Instagram ennen ja nyt

perjantai 10. toukokuuta 2019
Olen käyttänyt Instagramia syksystä 2014 saakka. Olen julkaissut instagramissa lähes 3000 kuvaa. Viime vuosina myös paljon videoita ja kuvia instastoriesin puolelle. Arttu ja Nata ovat blogeissaan verranneet vanhoja ja uusia instagram-kuviaan. Tämä oli niin mielenkiintoinen ja hauska aihe, että lähdin ehdottomasti mukaan. Minä en ole poistellut matkan varrella kuvia instagramista. Sieltä löytyy siis kaikki kuvat syksystä 2014 alkaen. Nyt on luvassa pieni vertailu, että miltä kuvat näyttivät ennen ja miltä ne näyttävät nyt. Onko tapahtunut kehitystä valokuvaajana? 



Puhelin on vaihtunut vuosien varrella monta kertaa ja kamera on parantunut joka kerralla. Lapsetkin ovat kasvaneet. Selfie kuopuksen kanssa. Minä kuvaan instakuvani edelleen puhelimella. Järkkärillä otettuja kuvia on vain muutama vuodessa. 




Minä ja Jukka. Menin tuuheahiuksisen miehen kanssa naimisiin vuonna 2005. Vuodet ovat ohentaneet Jukan hiuksia niin paljon, että nykyään hän on kalju. Meillä ei ole samanlaisia tuulipukuja, mutta Lahti Basketball fanihupparit löytyy.



Instagram-tililtäni löytyy ruokakuvia. Näissä kuvissa on muuten sama lautanen. Eroa on kuvan käsittelyssä. Edelleen otan useimmat ruokakuvani läheltä, vaikka nykymuodin mukaan kuva otetaan usein kauempaa. Niin, etä ruoka-annoksen lisäksi näkyisi myös kattausta.



Minulla on ollut tapana esitellä sekä keskeneräisiä, että valmiita neulomuksia. Vanhemmassa sukat eivät näy edes kokonaan. Uudemmassa kuvassa olen  stailannut kuvaa tulppaaneilla.




Viime vuosina olen innostunut uudestaan lukemisesta ja etenkin äänikirjoista. Tänä vuonna perustin oman kirjagram-tilin eli kirjoihin keskittyvän instagram-tilin. Kirjatilini löytyy instagramista nimellä @minnankirjahylly




Meillä kolme vanhinta lasta harrastaa joukkueurheilua. Lajeina ovat tällä hetkellä salibandy, koripallo ja jalkapallo. Instagramissa näkyy välillä kuvia myös lapsista urheilemassa. Tällä hetkellä olen toisen pojan korisjoukkueen somevastaava eli päivitän joukkueen omaa instagram-tiliä ja facebook-sivua.



Selfieitäkin löytyy. Omituisen värinen tausta tuossa piponesittely kuvassa.



Joskus olen saavuttanut 100 seuraajan rajan. Nyt seuraajia on 1000. Wow!




Kollaasi ennen ja nyt. Nykyään julkaisen joka kuukausi kollaasin kuukauden kohokohdista.

Olipa hauska selata omaa instatiliään taaksepäin. Mukavia muistoja vuosien varrelta.



Oletko sinä poistanut vanhoja kuvia instagramista? 


Ps. Nykyään minulla on myös Barbie-aiheinen instagram-tili tyttöjen kanssa. Etenkin nuorin on innoissaan, kun etsimme yhdessä barbeja ja tavaroita valokuvia varten. Tili löytyy nimellä @instanuket

16 kommenttia

  1. Ihana postausidea! Tässä näkyy hyvin, miten sekä kamera, että kuvaustaidot ovat kehittyneet huimasti. Itse en ole poistanut Instasta mitään, joten täytyypä tutkailla taaksepäin, mitä sieltä omasta Instasta löytyykään :) Mukavaa viikonloppua ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehitystä on onneksi tapahtunut. :) Toivottavasti teillä oli mukava viikonloppu!

      Poista
  2. Mielenkiintoinen postaus! Itsellä on joskus tullut poisteltua kuvia kun ei muka sopineet feediin, mutta nykyisin pyrin välttämään turhaa ylimiettimistä somen kanssa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin yritän ottaa somen rennosti. Ei ole viimeisteltyä ja yhtenäistä ulkoasua ym.

      Poista
  3. Olipa mielenkiintoinen postaus! Kuinka sä muuten sait selailtua nuo vanhemmat kuvat esille - onko tähän jotain näppärää kikkaa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En keksinyt mitään kikkaa eli hitaasti selailemalla toteutettu.

      Poista
  4. Hauska juttu! Ehkä sitä voisi uskaltaa tarkastella omaakin tiliä tällä tavalla :D

    VastaaPoista
  5. Kiva postaus! Mulla on kaikki julkaistut kuvat instassa eli en ole sieltä mitään poistanut.

    VastaaPoista
  6. Olipa kiva postaus. En ole poistanut kuvia instasta, kaikki mitä olen sinne laittanut, on siellä edelleen.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Toivottavasti sinulla oli mukava viikonloppu ja äitienpäivä!

      Poista
  7. Mä innostun itsekin välillä selaamaan niitä alkuaikojen kuvia ja kyllä niissä vaan selkeä ero on nykyisiin kuviin verrattuna :D. Hauska silti muistella kuvien kautta menneitä juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään katsella vanhoja kuvia. Niitä katsellessa mieleen muistuu monia jo unohtuneita juttuja.

      Poista
  8. Inspiroiva postaus! Jämähdin saman tien tutkimaan isntafeediäni vuodesta 2012. Muistoja tulvillaan! Kevätiloja Minna! Terkuin Tuija

    VastaaPoista

Instagram