posts in category sukat

lauantai 11. huhtikuuta 2020

Perussukat raitalangasta - kotikutoinen terapia



Lanka: Novita 7 veljestä harmaa ja Adlibris Socki harmaa-valko-sini-raidallinen
Puikot: 3,5
Koko: 42-43

Esikoisen jalka on kasvanut ja vanhat villasukat ovat jääneet pieniksi. Lankajemmoistani löytyi raidallinen Socki -lanka. En ollut varma riittääkö lanka sukkiin, joten tein kantapään, kärjen ja sukan yläosan harmaalla seiska veikalla. Jotta sukat istuisivat paremmin jalkaan neuloin joustinneuletta myös jalkapöydän päälle.




Neulonta toimii minulle rentoutuksena. Samalla voin myös katsoa televisiota, jutella muun perheen kanssa tai kuunnella äänikirjaa. Voin myös miettiä omia asioita. Silloin kun mieltäni painaa jokin asia neulonta rauhoittaa. Neulonta on toiminut terapiana muun muassa silloin, kun olin huolissani neljännen raskauden aikana olleista vauvan rytmihäiriöistä sekä silloin, kun pelkäsin  oman terveyteni puolesta. Nyt tämä meneillään oleva korona-tilanne on saanut minut neulomaan.

Tällä viikolla otin esiin myös tämän kesken jääneen lankatupsutyöni. Nyt olen pyöritellyt lankatupsuja tähän ryijyyn, jota olen tekemässä kesähuoneen seinälle. Olen saanut myös miehen ja tytönkin pyörittelemään minulle lankatupsuja. Minulla on tupsujen tekoon neljä erikokoista muovista kehikkoa. Ei siis tarvitse leikata kymmeniä pahvisia renkaita tupsujen tekemiseen.




Onko korona saanut sinut tekemään käsitöitä?


Sinua saattaisi kiinnostaa myös:


Tutkikaa tissinne! (Kun olin huolissani omasta terveydestäni)




tiistai 31. maaliskuuta 2020

Puikot heiluvat taas - Kiitollisuussukat


Minulla oli lähes vuoden tauko neulomisessa. Aiemmin neuloin monet sukat vuodessa ja yhtä-äkkiä ei vain huvittanut enää neuloa. Hankin äänikirjasovelluksenkin sillä ajatuksella, että neuloisin samalla, kun kuuntelen äänikirjoja. Kirjoja tuli kyllä kuunneltua viime vuonna, mutta niitä kuunnellessa tein kaikkea muuta kuin neuloin.



Viime syksynä sain syntymäpäivälahjaksi Mia Sumellin ja Sanna Wikströmin Hyvän mielen villasukat kirjan. Kirja on täynnä ohjeita pitkiin kirjoneulesukkiin. Ohjeissa voi käyttää suosimiani Novitan lankoja. Muutama kuukausi kirjan saamisen jälkeen aloin neulomaan kirjan ohjeella Kiitollisuussukkia. Ennen Kiitollisuussukkien neulomista päätetään kenelle haluaa sukat tehdä ja ajatellaan sukkien saajaa. Minä tein sukat itselleni. Käytän paljon villasukkia. Laitan villasukat aina paljaisiin jalkoihin ja talvisin villasukat ovat jalassani niin sisällä kuin ulkona lähes joka päivä. Kiitollisuussukkia neuloessa toistetaan sanaa "kiitos" mahdollisimman paljon. Minulla se oli välillä muodossa "kiitos tästäkin virheestä".


Kirjan muissa sukkaohjeissa oli annettu kaksi eri värivaihtoehtoa sukkiin. Näissä Kiitollisuussukissa värit kehotettiin valitsemaan fiiliksen mukaan. Itse halusin käyttää sukkiin yhden vajaan kerän sinistä pätkävärjättyä lankaa. Sen lisäksi käytin valkoista ja sateenkaari-lankaa. Kaikki langat olivat Novitan Seitsemän veljestä lankaa. Langat löytyivät omista lankavarastoistani, eikä näitä värejä taida olla enää myynnissä valkoista lukuunottamatta. Neuloin sukat 3,5 puikoilla.


Kirjasta löytyy muun muassa Rakkaus, Tsemppi, Uusi alku, Ilo, Luovuus ja Kärsivällisyys sukat.


Tällä herkellä minulla on puikoilla perussukat esikoiselle. Hänen jalkansa tuntuu kasvavan silmissä, joten uusille sukille on tarvetta.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös




tiistai 8. tammikuuta 2019

Mitä neuloin vuonna 2018

En ole kirjoittanut blogiin kaikista viime vuonna tekemistäni käsitöistä. En ole julkaissut niistä instagram-kuvia. Enkä ollut edes valokuvannut kaikkia neulomuksiani. Vaati siis hieman aikaa ja vaivaa selvittää, mitä sitä tulikaan viime vuonna neulottua. Tutkin kalenterini muistiinpanoja sekä etsin kuvia käsitöistä tietokoneelta ja puhelimelta. Eilen vielä räpsin muutaman kuvan tekemistäni käsitöistä päivän valoisimpina hetkinä hoitolasten nukkuessa. Tätä postausta kirjoittaessa löysin kuvia muutamasta kokonaan unohtuneesta neulomuksesta. Yhdet sukat annoin miehen siskolle jo alkuvuodesta. Unisukista minulla ei ole mitään mielikuvaa.   


Viime vuonna neuloin
viisi paria lapasia
kymmenen paria sukkia
yhden peiton
kaksi keppihevosen päätä
virkkasin
yhden leikkialustan

Peruslapaset Novitan seitsemän veljestä langasta.


Jämälankalapaset Novitan seitsemän veljestä langasta. Taustalla Kiikun lähde.



Lapaset Novitan Naistenpankki seitsemän veljestä raitalangasta ja mustasta langasta.



Kahdet lapaset Novitan seitsemän veljestä langasta. Neulos vahvistettua. *Joka toinen kerros oikeaa ja joka toinen kerros 1 o, 1 nostetaan puikolle neulomatta* Mummoni neuloi tällä tyylillä lapasia. Lapasista tulee hieman paksummat, kuin pelkkää oikeaa neuloessa. 





Kirsikkasukat. Novita Venla.


Kahdet Marisukat. Novitan Seitsemän veljestä lankaa. Kuviot sukkiin Eilen tein blogista.






Sukat ohuesta langasta. Nämä olivat keskeneräisenä pitkään, ehkä useamman vuoden.  En muista enää edes langan merkkiä. Itseasiassa olin unohtanut nämä sukat kokonaan, mutta kuva sukista tuli sattumalta vastaa etsiessäni kuvaa toisista sukista.



Harmaat miesten sukat Novita seitsemän veljestä langasta.




Tiikerisukat. Novitan seitsemän veljestä lankaa nämäkin.



Sukat Novitan Nalle langasta.



Piirakka sukat. Novitan seitsemän veljestä lankaa.


Unisukat Socki-langasta. Näitä sukkia en muistanut ollenkaan. En edes sitä olenko antanut nämä jollekin. Ei näitä kyllä ole meilläkään näkynyt.



Sukat Socki-langasta.



Peitto. Chunky Wool.


Keppihevosten päät. Seitsemän veljestä lankaa. Nämä lahjoitin keppihevostyöpajaan.



Virkattu leikkialusta. Sekalaisia lankoja.


Aiempien vuosien käsitöitä löytyy myös blogista.





Tämän vuoden aloitin neulomalla lapasia. Ohje osoittautui liian hankalaksi ja luovutin. Nyt puikoille on sukat kerrosrivinousulla. Ehkä palaan lapasiin myöhemmin.


Teetkö sinä käsitöitä?
Minkälaisia?


lauantai 21. heinäkuuta 2018

Etsi erot - Kirsikkasukat Novita Venla langasta

Neuloin äidilleni kirjoneulesukat ohuesta Novitan Venla-langasta. Olen jo useammat kirjoneulesukat neulonut, joten siinä ei pitänyt olla mitään vaikeaa. Ensimmäisestä sukasta tuli jo hiukan erilainen kuin ohjeessa. Toisesta sukasta tuli sitten erilainen kuin ohjeessa ja erilainen kuin parinsa. Onneksi tämä ei haitannut äitiäni. Lopulta minulla oli tavoitteena tehdä sukista saman kokoiset. Se sentään onnistui. No, näitä sukkia katsellessa voi vaikka etsiä eroja sukista. Monta eroa sinä löydät?
 
 

Syynä ohjeesta poikkeamiseen saattoi olla se, että näitä sukkia neuloessani katsoin Netflixistä  The Good wife sarjaa. Sarjan pääosassa on Alicia Florrick (Julianna Margulies), jonka puoliso Peter Florrick (Chris Norh) entinen Chicagon osavaltion syyttäjä, joutuu vankilaan julkisen seksi- ja korruptioskandaalin vuoksi. Alicia palaa pitkästä aikaa töihin asianajotoimistoon elättääkseen kaksi lastaan ja palauttaakseen maineensa. Netflixistä löytyy sarjan kaikki seitsemän tuotantokautta. Minä olen katsomassa neljättä. Tosin nyt pidän taukoa sarjasta. Välillä tekee mieli katsoa jotain muuta. Tämän hetken suosikkini on Jane The Virgin. Ihana kesäsarja! Sopivan kepeä ja hauska! Ja minusta on ihana kuulla, kun osa sarjan hahmoista puhuu välillä espanjaa. Joko muuten tiesit, että 27.7 Netflixiin tulee uusi tuotantokausi Oringe is the New Blackista!



Näitä sukkia ei ole höyrytetty. Otettu vain puikoilta suoraan käyttöön. Sellaistahan ei kukaan itseään ja käsitöitään arvostava neuloja kai ikinä tekisi. Saati, että kuvaisi viimeistelemättömiä käsitöitään blogiin. Minä taas en ole ikinä höyryttänyt tai kostuttanut yhtään tekemääni käsityötä.

 
 
 
Kirsikkasukat
 
Lanka. Novita Venla
Puikot: 2,5
 

torstai 19. huhtikuuta 2018

Marisukat

Meidän pääsiäistä vietettiin tänä vuonna koripallon merkeissä. Ulkona oli mahtava auringonpaiste. Koko Suomi tuntui hiihtävän, kävelevän jäällä ja nauttivan ulkoilusta auringossa. Täällä Lahdessa järjestettiin suuri koripalloturnaus, jossa meidän toinen poika pelasi. Oman seuran turnaus vaati osallistumista talkoisiin ja mies istuikin kolmen päivän aikana noin 16 tuntia pöytäkirjaa pitämässä. Me muut kävimme katsomassa pelejä ja kannustamassa. Minun pääsiäinen kului lähinnä koripalloa katsellen ja neuloen Marisukkia. Kuviot näihin sukkiin löysin Eilen tein-blogista. 
 
 


Sukat neuloin tuttuun tapaan Novitan 7 veljestä langasta. Väreinä musta, valkoinen ja keltainen. Yhdellä puikolla on 12 silmukkaa. Kantapää on vahvistettua neuletta ja kärkeen tein nauhakavennuksen.



Tänä vuonna meidän tytöt pääsivät ensimmäistä kertaa virpomaan. Minä vakoilin reippaiden noitien puuhia seuraamalla heitä vähän matkan päästä.




Näin kauniin kimpun sain hoitolapsen vanhemmilta ennen pääsiäistä.




Neulomuksiini kuuluu nykyään tärkeänä osana myös Netflix. En nimittäin juurikaan neulo ilman, että samalla katsoisin Netflixiä. Näitä sukkia neuloessa olen katsonut Valtiatar (Reign) sarjan neljättä tuotantokautta. Viihdyttävä historiallinen sarja. Enemmän hömppä ja jenkkityylinen kuin esimerkiksi ihastuttava ja laadukas Downton Abbey.

maanantai 1. tammikuuta 2018

Vuoden 2017 neulomukset

Viime vuoden alussa esittelin täällä blogissa Vuoden 2016 neulomukset. Nyt olisi aika muistella, mitä tuli neulottua ja virkattua vuonna 2017.


Vuonna 2017 neuloin kuusitoista paria villasukkia. Unohdin kuvata yhdet eläinkuvioiset sukat, joten niistä ei ole tässä kuvaa. Minulla on ollut koko ajan tunne, että olisin neulonut viime vuonna vähemmän kuin aiempina vuosina. Sukkia tuli tehtyä kuitenkin 7 paria enemmän kuin edellisenä vuonna. Suosikkimallini näyttää olleen Olga-sukat. Ne ovatkin nopea neuloa ja silti lopputulos on perussukkaa näyttävämpi.


Olga-sukat



Raita-sukat




Räsymattosukat kahdesta raitalangasta



Unisukat



Ystävänpäiväsukat (Suunnittelija Niina Laitinen)



Pupu-sukat



Unisukat



Räsymattosukat kahdesta raita langasta



Pupu-sukat



Pääsiäissukat (Niina Laitinen)



Olga-sukat



Olga-sukat



Sukat sateenkaarilangasta



Junasukat sateenkaarilangasta



Kuviosukat miehelle (pikaisella googlauksella en löytänyt ohjetta näille sukille. Nämä ovat valmistuneet jo jokin aika sitten, mutta vasta äsken kävimme kuvaamassa sukat miehen kanssa.)




Alkuvuodesta innostuin virkkaamaan ruokia lasten leikkikeittiöön.

Virkatut ruoka-aineet







Huivi Novitan Hyrrä-langasta



Unohdin kokonaan neuloneeni ja virkanneeni Barbielle vaatteita. Kaksi mekkoa on neulottu ja takki virkattu. Juuri ennen joulua neuloin vielä tonttulakin.





Tällä hetkellä puikoilla on pitkästä aikaa lapaset.



Teitkö sinä viime vuonna käsitöitä?


Ps. Vinkkaa ihmeessä, jos blogistasi löytyy vuosikoosteita/katsauksia. Kävisin mielelläni lukemassa. Muitakin kuin käsityöaiheisia.  



Inspiroivaa vuotta 2018!

Instagram