Minä halusin lähteä tähän haasteeseen mukaan, vaikka minua ei kukaan ole haastanut. Haastetta tässä kyllä oli. Muun muassa se, että minun piti olla kameran toisella puolella eli kuvattavana. Mieskin pääsi osalliseksi tästä haasteesta. Hän joutui ottamaan asukuvia minusta. Täytyy myöntää, että en ehkä ole se helpoin malli.

En osannut valita vain yhtä asukuvaa, joten tein yhden instagram-kuvan sijaan kokonaisen blogipostauksen. Tässä on asuja noin viikon ajalta. Viikko oli poikkeuksellinen, koska siihen mahtui blogiverkoston pikkujoulut Tampereella, lukupiirin teatterimatka Helsinkiin, koululaisen luokan pikkujoulut ja kerholaisen päiväkerhon joulujuhla. Normaaliin viikkoonhan olisi kuulunut vain töitä ja treenikuskauksia.  

Tässä työ eli kotiasuni. Olen perhepäivähoitaja ja töissä käytän yleensä farkkuja tai collegehousuja. Talvisin melkeinpä aina collegehousuja, koska niiden päälle on nopea pukea ulkovaatteet. Nämä vuosi sitten Lidlistä ostamani legginssit, ovat ainoat legginssit, joita käytän.

Neule 4v
T-paita 3v
Legginssit 1v
Villasukat 5v
YHTEENSÄ 13v eli kestotyyliedistyjä


Tässä työasuni ulkona.

Takki 4v
Miehen vanhat toppahousut 4v
Pipo 1v
Lapaset 1v
Kengät 1v
Huivi (kirppikseltä) minulla 7v
YHTEENSÄ 18v eli kestotyylitaituri


Yläkuvassa olen lapsen luokan pikkujouluissa. Sen verran nolottaa tämä asukuvailu, että uskalsin mennä kuvattavaksi vasta sitten kun joulukuusen valot oli jo sammutettu ja kaikki muut olivat poistuneet eukkasalista.

Paita 3v
Toppi 2v
Farkut 1v
Kengät 2v
Laukku 2v
YHTEENSÄ 10v eli kestotyyliedistyjä


Tässä toisen työpäivän asu lapsen kuvaamana.

Paita 3v
Collegehousut 1v
Villasukat 4v
YHTEENSÄ 8v eli kestotyyliedistyjä


Lukupiirin naisten kanssa kävimme katsomassa Helsingin Kansallisteatterin Willensaunassa Kissani Jugoslavia-näytelmän. Esitys oli vaikuttava ja mieleen jäi erityisesti Ville Tiihosen tulkitsema kissa. Suosittelen ehdottomasti käymään katsomassa.

Villatakki 1v
Paita 0v
Farkut 1v
Kengät 2v
YHTEENSÄ 4v eli kestotyylialoittelija



Minulla oli etukäteen ajatus, että bloggaajien pikkujouluista saan ainakin hyviä asukuvia. Bloggaajien kesken, kun ei ole ollenkaan noloa ja epätavallista kuvata kaikkea mahdollista. Mutta kuinkas kävikään? Ainoat kuvat, jotka asustani on otettu räpsittiin Matleenan kanssa, kun pelleilimme kokoustilan pöydillä. Ei ihan sitä, mikä oli etukäteen visioni. Päästäkin kasvaa lamppu! Hauskaa meillä ainakin oli! Se onkin tärkeämpää kuin onnistuneet kuvat!

Paita 1v
Toppi 1v
Housut 1v
Kimono 0v
YHTEENSÄ 3v eli kestotyylialoittelija

Minulla oli kaksi paikkaa, joihin jätin kultaketjuni silloin kun se ei ollut kaulassa. Otan ketjun aina pois yöksi. Oli toki muutamia muitakin paikkoja, joihin saatoin korun jättää. En kuitenkaan yleensä jätä korua lasten ulottuville. Meillä kun on omien lasten lisäksi arkisin kolme hoitolasta.



Lokakuun alussa minulla oli useampi päivä, etten käyttänyt korua ollenkaan. Kun sitten halusin laittaa korun kaulaani, en löytänyt sitä mistään. Se ei ollut vakiopaikallaan. Eikä se ollut niissä muissakaan paikoissa, joissa saatoin sitä säilyttää. Minulla oli epämääräinen mielikuva, että olisin laskenut korun kapealle tasolle, jolle osa lapsista ylettyy. En ollut enää yhtään varma siitä, milloin olin nähnyt korun viimeksi ja missä. Pelko alkoi hiipiä mieleeni. Olinko todella kadottanut tärkeimmän ja rakkaimman koruni? Mietin jo, että olisinko sittenkin unohtanut korun Vierumäelle, johon minut vietiin yllätyksenä kasvohoitoon syntymäpäivänäni. Siskoni kuitenkin muisti, miten tiputin korun lattialle ennen kun laitoin sen kaulaani hoitojen jälkeen. Olin siis kadottanut korun meille kotiin.

Korun katoamisen aikaan minulla oli käynnissä keittiön komeron siivous. Keittiössä oli useita pusseja ja paperikasseja, joihin lajittelin paperia, pahveja, pulloja, sekajätettä ja energiajätettä. Pidin todennäköisenä sitä, että koru oli tippunut kaiteelta johonkin roskapussiin. Mies oli tietenkin jo päiviä aiemmin vienyt kaikki roskat asianmukaisiin kierrätyspaikkoihin. Sekopäisenä kävin läpi asuntomme kaikkia mahdottomia ja mahdollisia paikkoja. Tivasin mieheltä oliko hän vain heittänyt roskat kasseineen roskiin vai olisiko voinut huomata kassin pohjalla lojuvan korun. Laitoin sähköpostia kadonneesta korusta poliisin löytötavaratoimistoon. Mietin jo, että onko järkeä ottaa yhteyttä jätelaitokselle.




Pää tuntui sumuiselta ja ihmettelin, miten en voi muistaa mihin olen korun laittanut. Syytin itseäni huolimattomuudesta. Oma muistamattomuus tuntui epätodelliselta. Samaan aikaan selvisi, että minulla oli anemia. Näin jälkeenpäin ajateltuna huomaan miten sumussa olin lokakuussa ja miten tahmeasti aivoni toimivat. Nyt ajatus tuntuu paljon kirkkaammalta. Oletan, että rauta-arvoni ovat kohonneet.

Lokakuun lopulla tai marraskuun alussa istuin eräänä iltana isolla kulmasohvallamme neulomassa. Kadotin sakseni. Aloin etsiä saksia. Ehdin jo ajatella, että mitä jos seuraavana päivänä joku pienistä hoitolapsista löytää sakset. Työnsin käteni sohvaan ja voi sitä riemua! En voinut olla kiljaisematta. Koru löytyi kuukauden kadoksissa olon jälkeen.

En vieläkään ole varma, mihin koruni olin jättänyt ja miten se oli sohvan uumeniin päätynyt. Olihan sohvakin jo käyty läpi korua etsittäessä. Vai olinko sittenkään tutkinut koko sohvaa? Tapauksesta viisastuneena minulla on enää yksi paikka, jossa korua säilytän. Enää ei saa olla niin kiire, että en ehtisi viedä korua oikealle paikalle kun sen kaulasta pois otan.

Olen saanut korun helat lasten syntyessä. Alun perin minulla oli hieman ohuempi ketju, mutta se ei kestänyt enää kolmen helan painoa. Neljännestä lapsesta en ole (vielä) helaa saanut. Kyseessä on siis Kalevala Korun lapsikoru. Korvaamattoman paljon tunnearvoa ja jonkin verran myös rahallista arvoa.

Vakuutus ei olisi korvannut korvannut korun katoamista. Toki vakuutukset korvaavat vahinkoja, mutta koru ja muutkin tavarat tulee säilyttää siten, etteivät esimerkiksi pienet lapset pääse niihin käsiksi.

Minä olen aloittanut blogin kirjoittamisen helmikuussa 2013. Ensimmäinen blogini oli vuodatuksessa ja netin syövereistä edelleen löydettävissä. Kiljusten vanha blogi.
Alkuun en kertonut kenellekään blogistani. Ihmisten kommentit ja vuorovaikutus olivat kuitenkin parasta bloggaamisessa. Pikkuhiljaa uskalsin jakaa kirjoituksiani facebookissa ja kertoa tutuille blogistani. Tietenkin ujosti ja vähättelevästi!




Seuraava edistysaskel bloggaamisessa tapahtui, kun liityin Kaksplus blogiverkostoon. Uskaltauduin osallistumaan bloggaajille järjestettyihin tapahtumiin. Ensimmäisessä tapahtumassa hädin tuskin puhuin kenellekkään. Se tosin ei johtunut pelkästään ujoudestani, vaan tapahtumapaikasta. Tapasimme Naurusaaressa ja vahdin lapsiani, jotka kiipeilivät ja leikkivät innoissaan. Kivaa oli! Tytöt muistavat vieläkin saamani goodiepackin sisällön.



Sen jälkeen olen ollut Kaksplus verkoston pikkujouluissa, syysjuhlissa ja kesäjuhlissa sekä Otavamedian järjestämässä koulutuksessa. Aina on ollut hauskaa ja monesti olen oppinut jotain uutta toisilta bloggaajilta.



Tähtihetkeni bloggaajana? Mikä se on? Ehdottomasti toisiin bloggaajiin tutustuminen ja blogiverkostoon kuuluminen. Blogin kautta olen tutustunut hauskoihin ja mielenkiintoisiin ihmisiin, joita en olisi muuten edes tavannut.  Huomiselle on ostettu jo bussiliput Tampereelle. Näen blogikavereita pikkujoulujen merkeissä. Tuskin maltan odottaa! Iskee varmasti instastoori-ripuli! :P Tervetuloa seuraamaan! Instagramissa olen nimellä Minnakil

Hei yrittäjä!

Haluaisitko yllätyksellistä mainontaa tuotteellesi? Täällä olisi bloggaaja, somevaikuttaja, influencer, jolta voit saada yllättävää, yllätyksellistä, erilaista ja tahattomasti hauskaa mainosta tuotteellesi. Tulet yllättymään! Samoin yllättyy luultavasti myös tämä somevaikuttaja itse.

Mitä se horisee?

Tänä syksynä olen yllättänyt itseni jo liian usein lähettämästä "hassuja" tarroja messenger-keskusteluihin. Vakiotarrani on kettu, joka röyhtäilee. Vai röyhtäileekö tämä kettu? En oikeasti edes tiedä, mitä tämä usein lähettämäni kettu tekee tai mitä tarkoittaa tässä tarrassa olevat kirjaimet BRT. Tiedätkö sinä? Pikainen googletus antoi vaihtoehdoiksi muun muassa Bus rapid transit (bussimetro) tai Be right there.



Yhteen keskusteluun, jonka osallistujista tunnen vain yhden, lähetin vahingossa kuvan lasten askarteluista. Asia selvisi minulle itselleni vasta useamman päivän päästä ystäväni ihmetellessä, miksi olin lähettänyt kuvan ryhmään. Ryhmä oli ollut jo viikkoja hiljaa. Ryhmän oli koottu keskustelua varten, joka oli jo käyty. Mitä tämä opetti? Poista heti puhelimelta kaikki vähänkään nolot kuvat! Aina on näköjään olemassa riski, että lähetät kuvia jopa tuntemattomille!

Viimeisin aikaansaannokseni oli lähettää gif-video facebookiin lapseni luokan vanhempien keskusteluun joulukranssien säilytyksestä. Tämänkin huomasin vasta sitten, kun puhelimeeni tuli ilmoitus siitä, että eräs äiti on tykännyt lähettämästäni giffistä! Siinä vaiheessa nousi jo tuskanhiki! Enhän minä lähetä ikinä giffejä! No, ei se video ihan pahinta laatua onneksi ollut!

Milloin tämä alkoi

Tämä kaikki alkoi tänä syksynä. Ensin sain uuden puhelimen, mutta vasta täytettyäni 40 tämä ongelma nousi ihan uudelle tasolle. Minulla ei (vielä) ole ikänäköä, mutta vakavia ongelmia somen käytössä on havaittavissa. "Äitiiii!!! Sä oot niiiiin nolo!" Sanoisi jälkikasvu.

Kootut selitykset

Marraskuussa

- Kävin päivä Tukholmassa risteilyllä esikoiseni, kaverini ja hänen poikansa kanssa
- Kävin tutustumassa remontoituun Silja Serenadeen
- Osallistuin Otavamedian blogikoulutukseen, jossa oli Annan, Kaksplus blogiportaalin ja verkoston bloggaajia
- Liityin uudestaan Twitteriin En saanut vanhaa profiilia poistettua, joten sekin vielä keikkuu twitterissä
- Kuuntelin kirjoja Storytelin ja Nextoryn kautta
- Kävin Kaija Koon keikalla Hartwall Areenalla
- Maistoin ensimmäistä kertaa uuden sadon viiniä marraskuun kolmantena torstaina
- Hoitolasten kanssa askartelimme avaruus-aiheisia askarteluja
- Innostuin tähdistä. Ostin kolme valotähteä kotimme ikkunoihin.
- Esikoinen taitteli koulussa silkkipaperista tähden (kuva kollaasissa)

Kirjat, jotka kuuntelin:

Anna Karhunen, Tiia Rantanen: Kaverin puolestakyselen
Matia Veitola: Veitola
Koonnut: Taru Anttonen, Milla Karppinen: Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille)
Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen
Francesca Cavallo, Elena Favilli: Iltasatuja kapinallisille tytöille

Kaverin puolesta kyselen oli hauska ja nopea lukea. Se oli muuten ensimmäinen E-kirja, jonka olen lukenut. En halua lukea kirjoja näytöltä, mutta tuollainen nopea ja kepeä sopii näytöltäkin luettavaksi. Eikä kirjan lukemista edes voinut lopettaa. Nauroin välillä ääneen. Veitola on Maria Veitolan itsensä lukema kirja. Kirjassa on Maria Veitolan kolumneja vuosien varrelta. Kirjassa Maria kertoo kiinnostavia ja koskettavia tarinoita kolumnien takaa. Kirja sai pohtimaan omaakin elämääni. Sankaritarinoita tytöille kirjaa kuuntelin autossa ja kotona. Etenkin toiseksi vanhin poika kuuli kirjan satumuotoisesti kirjoitettuja tarinoita merkittävistä suomalaisista naisista. Olen nähnyt vilauksen tämän kirjan mahtavasta kuvituksesta. Tämä kirja pitäisi lukea eikä kuunnella äänikirjana. Satu Vasantolan kirja En palaa tänne enää koskaan, luulen oli Mahtava! Ehkä paras tänä vuonna lukemani kirja! Suosittelen. Iltasatuja kapinallisille tytöille kuunneltiin taas pääasiassa treenikuskausten aikana ja lapsetkin kuulivat osia kirjasta.

Käsityöt, jotka valmistuivat

- 2 keppihevosen päätä
- lapaset, joiden toinen pari on jo kadonnut



Marraskuu meni nopeasti eikä tuntunut ollenkaan niin väsyttävältä ja ankealta kun sen olisi voinut ajatella tuntuvan. Tähän varmasti vaikutti se, että minulla oli poikkeuksellisen paljon omia menoja. Luin enemmän kirjoja ja katsoin vähemmän Netflixiä. Tai siis en katsonut ollenkaan Netflixiä. Lisäksi tuntuu, että tämä viime kuussa aloittamani rautakuuri toimii! Olen ollut energisempi. Reipas kävelykään ei enää hengästytä samalla tavalla kuin kuukausi sitten.

Kuulin ensimmäistä kertaa Kaija Koosta kesällä 1993 ollessani Englannissa kielimatkalla. Huonekaverillani oli mukanaan korvalappustereot ja joitakin kasetteja. Välillä hän lainasi ystävällisesti korvalappustereoitaan. Tai sitten hän vain väsyi kuuntelemaan jatkuvia pyyntöjäni: "Lainaa nyt. Edes vähäksi aikaa. Pliiiiis!" En edes muista mitä muita kasetteja hänellä oli. Kuuntelin vain Kaija Koota. "Kuka keksi rakkauden?"



Kielimatkasta alkoi nyt jo 25 vuotta kestänyt fanitus. Kuitenkin vasta tänä vuonna olen julkisesti kertonut kuuntelevani Kaija Koota. Vuosien aikana olen ostanut monta Kaija Koon cd-levyä (kaikki). Minä olen kuunnellut Kaijaa silloin kun olen kaivannut tsemppausta. Murheellisena, sydänsuruissa ja epävarmuuden hetkinä. Kaija Koo on soinut repeatilla tuntikausia lapsuudenkodissani ja opiskelija-asunnoissa. Mies muistaa vieläkin miten laitoin Kaija Koon soimaan riidellessämme ensimmäisen kerran. Silloin soi sattumalta vielä kappale Isä, jossa lauletaan: 




Mikä olisikaan hienompi tilanne tunnustaa olevansa Kaija Koo fani, kuin loppuunmyyty Hartwall-areenan keikka? Mies sai ostettua kaksi lippua keikalle ja lähti mielellään seurakseni. Alun perin meidän piti mennä hotelliin yöksi, mutta eilen ajoimme Hartwall-areenan parkkiin ja keikan jälkeen kotiin. Tämä oli tällainen "Korkkarit kattoon ja äkkiä kotiin"-konsertti.






Nykyään Kaija Koo soi Spotifyn kautta lähinnä siivousmusiikkina. Toimii siinäkin! Niin ja uskallan kertoa ihmisille somessa ja kasvotusten, että tykkään Kaija Koosta.