omat laudat ja minä lainasin kaverin toista lautaa.


Kuva: Petra

Keskiviikosta asti olen googlaillut lautoja. Mietin oman laudan hankkimistä. Päätin, että en tarvitse omaa lautaa. Katselin kateellisena kavereiden suppauskuvia. Päätin ostaa laudan. Peruin päätökseni. Mieskin alkoi katselemaan youtube-videoita laudan valinnasta. Perjantaina päätin, että emme tarvitse lautaa.


Kuva: Petra

Lauantaiaamuna heräsin ja googlasin Motonetin aukioloajat. Olimme Lahden Motonetissa puoli tuntia sen aukeamisen jälkeen. Olin miettinyt kahden eri lautamallin välillä kumman hankkisin. Kumpaakaan ei ollut hyllyssä!



Mies lähti etsimään myyjää ja kysymään laudoista, mutta löysikin sup-lautoja toisaalta kaupasta. Päädyimmekin ostamaan kaksi lautaa. Yksi molempia. Toiset laudat loppuivat jo meidän ollessa kaupassa ja toiset muutaman tunnin sisään. Suppaus tuntuu kiinnostavan muitakin tänä kesänä! 




Lauantaina kävimme koko perheen kanssa kokeilemassa uusia lautoja. Seurana oli myös ystäviä lapsineen ja lautoineen. Kaikille löytyi lautoja kokeiltavaksi ja kavereita seuraksi. Illalla lähdin vielä kolmen kaverin kanssa järvelle suppaamaan ja myös lillumaan laudoilla. Ilta ja vesi oli ihanan lämmin! Niinkin lämmin, että sai lukea jo ensimmäisistä havainnoista sinilevästä! Meidän lähirannassa saa varoa myös joutsenia. Tänä kesänä joutsenilla on ainakin seitsemän poikasta. 


Kuva: Markus Muukka


Meillä on miehen kanssa haaveissa päästä tänä kesänä kahdestaan suppaamaan. Eilen pääsimme hetkeksi kahdestaan laudoille.  


Kuva: Markus Muukka



Toivottavasti tästä tulee hyvä ja lämmin suppailukesä puhtaissa vesissä!

Oletko sinä kokeillut suppaamista?



16 kommenttia

  1. Meillä täällä saarella harvemmin suppailijoita näkyy. Taitaa olla suppailijoita enemmän järvissä tai sitten matalammissa merivesissä. Tämän kesän hittituote varmasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä minäkään keskelle merta lähtisi suppaamaan. Rantoja pitkin mennään järvelläkin.

      Poista
  2. En ole uskaltanut testata, jotenkin ajattelen, että ei näin iso ihminen (pullukka) saata pystyä olemaan laudalla :) Ihana tuo auringonlasku <3
    Kaunista iltaa sinulle Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika tukevia ovat nuo laudat. Painorajakin taitaa olla 140kg meidän laudalla. Enpä usko, että niin paljon painat.
      Mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  3. En ole kokeillut ainakaan vielä :) Upeita kuvia ja tuo auringonlasku kuva on ihan huikea. Moni tuttu on sanonut, että jos suppausta kokeilee kerran niin siihen jää koukkuun. Ihan varmasti tänä kesänä sup-laudat ja monet muutkin kesäjutut myydään loppuun kun kesälomat vietetään Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ekasta suppauksesta asti olen haaveullut omasta laudasta. Eli jo useamman vuoden.

      Poista
  4. Voi, toi näyttää niin kivalta puuhalta, että mieli tekisi kokeilla. Ja itseasiassa justiin eilen miehelle sanoin, että jahka päästään kesälomalle asti (5 viikkoa enää...), siellä haluaisin kokeilla, kuinka onnistuu. Laudat saataisiin varmasti lainaksi kesäkavereilta ja rantakin on sopivan matala ja hiekkapohjainen testailuun.

    Näyttää mun silmään sellaiselta mukavan rauhalliselta kesäpuuhalta. Vaatinee kuitenkin sen, että pysyy laudalla :). Muuten voi olla ainakin mielenrauha kaukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rentoa kesäpuuhaa. Meillä lapset hyppivät laudoilta veteen tarkoituksella. Polvillaan voi mennä alkuun, kun totuttelee lautaan. Isommissa aalloissa menen myös polvillaan.

      Poista
  5. Olen kerran testannut tuota lajia, mutta silloin se ei kyllä ollut mieleen. Tosin mikään ulkona tehtävä ei ollut koska oli kesä ja olin kuudennella kuulla raskaana :D Luulen että suppaukselle olisi annettava uusi mahdollisuus.

    Aurinkoista uutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan uudestaan aurinkoisella ja tyynellä ilmalla.

      Poista
  6. Mielenkiintoinen harrastus! Kauniita kuvia tulee takuulla aina!

    Mitkä asiat toisten blogeissa kiinnittävät huomiosi ja saavat sinut liittymään ehkä jopa lukijaksi?

    ♥ Aurinkoista kesää!♥

    http://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ihan innoissani suppauksesta!
      Mä en ole enää pitkään aikaan etsinyt uusia blogeja luettavaksi. Someaikani vierähtää usein instagramissa.
      Aurinkoista kesää myös sinulle!

      Poista
  7. Mä en ole vielä päässyt tätä testaamaan :D

    VastaaPoista
  8. Ainoa suppailua etäästi muistuttava kokemus on, kun nyt viikonloppuna kokeilin meloa surffilaudalla. Oli aikas kiikkerää menoa eli pitänee kokeilla uudelleen ihan varta vasten suppilaudalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kerran kokeillut suppusta surffilaudalla ja liian lyhyellä melalla. Onneksi oli tyyntä.

      Poista

Instagram