Virkattu leikkialusta

sunnuntai 28. tammikuuta 2018
Facebookin perhepäivähoitajien keskusteluryhmässä silmiini osui virkattu matto maatilaleikkeihin. Maton pohja oli virkattu ruskealla, keltaisella ja vihreällä. Mattoon oli lisäksi virkattu ainakin lampi, puita ja talo. Omat hoitolapseni olivat juuri sopivasti osoittaneet kiinnostusta eläinleikkeihin ja minulla on pari laatikollista erilaisia lankoja, joten yhden viikonlopun aikana virkkasin meille pienen leikkimaton. Matto on kovin on kupruileva ja epäsymmetrinen, mutta niinhän maastokin on.

Aamupiirissä olen esitellyt leikkimatolla maatilaneläimiä. Yhdessä on juteltu siitä, mitä eläimet sanovat ja missä ne asuvat. Lapset ovat saaneet vapaasti leikkiä eläimillä ja matolla. Matolla on eläinten lisäksi liikkuneet traktorit ja puimurit. Ja on siellä kilpa-autojakin nähty.




Toisena päivänä meillä oli aiheena villieläimet.



Löysin Pinterestistä lapsille sopivia eläintietovisa-kysymyksiä. Niistä lapset olivat todella innoissaan. Myöhemmin he kyselivät toisiltaan ja minulta samantapaisia arvoituksia. Esimerkiksi: "Mikä on harmaa ja syö juustoa?". Eläintietovisassakin käytimme alustaa ja leikkieläimiä.




Leikkialustan eläimille voisi toteuttaa myös maalaamalla pahville. Tällä kertaa tämä virkkaus sopi minulle paremmin. Sain itselleni rennon käsityön tehtäväksi ja mattoon sain käytettyä erilaisia jämälankoja. Lisäksi tämä pieni matto menee käyttämättömänä ollessaan pieneen tilaan. Maton virkkaamista on helppo jatkaa myöhemmin, jos siitä haluaa isomman. Ja voisihan siihen halutessaan virkata vaikka puita tai rakennuksia. Toisaalta tällainen yksinkertainen matto jättää tilaa luovuudelle ja mahdollistaa erilaiset leikit.




Jatkamme vielä hetken aikaa eläinteemaa lasten kanssa. Saa siis laittaa vinkkejä kivoista eläinaskarteluista ja leikeistä. Meillä viime aikojen suosikki on ollut "karhu nukkuu".


25 kommenttia

  1. Ihana alusta ja nuo eläinhahmot on tosi mukavia. Tuli oma lapsuus mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eläimet ovatkin vanhoja. Minun ja siskojeni vanhoja eläimiä.

      Poista
  2. Katselin tätä jo yhdessä faceryhmässä :) Niin upea idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä on ollut iloa hoitoryhmässä ja tämä oli kiva virkata.

      Poista
  3. Siis tuohan on aivan huippuhieno. Meidänkin töissä kaksi vuotiaat ovat erityisen kiinnostuneita eläinleikeistä.
    Mukavaa sunnuntaita Minna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä on menty eläinteemalla jo vähän aikaa ja vielä jatketaan, kun se näyttää kiinnostavan.

      Poista
  4. Hieno idea - ja toteutus!
    Iloista alkavaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
  5. Kiitos! Tekisi mieli koristella lisää, mutta toisaalta tällainen yksinkertainen mahdollistaa erilaiset leikit.

    VastaaPoista
  6. Tuollasella olis ollut kyllä ihan mahtavaa leikkiä pienenä :) Automatto mulla olikin, sellanen muovinen, mutta maatila olis ollut kyllä vielä kivempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omilla lapsilla on tosi paljon enemmän leluja, mitä itsellä oli.

      Poista
  7. Aivan upea leikkialusta! Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämähän ei ollut oma ideani, vaan facebookista löydetty.

      Poista
  8. Onpas ihana idea! :) kunhan osaisi itsekin tehdä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä olen opetellut virkkaamaan youtube-videoita katsomalla. Ja tässä ei edes tarvitse ohjeesta välittää. Kurtut ja epätasaisuudet ovat vain maaston muotoja. :)

      Poista
  9. Tää on niin kiva. Huomasinkin jo instagramista <3

    VastaaPoista
  10. Tosi kiva idea! Tätä voisi helposti hyödyntää myös alkuopetuksessa :)

    https://heidi-karoliina-a.blogspot.fi

    VastaaPoista
  11. Aivan ihana leikkialusta ja täydellinen sekä opetukseen että lasten leikkeihin!

    VastaaPoista

Instagram