Nyt lähtee taju - ajantaju

lauantai 28. maaliskuuta 2020


Tätä uudenlaista lasten kotikoulu ja miehen etätyö arkea on jatkunut nyt kaksi viikkoa. Minulla meni muuten aika pitkään, kun laskin kauanko tätä on kestänyt.  Siltikään en ollut aivan varma ja minun piti tarkistaa asia tyhjentyneestä kalenterista




Oma arkeni muuttui niin, että neljästä hoitolapsesta kaksi jäi kotiin. Kahden hoitolapsen tilalle sain kolme koululaista ja yhden esikoululaisen sekä miehen tekemään etätöitä. Ennen minulla oli viikon jokaiselle arkipävälle lasten treenikuljetuksia. Viikonloppuisinkin oli treenejä ja usein turnauksia. Istuin paljon autossa. Nyt ajan autolla kerran viikossa, kun käyn ruokakaupassa. Ennen olin paljon kotona. Nykyään en juuri muualla olekkaan. Lähes joka ilta käyn kuitenkin kävelyllä. Joko yksin tai lasten kanssa. Uusiin rutiineihin näyttää tulleen pieni iltakävely yhden lapsen kanssa. Välillä käyn yksin pidemmällä lenkillä. Kroppa ja pää tarvitsevat sitä.




Yöuneni ovat huonontuneet. Se kertoo kohdallani stressistä ja siitä, että en osaa rentoutua. Käyn nukkumaan myöhään ja herään aivan liian aikaisin. Tähänkin lauataiaamuun heräsin viiden tunnin yöunien jälkeen. Ei todellakaan riitä minulle!




Miten sinä jaksat? Mitkä asiat auttavat sinua rentoutumaan?


Ps. Täällä blogissa on menossa muutoksia. Blogin osoitteeksi on vaihtunut www. kiljustenblogi.fi aiemman blogspot.fi- osoitteen sijaan. Lisäksi ulkoasu on kokenut muutoksia. Joitain pieniä juttuja tulee vielä tapahtumaan ulkoasun suhteen, kunhan ehdin ja osaan. Miltä tämä blogi näyttää sinun näytölläsi? 


Rentouttavaa ja voimaannuttavaa viikonloppua! 


4 kommenttia

  1. Itsekin olen päivistä aivan sekaisin, ei ihmekään kun ollaan 2,5viikkoa oltu neidin kanssa kotona oloa parantelemassa o.O Toivottavasti ensi viikolla vihdoin päästäisiin takaisin "arkeen" (joka kylläkin on normaalista varsin poikkeava ainakin omalta osaltani..) eikä ihan heti minkään sortin nuha tulisi meitä häiriköimään..

    VastaaPoista
  2. Kiitos, voin ok. Nukun hyvin koska tämä on niin pysäyttävää. En jaksa olla huolissani vaan teen osani. Ihmiskunta on päihittänyt kaikki kulkutaudit tavalla tai toisella. Niin myös tämäm. Mutta voisiko joku jatkossa sulkea ovet Kiinaan kun siellä taas ruvetaan köhimään, kiitos.

    VastaaPoista
  3. Blogin uusi ulkoasu näyttää todella hyvältä! Minä olen alkanut leipomaan, olen tehnyt leipää ja kakkusia yms. Minä olen ollut vähemmän stressaantunut, vaikka vähän jo lomautusten uhkaa on meillekin väläytelty.
    Mukavaa viikonloppua Minna <3

    VastaaPoista
  4. Päivät tosiaan menee täälläkin sekaisin, vaikka oma arki ei niin hirveästi ole muuttunut kun vauvan kanssa kotona ollaan muutenkin oltu. Toki ihmiskontakteja alkaa olla ikävä :).

    VastaaPoista

Instagram