Väriä tammikuuhun

keskiviikko 24. tammikuuta 2018
Ensin en neulo muutamaan vuoteen yksiäkään lapasia ja sitten en muuta neulokaan kuin lapasia. Tässä on jo kolmannet tänä vuonna valmistuneet lapaset. Ohjeen näihin lapasiin löysin Novitan nettisivuilta. Ohjeen mukaan näistä tosin olisi pitänyt tehdä Sinivalkoiset lapaset Suomi 100-hengessä. Minä päädyin kuitenkin käyttämään näihin mieheltä synttärilahjaksi saamaani Naisten Pankki 7 veljestä raitalankaa. Toisena lankana näissä lapasissa on musta 7 veljestä lanka.




Eilen nämä lapaset pääsivät ensimmäistä kertaa ulos. Otimme valokuvat lapasista iltapäivällä juuri ennen pimeän tuloa. Pimeä tulee muuten jo hieman myöhemmin kuin vielä vähän aikaa sitten! Tällä kertaa lapaset valokuvasi meidän ekaluokkalainen. Nämä ovat hänen ensimmäiset järkkärillä ottamansa kuvat. Sen verran oli pakkasta, että otettiin vain nopeat räpsyt eikä perehdytty vielä sen syvemmin valokuvaukseen.



Hoitolasten kanssa jäädytimme viime viikolla maitotölkkeihin vettä ja oksia. Tällä viikolla teimme vesiväreillä värillisiä vesiä ja jäädytimme myös niitä maitotölkkeihin.









Pirteitä talvipäiviä!
 
 
Jos innostuit jäädytettävistä koristeista, niin ideoita kannattaa käydä katsomassa Kangaskorjaamolla-blogista. Sieltä löytyy myös vinkki suojasäälle.  
 
 
Tämä blogi ei ole muuttumassa pelkäksi käsityö/lapasblogiksi. Minä vain olen viettänyt viime aikoina omat hetkeni neuloen ja äänikirjoja kuunnellen. Minulla on nyt menossa BookBeatin parin viikon ilmainen kokeilujakso. Tähän mennessä olen kuunnellut Elena Ferranten Hylkäämisen päivät ja Aki Linnanahteen kirjan Jere Karalahdesta. Nyt kesken on Jan-Philipp Sendkerin Sydämenlyönneissä ikuisuus. Kahta ensiksi mainitsemaani kirjaa suosittelen lämpimästi. Tuosta kesken olevasta en oikein osaa sanoa vielä mitään. 

19 kommenttia

  1. Kivat lapaset! Täytyykin käydä etsimässä tuo ohje talteen.

    VastaaPoista
  2. Ihanat lapaset, ei kyllä tuo kuvioiden tekeminen onnistuisi minulta. Mukavaa keskiviikkoiltaa Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eipä tuo monimutkainen kuvio ollut. Oikeaa, nurjaa ja välillä jätettiin silmukoita neulomatta. Ihanaa keskiviikkoa myös sinulle!

      Poista
  3. Kiitos! Hyvä kun otit langat puheeksi. Minun tilaamani langat ovat jo pari päivää odottaneet postissa. Pitikin tilata ne miehen nimellä (ja kortilla). Josko mies tänään ehtisi langat vielä hakea. Nyt kun olen hurahtanut äänikirjoihin, niin huomaan että kaikkia ei todellakaan saa äänikirjana BookBeatista, mitä haluaisin nyt kuunnella. E-kirjana olisi joitain, mutta mielummin kirja kuin E-kirja.

    VastaaPoista
  4. Kivat lapaset! Me tehtiin viime talvena lasten kanssa noita värillisiä jääkoristeita ja sit jäädytettiin maitopurkeissa kirkkaita palikoita, joista koottiin jäälyhty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä oli eka kerta, kun me testattiin lasten kanssa jäädyttämistä. Nyt on kaikki jäädytykset sulaneet. Uusia pakkasia odotellaan!

      Poista
  5. Apua miten kauniit lapaset, voi kun joku mullekin neuloisi näitä. Oma sisko neuloo aina vain villasukkia ja niitä on jo laatikollinen kertynyt. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Villasukat on ihania! <3 Voisitko kysyä siskoltasi tekisikö myös lapasia?! Valmistuu nopeammin kuin sukat. :)

      Poista
  6. Hauska tuo lapasten kuvio! Oliko vaikea tehdä? Tänään sai kyytiä lumet ja jäälyhdyt..Oliskin kevät jo niin pitkällä, että lumet sais lähteä, mutta taitaa olla vielä tovi talvea jäljellä. Toivottavasti tää vesivaihe menee pian ohi. Lasten kanssa on aika tympeää, kun kaikki kastuu.:/

    Mukavaa loppuviikkoa joka tapauksessa! Mulla on sulle haaste blogissani.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvio oli helppo tehdä. Oikeaa, nurjaa ja välillä silmukoita neulomatta. Ei vielä kevättä kiitos! Olisi paljon talvijuttuja, joita haluaisin tehdä. Vaikken edes ole varsinaisesti talvi-ihminen.
      Mukavaa viikonloppua!
      Käyn kurkkaamassa haasteen. :)

      Poista
  7. Ihanan värikkäät lapaset ja kiva tuo pintakuviointi :). Me ollaan töissä päiväkodissa tehty myös vastaavanlaisia värikkäitä jäälyhtyjä ja ne on kyllä tosi nättejä. Harmi vaan, että sulivat märiksi länteiksi eilen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meidän puoliksi sulaneilla jääpaloilla ajeltiin rallia pitkin jäistä pihaa. Hyvin liukuivat ja lapsilla oli hauskaa, mutta silti toivon pakkasta ja lunta!

      Poista
  8. Pirteät lapaset :)
    Minullakin on menossa BookBeatilta Jere ja samalla viuhuu puikot ja Welmerille valmistuu pikku hiljaa se muhkea kaulahuivi <3
    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsin koukuttava tuo Jere. Minä kuuntelin sen muutamassa päivässä. Muhkea kaulahuivi kuulostaa ihanalle. Sellaisen haluaisin itselleni.

      Poista
  9. Lapaset ovat pirteän värikkäät. Noissa maitopurkkitaideteoksissa näen jo ripustusnarun ja ne roikkumassa pihapuiden oksilla :). Kiitos sinulle blogini linkittämisestä. Näen sähköpostistani sinun jättäneen kommentin blogiini, mutta jostain syystä se ei tule ulos. Eli pyydän anteeksi, älä ota kommentin julkaisemattomuutta henkilökohtaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Ripustusnarut olisikin kiva idea. Silloin tosin voisi tehdä vähän pienemmät/kevyemmät jääpalat.
      Mukavaa viikkoa!

      Poista

Instagram