posts in category mietteet
torstai 10. syyskuuta 2020
Mikä syksyssä on parasta juuri nyt?
Olen ennen tykännyt syksystä. Lapsena kirjoitin ystäväkirjoihin, että lempivuodensikani on syksy. Se johtuu varmasti osittain siitä, että olen syntynyt syksyllä. Synttärithän ovat kiva juttu. Ainakin silloin, kun ei kriiseile liikaa omaa ikäänsä. Viime vuosina kesästä luopuminen on tuntunut aiempaa vaikeammalta, enkä ole innostunut syksystä. Syksyissä olen odottanut eniten perheemme joka syksyistä matkaa Espanjaan. Tänä vuonna emme ole menossa Espanjaan syyslomalla. Minulla ei edes ole lomaa. Meillä ei siis ole koko perheen lomaa Suomessakaan, jota odottaa ja suunnitella. Ilo on löydettävä pienistä arkisista asioista ja hetkessä elämisestä lomasta haaveilun sijaan.
Luin Tuulanneli blogista Mikä syksyssä on parasta juuri nyt? -postauksen. Innostuin Tuulan postauksesta ja halusin haastaa itsenikin miettimään asioita, jotka ilahduttavat syksyssä juuri nyt. Tämän blogipostauksen kuvat ovat parin vuoden takaa lokakuun alkupuolella otettuja. Osallistuin silloin viikonlopun mittaiseen hiljaisuuden retriittiin. Eilen löysin itseni googlailemassa hiljaisuuden retriittejä.
Mikä syksyssä on parasta juuri nyt?
1. Minä toivon kesällä lämpimiä ja aurinkoisia päiviä. Haluan supata, uida, syödä ulkona ja loikoilla riippumatossa. Sadepäivät ärsyttävät ja lamaannuttavat, en saa välttämättä mitään aikaiseksi. Syksyllä sade ei ärsytä ja lamaannuta minua ollenkaan samalla tavalla. Jos sataa puen kumpparit ja otan sateenvarjon mukaan. Välillä sateessa on jopa mukava kävellä.
2. Uuden alku. Minulle syksy tuntuu enemmän uudelta alulta kuin vuodenvaihde. Lapsilla alkaa syksyllä uusi lukukausi. Harrastuksissa alkaa uudet kaudet. Tänä syksynä minulla alkoi myös uusi työ.
3. Illat tv:n ja herkkujen ääressä. Syksyllä televisiossa alkaa uusia ohjelmia. On mukava kokoontua perheen kanssa tv:n ääreen. Tänä syksynä olemme seuranneet yhdessä Tähdet, tähdet-ohjelmaa. Miehen kanssa olen katsonut Sykettä ja Ensitreffejä alttarilla. Eilen katsoin tytön kanssa Harry Potter-leffaa. Aina emme kokoonnu koko perhe saman ohjelman ääreen, koska kiinnostuksen kohteet ja ikärajat asettavat omat rajoituksensa.
4. Syksyn sato. Värikästä ja terveellistä. Tänä kesänä omassa pihassa kasvoi kesäkurpitsoja. Niistä onkin kokkailtu monenlaisia ruokia. Suosikkini on ollut kesäkurpitsalasagne. Kaupasta olen ostanut erilaisia kasviksia ja tehnyt töihin lounaaksi salaatteja. Pari kertaa on tullut tehtyä kaalilaatikkoa.
5. Lukeminen. Syksyllä on ihana kääriytyä vilttiin ja lukea kirjoja. Minun on jotenkin helpompi keskittyä lukemiseen syksyllä. Juuri nyt valitsen mieluummin oikean kirjan kuin äänikirjan. Varsin poikkeuksellista tällaiselle äänikirjojen suurkuluttajalle.
6. Lämmin juoma. Teet maistuvat hyvältä juuri syksyisin. Teen kulutukseni on kääntynyt kasvuun ilmojen viiletessä. Juon pääasiassa valkoista tai vihreää teetä. Iltaisin kofeiinitonta rooibosia. Töissä olen viime aikoina valinnut kahviautomaatista lämpimän kaakaon.
Pirteitä syyspäiviä!
Mikä sinun mielestäsi on parasta syksyssä?
perjantai 4. syyskuuta 2020
Kaun kaivattu arkivapaa - mitä tehdä?
Perhepäivähoitajana tein töitä arkisin ja viikonloput olivat vapaat. Minulla ei montaa arkivapaata ollut niiden neljän vuoden aikana, joina toimin perhepäivähoitajana. Silloin kaipasin arkipäivän vapaita. Tuntui, ettei koskaan päässyt hoitamaan asioita, kun oli aina arkisin töissä.
Nyt tekisi mieli kysyä, että mitä asioita olisin hoitanut? Nykyisessä työssäni teen kahta vuoroa maanantaista sunnuntaihin. Vapaapäivät voivat siis osua mille päivälle tahansa. Iltavuoro alkaa yleensä klo 12 eli minulla on myös vapaita aamupäiviä. Arkisin lapset ovat koulussa ja mies tekee etätöitä. Toistaiseksi ekaluokkalainem on halunnut mennä myös minun vapaapäivinäni iltapäiväkerhoon, joten hänkään ei ole päivisin minun seuranani. Arkivapaina ole käynyt ruokakaupassa, pessyt pyykkiä, roikkunut somessa, siivoillut, lukenut kirjoja ja lehtiä, kuunnellut podcasteja, käynyt kävelemässä ja kerran kampaajalla. Ihan kivaa, mutta huomaan kaipaavani seuraa. Muutaman viikon vuorotyöarjen jälkeen huomaam, että en oikein osaa ottaa tästä kaikkea iloa irti. Jotenkin tuntuu, että näistä vapaapäivistä pitäisi osata nauttia enemmän.
Edellisen kerran tehdessäni vuorotyötä minulla oli pieniä lapsia. He olivat kanssani kotona, jos minulla oli vapaapäivä. Silloin ei ollut vaikeuksia keksiä tekemistä. Muistelen kaivanneeni silloin näitä ikiomia vapaapäiviä.
Onko muita vuorotyöläisiä?
Onko vinkkejä arkivapaiden viettoon?
Mukavaa viikonloppua!
Meillä yksi lapsi lähti viikonlopuksi turnaukseen. Mies menee huomenna tytön futisjoukkueen talkoisiin. Kahdella lapsella on tänään treenit. Minä olen viikonlopun töissä niin kuin olin viime viikonloppunakin ja ensi viikolla. Mies alkoi jo kysellä, milloin minulla olisi seuraava vapaa viikonloppu.
perjantai 13. maaliskuuta 2020
Miten korona on vaikuttanut meidän elämään tähän mennessä?
Kukaan ei varmaan ole voinut välttyä korona-uutisilta. Osa hoitolapsistanikin on jo kyselleet minulta korona-viruksesta. Torstaihin asti korona ei juurikaan vaikuttanut meidän elämään. Käsienpesua on toki tehostettu ja olen muistuttanut siitä kaikkia erityisesti kotiin tullessa, vessassa käynnin jälkeen ja ennen ruokailua. Oikeasta yskimistavasta on myös puhuttu. Torstaina korona tuli meilläkin astetta konkreettisemmaksi.
Vanhimmalla pojalla piti olla perjantaina ja lauantaina säbätreenit sekä sunnuntaina turnaus. Nämä kaikki peruttiin. Lisäksi tuli ilmoitus, että säbäkausi on tältä keväältä ohitse. Mieheni toimii yhtenä joukkueen valmentajista.
Nuorempi poika pelaa korista. Hänen treeninsä on peruttu ainakin seuraavat pari viikkoa. Sarjapelit on peruttu. Lahdessa järjestettävä iso Easter-turnaus on peruttu. Turnaus on vuoden tärkein tapahtuma ja suuri tulonlähde seuralle. Meidän pääsiäiset ovat viime vuosina kuluneet turnauksessa talkoillen. Turnausta yritetään mahdollisesti järjestää syksyllä. Toukokuun turnausmatka Tallinnaan on peruttu.
Tyttö pelaa futista. Hänellä oli vielä torstaina treenit. Viikonlopun peli Sipoossa on peruttu. Seuran linjauksia treenien jatkosta ei ole vielä tullut.
Meidän piti talkoilla viikonloppuna koulun kirppiksellä, mutta kirppiksen järjestäminen peruttiin.
Minun piti tavata lauantaina Päijät-blogien bloggaajia meidän omassa bloggaajatapahtumassa. Päädyimme yhteistuumin siirtämään tapaamista koronan vuoksi.
Olen yksityinen perhepäivähoitaja ja minulla on tällä hetkellä 4 hoitolasta. Minulla ei ole hoitolapsille varahoitoa. Jos minä tai perheenjäseneni ovat kipeinä, voin kysyä lapsille varahoitoa joltain toiselta perhepäivähoitajalta. Hoitajalla pitää olla ryhmässään tilaa. Meillä ei saa olla yli neljää lasta ryhmässä. Minä korvaan perheille maksun niistä päivistä, kun en pysty lapsia hoitamaan tai järjestämään lapsille korvaavaa hoitopaikkaa. Minä maksan varahoidon toisen hoitajan luona. Meillä on nyt neuvottelu meneillään Lahden alueen yhdistykseen kuuluvien hoitajien kanssa siitä, millaisia korvauksia suositellaan karanteenitapauksissa. Minähän en esimerkiksi voisi ottaa meille lapsia hoitoon, jos joku omasta perheestäni joutuisi karanteeniin.
Esikoinen tarvitsi uudet farkut, joten koronaa uhmaten kävimme torstaina ostoskeskuksessa. Vaatekaupoissa tuntui olevan kovin väljää, vaikka menossa oli jonkinlaiset hintakarkelot. Minä en ottanut nuorempia lapsia mukaan. En ehkä olisi kestänyt katsoa, miten nuorin olisi kosketellut kaiteita ja kaikkea mahdollista. Teinit kulkevat turvallisesti kädet taskuissa. Kävimme samalla hakemassa maitoa ja vessapaperia ruokakaupasta. Siellä oli aivan toisenlainen meno, kun muualla ostoskeskuksessa. Kauppa oli täynnä. Monet ihmiset näyttivät hamstraavan tavaraa. Itsellekin tuli olo, että olisiko pitänyt ostaa enemmän kaikkea mahdollista ja erityisesti sitä vessapaperia!
Miten korona on vaikuttanut teidän arkeenne?
Linkkejä, jotka saattaisivat kiinnostaa:
But I'm a human not a sandwich-blogin Iinan kirjoitus
Virallinen tieto
Tämän postauksen kuvat ovat kännykkäräpsyjä helmi-maaliskuusta Suomesta ja Espanjasta.
torstai 14. helmikuuta 2019
Huonon ystävän tunnustukset
En lähettänyt tänäkään vuonna yhtään ystävänpäiväkorttia. Myös tekstiviestit, Whatsapp viestit ja Messenger viestit jäivät lähettämättä. Olen muutenkin huono pitämään yhteyttä ystäviin. Olen tutustunut moniin ihaniin ihmisiin elämäni aikana ja saanut heistä kavereita ja ystäviä. Yhteydenpito moniin ystäviin on kuitenkin jäänyt. Muutot ja muuttuneet elämäntilanteet ovat usein olleet tilanteita, joissa yhteydenpito kavereihin on ensin pikkuhiljaa hiipunut ja sitten jäänyt kokonaan.
Aikuisena ihmisiin ei tutustu enää yhtä nopeasti kuin lapsena. Syvälliseen tutustumiseen ja salaisuuksien jakamiseen menee paljon pidempään kuin lapsena. Eikä sellaista edes välttämättä tapahdu ollenkaan aikuisena solmituissa ystävyyssuhteissa.
Kuva Pixabay
Aikuisena ihmisiin ei tutustu enää yhtä nopeasti kuin lapsena. Syvälliseen tutustumiseen ja salaisuuksien jakamiseen menee paljon pidempään kuin lapsena. Eikä sellaista edes välttämättä tapahdu ollenkaan aikuisena solmituissa ystävyyssuhteissa.
Kuva Pixabay
Ystävänpäivän aattona luin uusinta Kotivinkkiä. Jo otsikko kannessa herätti mielenkiintoni. Lehdessä oli artikkeli "Etkö jaksa tavata ystäviäsi?". Lehtijuttu kertoo sosiaalisesta stressistä. Otsikko kolahti. Minun oli pakko lukea juttu saman tien. Haluaisin tavata enemmän ystäviä, järjestää kotona juhlia ja arkisia teehetkiä sekä viikonloppuisin brunsseja. Nyt ei vain aika ja jaksaminen riitä. Usein tuntuu, etten saa edes viestiä kirjoitettua tai soitettua. Minulle on tullut korkea kynnys järjestää mitään. Kotivinkin jutussa mainitaan negatiiviset ydinuskomukset. Tunnistin niistä itseni. Ydinuskomukset tarkoittavat ihmisen omia käsityksiä omasta arvokkuudestaan ja pystyvyydestään. Itse jään usein jälkeenpäin miettimään ja käymään läpi kohtaamisiani ihmisten kanssa. Välillä vatvon väsymiseen asti sitä, miten tilanne meni ja olisinko voinut toimia toisin. Väsyttävää! Minulla ei ole mitään ystäviäni vastaan. Emme ole vähentäneet tai lopettaneet yhteydenpitoa riitojen tai erimielisyyksien vuoksi. En vain jaksa, ehdi tai saa aikaiseksi. Anteeksi ystävät!
En juurikaan soittele ystävilleni. Puhelut voi laskea tänä vuonna yhden käden sormilla. Miehelle soitan joka päivä, muille en juuri koskaan. Vaikka olen aktiivinen sosiaalisessa mediassa, niin henkilökohtaisissa viesteissä olen huono. Tuntuu, että saan sosiaalista kanssakäymistä tarpeeksi jo työpäivän aikana. Toki töiden jälkeen kaipaisin aikuista seuraa. Vietänhän päivät pääsääntöisesti lastan kanssa. Käyn kuitenkin lähes päivittäin keskusteluja instagramin, oman ja muiden blogien kommentoinnin kautta sekä tietenkin whatsappissa. Etenkin Whatsapp viestiketjut kuormittavat. Varsinkin kun valtaosa viestiketjuja koskevat lasten harrastuksia ja viestit ketjuissa yleensä tarkoittavat, että saan jonkin asian hoidettavaksi tai mietittäväksi. Tämä kaikki kuormittaa tätä introverttia niin paljon, että yhteydenpito ystäviin jää. Illat olen yksin tai lasten kanssa ja vain haaveilen ajasta ystävien kanssa, tekemättä asian eteen mitään.
Milloin elämästä tuli näin "kiireistä", ettei ehdi nauttia elämästä?
Miksi elämä täyttyy yhteydenpidosta somen kautta ja oikea kohtaaminen jää välistä?
Ps. Nyt lopetan tämän tilityksen ja lähden lenkille ystävän kanssa. :)
Ystävänpäivän aattona luin uusinta Kotivinkkiä. Jo otsikko kannessa herätti mielenkiintoni. Lehdessä oli artikkeli "Etkö jaksa tavata ystäviäsi?". Lehtijuttu kertoo sosiaalisesta stressistä. Otsikko kolahti. Minun oli pakko lukea juttu saman tien. Haluaisin tavata enemmän ystäviä, järjestää kotona juhlia ja arkisia teehetkiä sekä viikonloppuisin brunsseja. Nyt ei vain aika ja jaksaminen riitä. Usein tuntuu, etten saa edes viestiä kirjoitettua tai soitettua. Minulle on tullut korkea kynnys järjestää mitään. Kotivinkin jutussa mainitaan negatiiviset ydinuskomukset. Tunnistin niistä itseni. Ydinuskomukset tarkoittavat ihmisen omia käsityksiä omasta arvokkuudestaan ja pystyvyydestään. Itse jään usein jälkeenpäin miettimään ja käymään läpi kohtaamisiani ihmisten kanssa. Välillä vatvon väsymiseen asti sitä, miten tilanne meni ja olisinko voinut toimia toisin. Väsyttävää! Minulla ei ole mitään ystäviäni vastaan. Emme ole vähentäneet tai lopettaneet yhteydenpitoa riitojen tai erimielisyyksien vuoksi. En vain jaksa, ehdi tai saa aikaiseksi. Anteeksi ystävät!
En juurikaan soittele ystävilleni. Puhelut voi laskea tänä vuonna yhden käden sormilla. Miehelle soitan joka päivä, muille en juuri koskaan. Vaikka olen aktiivinen sosiaalisessa mediassa, niin henkilökohtaisissa viesteissä olen huono. Tuntuu, että saan sosiaalista kanssakäymistä tarpeeksi jo työpäivän aikana. Toki töiden jälkeen kaipaisin aikuista seuraa. Vietänhän päivät pääsääntöisesti lastan kanssa. Käyn kuitenkin lähes päivittäin keskusteluja instagramin, oman ja muiden blogien kommentoinnin kautta sekä tietenkin whatsappissa. Etenkin Whatsapp viestiketjut kuormittavat. Varsinkin kun valtaosa viestiketjuja koskevat lasten harrastuksia ja viestit ketjuissa yleensä tarkoittavat, että saan jonkin asian hoidettavaksi tai mietittäväksi. Tämä kaikki kuormittaa tätä introverttia niin paljon, että yhteydenpito ystäviin jää. Illat olen yksin tai lasten kanssa ja vain haaveilen ajasta ystävien kanssa, tekemättä asian eteen mitään.
Milloin elämästä tuli näin "kiireistä", ettei ehdi nauttia elämästä?
Miksi elämä täyttyy yhteydenpidosta somen kautta ja oikea kohtaaminen jää välistä?
Mielellään kuulisin vinkkisi, miten järjestää aikaa ystävien tapaamiseen.
Oletko sinä pitänyt kiinni lapsuuden ystävistä? Näettekö usein?
Hyvää Ystävänpäivää!
Kuva Pixabay
Ps. Nyt lopetan tämän tilityksen ja lähden lenkille ystävän kanssa. :)
lauantai 14. lokakuuta 2017
Silloin kun tekemistä on liian paljon...
Silloin kun tekemistä on liian paljon ja aikaa tuntuu olevan liian vähän.
On aika pysähtyä. Hengittää rauhassa. Käydä pienellä kävelyllä. Keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Miettiä, mikä on oikeasti tärkeää.
On aika pysähtyä. Hengittää rauhassa. Käydä pienellä kävelyllä. Keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Miettiä, mikä on oikeasti tärkeää.
Rauhallista viikonloppua!
Valokuvat on otettu tänä aamuna kahdeksan jälkeen Lahdesta Vesijärven rannalta ja Myllysaaresta.
torstai 16. helmikuuta 2017
Lihansyöjän syyllisyys
Tunsin salaisesti melkein pientä ylpeyttä, kun tilasin viime viikolla ravintolassa pääruuaksi lämpimän kasvissalaatin vuohenjuustolla liha-annoksen sijaan. Ei nyt sentään vegaania, mutta kasvisruokaa kuitenkin!
Ehdin tuon annoksen somessakin jakaa. Kuva on instagram-tililläni, Blogin Facebook-sivulla ja tietysti täällä blogissa.
Ei mennyt montaa päivää kuvan julkaisemisesta, kun törmäsin Facebookissa mtv:n uutiseen: "Satoja pikku kilejä tapetaan juuston vuoksi - liha ei mene kaupaksi." Lihansyönti minun on pakko hyväksyä, koska sitä itsekin syön. Viime aikoina olen vain alkanut yhä useammin miettimään lihansyönnin eettisyyttä ja ekologisuutta. Se, että lihaa heitetään roskiin, tuntuu kyllä miljoona kertaa pahemmalta kuin lihan syöminen. Kilien liha nimittäin päätyy poltettavaksi, koska ihmiset eivät sitä halua syödä, mutta vuohenjuusto taas maistuu. Ruotsissa teurastetaan vähintään 6000 kiliä vuodessa vuohenjuuston tuotannon yhteydessä. Arvion mukaan Suomessa kilejä teurastetaan 300 vuodessa.
Tähän saakka tavoitteenani on ollut tehdä pari kasvisruokaa viikossa. Tammikuussa tilasin vegaanihaasteen uutiskirjeen ja sain joka päivä vegaanisia ruokaohjeita sähköpostiini. Itse en haasteeseen mukaan lähtenyt, mutta muutamia vegaanisia ruokaohjeita tuli testattua.
Nyt olen miettinyt, että pitäisikö haastaa itseään ja aloittaa laskiaisena lihaton kokeilu. Ei ehkä suoraan vegaaninen, mutta kasvisruokaa pääsiäiseen saakka. Lihan jättäminen kokonaan tuntuu vaikealta, mutta toisaalta ei tämä syyllisyyskään lihansyönnistä mukavalta tunnu.
mtv.n uutinen löytyy täältä!
Ehdin tuon annoksen somessakin jakaa. Kuva on instagram-tililläni, Blogin Facebook-sivulla ja tietysti täällä blogissa.
Ei mennyt montaa päivää kuvan julkaisemisesta, kun törmäsin Facebookissa mtv:n uutiseen: "Satoja pikku kilejä tapetaan juuston vuoksi - liha ei mene kaupaksi." Lihansyönti minun on pakko hyväksyä, koska sitä itsekin syön. Viime aikoina olen vain alkanut yhä useammin miettimään lihansyönnin eettisyyttä ja ekologisuutta. Se, että lihaa heitetään roskiin, tuntuu kyllä miljoona kertaa pahemmalta kuin lihan syöminen. Kilien liha nimittäin päätyy poltettavaksi, koska ihmiset eivät sitä halua syödä, mutta vuohenjuusto taas maistuu. Ruotsissa teurastetaan vähintään 6000 kiliä vuodessa vuohenjuuston tuotannon yhteydessä. Arvion mukaan Suomessa kilejä teurastetaan 300 vuodessa.
Tähän saakka tavoitteenani on ollut tehdä pari kasvisruokaa viikossa. Tammikuussa tilasin vegaanihaasteen uutiskirjeen ja sain joka päivä vegaanisia ruokaohjeita sähköpostiini. Itse en haasteeseen mukaan lähtenyt, mutta muutamia vegaanisia ruokaohjeita tuli testattua.
Nyt olen miettinyt, että pitäisikö haastaa itseään ja aloittaa laskiaisena lihaton kokeilu. Ei ehkä suoraan vegaaninen, mutta kasvisruokaa pääsiäiseen saakka. Lihan jättäminen kokonaan tuntuu vaikealta, mutta toisaalta ei tämä syyllisyyskään lihansyönnistä mukavalta tunnu.
mtv.n uutinen löytyy täältä!
Kuva Pixabay
Sanastoa:
Vegaani: Henkilö, joka ei syö mitään eläinkunnasta peräisin olevia tuotteita kuten lihaa, kalaa, munia, maitotuotteita tai niiden johdannaisia. Hän ei myöskään osta eläinperäisiävaatteita kuten nahkaa ja villaa.
Kasvissyöjä: Ihminen, joka ei syö lihaa eikä kalaa.
Lakto-ovo-vegetaristi: Kasvisten lisäksi syö maitotuotteita ja kananmunia.
Laktovegetaristi: Kasvissyöjä, joka käyttää maitotuotteita.
Pescovegetaristi: Syö kalaa, mutta ei lihaa.
sunnuntai 9. lokakuuta 2016
Elämäni ilmaisena taksikuskina
Aika kiitää ja niin kiidän minäkin. Tai no, yleensä köröttelen tila-autolla nopeusrajoitusten ja liikennesääntöjen mukaan. Nyt tuntuu, että loppuvuotta kohti aika on nopeuttanut kulkuaan. Elämä on aikataulutettua. Minä vien pojat, hae sinä. Nuorin lähtee mukaan, eskarilainen haluaa jäädä kotiin. Voiko hänet jättää ja kuinka pitkäksi aikaa? Matkalla treeneistä kotiin ehtii käydä ostamassa maitoa ja sitä muuten kuluu! Mutta mitäs me syötäisiin tänään ja kuka ruuan tekee ja missä välissä?
Sinkoilu rauhoittuu aina hetkeksi, kun hoitolapset ovat meillä. Toki silloinkin on touhua ja tohinaa, mutta keskityn lapsiin, läsnäoloon ja yhdessä tekemiseen. Nuorin on toivonutkin vapaapäivinä, että hoitolapset tulisivat hoitoon. Silloin kun meillä on hoitolapset, niin päivässä on rytmi. Syömme terveellistä ruokaa oikeaan aikaan ja ulkoilemme. Teemme usein jotain erityistä eli leivomme, askartelemme, muovailemme tai pelaamme yhdessä. Lapsilla on leikkiseuraa. Vapaapäivinä eli perjantaisin olemme olleet nyt nuorimman kanssa usein autokuskina koululaisille ja heidän luokkakavereilleen ja käyneet ruokakaupassa. Mikä mahtava tapa viettää vapaapäivää, eikö?! Ei todellakaan, jos nuorimmalta kysytään!
Taas on yksi viikko hujahtanut ohi. Poikien futis on jäämässä pienelle tauolle ja samalla rauhoittuu hetkeksi autoreitti koti-futiskenttä-koti. Salibandy jatkuu normaalisti, mutta koska mies valmentaa poikia niin minä en juuri sitä reittiä ajele.
Nämä kuvat on otettu kännykällä. Ensimmäisessä kuvassa on heinäseipäitä. Kuvan otin, kun olimme nuorimman kanssa kuskina kolmasluokkalaisille riihipäivässä. Toisessa kuvassa on lähipuiston männyt lokakuisena aamupäivänä. Viimeisessä kuvassa on jalkapallokenttä iltavalaistuksessa. Kävin hakemassa poikaa treeneistä.
Pakko tunnustaa, että lasken jo päiviä syyslomaan...
Sinkoilu rauhoittuu aina hetkeksi, kun hoitolapset ovat meillä. Toki silloinkin on touhua ja tohinaa, mutta keskityn lapsiin, läsnäoloon ja yhdessä tekemiseen. Nuorin on toivonutkin vapaapäivinä, että hoitolapset tulisivat hoitoon. Silloin kun meillä on hoitolapset, niin päivässä on rytmi. Syömme terveellistä ruokaa oikeaan aikaan ja ulkoilemme. Teemme usein jotain erityistä eli leivomme, askartelemme, muovailemme tai pelaamme yhdessä. Lapsilla on leikkiseuraa. Vapaapäivinä eli perjantaisin olemme olleet nyt nuorimman kanssa usein autokuskina koululaisille ja heidän luokkakavereilleen ja käyneet ruokakaupassa. Mikä mahtava tapa viettää vapaapäivää, eikö?! Ei todellakaan, jos nuorimmalta kysytään!
Taas on yksi viikko hujahtanut ohi. Poikien futis on jäämässä pienelle tauolle ja samalla rauhoittuu hetkeksi autoreitti koti-futiskenttä-koti. Salibandy jatkuu normaalisti, mutta koska mies valmentaa poikia niin minä en juuri sitä reittiä ajele.
Nämä kuvat on otettu kännykällä. Ensimmäisessä kuvassa on heinäseipäitä. Kuvan otin, kun olimme nuorimman kanssa kuskina kolmasluokkalaisille riihipäivässä. Toisessa kuvassa on lähipuiston männyt lokakuisena aamupäivänä. Viimeisessä kuvassa on jalkapallokenttä iltavalaistuksessa. Kävin hakemassa poikaa treeneistä.
Mukavaa alkavaa viikkoa!
Pakko tunnustaa, että lasken jo päiviä syyslomaan...
torstai 15. syyskuuta 2016
Mietelause tälle viikolle
Viime viikonloppuna tunsin suurta riittämättömyyttä. Minun viikonloppuni alkaa jo perjantaina, jolloin minulla on vapaapäivä. Perjantaina olin väsynyt, mutta silti tuli touhuttua ja tehtyä paljon. Kaiken lisäksi vielä valvottuakin myöhään. (Suuri virhe)
Lauantai alkoi lempeästi. Mies tosin lähti jo aikaisin kirjastoon opiskelemaan. Minä kirjoitin blogiani ja vietin lasten kanssa rauhallisen aamun. Kaikki meni mukavasti puoli yhteen saakka, jolloin muistin yhtä-äkkiä eskarilaisen kaverisynttärit, jotka olisivat olleet klo 11-13. Minua harmitti vähintään yhtä paljon kuin eskarilaista.
Oli hieman huono-omatunto lähteä lähes saman tien ajamaan Vierumäelle Day Spahan erikoiskasvohoitoon. Sieltä jatkoin matkaa vielä Heinolaan Partylite kynttiläkutsuille, josta kotiuduin vasta lasten mentyä nukkumaan. Mukava päivä, mutta rankka kaltaiselleni introvertille.
Sunnuntaina olisin tarvinnut palautumispäivän kaikista sosiaalisista tilanteista. Sitä vastoin päädyinkin pesemään viisi koneellista pyykkiä ja olemaan lasten kanssa koko iltapäivän ja illan. Oli nimittäin miehen vuoro viettää omaa aikaa golfkisojen merkeissä Vierumäellä. Sunnuntai-iltana olin jo lähes itkupotkuraivari fiiliksissä saatuani lapset nukkumaan.
Onneksi minulla on ymmärtäväinen mies, joka jaksoi kuunnella sekavaa kiukutteluani niin kauan, että sain lopulta sanottua kaipaavani omaa aikaa. Siis aikaa aivan yksin. Minä nimittäin nautin todella paljon muiden ihmisten seurasta, mutta se myös väsyttää minua. Vastapainoksi tarvitsen rauhallista yksinoloa. Sitä ei olekaan ollut liikaa tarjolla viime aikoina. Meitä asuu tässä kerrostalo kolmiossa kuusi ihmistä. Täältä ei löydy huonetta tai edes nurkkia, joihin voisi vetäytyä hiljaisuudesta nauttimaan.
Keskustelu miehen kanssa ja se, että koin tulleeni kuulluksi ja ymmärretyksi helpotti uuden viikon aloittamista. Mies todellakin mietti, miten voisi helpottaa minun viikkoani ja tarjota mahdollisuuksia oman ajan viettämiseen. Ei todellakaan helppo tehtävä tämän työ/harrastus/miehenopiskelu/yllättävätmenot-rumban keskellä. Maanantaina mies ilahdutti tekemällä meille lounaan valmiiksi. Illalla minulla oli vielä valokuvauskurssi. Tiistaina pääsin yksin saunomaan ja uimaan järven rannalle. Lisäksi löysin netistä tämän mietelauseen, joka tuli vastaan juuri sopivaan aikaan.
You do enough
You are enough
You have enough
Relax
Tällainen vuodatus tähän torstai-iltaan. Olin jo kahden vaiheilla, että deletoinko tämän kirjoituksen vai julkaisenko. Voisinhan tämän toki tallentaa ja miettiä asiaa yön yli. Sellainen vain ei ole minun tapaistani.
Mukavaa viikonloppua!
keskiviikko 15. kesäkuuta 2016
Positiivisia ajatuksia arkeen
Mieheni ei minulle juuri sähköpostia lähettele. Joskus seurusteluaikoina hän on tainnut muutaman viestin minulle kirjoittaa. Tai siis tuleehan mieheltä sähköpostia silloin tällöin, mutta ne ovat edelleen lähetettyjä viestejä ja koskevat yleensä lasten harrastuksia. Tänä aamuna koin siis aikamoisen yllätyksen, kun mies lähetti minulle viestin. Viestissä oli liitteenä Positiivareiden aamun ajatus. Haluan jakaa tämän ajatuksen myös teidän kanssa. Se miehen kirjoittama osuus jääköön minun ja miehen väliseksi salaisuudeksi.
Aamun ajatus
Jos todella haluat tehdä sen, sinä pystyt.
Sinä pääset elämässäsi eteenpäin.
Sinä voit alkaa luottaa itseesi.
Sinä todellakin voit - jos itse haluat.
Mieheni on jo pidemmän aikaa tilannut Positiivareilta Ajatusten aamiaisen sähköpostiinsa. Hän on kehottanut minuakin tilaamaan aamun ajatuksen. Enpä ole asiasta oikein innostunut. Tai vaivautunut edes Positiivareiden nettisivulla vierailemaan. Ajatusten Aamiainen on arkiaamuisin sähköpostiin tuleva ajatus. Ajatukset ovat positiivisia ja rohkaisevia. Aamiaisen tarjoilee Kokki-Jussi alias Juhani Töytäri. Minä muuten tilasin nyt Ajatusten aamiaisen. Muutama minuutti positiivisten ajatusten äärellä aamuisin ei voi olla huono asia.
keskiviikko 11. toukokuuta 2016
Äitienpäivä 2016
Äitienpäivästä on kirjoitettu monenlaisia postauksia. On sitä perinteistä äitienpäivä-hehkutusta: lasten tekemät kortit ja lahjat, sänkyyn tuotu aamupala ja onnittelukäynnit mummojen, mummien, mammojen, mummujen ja famujen luona. Sitten on itkuhanat avaavia ja ahdistaviakin kirjoituksia siitä, kun oma äitisuhde on vaikea tai kokonaan katkennut. On lasista lapsuutta alkoholin varjossa. Sitten on kirjoituksia ja kuvia hastagilla #yksiviidestä. Tahaton lapsettomuus koskee joka viidettä suomalaista.
Itse olen ollut monena äitienpäivänä aika ristiriitaisissa tunnelmissa. En ole oikein osannut juhlia omaa äitienpäivääni. On ollut huono omatunto siitä, että kaikki eivät voi äitienpäivää onnellisena viettää. Eikä äitiys muutenkaan ole helppo asia. Itse mietin omaa äitiyttäni usein siitä näkökulmasta, että missä voisin olla parempi ja missä minun pitäisi yrittää kehittyä ja kasvaa.
Olen asunut lapsuuteni isän kanssa, koska vanhempani ovat eronneet ollessani noin 5-vuotias. Se onkin oikeastaan kaikki, mitä tiedän erosta. Oma äitini on ollut minulle viikonloppuäiti, jota näin joka kolmas viikonloppu ja myöhemmin en niinkään usein äidin ulkomaille muuton vuoksi. Minulla on ollut aina hyvät välit äitiini, mutta totta kai tällainen yhteisen arjen puute on tuonut suhteeseen jonkinlaista etäisyyttä. Minulla on usein ollut elämässä olo, että olen väärässä paikassa ja minun pitäisi olla jossain muualla. Nykyään minulla on hyvät välit äitiini ja hän on läsnä lastenlastensa elämässä.
Tänä vuonna me juhlimme äitienpäivää aamulla oman perheen kanssa kotona. Sain toivomani kirjan sekä tietenkin lasten itsetekemät kortit ja lahjat. Kävimme ajamassa yhdessä radio-ohjattavalla autolla ja minulle kerättiin valkovuokkoja. Päivällä ajoimme Hartolaan syömään Linna-hotelliin. Samalla oli tarkoitus käydä tervehtimässä mummoani. Hän olikin lähtenyt tätini luo Heinolaan. Joten paluumatkalla kiersimme Heinolan kautta.
Yleensä olen stressannut enemmän äitienpäivänä sitä, miten päivä pitäisi viettää ja keitä pitäisi ehtiä ja pystyä näkemään. Tänä vuonna osasin ottaa rennommin. Nautin hetkestä ja niiden läheisten seurasta, jotka olivat paikalla. Juhlitaan ja nautitaan nyt kaukana olleiden läheisten kanssa sitten kun taas näemme.
Äitienpäivästä jäi kiitollinen olo. Minulla on ihan huiput lapset ja mies.
Ps. Alimmassa kuvassa on 3-luokkalaisen punoma avaimenperä.
lauantai 7. toukokuuta 2016
Kesä, nytkö jo?
Nämä viime päivien aurinkoiset ja lämpimät päivät ovat saaneet aikaan epätodellisen olon ja herättäneet paljon kysymyksiä. Tuntuu, että olen itsekin herännyt tämän lämpenevän ilman myötä. Olemme touhunneet paljon kaikenlaista ja pääkin tuntuu kuhisevan ajatuksia. Onko tämä nyt jo kesää? Ja onko tämä se ainut lämmin jakso tänä kesänä Suomessa? Pitäisikö tästä nyt ottaa ihan kaikki irti ja tehdä kaikki pakolliset kesä-jutut?
Matkakuumeenkin tämä lämpö on minussa herättänyt. Olen monesti muistellut viime kesän lomamatkaa Espanjaan. On ikävä merta, uima-altaita ja takuuvarmaa lämpöä. Päätimme kuitenkin jo viime talvena, että tänä kesänä emme etelään lennä. Kieltämättä päätös kaduttaa aina välillä...
Aika usein ajatukseni ovat lentäneet tulevaan. Olen miettinyt mitä voitaisiin tehdä "sitten kun..." ja "jos...". Yhtä monta kertaa olen muistuttanut itseäni hetkessä elämisestä ja läsnäolosta.
Ihanaa toukokuuta!
Olisi mukava kuulla teidän matkakuumeista ja kesäsuunnitelmista!
Viime kesän Espanjan kuvia löytyy täältä!
Edellisenä keväänä kävin Espanjassa äitini ja tyttöjeni kanssa. Kuvat täällä!
Hieman helpotusta matkakuumeeseen tuo se, että olemme varanneet ensi kesäksi viikon matkan Pärnuun.
Pärnussa olin viime keväänä ystäväni kanssa pidennetyn viikonlopun. Kuvat!
Viimeksi olimme koko perhe Pärnussa 2014. Täältä löytyy Pärnun keskiaikamarkkinat ja Menovinkit vuodelta 2014
Blogi löytyy myös:
perjantai 1. tammikuuta 2016
Vuosi 2015 - päällimmäisenä mielessä asuntoasiat
Meidän vuosi 2015 meni enemmän ja vähemmän asuntoasioita pähkäillessä. Laitoimme kotimme myyntiin keväällä ja muutama asunnosta kiinnostunut löytyikin, mutta kaikilla kiinnostuneilla tuntui olevan oma asunto myymättä.
Kesällä elimme epätoivon hetkiä. Yhdellä lapsistamme on astmatutkimukset menossa. Alakerrassamme tuntui epämiellyttävää hajua portaiden alla. Ajatukset tuntuivat pyörivän pelkästään asunnon ympärillä. Omaa mieltämme rauhoittamaan tilasimme meille homekoirat. Joitakin merkintöjä nuo koirat tekivätkin ja niiden pohjalta aloimme suunnitella remonttia. Mitään suurta vikaa asunnosta ei löytynyt, eikä mitään sellaista mikä selittäisi mahdollisen astman. Myös Polygon kävi meillä tarkastuksella ennen remontin alkamista.
Remontti alkoi yläkerran makuuhuoneista syyskuun lopussa ja alkaa olla viimeisiä listoja vaille valmis. Tässä matkan varrella on remontoitu kaksi makuuhuonetta, vessa, alakerran lattia sekä asennettu lattialämmitys.
Kun remontti oli pahimmillaan ja alakerran lattia auki me saimme tekstiviestin, jossa kysyttiin: "Onko asunto vielä myynnissä?". Ilmoituksemme ei ollut enää Oikotiellä ja remontti oli suunniteltu siten, että meillä oli tarkoitus jäädä tähän asumaan. Tekstiviesti johti kuitenkin siihen, että teemme ensi viikolla kaupat tästä asunnosta.
Koska remonttia tehtiin itseämme varten, niin nyt olemme vähän ristiriitaisin tuntein tätä myymässä. Toisaalta remontti ei tuonut meille yhtään neliötä lisää ja nyt tuntuu, että lisätila olisi todellakin tarpeen. Haaveissa on isompi asunto tältä samalta alueelta.
Nyt en löytänyt valmiita kuvia alakerran remontista. Eipä niitä ole vielä taidettu ottaakaan. Pitääkin muistaa kuvata ensi viikolla kun asunnonostajat tulevat käymään. Silloin pitäisi olla siistiä ja asunto kuvauskunnossa.
Syksy on ollut rankka. Pimeys on ottanut koville ja remontin keskellä eläessä pinna on välillä kiristynyt vähän jokaisella. Epävarmuus tulevasta tuntuu välillä raastavalta. Silti uskomme, että vuosi 2016 tuo paljon hyvää. Päällimmäisenä toiveena on tällä hetkellä se, että asuntokuviot järjestyvät.
Tämän vuoden ulkoilut aloitimme luistelemassa hyytävässä tuulessa. Josko se talvi tulisi vihdoin tänne meillekin! Lumen tuomaa valoisuutta vielä odotellaan.
Kesällä elimme epätoivon hetkiä. Yhdellä lapsistamme on astmatutkimukset menossa. Alakerrassamme tuntui epämiellyttävää hajua portaiden alla. Ajatukset tuntuivat pyörivän pelkästään asunnon ympärillä. Omaa mieltämme rauhoittamaan tilasimme meille homekoirat. Joitakin merkintöjä nuo koirat tekivätkin ja niiden pohjalta aloimme suunnitella remonttia. Mitään suurta vikaa asunnosta ei löytynyt, eikä mitään sellaista mikä selittäisi mahdollisen astman. Myös Polygon kävi meillä tarkastuksella ennen remontin alkamista.
Remontti alkoi yläkerran makuuhuoneista syyskuun lopussa ja alkaa olla viimeisiä listoja vaille valmis. Tässä matkan varrella on remontoitu kaksi makuuhuonetta, vessa, alakerran lattia sekä asennettu lattialämmitys.
Kun remontti oli pahimmillaan ja alakerran lattia auki me saimme tekstiviestin, jossa kysyttiin: "Onko asunto vielä myynnissä?". Ilmoituksemme ei ollut enää Oikotiellä ja remontti oli suunniteltu siten, että meillä oli tarkoitus jäädä tähän asumaan. Tekstiviesti johti kuitenkin siihen, että teemme ensi viikolla kaupat tästä asunnosta.
Koska remonttia tehtiin itseämme varten, niin nyt olemme vähän ristiriitaisin tuntein tätä myymässä. Toisaalta remontti ei tuonut meille yhtään neliötä lisää ja nyt tuntuu, että lisätila olisi todellakin tarpeen. Haaveissa on isompi asunto tältä samalta alueelta.
Nyt en löytänyt valmiita kuvia alakerran remontista. Eipä niitä ole vielä taidettu ottaakaan. Pitääkin muistaa kuvata ensi viikolla kun asunnonostajat tulevat käymään. Silloin pitäisi olla siistiä ja asunto kuvauskunnossa.
Syksy on ollut rankka. Pimeys on ottanut koville ja remontin keskellä eläessä pinna on välillä kiristynyt vähän jokaisella. Epävarmuus tulevasta tuntuu välillä raastavalta. Silti uskomme, että vuosi 2016 tuo paljon hyvää. Päällimmäisenä toiveena on tällä hetkellä se, että asuntokuviot järjestyvät.
Tämän vuoden ulkoilut aloitimme luistelemassa hyytävässä tuulessa. Josko se talvi tulisi vihdoin tänne meillekin! Lumen tuomaa valoisuutta vielä odotellaan.
Oikein hyvää ja onnellista vuotta 2016!
keskiviikko 14. lokakuuta 2015
Iltakävelyllä
Mies tuli tänään töistä vähän ennen auringonlaskua. Minä otin kameralaukun olalle ja lähdin pienelle kävelylle. Oli mukava katsoa maailmaa kameran linssin läpi hetken aikaa. Kuvat ovat käsittelemättömiä ja se kameran ohjekirja on edelleen lukematta. Mutta nyt tärkeintä ei ollut lopputulos vaan se kävely ja yksin olo.
Päivät ovat täynnä hulinaa, kun omia lapsia on neljä. Lisäksi maanataista asti meillä on ollut remonttimies purkamassa poikien makuuhuonetta. Ja onhan täällä käynyt putkimies, remontin valvoja ja lukuisia lasten kavereita. Niin, että se iltakävely yksin kameran kanssa tuli ihan tarpeeseen.
Tätäkään postausta en muuten saa kirjoittaa rauhassa. Taapero nimittäin nukkui päiväunet liian myöhään ja on edelleen hereillä. Tällä hetkellä minun sylissäni.
Jos kaipaat hieman aidompaa menoa, kuin nämä seesteiset kuvat niin minut löytää Snapchatissa nimellä: Minnakil Instagramissakin olen. Siellä nimellä minna_kiljustenblogi
Ihanaa lokakuista viikkoa! Ja syyslomaa niille kenellä sellainen on!
Ps. Taaperokin hipsi omaan sänkyyn nukkumaan. Tai oikeastaan siskonsa sänkyyn, jossa hän nyt väliaikaisesti remontin vuoksi nukkuu.
maanantai 27. heinäkuuta 2015
Minun Mikkelini
Nykyään Mikkeli on minulle ihana lomanviettopaikka, jossa näemme tärkeitä ihmisiä ja teemme kaikenlaista mukavaa lastenehdoilla. Lapset näkevät serkkujaan ja isovanhempiaan sekä kummejaan ja tätejään. Mies tietenkin vanhempiaan ja sisaruksiaan sekä usein myös lapsuuden ja nuoruuden aikaisia ystäviään.
Tällä kertaa minä olin lasten kanssa Mikkelissä keskiviikosta sunnuntaihin ja mies perjantaista sunnuntaihin. Lapset leikkivät serkkujensa kanssa, yöpyivät teltassa, pelasivat ainakin jalkapalloa, sählyä ja tennistä. Golfia ammatikseen pelaava täti vei osan lapsista golfkentälle harjoittelemaan. Kävimme porukalla Visulahdessa. Ja osan kanssa Naisvuoren näkötornissa. Ylläolevat kuvat on Naisvuorelta.
Mikkelissä olisi paljon ihania ja vierailunarvoisia paikkoja, mutta tällä kertaa Visulahden Xon-puisto ja Naisvuoren näkötorni riittivät meille. Tärkeintä oli yhdessäolo läheisten kanssa. Minulle tuli reissussa Mikkelikuume. Mitäpä jos muuttaisimmekin Mikkeliin? Olisi turvaverkkokin lähempänä. Mies ei asiasta innostunut. Hän onkin enemmän jalatmaassa-tyyppi, eikä lähde aina kaikkiin hetken haihatuksiin mukaan.
Lämmin kiitos vieraanvaraisuudesta sinne Mikkeliin!
PS. Instagramissa olen nimellä minna_kiljustenblogi Ja Mikkelin reissukuvat löytyvät sieltä hastagilla #kiljusetmikkelissä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
