Viikko 21 - Kuinka paljon yhteen viikkoon mahtuu?

tiistai 28. toukokuuta 2019


Hoitolasten kanssa

- Osallistuimme kerhon makkaranpaisto- ja ulkouluhetkeen.
- Kävimme katsomassa viidensien luokkien Antiikin Olympialaisia.
- Teimme metsäretken.
- Kävimme kuuntelemassa Lahden kaupunginorkesterin lapsille suunnatun koirakonsertin.

Poikkeuksellisen ohjelmantäyteinen viikko siis.






5-vuotiaamme kävi tämän vuoden seurakunnan kerhoa. Viime viikolla vietimme kerhon kevätjuhlaa. Syksyllä kuopuksemme menee eskariin.




4/6 perheestämme on heittänyt talviturkin. Minä kuulun vähemmistöön tässä asiassa.




Viikon kirjat

Janita Virtanen: Sydän oikealla puolella
Suvi Ahola: Mitä Minna Canth todella sanoi?

Janita Virtasen Sydän oikealla puolella kertoo Riitta Peltosen tarinan. Peltosesta tuli vaikeasti vammaisen lapsen äiti vuonna 2001. Kun tietoa ja apua ei ollut saatavilla Riitta hankki niitä itse. Hän päätti myös keksiä keinon, jolla auttaa myös muita samassa tilanteessa olevia. Sydän oikealla puolella on rehellinen ja avoin kuvaus erityisperheen arjesta. Se on samalla myös Riitta Peltosen kasvutarina hoiva-alan yrittäjäksi. Peltosta pidetään edelläkävijänä, joka on tuonut hoiva-alalle omanlaisensa, ennakkoluuloja murtavan toimintatavan. Kirjassa oman näkemyksensä saavat kertoa myös vammaisen sisarukset, läheiset ja hoitohenkilökunta. Luin kirjan mielestä ja osittain "sairaanhoitajan silmin". Opiskeluaikoina olin kehitysvammaisten leirillä yhden autistisen nuoren naisen henkilökohtaisena avustajana. Muuten minulla ei ole kokemusta kehitysvammaisten hoidosta.

Tänä vuonna tuli kuluneeksi 175 vuotta Minna Canthin syntymästä. Aholan kirja koostuu Minna Canthin teksteistä. Tekstit on alustettu Aholan ajatuksilla. Minna Canth on Suomen ensimmäinen feministi. Osa hänen ajatuksistaan on yhä ajankohtaisia ja osa ongelmista on edelleen ratkaisematta.



Osallistuin Päijät-blogien ensimmäiseen tapaamiseen. Kokoonnuimme Hämeenkadulla sijaitsevaan Bottegaan, joka maahantuo ja myy laukkuja ja asusteita. Minä päädyin ostamaan kaupan ihanasta valikoimasta kultaisen shopperin. Kulta on uusi musta. Eikö niin?




Siskoni laittoi minulle ripset. Vietin nimittäin lauantain keijuna Enonsaaressa.







Kävin äänestämässä sunnuntaina. Äänestystuloksen seuranta jäi sunnuntailta. Ei suinkaan jääkiekon takia, vaan univelkojen. Kävin ajoissa nukkumaan.




Mukavaa uutta viikkoa!
 
Koululaisillahan alkaa ihan kohta kesäloma!

10 kommenttia

  1. Metsäretket on ihania! Onpas upeat räpsytinripset sinulle laitettu!
    Mukavaa tiistai-ilaa Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsäretken on ihania! Tänään olisi taas tarkoitus mennä. <3

      Poista
  2. Johan on ollut ohjelmaa kerrakseen ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikot ovat usein täynnä ohjelmaa. Viime viikko oli vielä erityisen ohjelmoitu. Tänään on onneksi pyhäpäivä ja ylimääräinen vapaa! Toki yhdet treenit ja yksi harkkapeli lapsilla.

      Poista
  3. Ihan mielettömän kuuloinen viikko. Teillä on ollut tapahtumaa toisensa jälkeen.
    Kauniit ripset ja ihana keiju😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jäi vielä mainitsematta, että esikoinen oli Helsingissä säbäturnauksessa pari päivää ja mieskin ajeli sinne myöhään lauantai-iltana valmentajan ominaisuudessa.

      Poista
  4. Mikäs sai esiintymään keijuna? :) ihana keijukainen ja nätti kultainen shopperi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko luokan ja vanhempien järjestämä seikkailuristeily. Aion kirjoittaa aiheesta myös tänne blogiin.

      Poista
  5. Koirakonsertti kuulostaa mielenkiintoiselta, lapset varmasti nauttivat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös aikuiset nuttivat. Klassista musiikkia koiriksi pukeutuneilta soittajilta. "Välispiikitkin" olivat lasten mieleen.

      Poista

Instagram